Vapaa kuvaus

Aloituksia

489

Kommenttia

8309

  1. Uskonnon tulevaisuus

    Käytin pääsiäisen pitkän vapaan lueskelemiseen, ja toki nautin perheeni kanssa loistavista kevätsäistä, joista tuli jo k
    Adventismi
    48
    127
  2. Lahkot todistavat Jumalan pienuutta

    Minä olen matkalla helvettiin, ainakin jos adventtikirkon lämminhenkisiä lähimmäisiä kuuntelee ja toki sinne menen ilois
    Adventismi
    89
    126
  3. Miksi Jumala loi maan ja taivaan?

    Täältä kun saa päteviä vastauksia pulmaan kuin pulmaan, niin onkos joku miettinyt sellaista kysymystä, että miksi Jumala
    Adventismi
    26
    126
  4. Jumalten evoluutio & Zeitgeist - the Movie

    Alkuun anteeksipyyntö ja pahoittelut nimimerkille Babhrukesa, sillä hän oli vallan oikeassa ja esittämäni väitteet eivät
    Adventismi
    36
    125
  5. Jeesuksen syntymä

    Näin Jeesuksen syntymäpäivän kunniaksi on hyvä hetki hiljentyä muistelemaan sitä, miten kaikki sai alkunsa. Aluksi Matt
    Adventismi
    28
    125
  6. Mihin aikakauteen haluaisitte palata?

    Adventtikirkko on yksi niistä lopunaikoja ennustavista huuhaa-lahkoista, joiden sanomaan kuuluu selkeä viesti: maailma o
    Adventismi
    22
    125
  7. Uskontojen kehittyminen, osa II

    Aiempi viestiketju uskontojen kehittymisestä aiheutti paljon keskustelua, joten aihe oli tarpeellinen, vaikkakin ketju m
    Adventismi
    14
    125
  8. Jälleen hyödyllinen geenimutaatio

    Eilen ilmestynyt lääketieteen aikakausikirja Duodecim kertoi Tiibetiläisiltä löydetystä geenimuutoksesta, joka mahdollis
    16
    125
  9. Pelastuksen hinta?

    Sielumme pelastusta pidetään yleisesti ilmaisena lahjana, mutta onko se sitä? Nimittäin laatutietoiselle uskonnollisell
    Adventismi
    15
    124
  10. Paaviko takaisin maalliseen valtaan?

    Otetaanpa käsittelyyn taas vaihteeksi eräs adventtikirkon aivopieru, nimittäin paavin maallisen vallan paluu. Pyh! taat
    Adventismi
    85
    124
  11. Uutta evoluutiota

    Evoluution kieltäjille, joihin adventtikirkko kuuluu, taas Jobin postia Eurooppaa ravistelevassa EHEC-skandaalissa. htt
    Adventismi
    45
    123
  12. Mikä lahko on se oikea?

    Eniten minua ihmetyttää se, että mikä mahtaa olla oikea lahko näistä tuhansista ja kenen jumala on sitten oikeasti olema
    Adventismi
    37
    123
  13. Nuoret adventistit pääkaupunkiseudulla

    Päivän Hesarissa oli juttua city-kirkoista, joista muodikas hipsterikin löytää itselleen hengellistä sanomaa. Toimittaj
    Adventismi
    32
    123
  14. Miksi jumaliin uskotaan? Tieteen selityksiä.

    Tuossapa tuore uutinen Ylen sivuille, jossa valotetaan hieman sitä, että mistäpä se kumpuaa nykypäivänä ihmisten usko mi
    6
    121
  15. Tekopyhä uskonnonvapaus

    Tulipa mieleen ajatus uskonnonvapaudesta ja siitä, että miten eri uskontojen harrastajat kiivaasti kannattavat uskonnonv
    Adventismi
    35
    121
  16. Välinpitämätön Jumala?

    Lueskelin Euroopan historiaa ja sieltä jäi päähän itämään muutama makoisa keskustelun aihe tälle palstalle, jossa on kes
    Kristinusko
    70
    121
  17. Jumala rakastaa verta ja kostoa?

    Raamatun ensimmäinen murha on Jumalan päähänpistojen seurausta, sen me jo kaikki tiedämme. Aatamin ja Eevan esikoinen K
    Adventismi
    11
    120
  18. Adventistipastori liemessä

    Otetaanpa tuolta rapakon takaa taas esimerkki siitä, millaisia henkilöitä palkataan paimeneksi jäsenistölle ja edustamaa
    Adventismi
    36
    120
  19. Kristinuskon uudistaminen

    Miten kristinuskoa pitäisi mielestäsi uudistaa? Kristinusko on kriisissä lähes kaikkialla ja lahkot/kirkot/seurakunnat
    Adventismi
    33
    119
  20. Maailman vanhinta valoa

    Jälleen kerran olemme lähempänä sitä hetkeä, että osaamme lukea Jumalan ajatuksia: http://www.hs.fi/paivanlehti/2203201
    Adventismi
    45
    119