natanael

Vapaa kuvaus

Aloituksia

2

Kommenttia

265

  1. Otsikon kysymys on tietenkin aiheellinen, mutta se saattaa liittyä viime aikojen suureen kirkosta eroamisen määrään. Julkisuudessa jotkut ovat perustelleet eroaan, mutta yleensä syyt ovat aivan muita kuin mainitsemasi luisuminen pois kristinuskosta. Kuvavaa on se, että Kristillisdekokraattien Päivi Räsäsen antaessa täysin raamatullisen kommentin esim. sukupuolineutraalista avioliitosta niin seurauksena on eroaalto. Syynä eroon on usein se, että kirkosta lähteneiden mielestä kirkko ei ole riittävän "suvaitsevainen". Milloin olette lukeneet jostain tiedotusvälineestä kirkosta eronneen lausunnon, jossa hän perustelee eroaaan Raamatun Sanalla?

    Nimim. "Vääräuskoiset ulos" viittaa oikeaan asiaan. Todellisesta seurakunnasta, Kristuksen ruumiista, saavat lähteä pos ne, joille perinteinen, Raamattua ylimpänä auktoriteettinaan pitävä kristinusko ei kelpaa. Jos aivan tarkkoja ollaan, niin todelliseen seurakuntaan eivät voikaan kuulua muut kuin uudestisyntyneet kristityt. Mitä enemmän kirkkoon kuuluu ja siellä vaikuttaa ihmisiä, jotka eivät ole Jeesuksen omia, sitä enemmän kirkko on jotain muuta kuin elävä seurakunta.
  2. Nimim. 139 on tulkinnut minua oikein ja se tuntuu hyvältä. Yritin haastaa ketjun avaajaa nimim. Ilmestyskirja Nyt tuomaan esille, mistä hän haluaa keskustella. Toin esille, että tietyn jyrkän kannanoton esilletuominen ilman perusteluita ei juuri johda syvempään pohdintaan. Avaaja toteaa luterilaisuudesta ja katolilaisuudesta: "....molemmat uskot ovat vääristyneitä."

    Hän kirjoittaa luterilaisuus-palstalle. Onko avaaja sitä mieltä, että luterilaisuus on aina ollut vääristynyttä uskonpudistuksen ajoista lähtien vai onko Suomen luterilainen kirkko vääristynyt ajan kuluessa. Missä hän näkee vääristymiä ja miten hän kuvailisi niitä. Merkille pantavaa on, että Luther-säätiö on muodostettu edustamaan aitoa luterilaisuutta maassamme. Säätiössähän katsotaan, että luterilainen kirkkomme on luopunut omasta tunnustuksestaan eikä kansankirkkomme myöskään enää pidä Raamattua ylimpänä auktoriteettinaan.

    Luther-säätiö on tuonut esille kantansa moneen kertaan, antaa sen olla. Luther-säätiö näkee asiat omalla tavallaan. Keskustelun kannalta olisi mielestäni ollut tärkeää, että tämän ketjun avaaja "Ilmestyskirja.Nyt" olisi esittänyt oman käsityksensä, mitä hän tarkoittaa luterilaisuuden vääristyneisyydellä. Hän kirjoitti pikaisen väitteens ja poistui. Tämä on keskustelufoormu. Halusiko avaaja alun alkaenkaan keskustella tästä aiheesta?

    P.S. Henkilökohtaisesti olen monella tavalla syvästi huolestunut Suomen luterilaisen kirkon tilasta. Se ei poista sitä, että pidän luterilaista, alkuperäistä vanhurskauttamisoppia erittäin syvällisenä, armorikkaana ja raamatullisena.
  3. On vaikea uskoa, että ketjun avaaja pyrkii keskustelemaan; hän tarjoaa vain väitteen, johon on nähtävästi uskoo. Näillä palstoilla tällainen on on hyvin tavallista. Helluntailaisuus-palstalla näkee tämän tästä ketjuja, joissa helluntailaisuus tuomitaan väärähenkiseksi lahkoksi. Tällainen yksioikoinen jyrkkyys vie ketjun lähes aina jänkäämiseksi, argressiiviseksi, joissa asentaita ei juurikaan syvällisemmin perustella.

    Mielestäni jo lähtökohta on huono. Olisi erotettava kaksi asiaa: mitä on luterilaisuus/katolilaisuus ja mikä on luterilainen kirkko/katolinen kirkko tänä päivänä. Koska avaus on tehty luterilaisuus-palstalla, muutama sana luterilaisuuteen viitaten.

    Eräs helluntailainen ystäväni totesi aikoinaan, että hänellä ja monella helluntailaisella on luterilainen vanhurskauttamisoppi. Siinä pelastus ja pyhitys on ankkuroitu Jumalan Sanaan: yksin Sanasta, yksin armosta, yksin Jeesuksen tähden. Jo Paavalin aikana armokeskeistä vanhurskauttamisoppia vasaan hyökättiin ja Paavali puolisti kirjeissään armon evankeliumia kynsin hampain. Luterilaisuus teki pesäerän sen ajan katolilaisuuteen juuri armon takia - ihmiskeskeiseksi ja taakkoja ihmisille sälyttävä katolilaisuus ei antanut sen paremmin lepoa ja rauhaa Martti Lutherille kuin muillekaan armoa kaipaaville.

    On eri asia pohtia, mitä luterilainen kirkkomme on tänä päivänä. Onko se enää olemukseltaan Sanan kirkko, kun sen monet päätökset ovat aivan muuta kuin Raamattuun perustuvia. Kirkkoa voidaan hyvillä perusteilla kritisoida ja pitääkin - senkin on kuitenkin tapahduttava niin, että puheemme on "suloista, suolalla höystettyä", kuten Raamattu toteaa.

    Avauksessa on yksi kysymysmerki, johon lyhyt kommenti siihen: "Mutta eksytyshän oli odotettavissa lopun aikoina?". Vastaan tähän - kyllä eksytys oli odotettavissa ja esitän vastakysymyksen: miten eksytys sinun mielestäsi meidän ajassamem näkyy. Onko vapaiden suuntien äärikarismaattisuus sitä, onko kansankirkkomme mielestäsi maallistunut ja menettänyt suolaisuutensa. Tällaisista asioista on hyvä ja voidaan keskustella rakentavastikin ja ymmärrettävin perustein. Pelkän jyrkän väitteen esittäminen ei sitä ole.
  4. Ketjun avaaja huomauttaa siitä, että epäasiallisuus ja tarkoituksenhakuinen häiriköinti on tehnyt tästä foorumista "irvikuvan". Avaaja ei sano, että kritiikki, totuuteen perustuva avostelu tai huoli kansankirkkomme nykytilasta olisi osa sitä irvikuvaa.

    Mediamaisteri tuo aivan oikein esille sen, että Jeesus oli sen ajan uskonnollisten ihmisten mielestä mitä suurin häirikkö. Jeesus oli täynnä rakkautta - ainoa syy, miksi häntä niin ankarasti vastustettiin oli se, että Jeesus puhui aina totta. Pitää paikkansa, että "rakkaus ilman totuutta tekee teeskentelijäksi". Jeesus puhui totta, koska hän oli "tie, totuus ja elämä", mutta samalla hän rakasti myös fariseuksia. Yksi heistä, Nikodemus, halusi kohdata Jeesuksen ja teki sen arkaillen illan pimeydessä - Jeesus ei tässä kontaktissa ollut millään lailla hyökkäävä, vaan Hän johdatti Nikodemuksen elämän tielle.

    Meilll on taipumus kokea kaikki arvostelu ylikriittiseksi ja kovaksi. Jos Jeesuksen tarjoama totuus olisi koettu rakkaudellisena, Häntä ei olisi koskaan naulittu ristiin.
    Joh. 6:60 "Niin monet hänen opetuslapsistansa, sen kuultuaan, sanoivat: "Tämä on kova puhe, kuka voi sitä kuulla?"

    Käytännössä kaikki totuudessa elävät joutuivat Raamatun lehdillä tavalla tai toisella vainotuksi. VT:n puolella Jeremias puhui "näin sanoo Herra" ja hän jäi yksin, kun kaikki halusivat vain kuulla sanomaa "rauha, rauha, ei mitään hätää". Jeremiaan totuus tuli Herralta, kansaa mielisteleva rauhan ja rakkauden sanoma tuli sen ajan julistajien lihallisesta mielestä. Mielistelijät saivat suosiota, Jeremias ei. Korintin seurakuntalaiset hylkäsivät laajalti Paavalin ja hänen evankeliuminsa ja korottivat seurakunnan johtoon puhujia, jotka Paavali nimieää valheapostoleiksi.

    Kritiikkiä antavalla ei saa olla sellainen asenne, että hän haluaa löydä toista ihmistä. Sama Jeesus, joka sanoi fariseuksile järisyttävät sanat: "Te olette isästä Per-ke-leestä", otti Nikodemuksen vastaan rakkaudellisesti. Jeesus pystyi erottamaan puheet ja teot toisistaan. Useinhan uskonnollinen ihminen puhuu laveasti rakkaudesta, hyväksymisestä ja toisten palvelemisesta, mutta todellisuudessa hän ei toimi totuudellisesti. Matt. 23:3 "Sentähden, kaikki, mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää; mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät tee."

    Eräs huomattava piirre tämän ajan kristillisyydessä on se, että ihmiset ovat Jeesuksen kannattajia, mutta eivät Hänen seuraajiaan. Uskoviksi itseään nimittävät eivät ojentaudu elämässään Raamatun Sanan mukaan, vaan monet elävät räikeässä synnissä ja ristiriidassa tunnustuksensa kanssa.
    Juud: 1:4 "Sillä teidän keskuuteenne on pujahtanut eräitä ihmisiä, joiden jo aikoja sitten on kirjoitettu tulevan tähän tuomioon, jumalattomia, jotka kääntävät meidän Jumalamme armon irstaudeksi ja kieltävät meidän ainoan valtiaamme ja Herramme, Jeesuksen Kristuksen."

    Emme saa ampua mitään kohdetta kuin haulikolla. Meidän on nähtävä, että kansankirkossakin on todellisia uskovia, jotka ottavat joka päivä ristinsä ja seuraavat Jeesusta. Haulikolla ampuva heittää päälle raakaa suolaa, kun meidän suolaisuutemme pitäisi olla kuin pan-suolaa, joka tekee hyvää monella tavalla. Suolaisuudessa on aina oltava myös rakkaus.

    Kol. 4:6 "Olkoon puheenne aina suloista, suolalla höystettyä, ja tietäkää, kuinka teidän tulee itsekullekin vastata."
  5. Kohtaan tämän tästä uskovia, jotka ovat lähteneet pois luterilaisesta kirkosta. Lähteminen ei ole ollut kevyt asia, monille heistä kansankirkko on joskus ollut oma kotiseurakunta ja monella tavalla rakas. He ovat lähteneet, koska he eivät ole saaneet hengelleen elämän leipää, sielulleen virvoitusta uskovien yhteydestä eikä Raamatun Sanan mukaan elämässään ojentautuvien matkaseuraa. Kaikkea sitä on ollut liian vähän tarjolla; uskoviakin toki luterilaisessa kirkossa on, mutta laivan kapteeni ja päällystö tekevät laivaa kohskevia päätöksiä omien merikarttojensa mukaan, joihin ei ole merkitty harhaoppien karikkoja eikä Taivaan satamaan johdattavia merimerkkejä.

    Ketjun avaaja näyttä viittaavaan uskosta osattomiin, joka eivät koskaan ole olleetkaan elävän seurakunnan, Kristuksen ruumiin jäseniä. Kansankirkko on historiansa aikana ymmärtänyt, että vain keskiössä oleva ydin kuuluu Jeesukselle. Ulommilla kehillä on etsiviä, uskonnollisia, agnostikkoja ja ateisteja - ytimestä kuuluvan äänen on oltava Raamatun Jeesusta kirkastava, että mahdollisimman moni pääsisi ulkokehiltä sisälle Jeesuksen läheisyyteen. Mutta "jos keskiö käy suolattomaksi, kuinka ulkokehillä olevat pääsevät koskaan maistamaan Sanan uudistavaa suolaisuutta"?

    Nimim. "ei eronnut" haluaa pysyä kirkossa. Saat jäädä, mutta et tee sillä kyllä kiusaa kenellekään. Tulee sellainen tuntuma, että haluat jäädä muodollisesti, mutta et halua erityisesti etsiytyä hengellisiin tilaisuuksiin, jos vaikka löytäisit sellaisen luterilaisen kirkon, jossa vielä lakia ja evankeliumia oikein saarnataan. Muodollinen jäsenyytesi ei kiusaa ketään, ei loukkaa ketään, eikä kosketa ketään. Tilanteesi muuttuu vasta sitten, jos haluat todella löytää elämääsi Jumalan ja alat sydämessäsi kysellä, entäpä jos Jeesus on totta ja iankaikkisuus on totta.

    Sanotaan todellakin, että rotat hylkäävät uppoavan laivan. Jos laiva todellakin uppoaa, niin siitä on viisastakin lähteä. Saattaa olla niin, että luterilaisessa kirkkossa Raamatun Sanaan uskovia pidetän rottina: liian ehdottomina, suvaitsemattomina, liian vahvasti Raamatun Sanaan uskovina, liian hengellisinä ja liian kriittisinä luterilaisen kirkon moniin viime vuosikymmenien päätöksiin nähden. Muutama rotta on vielä jäljelle, muut ovat jo lähteneet - jos laiva todellakin uppoaa, mitä aiot tehdä? Mitä tapahtuu sen jälkeen, kun kuolet?
  6. Ajatuksesi itsensä hyväksymisestä on aivan oikea. Kirjoitit: ”…Tosin sehän tulee Jumalan rakkaudesta, ei rakkaudesta itseensä.” Juuri tuota ajoin takaa. Jumala ei tahdo, että me väheksyisimme ja koko ajan tuomitsisimme itseämme – Jumalan tekemä eheytyminen tapahtuu Jeesuksen lähellä, jossa Hänen armonsa ja rakkautensa saa jatkuvasti enemmän tilaa sydämessämme. Myös maallisella puolella on tukuttain kirjoja ja kursseja, joissa itsetuntoa pyritään kehittämään ja alemmuudentunteista koetetaan päästä irti. Nekin voivat toki auttaa. Uskoville Jeesus on kuitenkin sekä pelastaja, että eheyttäjä – meidän tulee keskittyä Häneen, joka tahtoo meitä hoitaa.
    Luomisen perusteella olet ihmeellinen juuri sellaisena kuin olet. Ps. 138: ”Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen. Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa.” Lankeemuksen perusteella ihmisellä on taipumus itsekkyyteen, itserakkauteen ja oman edun tavoitteluun. Lunastuksen perusteella Jumala eheyttää meitä niin, että itsekkyyden tilaan tulisi toisten huomioiminen ja rakastaminen, heikon itsetunnon sijaan kokemus ainutlaatuisuudesta Jumalan ja ihmisten edessä. Tämä muutos on prosessi ja se vie aikaa, 2. Piet. 3:18 ”Kasvakaa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänelle kunnia nyt ja iankaikkisuuden päivään asti. Aamen.”

    Tuntui hyvältä, että jaoit myös kokemiasi tunteita. Aika ajoittain meillä itse kullakin tulee tunteita, joissa kyselemme ”riitänkö Jumalalle” – erityisesti sellaisilla, joilla on taustalla heikko itsetunto. Myös ns. vahva uskova saattaa joutua koettelemuksiin, joissa hän kokee, että Jumala ei enää hänen rukouksiinsa vastaa eikä häntä rakasta. Niin kauan kuin elämä on tasaisen helppoa ja mutkatonta Jumalaan luottaminen on yksinkertaista – menetyksen aikoina on vaikea sanoa Jobin tavoin ”Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi”. Et ole sisäisissä kiusauksissasi yksin. Meillä ei lopulta ole muuta varmaa pohjaa kuin Jumalan Sanan lupaukset. Sanan ravinto on meille elintärkeää.
    Toinen meitä auttava tekijä on uskovien yhteys. Älä jää yksin. Sinulla on oikeus rukoilla ja etsiä sellainen uskovien ryhmä, jossa saat tuntea olevasi rakastettu ja jossa asioista voidaan puhua rehellistä toinen toistaan tukien. Tunteitamme ei saa vähätellä, eikä epäilyksen hetkiämme tuomita epäuskoksi – kaikessa on oltava rehellinen. Muuten yhteys jää teennäiseksi ja kylmäksi. Ef. 4:25 ”Luopukaa siis valheesta ja puhukaa toinen toisellenne totta, sillä me olemme saman ruumiin jäseniä.”
    Tarjoan tässä sinulle pienen lääkereseptin. Lue tämä psalmi ennen nukahtamistasi ja kuvittele itsesi Hyvän paimenen rakkaana lampaana, sillä sellainen sinä olet.
    Psalmi 23 ”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden. Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat. Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet minun pääni öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen. Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani; ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.”
  7. Kuinka ihanaa on lukea heti aamusta viesti, jonka lähettäjänä on "Kesällä uskoon tullut"! Kysymyksesi, kuinka voisit (voisimme) enemmän rakastaa Jumalaa on mitä tärkein. Vaikka Jumalan antamissa kymmenessä käskyissä ei suoraan asiaa ilmaista, niin erityisesti Jeesus viittaa juuri Jumalan rakastamiseen keskeisimpänä asiana elämässämme.

    Ensimmäinen käsky kuuluu: "Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia. Lutherin vähä katekismus selittää sitä näin: "Meidän tulee yli kaiken pelätä ja rakastaa Jumalaa ja turvautua häneen". Jeesus tiivisti koko lain kahteen käskyyn: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistä niin kuin itseäsi.” (Luuk. 10:27)

    Kirjoitit:
    "Pitää rakastaa itseä ja läheisiä, jotta voi rakastaa Jumalaa. Mutta kysymys kuuluukin, miten voisin vielä enemmän rakastaa Jumalaa? Vai onko se niin että kun on tarpeeksi kauan uskossa ja rakastaa läheisiä sekä itseä enemmän, rakastaa myös enemmän Jumalaa. Tuntuu välillä että tämä minun rakkaus Jumalaan ei riitä, vaan pitää rakastaa vielä enemmän. Rakastan Jumalaa, itseä ja läheisiä, mutta voisin rakastaa enemmänkin."

    Nykyaikana me keskitymme hyvin paljon itseemme, itsemme kehittämiseen, eheytymiseemme ja itsemme löytämiseen. Jumalan Sana ei kuitenkaan sano: rakasta ensin itseäsi, niin sitten voit myös rakastaa lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Sana sanoo yksinkertaisesti: rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Rakkautemme tulee suuntautua ulospäin, pois itsekeskeisyydestä ja itserakkaasta elämäntavastamme. Ymmärrän kyllä, että Jeesus on myös eheyttäjä, joka hoitaa monia menneisyytemme haavoja, tahtoo terveyttää meidän itsetuntoamme - kaikki tämä tapahtuu kuitenkin keskittymällä Jeesuksen, Hänen läheityyteensä ja armoonsa, ei keskittymällä itsemme rakastamiseen.

    Muistan, kun itse ahdistuin nuorempana siitä, että huomasin, ettei minussa ole puhdasta Jumalan rakastamisen mieltä - koin, etten rakasta pyytettömästi, vaan siksi, että Jeesus on antanut syntini anteeksi. Tunsin, että Jeesuksen kysyessä minulta, rakastanko Häntä (kuten Hän kysyi Pietarilta) en voisi rehellisesti vastata, että rakastan ja paljon. Murheissani menin erään vanhan uskovan maanvijelijän luokse, jolta sain kultaisen sanan. Hän totesi: "Arvaappas, mitä minä sanoisin, jos Jeesus kysyisi, rakastatko sinä minua - minä sanoisin, että rakastatkos Sinä minua". Se oli minulla tuolloin vapauttava ja ilahduttava Sana! Kysymys on koko ajan siitä uskonko, luotanko, ymmärränkö, että Jeesus todella rakastaa minua sellaisena kuin olen.

    Meitä ei ole kutsuttu Jeesuksen kannattajiksi (uskonnollisiksi), vaan Jeesuksen seuraajiksi (Jeesuksen seurassa viihtyviksi Jumalan lapsiksi). Uskova on ihminen, joka uskoo kaikki syntinsä anteeksi Jeesuksen sovitustyön tähden ja ojentautuu elämässään Jumalan Sanan mukaan. Hän rakastaa Jumalan Sanaa löytäessään sieltä Jeesuksen, Hänen rakkautensa ja armonsa. Uskova näkee, että Jeesus on täyttänyt lain hänen puolestaan, eikä syytä meitä - ei vajavaisesta rakkaudestamme, ei vajavaisesta vaelluksestamme eikä mieleemme kiusausten hetkillä hiipivistä epäilyksistäkään. Riittää, kun olemme Jeesuksen lähellä uskoen joka päivä syntimem anteeksi Hänen nimessään.

    Jumalan rakastaminen näkyy siinä, että uskomme ja ojentaudumme elämässämme Hänen Sanansa mukaan muistaen, että Jeeus on pitänyt käskyt meidän puolestamme:

    Joh. 14:21 "Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle."
    Joh. 14:23 "Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan."
    Joh. 16:27 "sillä Isä itse rakastaa teitä, sentähden että te olette minua rakastaneet ja uskoneet minun lähteneen Jumalan tyköä."

    Jotta emme joudu epätoivoon, on tärkeää, että saamme jatkuvasti elää armossa. Mitä enemmän armoa, sitä enemmän Jeesusta ja mitä enemmän Jeesusta, sitä enemmän rakkautta.

    Hepr. 13: "on hyvä, että sydän saa vahvistusta armosta."

    Siunausta sinun päivääsi ja koko elämääsi"
  8. Kaarne kirjoitti aloittajareiulle: "En ymmärtänyt tätä kommenttia.
    Ei kirkosta voi erota, jos ei ensin kuulu kirkkoon. Eikä ihminen kuulu kirkkoon enää, jos on siitä eronnut. Herätysliikkeet eivät kai yhteisöinä kuulu kirkkoon? Siinähän on vain henkilöjäseniä? En ole tästä ihan varma."

    Luterilaiset herätysliikkeet kuuluvat kirkkoon, toimivat kirkon kanssa yhdessä mm. järjestäen tilaisuuksia kirkoissa ja seurakuntataloissa ja saavat huomattavaa taloudellista tukea kirkolta. Viitisentoista vuotta sitten olin Kansanlähetyksen tilaisuudessa, jossa järjestön pääsihteeri kertoi, että ryhmä herätysliikkeitä on tehnyt ns. pöytälaatikkosopimuksen kirkosta eroamisesta, jos kirkko pyrkii estämään niiden toimintaa. Mm. Suomen Raamattuopisto, Kansanlähetys ja SLEY (ei kuulu viidesläisyyteen) pitävät kiinni siitä, että raamatullinen pappeus kuuluu vain miehille. Sukupuolineutraalia avioliittoa herätyslikkeet eivät tule missään nimessä hyväksymään. Pääkirkko näyttää sulattavan herätysliikkeiden erilaisen opin monessa suhteessa ja herätysliikkeet näyttävät sulattavan kansankirkon jatkuvaa Sanasta luopumista. Herätysliikkeistä kansankirkko saa aktiivisimmat jäsenensä ja kirkolta herätysliikkeet saavat ratkaisevan taloudellisen tuen.

    Kirkkoon kuuluvat ja sen osana toimivat herätysliikkeet voivat näin ollen halutessaan tehdä lopullisen pesäeron kirkkoon ja erota siitä. Herätysliikkeissä voi olla jäseninä ihmisiä, jotka omantunnon tähden ovat eronneet kirkosta. Näkyvällä paikalla toimivan henkilön suhteen on hieman eri asia. Kun Kansanlähetyksen yhdeksi pääopettajaksi valittu pastori Jarmo Sormunen erosi kirkosta kymmenisen vuotta sitten, KL ensiksi hyväksyi sen, että Sormunen voisi toimia siitä huolimatta KL:n työntekijänä. Myöhemmin asia peruttiin, koska katsottiin, että näkyvällä paikalla olevan ero antaisi ymmärtää, että Kansanlähetys kannattaa kirkosta eroamisia. Somunen joutui lähtemään kirkon pappeuden lisäksi myös Kansanlähetyksestä. Kaiken tämän seurauksena Jarmo Sormusen ympärille muodostui Jyväskylään Satamaseurakunta, jonka pastorina Sormunen nykyään toimii. Hänen ympärillään on vastuutehtävissä paljon ihmisiä, jotka ovat eronneet kirkosta.

    Ketjun avaaja "huolestunut nuori" pohtii voitaisiinko tehdä kahtiajako konsertaviiveihin (Raamatulle uskollisiin) ja liberaaleihin (Raamattua vapaasti ja nykyaikaan soveltaviin) ja ihmiset voisivat päättää kumpaan liittyisivät. Kuvaamasi kirkon jako ei ole kuitenkaan mahdiollista.

    Konservatiivit eivät ole yhtenäinen, kristillinen ryhmä, vaan konservatiiveihin kuuuu hyivn monenlaisia ryhmittymiä. Riittää, kun ajattelemme maamme suurinta luterilaista herätysliikettä, lestadiolaisuutta. Nykyään Suomessa toimii noin 7-9 lestadiolaisuuden haaraa. Merkittäviä pääsuuntauksia on kuitenkin vain kolme, joihin kuuluu noin 90 prosenttia lestadiolaisista - suurimmat ovat vanhoillislestadiolaisuus, esikoislestadiolaisuus ja rauhansanalaisuus. Lestadiolaisuus on kaukana kansankirkon linjasta, sillä lestadiolaisille vain lestadiolaisen papin kautta tuleva synninpäästö on pätevä. Kansankirkon jäseniä lestadiolaisuussas kutsutaan tämän tästä ns. suruttomiksi, jotka eivät siis ole pelastuneita.

    Kansanlähetyskin syntyi ihmisten välisistä ristiriidoista kysyttäessä, mihin toimintaa pitäisi keskittää - näissä ristiaallokoissa Suomen Raamattuopisto jakautui aikoinaan kahtia ja lähetystyötä korostava puoli irtautui KL:ksi. Opillista ristiriittaa näillä kahdella järjestölle ei ole, vain toiminnalliset painopisteet ovat erilaisia.

    Huolestunut nuori: "Rupeaa olemaan jo niin maallistunutta tuo kirkon toiminta, että konservatiivit säikähtää." Noinkin voi toki sanoa, vaikka itse käyttäisin säikähtämisen sijasta muita sanoja, kuten surevat, ovat huolissaan. Konsertaviivit ovat toki lukeneet Raamatusta, että lopun aikana ennen Jeesuksen paluuta tapahtuu kristikansassa suuri luopumus. Jumalan Sanalla ei luopumuksessa ole enää ratkaisevaa merkitystä, eikä saarnoissa kuulu enää se lain ja armon julistus, joka veisi ihmisiä tunnustamaan syntinsä, tekemään parannuksen ja turvautumaan Jeesukseen Herranaan ja Vapahtajanaan.
  9. Tärkeää on kysyä, miksi kirkko menee johonkin tilaisuuteen ja kuinka ja missä syvällä synnin syövereissä eläviä ihmisiä voidaan kohdata. Kirkkoon he eivät tule. Katuevankelistana pitkän jakson tehnyt ja sittemmin Times Square Churchin johtaja David Wilkerson koki Jumalan kutsuneen hänet New Yorkin kaduille kohtaamaan narkkareita, rikollisia ja huorintekijöitä. Hän näki syvää syntielämää ja pahuutta päivittäin, mutta kaiken sen keskellä Jeesus myös pelasti ja nosti ihmisiä valoon ja uuteen elämään. Jeesusta paheksuttiin siitä, että hän meni syntisten luokse ja häntä kutsuttiin pilkallisesti "syntisten ystäväksi". Jeesus kohtasi syntisiä, joiden joukkoon kuului myös seksuaalisissa synneissä kauan elänyt nainen.

    On surullista lukea kirkon oma perustelu seksimessuille osallistumiseen: Tikkurilan kirkkoherra Janne Silvast sanoo, että menemällä seksimessuille kirkko haluaa kertoa messukävijöille tasa-arvoisesta ja ihmistä rakentavasta seksuaalisuudesta."

    Lausunto näyttää viittaavaan inhimilliseen tasa-arvoajatteluun, jossa kirkko on hyväksynyt ns. sukupuolineutraalin avioliiton ja siunannut myös homoseksuaalisia parisuhteita. Luterilaisen kirkkomme luopuminen Sanasta näkyy kaikilla alueilla, myös sen suhtautumisessa avioliittoon. Kirkkoherra Silvastin lausunnon ei pitäisi ketään hämmästyttää eikä ihmetyttää - hänhän sanoo vain sen, minkä kirkko on linjauksekseen ottanut. On kaksinaamaisuutta katsoa kuin sormien läpi kirkon hyväksyvää kantaa sukupolineutraaliiin avioliittoon ja homoseksuaalisten parisuhteiden siunaamiseen ja toisaalta kauhistella kirkon osallistumista seksimessuille.

    Olisi aivan eri asia, jos osallistumista perusteltaisiin seuraavaan tapaan:
    "Menemällä seksimessuille haluamme kertoa ihmisille Jumalan tahdon mukaisesta seksuaalisuudesta ja avioliitosta. Ennen kaikkea haluamme julistaa evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta, joka haluaa pelastaa syntiset iankaikkiseen elämään ja kutsuu meitä seuraamaan Häntä rakkaudessa ja totuudessa".
  10. KORJAUS:

    Tekstissä:
    "hän ei elä enää synnin orjuudessa ja Jumalan armahdettuna lapsena."

    Piti olla: "hän ei elä enää synnin orjuudessea VAAN Jumalan armahdettuna lapsena".
  11. Rohkeasti ja raikkaasti kantaaottava kirjoitus Nellyheleenalta! Pidin siitä kovasti, kirjoitus oli kuin raikas tuulahdes ja lisäksi ihanan henkilökohtainen. Kiitos siitä.

    "Torjun myös reformistiset ja pietistiset vaikutteet jotka ovat huuhtoneet luterilaista kirkkoa ja etenkin kirkon piiriin kuuluvaa herätyskristillisyyttä, eli ed. mainittuja lahkoja."

    Ymmärrän, ettet roiku näillä foorumeilla tiiviisti, mutta mielelläni kuulisin, mitä erityistä pahaa näet pietismissä. Suomessahan Suomen Raamattuopisto ja Kansanlähetys ovat suuria herätysliikkeitä, joilla on pietistinen pohja. Pietismissä korostetaan henkilökohtaista uskoon tuloa ja ojentautumista elämässä Raamatun Sanan mukaan. Milläl tavalla pietismin aallot ovat huuhtoneet luterilaista herätyskristillisyyttä niin, ettet voi sitä hyväksyä?

    Nimim. helsinkijokkeri kirjoitti: "...eikä kukaan muukaan tee "Raamatun mukaan", Sieltä kyllä katsotaan ja tunnetaan joitakin kohtia, muttei niille anneta mitään painoa käytäntöön."

    Päinvastoin kuin kirjoitit, niin uskova antaa Raamatun Sanalle suuren painoarvon. Uskova on ihminen, joka turvautuu Jeesuksen sovitustyöhön ristillä ja ojentautuu elmmässään Raamatun Sanan mukaan - hän ei elä enää synnin orjuudessa ja Jumalan armahdettuna lapsena. Hän ei täytyä lakia eikä tule täydelliseksi, mutta elämässä on tapahtunut suuri muutos - uskovalle Sanan kehoitukset ovat rakkaita, sillä hän tietää, että Jeesus on täyttänyt lain hänen puolestaan eikä hänen tarvitse elää lain alla vaan armon alla.
  12. Yksinkertaista vastausta ei ole sen tähden, että luterilaisuus ei ole Suomessa yhtenäinen liike hengellisesti, eikä opillisesti. Pelkästään kansankirkkoon kuuluvat monet herätysliikkeet ovat jyrkästi torjuneet monet pääkirkon tekemät päätökset, eikä niissä suosita sen paremmin avoliittoja, sukupuolineutraaleja avioliittoja kuin myöskään lain ja armon turhentamista sokerisilla rakkauden saarnoilla. Useimmat herätysliikkeet ovat sitä mieltä, että raamatullinen pappeus kuuluu vain miehille. Monet herätysliikkeen ihmiset pysyvät kirkossa, koska liikkeet itse ovat pysymisen kannalla - tärkeänä syynä lienee taloudellinen sidos. Joka tapaukessa huoli kansankirkon Sanasta luopumisesta ja maallistumisesta on yhteinen.

    Jos kansankirkko erottaisi kaikki herätysliikkeet niiden "niskuroinnin" takia, niin se menettäisi siinä rytinässä melkoisen määrän kirkollisveroa maksavaia jäseniään. En tiedä, missä raja tulee vastaan, mutta monet herätysliikkeet (viidesläisyydestä) ovat tehneet pöytälaatikkosopimuksen kirkosta eroamisesta, jos kirkkoon kuuluminen tulee mahdottomaksi - tämä vaatinee kirkon taholta vaatimusta siitä, että kansankirkon oppia ja käytäntöjä on toteutettava myös herätysliikkeissä. Kirkkoon kuuluu lyhyesti sanottuna paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole kirkollisia, vaan herätysliikkeistä on tullut heille eräänlainen kotiseurakunta.

    Luterilaisesta kirkosta eronneet uskovat toimivat usein hyvin pienissä, uusissa seurakunnissa, joissa toteutuu myös hengellisen pappeuden ajatus - seurakuntalaisia ohjataan toimimaan heillä olevien armolahjojen mukaan Jumalan elopellolla. Tällaisia uusia yhteisöjä on Suomessa lukemattomia. Jotkut kokevat luterilaisen vanhurskauttamisopin ja tunnustutkirjat niin raamatullisiksi, että he ovat jääneet luterilaisuuteen, mutta eronneet kansankirkosta - monille heistä Luther-säätiöstä on tullut uusi koti. Luther-säätiö on vankasta sitä mieltä, että se edustaa oikeaa luterilaisuutta Suomessa ja kansankirkko on hylännyt oman tunnustuksensa.

    Tapahtuu myös niin, että helluntailaisuudesta ja vapaakirkosta eroaa jäseniä - uskovia, jotka kauan mukana oltuaan ovat tulleeet siihen tulokseen, etteivät enää halua kuulua kyseisiin seurakuntiin. Sattumoisin tapasin eilen henkilön, joka aikaisemmin oli helluntaiseurakunnan jäsen, mutta kuuluu nykyään luterilaiseen uuteen yhteisöön. Eräs ystäväni erosi vapaaseurakunnasta, koska ei omien sanojensa mukaan voinut enää samaistua seurakunnan viimeaikaisiin päätöksiin - hän liittyi uuteen hengelliseen yhteisöön nimeltään Länsi-Päijänteen seurakunta. Saattaa tuntua ylllättävältä, mutta hyvin monet helluntailaiset kuuluvat myös luterilaiseen kirkkoon, sillä kaksoisjäsenyys on ollut mahdollista. Olisiko helluntaikirkon perustaminen muuttanut sittemmin tilannetta?

    Luterilaisuudesta lähtevä kokee usein hämmennystä ajatellessaan, mihin seurakuntaan hän sitten voisi liittyä. Vapaiden suuntien opetus kasteesta, pyhityksestä, ehtoollisesta ja armolahjoista saattaa tuntua vieraalta ja niissä olevat äärikarismaattiset piirteet epäraittiilta eli Raamatun Sanan vastaisina ilmiöinä. Ei tarvitse kuin käydä vierailemassa "helluntailaisuus" -palstaa huomatakseen, että helluntailaisuus on Suomessa jakaantunut kolmeen eri suuntaukseen ja taannottain perustetun helluntaikirkon käytäntöjä pidetään ihmiskeskeisinä ja samalla koko helluntailaisuus arvostellaan hengettömäksi - ja tämän arvion näyttävät tekevän helluntailaistaustaiset ihmiset itse.

    Kaiken tämän keskellä monet ovat jääneet irralleen ja he käyvät eri seurakuntien kokouksissa ja uskossaan kokevat kuuluvansa yhteen seurakuntaan, joka on kaikkien uskovien yhteisö, Kristuksen ruumis. Useimmat rukoilevat itselleen uutta seurakuntaa, mutta vailla selkeää Jumalan johdatusta ovat jääneet orvoiksi. Jos lähdet luterilaisesta kirkosta, mihin seurakuntaan liittyisit ja ennen kaikkea, mitä tarkoittaa sinulle käsite kotiseurakunta? Oletko jäänyt vain sen varaan, mitä kansankirkko tarjoaa, vai oletko päässyt jonkin herätysliikkeen uskovien yhteyteen missään vaiheessa?
  13. Uutinen on ilman muuta hyvä. Tutkinta ei kuitenkaan perustunut ilkeisiin juoruihin, vaan yhdistyksen tekemään virheeseen. Oikeuslaitos katsoi, että rikostutkinta oli näin ollen perusteltu. Tilitystä oli laiminlyöty ja oli syytä ajatella sitä mahdollisuutta, että tällä tavalla yhdistys olisi yrittänyt saada itselleen ylimääräistä voittoa. Lehden artikkeli toteaa oikeuden päätöksesta seuraavaa:

    "Tilityksen laiminlyönti johtui oikeuden mukaan väärinymmärryksestä. Yhdistyksen kirjanpitäjä oli käsittänyt, että tilitysvelvollisuus oli liittynyt uuden luvan hakemiseen. Kun uutta lupaa ei ollut saatu, tilitys oli jäänyt tekemättä. Käräjäoikeus totesi, että rahankeräysrikos edellyttää aina tahallisuutta. Eikä tahallisuudesta ollut riittävää näyttöä."

    Kaikki tässä prosessissa kestää päivänvalon ja meidän uskovien on rohkeasti kohdattava niin talous- kuin muissakin asioissa totuuden valo. Seurakuntien ja kristillisten yhteisöjen toiminnasa on esiintynyt myös taloudellisia väärinkäytöksiä, niin surullista kuin se onkin. Jos omatuntomme on puhdas ja teemme oikein, niin oikeuslaitoksia ei tarvitse pelätä - raskaalta se tietenkin tuntuu, ja pelkkä prosessi voi liata järjestön mainetta ja sen johtoa. Kaiken keskellä hyvä omatunto Jumalan ja ihmisten edessä on tärkeintä.
  14. Kiitos nimimerkille suomalainen2 aineiston jakamisesta. Yhteiskunnalliseen päättämiseen usko hiipii sisään uskonnollisuuden hengessä. Saksassa Adolf Hitleria pidettiin laajalti uskovana miehenä ja iltarukoukset lopetettiin uskovissa kodeissa usein "ja siunaa Taivaan Isä johtajaamme, Adolf Hitleriä". Hitler ei kaihtanut käyttää kristillisiä kielikuvia ja väittää olevansa Jeesukseen uskova, joten ei ole ihme, että evankelikaaliset kristityt johtajat tukivat häntä. Miltäpä tällainen kuullostaa? - "Tuntemukseni kristittynä suuntaa minut kohti Herraani ja Vapahtajaani. – minä taistelen Herran työssä" -- Puhe, 12. huhtikuuta 1921.

    Adolf Hitler tunnusti uskoaan Jeesukseen Kristukseen ja väitti olevansa kristitty! Hän vakuutteli kristillistä uskoaan ja väitti että hänen toimensa 2. maailmansodan aikana olivat täysin yhdenmukaisia Raamatun opetuksen ja käskyjen kanssa.
    Adolf Hitler vetosi "Jumalan" ja "Herran" nimeen, hän säännöllisesti herätteli esiin "uskoa Kaikkivaltiaaseen", ja hän säännöllisesti totesi kristillisen uskon merkityksestä perustuksena kokonaiselle kansakunnalle!

    Hyväsydäminen saksalainen kristitty varakas nainen, kirjoitti kirjeen ystävälleen juuri viikkoja ennen kuin Hitler teki itsemurhan vuonna 1945. Tämä lady ilmaisi suuttumuksen ja emotionaalisen ahdistuksen, koska hän alkoi viimein uskoa huhuja siitä, että "SS" oli systemaattisesti murhannut juutalaisia koko ajan sodan kuluessa. Tämä lady sanoi, "Tämä on täysin häpeällistä ja täytyy lopettaa. Miksi, jonkun pitäisi kertoa Adolfille!"

    "Hitlerin kerrotaan puhuneen, ylenpalttisesti, 'elävän Kristuksen rikkauksien' kasvattamisesta, vainosta koskien 'todellisia kristittyjä ja tekopyhistä kirkoista jotka ovat asettaneet itsensä Jumalan ja ihmisen väliin ja kääntymisestä pois antikristillisestä, menneisyyden omahyväisestä individualismista', ja 'nuorison kouluttamisesta erityisessä noiden Kristuksen sanojen hengessä joita meidän pitää tulkita vielä kerran: keskinäinen rakkaus; ole huomaavainen lähimmäistäsi kohtaan; muista että kukaan teistä ei ole yksinäinen Jumalan luomus, vaan että kaikki te olette veljiä!'" [Turner: "In Hitler -- Memoirs of a Confidant" (Hitleriin liittyen -- uskotun muistelmat), luku 23; korostukset lisätty]

    "Rajattomassa rakkaudessa kristittynä ja ihmisenä minä luin tekstikatkelman läpi joka kertoo meille kuinka Herra viimein nousi kunniaansa..."
    "Tänään, kaksituhatta vuotta myöhemmin, syvimmän kiihtymyksen vallassa minä tiedostin perinpohjaisemmin kuin koskaan aiemmin tosiasian että se oli tätä varten kun Hänen täytyi vuodattaa verensä ristillä." "Sillä kristittynä minulla on myös palvelustehtävä omaa kansaani kohtaan." Niinpä - Hitler sanoi kansalle, että hän täyttää vain kristittynä saamaansa palvelutehtävää.

    Tässä muutamia otteita Hitlerin puheista: "Kun minä menen ulos aamulla ja näen näiden ihmisten seisoskelevan jonoissaan ja katson heidän kiristyneitä kasvojaan, silloin minä uskon että en olisi mikään kristitty, vaan oikea paholainen, jos minä en tuntisi yhtään sääliä heitä kohtaan -- jos en tekisi sitä, kuten teki meidän Herramme kaksituhatta vuotta sitten, käänny noita vastaan joiden taholta tätä köyhää kansaa ryöstetään ja käytetään häikäilemättä hyväksi."
    "Kirkko on varmasti välttämätön ihmisille. Se on vahva ja konservatiivinen tekijä." "Me emme halua kasvattaa ketään ateismiin."
    ”Jumala on meidän kanssamme..." Hitler toisti tätä lausetta tavattoman usein puheissaan ja sai äänekkäät suosionosoitukset
    "Tästä päivästä eteenpäin minä uskon että minä toimin sopusoinnussa kaikkivaltiaan Luojan tahdon kanssa."Hitler, "Mein Kampf" (Taisteluni).

    Sopusoinnussa kaikkivaltiaan Luojan kanssa - ja kysessä on todellakin Adolf Hitler, jonka sytyttämässä toisessa maailmansodassa kuoli kymmeniä miljoonia ihmisiä ja se on ihmiskunnan historian tuhoisin sota.

    Uskova on uskova, on hän sitten poliitikko, ojankaivaja, professori, siivooja tai pappi. Niin kauan kuin heidän omatuntonsa on sidottu Jumalan Sanaan, kaikki on hyvin. Pahuus saa vallan uskonnollisten ihmisten kautta.

    2.Kor. 10: "Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi. Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi. Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen."
  15. Totta on, että usko näkyy myös tekoina, uskon tekoina. Raamattu puhuu Hengen hedelmästä (huomaa yksikkömuoto), jossa monenlaiset hyveet tulevat ilmi varmaan sekä asenteena että tekona. Tärkeää on kuitenkkn huomata, etteä me vain kannamme hedelmää, emme tuota. Uskova, joka pysyy Kristuksessa on se oksa, joka hedelmää elämässään kantaa - on mahdotonta elää Jeesuksessa ja pysyä vanhassa elämässä, synnin orjuudess. Usko ilman tekoja on kuollut - siinäkin Jumalan Sana sanoo oikein.

    "Eli usko joka ei millään tavalla konkretisoidu, arkielämän todellisuuteen, vaan pysyy vain teoreettisena virtuaaliuskona tai pelkkänä vertauskuvana, ei ole Raamatun mukaan todellista uskoa." Juuri noin se on, pelastunut ei ole se, joka sanoo olevansa uskova, vaan se, joka seuraa Jeesusta - Jeesus itse toi sen esille sanomalla: "Ei jokainen, joka sanoo Herra, Herra pelastu, vaan se, joka tekee Taivaallisen Isäni tahdon".

    On kuitenkin tärkeää huomata, että puhtautemme on todellakin puhtautta Jeesuksessa Kristuksessa. Uskossa Jeesukseen Jumala näkee meidät niin kuin Hän näkee Jeesuksen, täysin puhtaana ja täydellisinä astumaan Taivaan kirkkauteen. Se on lainapuhtautta - me voimme iloita siitä uskossa Jeesukseen, mutta emme katsoessamme omaa itseämme, jossa on vielä paljon vajavuuttaa ja taipumustamme syntiin. Olemme puhtaat uskossa, emme vielä näkemisessä.
  16. Monissa viidesläisissä herätysliikkeissä on jäsenrekisteri ja niihin liitytään, kuten Kansanlähetykseen ja Suomen Raamattuopistoon. Niinpä myös suurimmassa herätysjärjestössä lestadiolaisuudessa jäsenmäärä on varsin tarkkaan tiedossa.

    Erilaiset tuki- ja kannatusrenkaat ovat myös samalla kannattajarekisteriä ja kukin herätysliike lähettää kannattajilleen aineistoa toiminnasta pyytäen samalla jatkamaan rukous- ja taloudellisen tuen antamista. Totta lienee se, että moni luterilainen on vieraantunut maallistuneeksi kokemastaan kirkosta ja etsii hengellistä ravintoa eri herätysliikkeiden tilaisuuksista sitoutumatta mihinkään sen syvemmin. Moni voi kokea hengellistä kodikkuutta luterilaisissa herätysliikkeissä erottelematta niitä toisistaan - eri liikkeiden tilaisuuksissa siis käydään. Esimerkiksi Raamattuopistolla, Kansanlähetyksellä ja SLEY:llä on sama arvopohja ja uskonkäsitys.

    Körttiläisyydessä ja lestadiolaisuudessa uskonkäsitys poikkeaa edellä mainituista jo suuresti, joten he viihtyvät vain omassa piirissään. Uskonkäsitys voi ajan mittaan myös muuttua - hyvin moni körtti tai lestadiolainen on löytänyt armon uudella tavalla ja irtautunut liikkeestä koettuaan sen liian lakihenkiseksi. Tästä ilmiöstä on ollut paljon kirjoituksia ja olen itsekin tavannut "irtautujia". Luterilaiset herätysliikkeet eivät ole samasta puusta tehtyjä. Myös mm. Kansanlähetyksen ja Raamattuopiston sekä kannattajat, että työntekijät ovat tämän tästä siirtyneet järjestöstä toiseen - joskus uuden tehtävän vuoksi, mutta myös eteen nousseiden ristiriitojen tähden.

    Kysyt: "Pitäisi olla luonnollista, että haluaa osallistua toimintaan mahdollisuuksiensa mukaan, tukea myös taloudellisesti, mutta onko se edellytys?"

    Vastaus: jäseneksi tai kannattajaksi voi kukin liittyä ja näin kuulua kyseiseen herätysliikkeeseen riippumatta henkilön omasta aktiivisuudesta. Oman panostuksen suuruus ei voi olla edellytys jäsenyydelle. Mielestäni herätysliikkeet ovat siinä mielessä kirkollisia, että ne ovat työntekijäkeskeisiä ja valitettavan usein toimintatavoiltaan muodollisia, hyvin organisoituja ja kaavamaisia. Jäsenistössä olevia armolahjoja ei etsitä, ja vain aniharva pääsee aktiivisesti toimimaan - usein tiettyyn asemaan saattaa päästä "tuttavuuksien" kautta.

    En sano tätä pahalla, mutta herätysliikkeet eivät elä tänään herätyksessä eikä vahva evankelivoiva työnäky ole nähdäkseni niin pinnalla. Työntekijöitä kutsutaan pitkänkin matkan päästä pitämään hengellinen puhe, kolehti kerätään, rukoillaan ja se on siinä. Paikalla olijoiden joukossa on monia, joilla on sisäinen kutsumus Jumalan elopellolle, mutta kuka on se, joka heitä etsii ja heitä käytännön työhön lähettää? Useimmiten tarjolla on ovella tervetulokättelyyn, keittiöön kahvinkeittoon ja salin puolelle kolehdin kantoon liittyviä tehtäviä. Toki nekin tehtävät on hoidettava.

    Kuuluminen tiettyyn herätysliikkeeseen ei ole enää niin vahvaa kuin ennen vanhaan. Omaksi kodiksi on vaikea kokea järjestöä, jossa käydään vain istumassa ja kuulemassa Sanaa - on niin kun kirkossa kävisi. Määrittelisin kotiseurakunan seuraavasti: kotiseurakunta on se yhteisö, jossa saan kuulla oikeaa lain ja armon Sanaa, saan osallistua ehtoolliselle, löydän armolahjojeni mukaisen paikkani yhteisössä ja voin iloita aidosta, avoimesta ja minua tukevasta uskovien veljien ja sisarien seurasta. Moni kuulunee johonkin herätysliikkeeseen ilman, että kokee liikettä varsinaiseksi hengelliseksi kodikseen. Sanasta tiedämme, että Jumalan valtakunnan työtä on tuettava - muodollinen jäsen saa jonkinlaista tyydytystä jo siitä, että saa osallistua uhrilahjaan.

    Moni ystäväni onkin irtautunut sekä kirkosta ja sen herätysliikkeistä ja etsiytynyt aktiivisempiin seurakuntayhteyksiin.
  17. Kiitos vastauksesta nimim. "9 vuotta palstalla". Ehkäpä heidän "viisautensa" ei ollut korkealla tasolla, mene ja tiedä, mutta Tähkäpään kirjoituksia seuratessani huomasin hänen pyrkivän aina keskustelemaan Raamatun pohjalta ja raamatullisista kysymyksistä - koski aihe sitten helluntailaisuutta tai muuta kristillisyyttä. Se on jo paljon se. Moni täällä on sisäisesti herkkä ja ottaa vastakommentit itseensä - raja voi tulla lopulta sitten vastaan. Ei kukaan halua tulla loukatuksi, ei tällä palstalla eikä oikeassa elämässä.

    9 vuotta palstalla - olet siis kirjoitellut tänne monia vuosia, mutta tuskinpa sinulla on tuonkaltaista pysyvää nimimerkkiä? Nämä foorumit antavat mahdollisuuden kirjoittaa joko omalla nimimerkillä tai sitten ottaa milloin vain käyttöön toisen, kirjaamattoman, nimimerkin ja vaihdella nimimerkkiä vaikka joka kommenttiin. Kuinkahan moni on mukana vuosikausia kirjautumatta, jolloin eri nimimerkkejä käyttämällä heidän palstahistoriaansa ei tiedä kukaan?

    Varmaankin on myös tapauksia, joissa sama kirjoittaja kirjoittaa samaan ketjuun ja toisella nimimerkillä kannattaa tai positiivisesti kommentoi omaa kirjoitustaan. Ei liene harvinaista, että itse kirjoittaja antaa omalle kirjoitukselleen plussaa saaden kirjoituksen tuolla tavalla näyttämään hyvältä. Luulen, että moni kirjoittaa eri nimimerkillä sen vuoksi, että vakionimimerkki on saanut "kuraa niskaansa" ja nimimerkin oivalluksia on vähätelty - uudella nimimerkillä voi ottaa sitten räväkästi kantaa ja vaikkapa puolustaa itseään. Mielenkiintoista olisi tietää, kuinka moni kirjoittaja käyttää vakionimimerkkiä asiapitoisissa teksteissä ja purkaa tunteitaan ja kirjoittaa hyökkäävämmin toisella nimimerkillä?

    Niin, savonarola, ehkä tästä voi tulla turhuuspalsta, vaikka monien mielestä tämä jo sitä on. Jokainen valvokoon pääasiassa omaa itseään ja vaellustaan. Kuinka moni kiivastuu ja suorastaan hyökkää toista vastaan vain sen tähden, että toisen raamatuntulkinta ei ole sama kuin oma? Kuinka moni syyllistyy kiivailemaan tavalla, joka ei ole Jumalan mielen mukaista, väittämään totuudeksi jotain, joka on todellisuudessa Raamatun Sanan vastaista ja kerta toisensa jälkeen kiertää samaa kehää ja palaa samaan rakkaudettomaan oman mielipiteensä korostamiseen? Kuinka moni luulee olevansa suurikin Raamatun opettaja, vaikka ei sitä ole?

    Onko kovinkaan viisasta roikkua täällä päivästä päivään ja vuodesta toiseen, jos palstan henki on epäraitis, tunnelma rakkaudeton ja sekä uskovat, että maailman ihmiset hyökkäävät toinen toisiaan vastaan? Ajatellaan helluntaiseurakunnan tilaisuutta, jonka jälkeen joku olisi lähdössä pois omaan kotiinsa - hänelle sanottaisiin: älä lähde pois, eteisaulassa alkaa pian kova väittely, kiistely ja toistemme haukkuminen. Onko pois lähtejät lopulta tehneet aivan viisaan ratkaisun? Avauksen kysymys "mihin katosivat vanhat keskustelijat" olisi parempi muodossa "miksi vanhat keskustelijat katosivat?"

    1. Kor. 8:2 "Jos joku luulee jotakin tietävänsä, ei hän vielä tiedä, niinkuin tietää tulee"
    Jaak. 3:1 "Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion."
  18. Viestini lähettämisen jälkeen Kalamos oli itse ehtinyt kirjoittaa ja vahvistaa samalla olettamukseni! Siunausta Kalomokselle eläessäsi vielä täällä armon ajassa! Toivon, että sinulla on riittävästi terveyttä voidaksesi vaikuttaa Jumalan tahdon mukaisella tavalla.

    3. Joh. 1:2 "Rakkaani, minä toivotan sinulle, että kaikessa menestyt ja pysyt terveenä, niinkuin sielusikin menestyy."
  19. Kukaan ei ole maininnut nimim. Tähkäpäätä, joka välillä kirjoitti myös nimimerkillä Tähkis. Hän oli helluntailainen, vanhempi naishenkilö, joka oli poikkeuksellisen aktiivinen kirjoittaja tällä foorumilla ja teki runsaasti myös avauksia jostain raamatullisesta, häntä pohdituttaneesta asiasta. Käytännössä ei ollut päivää, etteikö Tähkäpää olisi ottanut johonkin kirjoitukseen kantaa. Viimeksi luin hänen kirjoittaneen, että hän ei näiltä palstoilta mihinkään katoa, vaikka pienen tauon pitikin ja sitten - Tähkäpäätä ei enää ole. Tämä ihmetyttää, sillä Täkäpää oli niitä kaikkein aktiivisempia kirjoittajia vuosien ajan.

    Mitä tapahtui? Perusteliko Tähkäpää tai muut täältä poistuneet millään lailla haluaan lopettaa vuorovaikutus tällä foorumilla? Aina välillä - viimeisestä ei ole pitkä aika - tänne joku kirjoittaa kehottaen uskovia jättämään tämän palstan, sillä tämä on kuin pahan valtakunta. Hengellistä ravintoa saati ystävällistä, toista ihmistä kunnioittavaa keskustelua täällä on hyvin vähän. Hämmästelen itse sitä, kuin epäraittiisti, Raamatun vastaisesti ja ihmiskeskeisesti monet uskoviksi itseään nimittävät täällä kirjoittavat.

    Tällä foorumilla alistut väkisinkin negatiivisten viestien sateeseen ja tulet mielipiteinesi alttiiksi monien sairaille ja tärkkeille hyökkäyksille. Eräs lähtijä kirjoitti viimeisessä viestissään, että häntä on kauan kehotettu lähtemään täältä pois. Hän kirjoitti aktiivisesti seitsemän vuotta ja se tuotti hänelle lopulta vain ahdistusta. Monet muut ovat jakaneet tuon lähtijän tuntemuksia.

    Täällä on varmaan monenlaisia kirjoittajia. On niitä, joilla on erittäin suppea sosiaalinen verkosto, niitä, joilla on vakaviakin mielenterveysongelmia, niitä, jotka kokevat asiakseen vastustaa uskovia ja saavat tyydytystä vihaansa purkaessaan, niitä, jotka eivät tunne Raamattua kuin vähän ja toimivat siitä huolimatta kuin suuretkin Raamatun opettajat, niitä, jotka vakavissaan etsivät lohdustusta ja vertaistukea elämäntilanteessaan - ja niitä, jotka ovat Herran omia, etsivät rukoillen vastauksiinsa Pyhän Hengen vaikutusta ja haluavat aidosti tuoda pelastavan evankeliumin muillekin ja lohduttaa niitä, jotka ovat väsyneitä. Paljon on myös suoraan Jumalan kieltäjiä, jotka suoraan pilkkaavat uskovia ja koko kristinuskoa.

    Luulen, että monella meistä ei ole ollenkaan ystäviä tai sitten vain muutama. Arjen harmaudessa netti on väline saada edes jonkinlaisia kontakeja ja palautetta jollekin sanomiselle. Varmaan on myös vahvasti nettiriippuvaisia, jotka roikkuvat lähes aamusta iltaan netissä - todennäköisesti tämä palsta on yksi niistä sivustoista, joissa he paljon aikaansa viettävät.

    Moni katoaa täältä sen vuoksi, että heidän elämäntilanteensa muuttuu, he saavat tyhjäån arkeensa mielekkäämpää tekemistä, joku voi mennä naimisiin, saada työtä, harrastuksia ja muuta ajateltavaa. Joku voi löytää pitkän etsimisensä jälkeen seurakunnasta sen oman paikkansa ja sen myötä uskonystäviä, joiden kanssa yhteys on mielekkäämpää. Täällä näyttää olevan paljon myös niitä, jotka ovat pettyneet syvästikin helluntaiseurakuntaan ja haluavat jakaa kokemuksiaan ja ovat aidosti huolissaaan Suomen helluntailaisuudeen nykysuuntauksista. Joku voi olla katkera, mutta hänkin haluaa jakaa vaikeita tunteitaan. Moni helluntaiseurakunnasta irtaantunut lähtee myös helluntailaisuus-palstalta.

    On aina myös mahdollista, että joku poistuu siksi, että hänen maallinen elämänsä päättyy ja iankaikkisuus alkaa. Jollakin on jo ikää ja sairauksia niin, että aktiivisuus tätä palstaa kohtaan pikku hiljaa vähenee - niin lienee käynyt mm. Kalamokselle, joka kirjoittanee enemmän omalla sivustollaan.
  20. Nimim. näin on: "mutta kammottavaa on jos narsistimies tai nainen on saanut jonkun hengellisen aseman seurakunnassa. siitä on leikki kaukana."

    Se on kammottavaa, mutta karu todellisuus on sitä, että nimenomaan seurakunnissa ja kristillisissä yhteisöissä narsistit saavat helpsti valtaa. Kristillisyyteen liitetään sellaisia hyveitä kuin nöyryys, hiljaisuus, arvostelemisen välttäminen, ettei vain langettaisi väärään tuomioon ja esivallan kunnioittaminen. Nykyään tapahtuu aivan samaa kuin mitä tapahtui Korintin seurakunnasa, jossa valheapostilit olivat päässeet seurakunna johtoon ja julistustehtäviin. Paavali sanoo rohkeasti jopa niin, että he ovat valehtelijoita ja heidän loppunsa on kadotus. Hän ihmettelee sitä, että seurakuntalaiset suostuivat narsististen työntekjöiden väärän vallankäytön alle.

    2. Kor. 11:20 "Tehän suvaitsette, että joku teidät orjuuttaa, että joku teidät syö puhtaaksi, että joku teidät saa saaliiksensa, että joku itsensä korottaa, että joku lyö teitä kasvoihin."
    21. 10 / 14
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt