Vapaa kuvaus

Aloituksia

74

Kommenttia

141

  1. Kyllä todellakin hävetti ja paljon, kun ahminta oli pahimmillaan. Kassalla koitin näyttää siltä, että "taas meillä on tarhassa lapsilla synttäreitä ja siksi ostan 10 sulkaalevyä, 24 vanukasta, 10 litraa jäätelöä jne" vaikka oikeasti olen lapseton sinkku, joka ei ole tarhaa nähnytkään.

    Mutta puollustuksekseni kerron hieman taustojani, jotka synnyttivät syömishäiriöni. Olen ala-aste ikäisestä lähtien olen syönyt kunnon kotiruokaa saman verran kuin fyysistä työtä tehnyt isäni, mutten ole koskaan ollut läski, vaan aivan laiha tikku, koska olen ollut myös koko ajan liikkeessä ja aina harrastanut monipuolisesti urheilua. Lisäksi olen saanut olla kiitollinen aktiiviselle aineenvaihdunnalleni.

    Kuutisen vuotta sitten tilanne muuttui tramaattisesti kun sairastuin alle 30-vuotiaana ja jouduin jäämään yli seitsemän vuoden sairauslomalle, jolla olen edelleen, koska niskani pamahti monen syyn yhteyssummana.

    Olin tottunut harrastamaan kovaa liikuntaa 3-5 kertaa viikossa, kuten karatea, kuntonyrkkeilyä, erilaisia jumppia jne. Ja yhtäkkiä en pystynyt tekemään mitään muuta kuin makaamaan sohvalla ja napsimaan kovia kipulääkkeitä ja lihasrelaxantteja vuoron perään.

    Vaikken ollut varsnaisesti millään lailla halvaantunut tms. niin käytännössä olin täysin toimintakyvytön. En pystynyt olemaan ollenkaan istuma-asennossa, en pystynyt käymään kaupassa, en pystynyt siivoamaan, en pystynyt harrastamaan mitään. Pahimmillaan tilanne oli täysin sama kuin jos käteni olisi leikattu irti, koska en niskakivun takia pystynyt tekemään niillä mitään ja tietysti myös aika kulutti käsistä voimat pois ja ne lähti shokeeraavan nopeasti.

    Avunpyytäminen on minulle aina ollut täysin mahdotonta. Olen aina ollut ns. ei tartte auttaa tyyppi ja lähinnä suuttunut, jos joku toinen on tullut tielle säheltämään, tai siltä se avun saaminen on aina tuntunut. Ja nyt olin tialnteessa jossa olisin tarvinnut apua joka ikisessä asiassa ja olin vielä sinkku, joten kaikki mahdolliset hommat olivat automaattisesti minun kontollani.

    Yritin saada apua mm. Kelalta, mutta alle 30-vuotiaana olin liian nuori, enkä ihan riittävän huonossa kunnossa saadakseni esim. kotiapulaisen. Ja koska tulotaso romahti sairasloman myötä, niin ulkopuolisen palkkaaminen ei tullut kyseeseenkään. Tunnuin tippuvan joka asiassa kuiluun, mihinkään etuuteen en ollut tarpeeksi vammainen ja tai sitten olin liian vammainen.

    No tämän kaiken pa**** keskellä minulle alkoi kehittyä ahmimishäiriö ja koska kipulääkkeiden takia aineenvaihduntani oli koko ajan jumissa, enkä enää voinut harrastaa mitään liikuntaa, niin painokin nousi helposti. Yritin hakea apua mm. kahdelta psyatrian erikoislääkäriltä, fysiatrian erikoislääkäriltä, neurologian erikoislääkäriltä ja neuropsykiatrian erikoislääkäriltä. Kaikki myönsivät, että minulla selvästi on syömishäiriö ja se lisättiin sairauskertomukseenkin jo vuonna 2008 ja siihen suositeltiin määräämään kuntoutusta kuntoutussuunnitelmaa laadittaessa, mutta lopulta se aina jätettiin lääkärien toimesta huomioimatta, joska sain pääasiassa pidettyä painoni lähellä normaalipainoa, joka minun pituisellani on 54kg-68kg ja painoni heitteli 54kg-72kg välillä, Eli painoni heitteli 20 kilolla, mutta sitä ei lähdetty hoitamaan, koska se pysyi normaalipainon alueella pääasiassa. Olisin kuitenkin itse halunnut apua jo tässä vaiheessa, ettei tilanne karkaisi käsistä jossain vaiheessa.

    Kesällä ahminta sitten kokonaan karkasi käsistä ja söin 10kk aikana kroppaani lisää läskiä 36kg!!! Minä olin aktiivisesti koittanut apua hakea ahmimiseen vuodesta 2008 lähtien reippaasti yli 10 lääkäriltä, kunnes lopulta keväällä 2013 puolivahingossa löysin lääkärin, joka osasi auttaa ja sen jälkeen en ole ahminut, enkä ostanut kaupasta "lastenjuhlia varten kaikkia herkkuja", vaan olen laihtunut 21kg ja normaalipainoa aletaan lähestyä. Oikean lääkärin löydyttyä nimittäin löytyi nopeasti myös ravintoterapeutti ja syömiseen syytä kanssani etsininyt toinen terapeutti.
  2. EHDOTTOMASTI MEET OIKEAN ALAN LÄÄKÄRILLE DIAGNOSOITAVAKSI!!!! Psykiatri EI ole oikea henkilö ottamaan tähän asiaan mitään kantaa, saatika sitten diagnosoimaan mitään. Mikäli ko. psykiatri olisi ammattitaitoinen ja haluaisi oieasti auttaa sinua, niin hän olisi heti ohjannut sinut oikean alan lääkärille kokeisiin ja kertonut ettei hän ole millään lailla oikea taho ottamaan kantaa, lääkkeistä puhumattakaan!!!

    Lääkkeistä sen verran, että jotkut masennuslääkkeet menevät hieman päälleikkäin ADHD-lääkkeiden kanssa, mikä käytännössä tarkoittaa että esim. Voxtra-masennuslääkettä EI voi käyttää samaan aikaan ADHD-lääkkeiden kanssa, jossa ne reagoivat yhdessä, esim. nostamalla tai laskemalla lääkkeiden toimivuutta tai jollain vakavammalla haittareaktiolla, kuten sydänkohtaus. Tämän takia nämä päällekkäin keskenään osittain menevät lääkkeet saattavat hetkellisesti auttaa ADHD:seen. Lähinnä tämä tapahtuu siksi, että monen tälläisen masennuslääkkeen haittavaikutuksina on ADHD:n oireet ja kun niitä ottaa ADHD:ta sairastava, niin ne kääntyvät päälaelleen ja toimivat lähinnä enemmän myötävaikuituksina kuin haittavaikutuksina ja ajan myötä heikkenevät, kun kropan toleranssi nousee. Samasta syystä ADHD-lääkkeet rauhoittavat ainostaan ADHD:ta sairastavia ja muut menevät niistä ihan sekaisin ja kierroksille.

    95% mahdollisuudella sulla ei ole ADHD:ta eikä ADD:ta. Mutta jos oikeasti haluat varmuuden asiaan, niin sinun pitää kääntyä NEUROPSYKIATRIAN ERIKOISLÄÄKÄRIN puoleen. Psykiatri, neurologi ja neurologian lääkäri, ovat täysin väärän alan lääkäreitä tässä asiassa, vaikka niiden tittelit samalta kuullostavatkin. Neuropsykiatrian erikoislääkäreitä löytyy ainakin sairaaloiden neuropsykiatrian poliklinikoilta.

    Ja kaikille teillä ääliöille, jotka täälä jauhatte ettei ADHD olisi sairaus, niin miksi se löytyy täältä sairauksista? Ja miten teistä kukaan ikänä onistui löytämään tänne, kun ADHD löytyy neurologisten SAIRAUKSIEN alta? Oikea osoite valittaa olisi ennemminkin Suomi24-palvelun asiakaspalvelu. Kertokaapa kantanne heille, jotta he voivat siirtää ADHD:n "oikean" otsikon alle, niin "me tyhmät emme mene halpaan ja luule, että ADHD olisi sairaus"

    Mielellään voisitte myös kertoa, että mitä todisteita teillä väitteestänne on? Onko teistä kukaan neuropsykiatrian alalla?
  3. Päivittelempä omaa tilannettani: Eli viime helmikuussa aloitin tämän keskusteluketjun ja sen jälkeen itse puolivahingossa löysin apua, näin hommat meni:

    Soitin jokaiseen yksityiseen terveyspuljuun, yhdessäkään ei ollut Tampereelta tarjota kuin yhteensä kahden ravintoterapeutin palvelua, mikä ei mielestäni ollut riittävää.

    Olin yhteydessä Kelaan ja he sanoivat maksavansa pienen osan terapiakuluista, jos löytäisin itse heidän sivuillaan olevista terapeuteista itselleni sopivan. Joten laitoin reilulle 160 terapeutille kyselyä meilillä, että ovatko erikoistuneet ahmimishäiriön, BED:n tai syömishäiriöiden hoitoon. Vastauksia tuli alle 10, joista suurin osa ilmoitti olevansa varattuja useamman kuukauden kaikki ajat, pari ílmoitti järjestävänsä vesiväreillämaalausta tms, joka parantaisi syömishäiriöt ja samalla kaikki muutkin häiriät . Mutta kaikkein "paras" vastaus tuli 40 vuotta psykoterapeuttina toimineelta mieheltä: "Olen erikoistunut nimenomaan mainitsemasi sairauden hoitoon koko urani ajan, mutta voisitko ennen ajan varausta kertoa, että mitä tarkoitat syömishäiriöllä?" Siinä vaiheessa meinasi tieyokone lentää kaaressa parvekkeelta!!

    Lopulta epätoivoissani soitin Tampereen yliopistollisen keskussairaalan vaihteeseen, selitin tilanteeni ja kysyin että löytysikö koko sairaalasta ketään lääkäriä, joka osaisi auttaa. Minun onnekseni vaihteeseen vastannut oli hommaansa motivoitunut ja pitkän ajan etsinnän jälkeen löytyi sisätautien erikoislääkäri, joka oli erikoistunut mm. lihavuusleikkauksiin ja ahmimishäiriöihin.

    Sen jälkeen homma eteni helpommin. Ilmoitin omalle lääkärilleni tarvitsevani lähetteen ko. lääkärille ja sain sen. Mutta jonotusaika olisi ollut useamman kuukauden. Etsiessäni tietoa ko. lääkärin nimellä, selvisi, että hän työskentelee myös Mehiläisessä, joka on yksytyinen lääkäripulju. Varasin hänelle ajan sinne ja olinkin jo asiakkaana parissa viikossa.

    Lääkäri määräsi minulle nimenomaa BED:n hoitoon tarkoitettua lääkettä ja käski aloittaa ENE-dietin ja ottaa ennen dietin aloittamista yhteyttä keskussairaalan ravintoterapeuttiin, jolle sain ajan jo seuraavalle viikolle.

    Parin vauhdikkaan kokemuksen jälkeen tilanne on nyt tämä: En ole ahminut kertaakaan 21 viikkoon, tuosta ajasta olen ollut ENE-dietillä lääkärin ja ravintoterapeutin valvonnassa 17 viikkoa ja olen laihtunut 28 liikakilosta nyt 21kg. Ene-Dietti on siis erittäin niukka energinen dietti, jossa päivittäinen kalorimäärä on 500-800 kaloria. Se tehdään joko ruualla tai ENE eli VLCD (very low calory diet) tuotteilla, joita on pääosa esim. Nutrilett ja Naturdiet tuotteista. Tarkemmin olen tästä "eneilystäni" kertonut otsikolla: ENE-DIETTI, ENE DIEETTI ELI VLCD Laihdutus-muut dieetit kohtaan, jos kiinnostaa.

    Mutta ratkaisu on siis löytynyt ja se on jokaisen mahdollista löytää, kunhan ottaa yhteyttä oman alueen sisätautien erikoislääkäriin, joka on erikoistunut esim. painonhallintaan tai lihavuusleikkauksiin. Ja samat kaverit saattaa löytää myös yksityiseltä puolelta. Meinaan kyllä minäkin olin soittanut Mehiläiseen ja kysynyt, että löytyykö Tampereelta ketään, joka osaisi auttaa ahmimishäiriössä ja sieltä vaihteentyyppi tuolloin toteisi ei löydy. Minulle selvisi, että lääkärit eivät kovinkaan monipuolisesti kerro tiedoissaan, että mihin kaikkeen ovat erikoistuneet tai mistä ovat kiinnostuneet. Täytyy vaan keksiä oikea hakusana ahmimista hoitavasta lääkäristä.
  4. Mun diagnoosi EI perustu neuropsykiatrin, vaan neuropsykiatrian erikoislääkärin tekemiin kokeisiin. En minäkään kuule mihinkään psykiatriin luottaisi. Enkä kyllä luottaisi pelkkään neurologian lääkärin sanaankaan, vaan neuropsykiatrian erikoislääkärin tutkimuksiin ja diagnoosiin luotan.

    Ja neurologian alan lääkärit ovat täysin eri asia kuin neuropsykiatrian, he hoitavat täysin eri sairauksia. Nimittäin olen niskakipujen takia ollut myös neurologian erikoislääkärin asiakkaana, joka on suomen johtava kipuasiantuntija. Ja hänelläkään ei ole tarvittavaa ammattitaitoa diagnosoida ADHD:ta, koska ei ole sen alan erikoislääkäri, vaan neurologian. Mutta hänenkin mielestään ADHD on vakava sairaus ja todellinen sairaus.

    Se että netissä lukee jotain, jonka ehkä kai on joku amerikkailainen tyyppi kirjoittanut, joka ehkä saattaa olla lääkäri, ei todista yhtään mitään. Ja olet kyllä harvinaisen hölmö, jos uskot kaiken mitä netistä löydät, kunhan se vaan edes jollain lailla tukee sinun mielikuvitusmaailman mielipidettäsi. Aivan varmasti amerikkalaisen "lääkärit" ovat nettiin kirjoittaneet ettei syöpäkään ole sairaus, jos lähtee etsimään.

    Minun tietoni perustuvat tapaamieni erikoislääkäreiden lausuntoihin, jotka oikeasti ovat erikoislääkäreitä, eivät valelääkäreitä eivätkä psykiatreja.

    Vääriä ADHD-diagnooseja tehdään paljon, kun niitä tekee muut kuin oikeat alansa ammattilaiset ja se on yksi syy, miksi ADHD:ta ei oteta tosissaan. Varmasti kaikkia sairauksia diagnosoidaan väärin, koska vaan todella pieni prosentti lääkäreistä on ammatissaan oikeasti hyviä. Suurinosa on ihan hyviä, kohtuullisia ja osa jopa vaarallisen huonoja. Ihan samalla lailla kuin kaikissa muissakin ammateissa, eikä lääkärin ammattitaitoa voi itse arvioida, kuin tapaamalla lääkärin henkilökohtaisesta, koska silloin pystyy näkemään lääkärin motivaation työhönsä ja ammattitaitonsa kehittämiseen sekä halun tehdä oikea diagnoosi ja löytää paras apu. Selvää kuitenkin on, että erikoislääkäri on ammattitaitoisempi kuin saman alan yleislääkäri.
  5. ADHD:sta on kyllä tullut muoti-ilmiö ja se on todella ärsyttävää, kun oikeasti sairastaa ADHD:ta. Kun itse mainitsen, että minulla on ADHD, niin välittömästi paikasta riippumatta joku kiljaisee, niin varmaan minullakin, kun tykkään puhua mutten jonottaa kaupassa tms. Fakta kuitenkin on, että vain 5% väestöstä sairastaa ADHD:ta.

    Mulla on neuropsykiatrian erikoislääkärin useilla kokeilla diagnosoima ADHD ja tää diagnoosi tehtiin kun olin 30v. Kielsin ennen lääkäriin menoa, siellä ollessani sekä vielä diagnoosin saatuani, että mulla olis ADHD. Sitten luin tarkemmin lääkärin antamia lappuja ja yhtäkkiä mun miljardia tekoa ja reaktioita sai selityksen. En ollukkaan ollu ilkeä lapsena, kun unohdin kolme sekunttia aikaisemmin vanhempieni antaman kiellon olla hyppäämättä lumihankeen katolta uudelleen. Enkä ollutkaan vaan vaikea ihminen, kun tarvittaessa kiersin videovuokraamoja tuntikausia löytääkseni haluamani leffan. Enkä ollutkaan välinpitämän vähän välia lopettaessani kuuntelun. kun päässäni "meni hissimusat päälle".

    Nykyään arvostan ADHD:tani, koska siitä on myös paljon hyötyä. Olen sen ansiosta loistava myyntityössä, koska en ymmärrä sanaa ei ja osaan selittää saman asian miljoonalla eri tavalla sekä miljoonalta eri kantilta. Pystyn myös "ihmeisiin", tai no minun elämässäni kyse on vaan normipäivästä, mutta "normaalien ihmisten" mukaan ihmeistä. Koska sitten kun pystyn keskittymään johonkin se saa 100% huomioni ja voin muutamassa tunnissa opetella jonkun lain ja kirjoittaa lakiin perustuvan ja omaa näkökantaani tukevan monisivuisen vastineen esim. Kelalle.

    ADHD:sta on toki paljon haittaakin ja kun siitä on haittaa, niin mennään maailmanloppu skenaarioihin saakka. Se on nollasta sataan tai ei ollenkaan. Tosin ADHD:n hyvät puoletkin menee äärimmäisyyksiin. Tietyllä tavalla ne kompensoivat toinen toisensa ja siksi olenkin ollut omasta päätöksestäni kokonaan ilman lääkkeitä. Niitä on lääkärit kyllä tyrkyttänyt, mutten halua menettää ADHD:n hyviä puolia lääkityksen takia, koska hyvät puolet vielä voittavat huonot ja diagnoosin saamisen jälkeen osaan vähän jo ennakoida ja blokata pois niitä huonoja kuningasideoita.

    Tiedän, että olen todella vaikea ihminen, kun koko ajan mennään nollasta sataan tai ei ollenkaan ja maailmani on täysin musta-valkoinen. Mutta olen hyväksynyt sen, että ihmiset joko tykkäävät tai vihaavat minua, eikä se haittaa. Oppimistapani on aivan mahdoton, eikä oikeaa opettamistyyliä olekkaan, mutta sitten kun jonkun asian lopulta tajuan, osaan sen täydellisesti. En ole tyhmä, mutta suurimman osan ajasta tuntuu, "etten ole tältä planeetalta", kun näen maailman niin eri tavalla ja joudun "suomentamaan itselleni" monet asiat.

    Mutta tylsää ei tosiaan ole koskaan, koska mitään ei voi tehdä normaalisti. Mutten voisi kuvitellakkaan olevani esim. parisuhteessa toisen ADHD-tyypin kanssa. Siitä ei varmasti tulisi mitään... =D

    Lääkkeistä mainittakoon vielä, että minulle määrättiin kipulääkettä, jonka yleisimpinä haittavaikutuksina olivat erilaiset ADHD-oireet, minulla omat oireeni hieman heikkenivät lääkekuurin aikana. Että varmasti siinä on perää, että ADHD lääkkeitten kokeilu paljastaisi ADHD:n.
  6. Jostain kumman syystä mää LUOTAN ENEMMÄN NEUROPSYKIATRIAN ERIKOISLÄÄKÄRIN AMMATTITAITOON KUIN SUN MIELIPITEESEEN, joka sitä paitsi on täysin aivoton!! Ootko itte neuropsykiatrian alan ammattilainen vai vaan ääliö? Juuri sunlaisten ameebojen takia porukalla on vääriä tietoja.

    Järkeville ihmisile ja sulle tiedoksi, että ADHD ja ADD on molemmat sairauksia ja niistä molemmista löytyy useita eri muotoja. Jokainen länsimaista lääketiedettä pääasiassa käytävä valtio on määritellyt ADHD: n sekä ADD:n oikeiksi ja todellisiksi sairauksiksi.

    Erittäin moni kuvittelee, että juuri hänellä voisi olla ADHD, mikä taas ei pidä paikkaansa, koska vaan 5% väestöstä on se. Mun mielestä se on harvinaista, jos sitä vertaa oikeesti yleiseen sairauteen, kuten syöpään. Se että mikä tietty prosenttimäärä tekee sairaudesta yleisen en tiedä.

    Mun ADHD diagnosiotiin monilla erilaisilla neuropsykiatrisilla kokeilla, jotka teki neuropsykiatrian erikoislääkäri neuropsykiatrian poliklinikalla yliopistollisessa keskussairaalassa ja kaikkiaan kokeet kesti monta tuntia. Koska en itte ole alan ammattilainen, niin en tiedä näiden eri kokeiden nimiä. Ko. kokeissa ei myöskään pysty feikkaamaan, koska ne ovat keskenään niin erilaisia, eikä etukäteen voi mistään päätellä, että miten niihin pitäisi reagoida tai niissä toimia tai olla toimimatta. Kun taas "masennustesteissä" on helppo feikata, valitsemalla vaan sen viimeisen eli pahimman vaihtoehdon eli olen erittäin masentunut jne. Mutta mainittakoon vielä, että masennuksella ja ADHD:lla ei ole toistensa kanssa mitään tekemistä, käytin masennuskoetta vaan esimerrkinä.