natanael

Vapaa kuvaus

Aloituksia

2

Kommenttia

265

  1. Hei Tietämätön!

    Näyttää siltä, että olet uusi täällä, etkä tiedä sitäkään, että kaikki asialliset kysymykset torjutaan täällä provo-aloituksina :). No, ei ihan kaikkia, mutta tämä foorumi ei taida olla se paIkka, jossa saisit esittämästäsi aiheesta laajempaa ja yhtenäistä raamatullista opetusta.

    Voi olla viisaampaa käydä hakemasa kirjastosta jokin armolahjoja käsittelevä kirja. Itse suosittelen erittäin perusteellista Seppo Hämäläisen kirjaa "Armolahjat arjessa". Se on paksu ja perusteellinen kirja, mutta voit hyvin noukkia sieltä vain henkien erottamista selvittävän kokonaisuuden. Hämäläinen perustelee koko ajan opetustaan selvillä Raamatun kohdilla.

    Henkien erottamisen armolahja liittyy Sanan tuntemiseen, sillä mitään ei saa tapahtua "yli sen, mikä on kirjoitettu". Muutamat jo toivat esille, että henkien erottaminen voi tapahtua sisäisenä tuntemuksena, jota toisen henkilön käytös tai totuuden Sanaan suhtautuminen sitten vahvistaa. Tämä tuntemus on eri asia kuin tunteet. Erityisesti menestys- ja ns. voimaevankeliointi tuottavat monissa kuulijoissa ja "huumaan" lähteneissä hyvin voimakkaita tunne-elämyksiä, jotka sokeuttavat ja estävät heitä arvioimasta ilmiötä Sanan pohjalta. Samalla, kun valtaosa väestä hyppii innoissaan, niin henkien armolahjan omaava murehtii väärähenkistä kokousta ja sen antia.

    Muistan, kun tapasin ystäväni kanssa kerran helluntaiveljen, joka toivotti kätellessä reippaasti "rauhaa". Myöhemmin samana päivänä ystäväni sanoi, että se sanoi kyllä rauhaa, mutta "tunsin sisälläni, ettei minkäänlaista rauhaa ollut". Sitten selvisikin, että uusi tuttavuus oli tuoreeltaan ollut seksisuhteessa tekemättä siitä parannusta ja tuntematta synnintuntoa. Henkien erottamisen armolhjalla voimme nähdä "hengellisiin", vaikka toisen ulkoiset sanat ovat hyvinkin hurskaita. Olin iloinen siit, että myöhemmin haureuteen mennyt sai aidon synnintunnon ja vei asiansa Jeesuksen ristille.
  2. On tärkeää, että otat esille mahdollisen seksuaalikielteisyyden. Nimim Jooh pelkästään kysyy helluntailaisten suhtautumisesta ja saa kysymisestä kaksi miinusmerkkiä – onko asiasta puhuminenkin jo miinustamisen arvoista?

    Avaajan kysymisen takana on hänen helluntailaisuuteen liittämänsä ajatus: ”seksi on hieno juttu, mutta vain avioliitossa”. Sain sen käsityksen, että Joohilla on mielessä avioliittoon kuuluva seksuaalinen yhdyntä sekä seksuaalisen mielihyvän tuottaminen kumppanille. Seksi on käsite, jolla tarkoitetaan nykysuomessa ennen kaikkea ihmisen sukupuolista kanssakäymistä ja sukupuolielämää. Sinä sen sijaan puhut seksuaalisuudesta, joka on meissä kaikissa ja jota toteutamme tavalla tai toisella elämässämme. Jumala on luonut meidät seksuaalisiksi, mieheksi ja naiseksi, pojaksi ja tytöksi – seksuaalisuus määritellään yksilön tavaksi osoittaa kiintymystä toista yksilöä kohtaan ja toisaalta tapaa kokea mielihyvää suhteessa toiseen yksilöön.

    Kukaan ei ole tässä ketjussa vielä toistaiseksi esittänyt, että kaikki seksuaalisuuden toteuttaminen avioliiton ulkopuolella olisi syntiä. Jo hyvin pieninä pojat ja tytöt tiedostavat seksuaalisen erilaisuutensa ja ihmettelevät, kun toisella on pippeli ja toisella ”ei mitään”. Kouluikäiset ihastuvat jo toisiinsa ja huomaavat, että toisen sukupuolen koskettaminen on aivan erilaista kuin kaverien keskinäiset halaamiset ja rutistamiset. On suotavaa, että pojat voivat pieninä ihastua äitiinsä ja tytöt isiinsä. Näin he kehittävät omaa seksuaalista identiteettiään ja kykyään myöhemmin aikuisiässä kokea rakastumisen ja myös rakastamisen ihanuutta.

    Avioliiton ulkopuolella ns. sinkkujen on toteutettava omaa seksuaalisuuttaan käytöksellään, pukeutumisellaan, tunteiden ilmaisullaan ja vuorovaikutuksessa puhumisen ja kuuntelemisen kautta tutustumalla rohkeasti toisen sukupuolen erilaiseen tunne-elämään. Tämä tapahtuu mm. seurakunnassa, työpaikoilla, harrastuksissa ja satunnaisissa tapaamisissa kaduilla ja matkoilla. On valitettavaa, jos seurakunnassa koetaan sinkkujen pelkkä halaaminenkin jo synniksi ja pienestäkin koskettamisesta syyllistetään. Jos seksuaalinen identiteetti on ehjä, yksineläjä voi nauttia toisen sukupuolen seurasta kokematta uhkaa tai pelkoa. Seksi on kuin tuli – jos jäät pelossasi liian kauaksi, kylmetyt, mutta jos menet tuleen harrastamaan tulta, poltat omantuntosi.

    On mahdollista, että uskonnollisessa kodissa on ollut hyvin seksuaalikielteinen ilmapiiri ja lapset ovat kasvaneet samalla kylmässä ja vain vähän hellyyttä tarjoavassa ilmapiirissä. Tämä voi tapahtua missä tahansa kristillisessä piirissä. Sinä teet kuitenkin valitettavan väärän johtopäätöksen siitä, että Jeesuksen oma kilvoittelee säilyttääkseen neitsyytensä avioliittoon saakka. Seksuaalisuus on kaikkien meidän osamme ja seksi on iloinen asia, jota harrastetaan vasta avioliitossa. Helluntailaisesta voit saada mitä parhaimman, hellimmän ja rakastavimman puolison, jos hyvin käy. Julkisuuteen ryöpsähtäneet monet uskoviksi kutsuttujen seksirikokset ja hyväksikäytöt ovat ilman muuta syntiä, se myönnetään toki helluntailaisuudessakin. Nykyhelluntailaisuudessa ollaan arvioni mukaan enemmän huolissaan siitä, että seksuaalimoraali on paljolti ”maallistunut”, eikä avioliiton ulkopuolisesta seksistä enää nuhdella eikä tehdä parannusta. Tarkoitus on, että olemme uskollisia jo sinkkuina sille mahdolliselle aviopuolisille, jonka Jumala kerran meille antaa – ja sen jälkeen jatkamme uskollisina avioliitossamme, kunnes kuolema meidät erottaa.
  3. Kiitos Tähkäpäälle mitä ihanimman laulun postauksesta. Laulu on varmaan meille useimmille hyvin tuttu, mutta kuinka puhutteleva ja sopiva se on juuri tähän ketjuun!

    Mieleeni tulee Jeesuksen antama ja opetuslapsilleen perusteellisesti myös selittämä kylväjävertaus. Vain pieni osa kylvetyistä siemenistä tuotti hyvän ja pysyvän hedelmän - onko tietoisuus siitä, että vain "harvat pelastuvat" yksi syy siihen, että kylväjä joutuu kylvämään kyynelin?
  4. Haluan kiittää nimim. Jaikalii hänen vastauksistaan. Niissä oli sitä oikeaa keskinäistä kunnioittamista, mitä tällä foorumilla ei välttämättä aina näe. Jos olemme veljiä Kristuksessa, niin meidän tulee rakentua yhteisestä uskosta rakkauden hengessä. Samasta asiasta voidaan valottaa hieman eri puolia ja pysyä kuitenkin Jumalan Sanan totuudessa. Kiitos.

    Olen kanssasi täsmälleen samaa mieltä siitä, ettei meidän tule edes odottaa ihmisiltä mitään erityistä "palkkaa" , vaan yksin Jumalalta. Varsinaisesti, kun me kylvämme elon peltoon, me niitämme hengellistä satoa. Sekä Jeesuksen, että Paavalin tapaukset osoittavat, ettemme saa tukea ja "hyvää palautetta" aina niiltäkään, joiden pitäisi olla kanssamme samaa Jumalan perhettä. Se on erittäin surullista, sillä Jeesuksen ns. ylipapillinen rukous osoittaa, että jos me pysymme Hänessä meillä on myös keskinäinen rakkaus.

    Toki myös maallinen puoli ja kylvö tässä ajassa on huomioitava. Tekemästämme työstä meille maksetaan rahapalkkaa ja saamme siitä toimeentulomme. Jos toimimme oikein ja rehellisesti, saamme siitä usein suoraan hyvää palautetta. Jos autamme lähimmäistämme, useimmiten saamme kiitoksen ja ystävällisen hymyn palautteena. Rakkauden teot voidaan siis myös huomioida. Hyvä palaute on jotenkin kuin ylimääräistä boonusta - se tulee, jos on tullakseen. Jeesuksen ja Paavalin rakkaus tuotti vastakaikuna myös pajon vihaa ja vastustusta - Jeesuksen omien on siihenkin varauduttava. Tuli mitä tuli, me rakastamme ja siksi me palvelemme.

    Lainaus Jaikaliilta: "Tekstisi on näin nopeasti luettuna raamatullista ja tervettä oppia. Minä olen ymmärtänyt asian aivan samalla tavalla."
  5. Kylvämisen ja niittämisen laki on Jumalan oma laki, joka koskee kaikkia ihmisiä, niin uskovia, etsiviä, ateisteja, agnostikkoja – kaikkia meitä. Maailmassa on vahvana ajatus, että jos me teemme hyvää jollekin ja osoitamme toiselle rakkautta, me saamme takaisin rakkautta ja hyväksyntää. Tärkeitä arvoja ovat toistemme hyväksyminen ja kaiken suvaitseminen – ihminen haluaa luonnostaan palata paratiisiin, jossa voimme olla onnellisia ja hyviä.

    Kyseenalaistamatta millään lailla avauksen tekijän henkilökohtaista uskoa Herraamme ja Vapahtajaamme, niin hän käsittelee asiaa luonnollisen ihmisen tavoin, mutta ei lainkaan hengellisesti. Jumalan rakkaus ei tuota maailman ihmisissä vastarakkautta, vaan usein mitä järkyttävintä vihaa ja vainoa. Jeesus oli täynnä rakkautta, jota hän ilmaisi sanoin ja teoin, mutta vastareaktio ”rakkauden kylvölle” oli usein viha: ”Siitä päivästä lähtien oli heillä siis tehtynä päätös tappaa hänet” ja sama kohdistui Jeesuksen ystävään: ”Mutta ylipapit päättivät tappaa Lasaruksenkin” (Joh). Paavali eli Pyhän Hengen täyteydessä, mutta vastarakkautena hän sai maistaa maailmalta raippoja, ruoskimisia, tappouhkauksia ja vankilatuomioita.

    Raamatun hyvin yleisesti väärin ymmärretty jae on Jeesuksen oma sana: ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi”. Uskovan sydämen halu on jakaa rakkauden evankeliumia ja Sanan totuutta, niin että kaikki pelastuisivat – tuomitsemisen mielialaa hänelle ei saa olla. Perusasenne on rakastaminen ja lähimmäisen iankaikkinen paras. Niin Jeesus kuin Paavali tuomitsivat rakkaudesta totuuteen jyrkästi harhaopettajat, ”sudet lammasten vaatteissa” ja väärät profeetat – vain siitä syystä, että he rakastivat Jumalaa ja Hänen Sanansa totuutta enemmän kuin maailmaa ja sen hyväksyntää. Paavali ei säästele sanojaan tuodessaan nimeltä mainiten esille useita väärähenkisiä seurakuntalaisia – hän kutsuu Korintin johtajistoon ja julistustehtäviin päässeitä valheveljiksi ja sanoo, että heidän loppunsa on kadotus. Rakkaus ilman totuutta on silkkaa teeskentelyä. Jos rakastat ihmistä, niin toimit niin, että hän pääsisi kerran perille Taivaaseen – lihallinen rakkaus ei koskaan nuhtele tai varoita ketään, vaan antaa lähimmäisen jatkaa hyvillä mielin kadotuksen tiellä.

    Paavali puhui totuutta korinttolaisille, mutta kyynelsilmin ja suruissaan – koska hän rakasti heitä niin paljon. Hänen asenteensa oli sama kuin Jeesuksella: rakastaessaan Jumalaa hän seisoi Jumalan Sanan totuuden takana ja tuo Jumalan totuus tuomitsi harhaopettajat. Hän oli murheellinen siitä, että niin moni kulki väärää tietä. Hän halusi, että ihmiset uskoisivat evankeliumin, mutta totuutta julistaessaan ja harhaopettajat tuomitessaan hän jäi hyvin yksin. Totuuden ja rakkauden kylvö ei tuottanut samaa takaisin: 2. Kor. 12:15: ”Ja minä olen mielelläni uhraava kaikki, uhraava itsenikin, teidän sielujenne hyväksi. Senkö tähden, että teitä näin suuresti rakastan, minä saan teiltä vähemmän vastarakkautta?”

    Miten kylvämisen ja niittämisen laki sitten toimii hengellisesti? Jos kylvät valheellista, teeskentelevää rakkautta, saat takaisin teeskenneltyä rakkautta. Jos niität Jumalan Sanan totuuteen sidottua rakkautta, saat osaksesi Jeesuksen armon ja rakkauden - ja valitettavan usein sekä maailman, että uskonnollisten ihmisten vihan. Rakkaus on keskeistä, mutta muista että ”rakkaus ilman totuutta tekee teeskentelijäksi ja totuus ilman rakkautta tekee kovaksi”. Jumalalle kiitos, on olemassa vielä omantunnon uskovia, jotka rakastavat Jeesusta ja totuutta enemmän kuin tätä uskonnollista maailmaa.
  6. Hienoa, että olet Jeesukseen uskova ja kiitos palautteesta. Pohtimisessa ei sinänsä ole mitään pahaa, kunhan vain nautimme hengellemme pääravintoa suoraan Raamatusta. Jos haluat pohtia Kari Enqvistin kirjan "Valo ja varjo" sisältöä, olisi hyvä, jos tekisit itse avauksen ja kertoisit meille, mitä ajatuksia tai kysymyksiä kyseinen teksti sinussa itsessäsi herätti. Jos pohtiminen on sinulla verissä, niin olisi muka kuulla, mitä jakamasi tekstin äärellä itse pohdit.

    Mitä tulee Kari Enqvistiin, niin hän on julkisesti tuonut toistuvasti esille erittäin kriitiisen suhtautumiseen uskoon. Kirjassaan ”Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat” Kari Enqvist pohtii sivulla 144 uskoa Jumalaan kysellen, olisiko uskonnollisuutta käsiteltävä aivosairautena, jolloin sitä voitaisiin hoitaa lääkkeillä ja kirurgialla: »Itselläni ei ole valmista vastausta. Miettikööt filosofit asiaa, siitähän he palkkansa saavat». Enqvist on tuottelias kirjoittaja ja todennäköisesti hyvin alykäs. Useissa teoksissaan, Aikakirjat mukaan lukien, hän on julistanut pitävänsä uskonnollista puhetta sisällöltään sekavana ja merkityksettömänä hölynpölynä. Ahkerasti hän kuitenkin vaivautuu esittelemään aineistoa, mitä pitää hölynpölynä.

    Ymmärrän, että myös jotkut uskovat tutustuvat Kari Enqvistin kirjoituksiin, sillä hän käyttää silmäänpistävän paljon myös raamatullista kieltä. Selvä pääpaino on kuitenkin uskon vastustamisessa – siksi hengellinen sanasto tuntuu kuin vahingossa tekstiin eksyneeltä. Kuvaillessaan atomipommin räjähdystä Nagasakin yläpuolella, hän käyttää ilmaisuja »esi- rippu aukesi». Hän käyttää synti-sanaa todetessaan, että fyysikot ovat tehneet Nagasakin pommillaan syntiä ja olemme kaikki maistaneet hyvän ja pahan tiedon puusta» ja tulleet »karkotetuksi paratiisista»

    Kari enqvistin kirjoitelmat ovat raskasta luettavaa, sillä lukijan pitäisi itse olla edes jossain määrin perehtynyt Enqvistin viljelemiin moninaisiin käsitteisiin, kuten kvantti- ja dekoherssiteorioihin sun muuhun. Minulla ei ole siihen aikaa eikä varmaan edellytyksiäkään. Tieteellisiä sanoja hän käyttää paljon - koska hän pitää uskoa Jumalaan hölynpölynä, hän ei lihallisena pysty siteeraamaan tai selittämään Raamatun sisältöä millään tavalla hengellisesti.

    Meille uskoville Kari Enqvist on mielestäni täysin merkityksetön filosofinen pohdiskelija.

    Siunausta elämääsi, "Alaston"!
  7. Katsoin avauksessa olleen Petri Paavolan videon, jossa hän Raamatulla perustelee torjuvan kantansa Hertzogin toimintaan ja pitää sitä väärästä hengestä lähteneenä. En huomannut tässä ketjussa ketään, joka Raamatulla perustellen olisi ollut eri mieltä Paavolan kanssa.

    Yleinen tapa puolustella jotain, mitä emme löydä Raamatusta, on se, että eikö Jumala kaikkivaltiudessaan voi toimia myös tavoilla, joita emme Raamatusta löydä. Kun ns. nauruherätys tuli aikoinaan Suomeen, asia perusteltiin juuri noin. Ihmisten joukkonauru ja kieriskeleminen lattialla haluttiin hyväksyä, ettei vain rajoitettaisi tai torjuttaisi Jumalan Pyhän Hengen uudenlaista toimintaa. Torontolaisuus saikin jalansijaa Suomen Siionissa.

    Meidän tulee vastata kysymykseen, miksi Jumala sitoisi toimintansa omaan, ilmoitettuun Sanaansa Raamatussa. Ensiksikin, ellei Jumala niin tekisi, niin meillä ei olisi mitään ehdotonta kriteeriä, millä arvioida Pyhän Hengen toimintaa. Me emme voisi mitenkään toimia Jumalan Sanan mukaan, joka kehottaa meitä arvioimaan kaiken ja pitämään vain sen, mikä hyvää on. Kaikki, mitä tehdään Jeesuksen nimessä tulisi hyväksyä, koska Jumalalla on oikeus toimia miten Hän hyväksi näkee. Erityisesti tilaisuudet, joissa seuraamme voiman käyttöä ja erilaisia ihme- ja tunnustekoja, todistaisivat meille aina Jumalan voimasta – emme niitä voisi ehdottomasti torjua, jos Jumalan Sana ei olisi arviomme mittapuuna. Emme voisi niitä kyseenalaistaa, vaikka Jeesus vuorisaarnassaan sanoo, että moni Hänen nimessään toiminut tekee tunnustekoja, vaikka Jeesus ei ole heitä koskaan tuntenut.

    Kuinka järkyttävää on, että he yllättyvät saadessaan Jeesukselta kadotustuomion - he luulivat pääsevänsä Taivaaseen. Viimeisellä tuomilla he hämmästyvät luullen pääsevänsä Taivaaseen. Matt.7: "Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

    Jeesus sitoo toimintansa Jumalan Sanaan meidän tähtemme, että pysyisimme elämän tiellä ja pääsisimme kerran perille Taivaaseen. Raamattu sanoo mm. ”Ei yli sen mikä on kirjoitettu”, ”Te eksytty, koska te ette tunne kirjoituksia” ja ”Sinun Sanasi on jalkaimme lamppu ja valo meidän teillämme”.
    Siunausta päivääsi!
  8. Kuvataide on kuvataidetta ja Raamattu on Jumalan Sanaa.
    Kuvataide kuvaa syntiinlankeemuksessa syötyä hedelmää omenaksi, vaikka Raamattu puhuu vain hedelmästä.
    Kuvataide kuvaa ristillä roikkuvalle Jeesukselle lannevaatteen, vaikka ristiinnaulitut naulittiin roomalaisen käytännön mukaan aina ristille täysin alastomina.
    Kuvataide kuvaa talliin syntyneen Jeesuksen kapaloituna ja nättiin seimeen asetettuna, vaikka Raamatun kuvaama vuode oli eläinten ruokakaukalo. Asia selviää tosin vain alkukielestä.
    Kuvataide kuvaa Jeesuksen ja opetuslapset viimeisellä ehtoollisella istumassa pöydän ääressä, vaikka siihen aikaan aterioitiin maaten vasemmalla kyljellä lattialla ja ruokailijat noukkivat suupalat oikealla kädellä syöjien ringin keskelle jääneeltä tasanteelta.
    Kuvataide kuvaa Jeesuksen pään päälle usein sädekehän, vaikka Raamattu ei sellaiseen "päähineeseen" missään viittaa.
    Kuvataide kuvaa Aadamin ja Eevan häveliäisyyssyistä aina niin, että sukuelimien edessä on viikunalehti tai jokin muu peite, vaikka he elivät ennen syntiinlankeemusta täysin alasti häpeämättä alastomuuttaan.

    Kuvaamasi ongelma on kuvataiteen, ei hellareiden. Raamattu ei kerro, millaisen näköisiä Aadam ja Eeva tarkkaan ottaen olivat, Jumala on voinut luoda heidät napoineen päivineen - samoin Jeesuksen ulkonäöstäkään emme saa selvyyttä. Paljon Jeesuksestakin kuvia vain maalataan. Jos mielenkiintomme suuntautuu liikaa sellaiseen, mitä Raamattu itse ei suoraan kerro ja selitä, voimme mennä turhille sivuteille.

    Toki me voimme asioita aina pohtia, mutta liian paljon aikaa ei kysymykseesi kannata uhrata aikaa – olemmeko Jeesuksen omia, kasvammeko armossa ja Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa, rakastammeko Jumalaa ja lähimmäisiämme, siinä aineistoa hyvään ja rakentavaan pohdintaan jossakin toisessa ketjussa.
  9. "Väsynyt" myöntää tarvitsevansa Jeesuksen armoa siihen ettei pysty Jeesuksen opetusta täysin noudattamaan. Pystytkö sinä uskova niin tunnustamaan, onko se tarpeellistakaan muille tunnustaa?”
    Vajavaisuutemme tunnustaminen ei vaadi mitään rohkeutta, eikä se ole edes erityisesti kristillistä – se on yksinkertaisesti sen yleisinhimillisen tosiasian näkemistä, ettemme ole täydellisiä. Poikkeuksen muodostavat narsistiset persoonallisuushäiriöiset (illuusion luominen omasta erinomaisuudesta) sekä hyvin pieni ryhmä kristittyjä, jotka ovat oman pyhityksensä (lue ”pöhettymisensä”) tunnossa tulleet siihen harhaiseen vakaumukseen, että he eivät koskaan tee minkäänlaista syntiä.

    Uskova on nimenomaan ihminen, joka tunnustaa syntisyytensä ja juuri sen vuoksi hän tarvitsee syntiensä sovittajaa, ristillä kuollutta ja ylösnoussutta Vapahtajaa, Jeesusta Kristusta. Muunlaisia Jumalan lapsia ei olekaan.
    Me pystymme sen kyllä tunnustamaan ja on erittäin tarpeellista tunnustaa se myös muille ja julkisesti. Uskova ei saa julistuksessaan, eikä todistuksessaan nousta kuulijoidensa yläpuolelle, erinomaisen hyvää ihmistä näytteleväksi ”mannekiinikristityksi”.

    Me emme saa korottaa itseämme, emme hengellisiä kokemuksiamme, emme voimaamme, emmekä kokemaamme Pyhän Hengen täyteyttäkään. Uskova kyllä kokee Jeesuksen ihmeellistä läsnäoloa, aika ajoin voimakkaastikin, Pyhän Hengen johdatusta ja rukousvastauksia – mutta hänen todistuksensa on aina Jeesus-keskeinen. Kuulijalle on tultava tunto, että jos tuollaisen ihmisen Jumala on armahtanut, niin armo voi riittää minullekin. Jumalan armon murtaman, avoimen uskovan rinnalla on hyvä olla – etsivä ihminen voi kokea hänen lähellään rakkautta, lämmintä läsnäoloa, jossa voi arkakin kysellä ja etsiä vastauksia sisimpänsä kysymyksiin. On muistettava, että Jumalan armahtava rakkaus on aina sama ja muuttumaton, mutta kokemukset ovat aina subjektiivisia ja erilaisia. Kaikki pelastuneet ja Pyhän Hengen täyteydessä elävät eivät esim. puhu kielillä tai koe koskaan erityistä Pyhän Hengen kastetta.

    Tarvitsemme Jumalan armoa siihen, että säilyttäisimme ensimmäisen rakkautemme. Jos edes jollain lailla muistaisimme sen, kuinka Herra armahti meidät, kurjat syntiset, niin me emme voi kovettaa sydäntämme ja ohittaa hädässä olevaa lähimmäistä. Myös auttamisessa me olemme puolinaisia – vain Jeesuksen risti on kokonainen. Jeesus-keskeiseen todistukseen voi toki liittää kiitollisena kertomuksen siitä, kuinka hyvä Taivaallinen Isä on auttanut vuosien varrella ja kuullut rukouksemme. Jos viemme eteenpäin ilosanomaa, evankeliumia, sen kirkkain sisältö on kuitenkin Jeesuksen risti.

    Matt. 5:16 ”Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.” Uskon tekoja tekevä kristitty ei odota muilta kehuja – sen sijaan hän riemuitsisi siitä, jos hänen palveluksensa saisi aikaan sen, että ihmiset ylistäisivät Taivaallista Isäämme.
  10. Tomumajan avaus: ”Kun ajattelen mitä olen saanut? Masennusta, ahdistusta, tuskaisuutta, epäuskoa ja paljon sellaista negatiivista. Keskustelupalsta muuttaa ihmistä, aina vain huonompaan suuntaan, moni on siis jättänyt siksi foorumin, oletko samaa mieltä?”

    Olen avaajan kanssa, valitettavasti, samaa mieltä. Me olemme ihmisinä erilaisia ja luulen, että Tomumaja on minun laillani tunteellinen, sisäisesti herkkä ihminen. Moni tulee tänne saadakseen tukea hengelliseen elämäänsä, ymmärrystä jakamaansa ahdistavaan elämäntilanteeseen tai hengellistä ohjausta johonkin Raamattua koskevaan erityiskysymykseen. Tämä ketju on hyvä esimerkki siitä, kuinka avauksen aiheelle käy: keskustelu ajautuu aiheen sivulle ja alkaa täyttyä aggressiivisista viesteistä ja varoituksilla (tässä ketjussa jopa kadotustuomiolla). Täällä on useita Raamatun ”opettajia”, jotka ovat yksisilmäisiä, yhden asian toitottajia – mm. eräällä on elämäntehtävänä saada läpi väite, että Jeesus ei ole Jumala.

    Uskoviksi itseään kutsuvat ihmisetkin kirjoittavat tämän tästä veljen tai sisaren pohdintaan kovaan, väheksyvään sävyyn. Meille ei näytä tulevan mieleenkään, että vastapuolella on todellinen, elävä ihminen, joka saattaa kaivata syvästi lohdutusta ja rohkaisua. Yksinäisyydessämme haemme ymmärtävää lähimäistä keskustelupalstalta, sillä kaikilla meillä ei ole arjessa meitä rakastavia uskonystäviä. Olen saanut sellaisen kokemuksen, että myös omantunnon kristityt lankeavat ketjujen pyörityksessä vääränlaiseen vähättelyyn ja rakkaudettomuuteen. Yksi viesti henkii lämpöä, seuraava onkin sitten jo kylmä ja jyrkkä – ketjun henkinen ilmapiiri vie mukanaan. Kylmään viimaan Tomuja väsyi.

    Hyvin raamatullinen ja rehellisen tuntuinen viesti saattaa saada useita miinuksia ja kovalle ja Sanan vastaiselle satelee plussia. On muistettava, että itse kirjoittajakin voi halutessaan käydä antamassa itselleen plussaa vaikka kuinka monta kertaa – en tiedä, mikä merkitys tykkäämispisteillä ylipäätänsä on. Voi käydä niin, että plussat imartelevat meitä – monet arvelevat, että hyvin moni kirjoittaja on uskosta osaton, imartelevatko meitä tietämättämme maailman antamat plussat?

    Joku luetteli pitkän listan kriteereitä (loppuun vielä jne, jne, jne), joiden perusteella katsoo, keneltä ottaa vastaan hengellistä ohjausta. Täällä toimitaan nimimerkkien suojissa, emmekä tunne läheisesti toisiamme. Meillä ei ole vaakaa, millä punnita esim. jonkun Pyhän Hengen täyteyttä tai kuinka nöyrästi joku arjessaan seuraa Jeesusta uskon kuuliaisuudessa. Moni täällä opettaa ja vetoaa Sanaan – mistä tiedät, kuinka syvällisesti henkilö on perehtynyt Jumalan Sanan kokonaisilmoitukseen? Mitä merkitystä on seurakuntayhteydellä suhteessa opettamiseen, jos helluntailiikkeessä mm. David Hertzogia toinen puolustelee ja toinen pitää vihollisen voimalla toimivana – molemmat perustelevat kantaansa Jumalan Sanalla? Moni on kertonut tällä foorumilla kokeneensa hengellistä ja henkistä väkivaltaa helluntaiseurakunnassa – voimmeko edes ajatella, että joku kertoo totuudenmukaisesti väärästä kohtelusta, joka on tuottanut hänelle masennusta? Koskeeko meidän sydäntämme ahdistuneen purkaus, vai kuittaammeko sen miinuksella ja toteamalla, että olet vain niin katkera? Arvelen, että kristillinenkin foorumi voi tuottaa nettiriippuvuutta, halua kuulua nettiyhteisöön.

    Olen saanut sen kuvan, että mm. netmission on ollut hyvin monille suuren ahdistuksen eikä siunauksen lähde, eikö se ole sentään helluntailaisten oma kanava? Minun on pakko myöntää, että hyvin usein uskosta osaton on erittäin empaattinen ja lämmin ihminen – ja uskova voi olla kova, lakihenkinen ja ilman kykyä myötäelämiseen. Kunpa Jeesus saisi enemmän tilaa meidän kaikkien sydämissämme.
  11. En tiedä, kuka on seuraava kohde. On erittäin surulista, jos me kivitämme kanssapalvelijoita, mutta on yhtä surullista, jos me nielemme kaiken sisäämme, mitä Jeesuksen nimessä julistetaan ja tehdään. Monet kokevat minun laillani, että elämme laajaa luopumuksen aikaa. Raamattu neuvoo ensin rakkaudella opastamaan harhaanjoutunutta, mutta jos hän, tietoisena oikeasta opista ja sen ymmärtäen, kuitenkin haluaa opettaa ja elää vastoin Raamatun opetusta, on hän harhaoppinen ja hänet on hylättävä Jumalan kurituksen alle, jos hän siitä vielä hengellisesti heräisi. Karttaminen ei tarkoita sitä, että me vain vetäydymme loitommaksi, vaan siinä on oltava mukana rakkaus ja huoli toisen iankaikkisesta kohtalosta. Kaikki oppi tulisi selkeästi osoittaa Raamatusta, sillä ei ole pelastusta Raamatun ja Kristuksen ulkopuolella. Vasta varoitusten jälkeen meidän tulee pysytellä pois harhaoppisesta piiristä, ettemme itse tulisi saastutetuksi. Titus 3:10, 11 ”Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti, sillä sinä tiedät, että semmoinen ihminen on joutunut harhaan ja tekee syntiä, ja hän on itse itsensä tuominnut.”

    Harhaopit ovat salakavalia ennen kaikkea siksi, että myös harhaoppinen puhuu Jeesuksesta, toimii Hänen nimessään ja julistaa evankeliumia – Paavali tuo kirjeissään korinttolaisille esille sen, että harhaoppisella on kuitenkin erilainen evankeliumi, eri henki ja eri Jeesus kuin, mistä kirjoitukset todistava.

    On hyvä kysyä, miksi monet eksyvät ja tähän meidän Herramme ja Vapahtajamme antaa tiiviin vastauksen. Matt.22:29 ”Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.” Koska myös harhaoppiset tekevät Raamatun, erityisesti vuorisaarnan, mukaan suuria tunnustekoja ja näyttävät voimaansa, on hyvä sisäistää se, että Jumalan voima on ennen kaikkea Sanassa, puhtaassa evankeliumissa. Kristitty ei välttämättä tunne tätä voimaa, sillä Herra on heikoissa väkevä – mm. Paavali toi julki, että hän julisti suuressa heikkoudessaan. Harhaoppiselle voima on usein kuin hänen käytettävissään olevaa energiaa, jota hän ikään kuin jakaa muillekin, jos he vain uskovat riittävästi. Harhaoppinen tuo julki sen, että meidän on katsottava Jeesukseen – mutta ei niinkään ristillä syntiemme vuoksi ristiinnaulittuun uhrikaritsaan, vaan voittovoimaa antavaan hallitsijaan. Korinttolaiset valheveljet pilkkasivat Paavalia kaksimieliseksi: kirjeissä hän kyllä uhoaa, mutta läsnä olevana hän on heikko.

    Me sanomme, että Jumalan Sanan lukeminen rukouksessa antaa meille turvan. Uskon Sana –nimisen liikkeen isänä pidetään Kenneth Haginia, joka kirjoitti useita kirjoja ja korosti sitä, että juuri Sanaan uskoen ja turvautuen Jumala alkaa tehdä elämässämme ihmeitä antaen pysyvän terveyden, vaurauden ja onnen. Harhaopettajat perustavat oppinsa Raamattuun, mutta valitettavasti sieltä pilkottuun totuuteen ja usein irrallisiin Raamatun jakeisiin. Jumala ei korosta jakeita, vaan yhtenäistä Kristuksen mielen mukaista oppia: 2.Joh.6-9, "..Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa". Lienemme laajalti yhtä mieltä siitä, että Benny Hinn on yksi näkyvimmistä harhaopettajista meidän aikanamme – hänkin toimii Jeesuksen nimessä. Mutta milloin olette kuulleet hänen puhuvan ahtaasta portista ja kaidasta tiestä, synnin vakavuudesta ja Jumalan tuomiosta? Antaako hän kuvan siitä hiljaisuudesta ja nöyryydestä, joilla määreillä Jeesus kuvaa itseään?

    Ajattelen, ettei kenenkään meistä tule karttaa ketään ennen kuin olemme olleet rukouksessa ja keskustelleet tilanteesta seurakunnassamme. Parhaimmillaan nuhtelu saa aikaan valtavan muutoksen. 2.Kor. 7:11 ”Sillä katsokaa, kuinka suurta intoa juuri tuo Jumalan mielen mukainen murehtimisenne on saanut teissä aikaan, mitä puolustautumista, mitä paheksumista, mitä pelkoa, ikävöimistä, kiivautta, mitä kurittamista! Olette kaikin tavoin osoittaneet olevanne puhtaat tässä asiassa.”
  12. Ketjun avauskysymykseen tulisi kaikkien niiden, jotka Raamattua tavalla tai toisella opettavat, vastata samalla tavalla: kaikki julistuksen ja opetuksen arvovalta perustuu yksin Raamatun Sanan totuuksiin.

    Joillekin Jumala antaa opettamisen armolahjan, joka merkitsee aina suurta ja vaivalloistakin perehtymistä Jumalan Sanan kokonaisvaltaiseen ilmoitukseen. Tämä armolahja, kuten muutkaan armolahjat, ei ole riippuvainen virasta tai palkallisesta työstä Jumalan valtakunnassa. Korintin seurakunnassa toimi julistajina ja opettajan tehtävään siunattuja työntekijöitä (Raamattu ei tätä suoraan sano, mutta on vaikea kuvitella, etteivät seurakunnat olisi työntekijöitään siunanneet), joita Paavali nimitti valheveljiksi. He opettivat Sanaa väärin ja julistivat näin ollen väärää evankeliumia.Opettamisen armolahja voi olla uskovalla, joka on vain ns. riviseurakuntalainen ja jonka toiminta on hyyvin pienimuotoista.

    Ihmisyyteemme kuuluu se, että olemme hyvin taipuvaisia uskomaan "auktoriteetteja" ja kristittyinä haluamme olla nöyriä ja kilttejä. Meidän on vaikea kyseenalaistaa ja asettua vastustamaan niiden opetusta, jotka seurakunta on tehävään valtuuttanut - vaatii suunnatonta rohkeutta olla jotain väärin opettavaa vastaan, jos ympärillä on runsaasti "harhaopettajan" suosijota. On myös kysyttävä, kuinka paljon uskovat keskimäärin lukevat Raamattua ja perehtyvät henkilökohtaisesti sen opetuksiin. Me myös kartamme kuritusta ja koettelemuksia - ja sen sijaan ihastelemme julistusta, joka lupaa meille onnea, terveyttä ja menestystä. Petri Paavola ei kuulu niihin, jotka rakentaisivat meille pilvilinnoja.

    Kaikelle edellä olevalla tahdon tuoda esille sen, että Petri Paavolan valtakirjaa kysyttäessä, on tarkailtava yksin hänen opetuksensa sisältöä ja sen raamatullisuutta. Jos arviossamme lähdemme katsomaan ihmisen saamaa asemaa, toiminnan laajuutta tai hänen saamaansa suosiota, katsomme ihmistä, eikä arviomme perustu ainoaan oikeaan lähteeseen, joka on Raamattu.

    Katson, että veljemme Kristuksessa, Petri Paavola, näkee harvinaislaatuista vaivaa ja ottaa aikaa selvittääkseen seurakunnissamme pyöriviä ilmiöitä. Hän pyrkii vilpittömästi etsimään Raaamatun Sanan totuutta. Rean tavoin voin itsekin todeta, etten ole kaikesta Petrin kanssa samaa mieltä. On valtava ero olla eri mieltä ihmisen kanssa jostain opetuksen yksityiskohdasta, jos kuitenkin kokee veljeen Hengen yhteyttä - olen hyvin erimielinen ja samalla surullinen myös sellaisten ihmisten kanssa, joiden opetus ei kerta kaikkiaan kestä Raamatun Sanan totuuden valossa.

    On muistettava, että siteeratessamme näissä keskusteluissa Raamatun Sanaa ja jakaessamme mielipiteitä, me myös toimimme vääjäämättä Sanan opettajina. Se tulisi tehdä tietoisena Jumalan läsnäolosta ja siitä, että olemme opetuksistamme tilivelvollisia Taivaalliselle Isällemme. Jeesuksen veri antaa kyllä turvan jakaa kokemaamme ja lukemaamme tarvitsematta koko ajan pelätä, jos kaikki ei olekaan Isämme mielen mukaista - keveitä ja muutamaan jakeeseen perustuvia ehdottomia väittämiä tulisi kuitenkin välttää. Seurakunta voi valita Sanan opettamiseen ihmisen, jota Jumala ei ole valtuuttanut. Seurakunnan penkissä istuu myös sellaisia, joilla on opettamisen armolahja - heille netti antaa erään mahdollisuuden tuoda Sanan totuutta julki. Olen pahoillani, jos viestini sisälsi tahatonta toistoa - toivottavasti pääajatukseni tuli siinä kuitenkin ilmi.
    Siunausta päivääsi!
  13. Tämä ketju on ns. päättymätön ketju, joka ei koskaan voi saavuttaa yhteisymmärrystä. Nimim. ”Etsi raitista henkeä” kirjoitti: ”Monet eivät tunnista edes Benny Hinnissä vaikuttavaa pimeyden henkeä, ei sitä tunnista tai halua tunnistaa jaikalikaan. Päättele siitä. Miten he voisivat tunnistaa Selkomaassa olevan eksyttävän hengen?”

    Ottamatta kantaa itse Selkomaahan, olen huomannut vuosikymmenien varrella, että mitä enemmän jokin liike toimii Kirjoitusten vastaisesti, sitä innokkaammat ja fanaattisemmat kannattajat sillä on. Yllä mainitusta Benny Hinnistä ystäväni sanoi, että siinä vasta Jumalan mies. NokiaMissioon mentiin oikein linja-autoilla katsomaan ”kuinka Herran tuli palaa”. Kenneth E Haganin voiman ja menestyksen korostaminen toi Suomeenkin tukun uusia oppi-isäänsä seuraavia seurakuntia (mm. Uskon Sana). On mahdotonta saada harhaoppien kannattajia muuttamaan asennettaan, ellei Jumala heitä jollain ihmeellisellä tavalla pysäytä. Perustelut ovat aina samat: täällä toimii Pyhä Henki tunnustekoineen, täällä Jeesus on vahvasti läsnä, tunnen sisälläni yhteisen Hengen kosketuksen, ihmisiä paranee ja tulee uskoon, tämä on paluuta alkuseurakunnan Pyhän Hengen kasteeseen.

    Myös harhaopeissa korostetaan Jeesusta, mutta Jeesuksen mukaan ”eivät kaikki, jotka sanovat Herra, Herra pelastu”. Harhaopeissa korostus on, mitä Kristus on ja tekee minussa, kun Jeesus-keskeisyys lähtee aina siitä, että minut on tällaisenani kätketty Jeesukseen, saan olla ja levätä Kristuksessa. Eräs ystäväni, joka on ammatiltaan psykiatri, meni aikoinaan mukaan äärikarismaattiseen liikkeeseen. Jumalan armosta hän siitä sai irtautua ja juurtua raittiisti Kristukseen. Kun kysyin, miksi hän meni aikoinaan mukaan menestysteologiaan, hän sanoi, että ”se menee ihmiseen kuin häkä”. Niin se varmaan on, valkeuden enkeli toimii hengellisyyden kaavussa salakavalasti ja vaivihkaa – ei siinä auta opillinen viisaus, eikä yliopistokoulutus.

    Harhaopeissa tyypillisesti komennetaan Jeesusta ja vedotaan meissä olevaan Pyhään Henkeen, joka on kuin meidän käytettävissämme oleva voimavara. Siellä, missä eletään Jeesus-keskeisesti ollaan Jeesuksen seuraajia – Hän sanoo, mikä on oikein, miten meidän tulee elää ja toimia. Meillä ei ole tarkkaa mittaria tietääksemme uskoontulevien määrää. Mistä me varmasti tiedämme, että liikkeeseen liittyvät tulevat myös uskoon – harhaiset liikkeet kasvavat poikkkeuksetta alkuvaiheessa hyvin voimakkaasti? Kylväjävertauksessa Jeesus esittää, että eräät ottivat Sanan iloisesti ja innokkaasti vastaan. He siis olivat iloisia ”uskovia”. Koskaan heissä ei ollut sisäistä Pyhän Hengen tuottamaa hedelmää eivätkä he päässeet perille Taivaan kotiin. Iloisuus ja innostuneisuus ei ole tae Jumalan Hengestä.

    Hyvässä maassa me juurrumme Kristukseen syvemmin. Pietarin toinen kirje kehottaa ”kasvakaa armossa ja Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa”. Vuorisaarnassa Jeesus kertoo kahdesta rakentajasta. Toinen on innokkaan nopea, mutta hän ei tutki pelastuksen perustusta, vaan rakentaa tajuamattaan kadotuksen hiekalle. Toinen pureutuu siihen, mitä armo ja pelastus Kristuksessa todella merkitsee – hän näkee vaivaa kaivaen syvään: ”Minä kerron teille, millainen on se, joka tulee minun luokseni, kuulee minun sanani ja tekee niiden mukaan. Hän on kuin mies, joka taloa rakentaessaan kaivoi syvään ja laski perustuksen kalliolle.”

    Mitä itse kukin sitten ajatteleekaan Selkomaasta, meidän on hyvä pitää mielessä, ettemme etsi Jumalan siunauksia minkään tietyn ihmisen kautta. Jumala puhuu meille aina totuudellisesti ja oikein vain Raamatun suorassa Sanassa, Hän on ikuisesti omiaan rakastava ja siunaava Taivaallinen Isämme, jokaisella Jeesuksen omalla on kokonainen Pyhän Hengen läsnäolo ja Jumalalla on valta auttaa omia lapsiaan ihmeellisesti - usko ja luottamus Jeesukseen riittää.
  14. Kirjoitit oikein hyvin ja ymmärrettävästi. Itse en tunne Selkomaata, enkä hänen julistuksensa sisältöä. Olen aina varovainen, jos ryhdytään puhumaan paljon jostain tietystä julistajasta – on aina mahdollista, että kuuluisuus tulee julistajan omasta halusta olla esillä ja toimia niin, että hän nousee jalustalle. Usein se tapahtuu niin, että puhuja antaa ymmärtää olevansa erityinen hengen mies, hänellä on erityisiä armolahjoja ja Pyhän Hengen voimaa – ja nyt myös sinulla, rakas kuulija, on mahdollisuus uskon kautta saada Pyhän Hengen voimavaikutukset käyttöösi. Itsensä korostamista tapahtui jo Korintissa, jossa valheveljet olivat saaneet vallan ja Paavali oli mustamaalattu ja leimatta heikoksi. Puhun yleisellä tasolla, sillä kuten sanoin, en tunne Marko Selkomaata.

    Väärähenkisessä julistuksessa julistetaan aina myös Jeesusta. Muutenhan heidän harhansa olisi ilmeinen, mutta päästäkseen seurakunnan keskelle vihollinen pukeutuu valkeuden enkeliksi. Jeesus kehottaa varomaan heitä ja sanoo, että he ovat susia lampaiden vaatteissa – ulkoinen olemus, käytös ja sanat ovat kuin Jeesuksen omilla lampailla. Heitä on vaikea erottaa oikeista julistajista ja siksi meidän on varottava heitä. Sinulla saattaa olla henkien erottamisen armolahja, joka on varoittanut sinua – kuvaamallasi tavalla se usein tapahtuu, tulee tunto, että julistuksessa ei ole mukana rakkautta ja Kristuksen sisäistä tuntemista. Moni sanoo Jeesuksen olevan Herra – Jeesus sanoo, etteivät kaikki, jotka sanovat ”Herra, Herra” pelastu. Viimeisellä tuomiolla käy niin, että Taivaaseen menee kerran ihmisiä, jotka kaikki ovat sanoneet Jeesuksen olevan Herra – kadotukseen menee ihmisiä, jotka eivät ole sanoneet Jeesusta Herraksi, mutta myös ihmisiä, jotka ovat sanoneet Jeesusta Herraksi. Jeesuksen mukaan ero on siinä, miten suhtaudumme Jumalan Sanaan arjessamme: ”Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.”

    Ajattelen seuraavasti: väärä julistaja korostaa Pyhää Henkeä – oikea julistaja korostaa Jeesusta, väärä julistaja komentaa Jeesusta uskon varmuudessa – oikea julistaja rukoilee Jeesusta auttamaan ja jättää asian sanoihin ”Tapahtukoon Sinun tahtosi”, väärälle julistajalle Pyhä Henki on käytettävissämme oleva voima - oikealle julistajalle Pyhä Henki on puolustajamme ja lohduttajamme, joka aina viittaa Jeesuksen sovitustyöhön ristillä, väärä julistaja esiintyy tuoden omaa auktoriteetaan voimakkaasti esille – oikea julistaja turvautuu siihen, että Sanassa itsessään on auktoriteetti uudestisynnyttää ja pitää armahdetut syntiset uskossa, väärä julistaja tavoittelee tunnustekoja ja ihmeitä – oikea julistaja etsii yksin Jeesusta, jolla on valta tehdä myös tunnustekoja.

    Itse Marko Selkomaahan ei halua ottaa tässä yhteydessä mitään kantaa, koska en tunne häntä. Mohikaanin kirjoitus tuntui vilpittömältä - kannantotto oli niin suora, että se oli myös hyvin rohkea linjanveto. Oleme hyvin tietoisia, ettemme seaa antaa kenestäkään vääärää todistusta.
    Siunausta päivääsi!
  15. Kuulin nyt ensimmäisen kerran toteamuksen, että kirkosta eronneet liittyisivät vapaisiin suuntiin. Ilman tutkimustakin uskallan todeta, että väite on varmaankin väärä. Suurin osa eroaa siksi, että heille uskolla Jeesukseen ei ole mitään ratkaisevaa merkitystä. Eroa voidaan puolustella mm. toteamalla, että "turhaan minä sitä kirkollisveroa sinne maksan, kun en kirkossa edes käy". Toisaalta kirkkoon kuuluu paljon ihmisiä, jotka pitävät kirkkoon kuulumista vain jonkinlaisena moraalisena velvollisuutenaan: haluan sentään kunnon kirkkohäät ja muut kirkolliset siunaukset. Moni kuulunee kirkkoon vain siksi, että kirkosta eroaminen koettaisiin suvussa häpeällisenä ratkaisuna. Asiaa voisi verrata avoliittoon - jotkut eivät siihen mene, koska suku ei sitä hyväksyisi ja asia synnyttäisi vain turhia ristiriitoja ja välien tulehtumista vanhakantaisiin sukulaisiin.

    Kirkosta eroaa toki myös ihmisiä, jotka liittyvät aktiivisempiin vapaisiin suuntiin. Tämä ryhmä on kuitenkin pienempi. Jotkut kirkosta eroavat liittyvät uusiin protestanttisiin seurakuntiin kokiesaan, että vapaissa suunnissa äärikarismaattisuus, menestystä korostava oppi tai muu opillinen korostus on heidän mielestään ristiriidassa Jumalan Sanan kanssa. Suomen Siion on entisestään pirstaloituneempi ja uusia seurakuntia näyttää syntyvän kuin sieniä sateella.

    Jotkut Jeesuksen omat eroavat kirkosta siksi, että heidän mittansa on tullut täyteen kirkon johdon liberaaliteologiaa ja kirkon asteittaista luopumista Jumalan Sanan auktoriteetista. Monet heistä jäävät seurakuntien ulkopuolelle, kun he eivät koe löytävänsä johdatusta kotiseurakunan kaipuuseensa. He käyvät eri seurakuntien hengellisissä tilaisuuksissa rakentumassa. He lohduttautuvat sillä Raamatun totuudella, että he kuuluvat kuitenkin todelliseen seurakuntaan, uskovien yhteyteen, jotka kutsutaan Raamatussa Kristuksen ruumiiksi.

    Joskus on sanottu, että Suomen luterilainen kirkko on varakkain länsimaiden luterilainen kirkko. Se omistaa runsaasti sekä kiinteistöjä, että maata metsineen. Kirkon rakenne on maallistuneessa Suomessa erittäin raskas jo pelkästään kuukausipalkkaisten työntekijöiden määrällä mitattuna. Kirkosta eronneiden määrästä ollaan huolissaan siksi, että veroketymä pienenee. Mielestäni kirkon tulisi olla huolissaan enemmän omasta hengellistä tilastaan ja Sanan julistuksen sisällöistä. Mikä arvo on sillä, että uskosta osattomat kuuluvat seurakuntaan - toivottavasti heitä seurakunnissa vierailee, sillä usko syntyy Sanan kuulemisesta, mutta varsinaisen seurakunnan, Kristuksen ruumiin, muodostavat aina vain uudestisyntyneet Jumalan lapset.

    Somesoulin kirjoitus on pohdintaa, jota monet mielessään varmaan käyvät. Uskovalle kirkosta eroamiseen on monia päteviä syitä: he eivät koe saavansa sieltä Hengen ravintoa, eivät koe uskovien yhteyttä, eivät löydä paikkaansa pappiskeskeisessä yhteisössä eivätkä miellä katolilaistyylistä messua todelliseksi jumalanpalvelukseksi. Luulen, että luterilaisessa kansankirkossa todelliset uskovat ajautuvat moniin luterilaisiin herätysliikkeisiin, kuten esim. Kansanlähetykseen, Suomen Raamattuopistoon, Kansan Raamattuseuraan ja evankeliumiyhdistykseen.

    Jos he kokevat herätysliikkeen hengelliseksi kodikseen, he jäävät myös kirkkoon - herätysliikkeet ovat jääneet kirkon jäsenyyteen, vaikka sielä tiedostetaan kansankirkon syvä luopumus. On pakko esittää vakava kysymys: johtuuko se siitä, että ne ovat taloudellisesti tällä hetkellä täysin riippuvaisia luterilaisesta kirkosta?
  16. Me uskovat olemme kaikki Raamatun lukeneita. Raamattu puhuu paljon riippuvuuksista, vaikka ei niinkään addiktioista riippuvuussairauksina (päihteet, peliriippuvuus, kleptomania, nettiriippuvuus, seksiriippuvuus jne.)

    Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja olemme hänelle hyvin rakkaita ja tärkeitä. Ihminen kuitenkin lankesi syntiin ja alkoi elää itsekkäästi erossa Jumalasta – ihminen itse ei pidä Luojaansa rakkaana eikä tärkeänä. Jumala tahtoi alun perin, että ihminen eläisi lähellä Jumalaa, riippuvaisena Hänestä ja kaiken hyvän Häneltä saavana. Näin hän saisi ”elämän ja yltäkylläisyyden”.
    YHTEYDESSÄ JUMALAAN ON TERVE RIIPPUVUUS

    Kun ihminen ei suostu olemaan riippuvainen Jumalasta, joutuu hän turhautuneena etsimään tyydytystä muista tyydytyksen lähteistä. Jeesus puhuu paljon riippuvuudesta maailmallisuuteen ja mammonaan. Krisityn elämää Jeesus kuvaa "ristin ottamisena ja Hänen seuraamisenaan". Itsekkäästä, omahyväisestä ja maailman tarjoamista houkutuksista irtautuminen on meille vaikeaa - olemme niin riippuvaisia kaikesta näkyvästä ja tunteissamme hyvältä tuntuvasta, että Jeesuksen seuraamisessa meidän on vastoin omia halujamme otettava kannettavaksemme risti.
    ITSEKÄS ELÄMÄ TUOTTAA VÄÄRIÄ RIIPPUVUUKSIA.

    Moni Raamatun kuvaama ihminen elää riippuvuuksissa. Erittäin surullinen on rikkaan nuoren miehen riippuvuus rahasta, Luukas 18:18-23. Hänen sisintään polttaa kysymys, miten päästä Taivaaseen. Hän ei kuitenkaan koskaan tunnusta syntinä riippuvuuttaan rahaan ja sen antamiin nautintoihin ja jää näin Jeesuksen armon ulkopuolelle. Itse asiassa nuori mies on sokea näkemään, että kohdatessaan Jeesuksen hän kohtaa jumalan, eikä vain oikeanlaisen elämän opettajaa. Kertomus antaa meille mm. seuraavia näköaloja vääriin riippuvuuksiimme:
    1. Et saa apua hyvistä neuvoista, vaan sinun on kohdattava Jeesus Jumalana.
    2. Et saa apua hyvästä moraalistasi. Jos kuvittelet eläväsi täydellistä elämää (käskyjen täyttäminen), elät itsepetoksessa, joka estää sinua katsomasta peiliin. Jeesus voi auttaa vain epäonnistuneita syntisiä.
    3. Et saa apua, ellet tunnusta riippuvuutesi todellista luonnetta. Sinun on tunnustettava riippuvuutesi synniksi ja pyydettävä sitä Jeesukselta anteeksi.

    Riippuvuussairauksissa elävä haluaa Jeesuksen ja samalla pitää kiinni riippuvuudestaan. Hän on kuin vuorikiipeilijä, joka saa otteen pienestä oksan tyngästä ja huutaa hädissään Jumalaa. Yllättäen hän kuulee Jumalan puheen ja neuvon: ”Päästä irti siitä oksasta!”. Kiipeilijä kysyy: ”Onko siellä joku muu?” Ei ole olemassa ketään muuta, on vain Jumala, joka haluaa sinun turvaavan kaikessa sinuun.

    Betesdan lammikolla makaava sairas mies on tullut riippuvaiseksi uskomuksesta, että lammikon kuohuva vesi voisi hänet parantaa, Joh. 5:2-9
    1. Tämä mies oli maannut 38 vuotta odottaen pääsevänsä ensimmäisenä lammikkoon, jotta pohjavirroista kuohuva vesi tekisi hänet terveeksi. Mikä on meidän lammikkomme, mistä odotamme saavamme apua – jos saisin eukon, työpaikan tai kämpän? Ei ole olemassa kaiken parantavaa kuohuvaa vettä.
    2. Miksi tämä mies saa avun toisin kuin rikkauteensa riippuvainen mies? Ensiksikin hän puhuttelee Jeesusta oikein Herraksi, jolla nimellä puhuteltiin Jumalaa; Jeesus on todellakin Herra. Toiseksi hän toteaa, että ”minulla ei ole ketään”. Usein ihmispelko laittaa paulan, ettemme turvaudu Jeesukseen. Jos sinulla ei ole ketään sinulle jää Jeesus.
    3. Jakeesta kuusi tulee ilmi kaksi tärkeää asiaa: Jeesus näkee miehen makaamassa ja tietää hänen jo kauan siinä olleen. Juuri siksi, että Jeesus on kaikkinäkevä, -tietävä ja –valtias hän kysyy meiltä: ”Tahdotko tulla terveeksi" ja vapautua riippuvuuksistasi?

    On ehkä yllättävää, että Raamattu vertaa elämää Jeesuksen lähellä elämään alkoholin kanssa. "Älkää juopuko viinistä, sillä siitä tulee rietas meno, vaan täyttykää Hengestä". Vertaus on, kuten kaikki Raamatun vertaus, täysosuma. Alkoholismilla ja Jeesuksen seuraamisessa on paljon yhtäläisyyksiä: 1. Alkoholisti on täysin riippuvainen viinasta, ja hänen on pakonomaisesti sitä saatava - uskova on täysin riippuvainen Pyhästä Hengestä, sen lohdutuksesta ja johdatuksesta, 2. Alkoholistille viina on kuningas, joka määrää hänen elämäänsä - uskovalle Jeesus on kuningas, jonka Sanaan hän luottaa ja turvaa, 3. Alkoholisti on riippuvainen muista juopoista, muiden tarjoamasta alkoholistisesta seurasta ja juomasta - uskova viihtyy muiden uskovien seurassa ja virvoittuu seurakunnassa, 4. Alkoholisti elää vääjäämättä rietasta, vääränlaista elämää - uskova elää Sanaan turvautuen uutta elämää haluten irtautua maailmallisesta, syntisestä elämästä, 5. Alkoholistilla ei riippuvuutensa tähden ole mitään erityistä tarkoitusta elämässä, ainoa päämäärä on saada viinaa - uskovalla on Jeesuksen seurassa päämääränä Taivas ja halunaan olla todistamassa elämän tiestä.
  17. JATKUUNyt meillä on Raamattu Uusine Testamentteineen ja saamme tulla uskoon luetun tai saarnatun (erityisesti UT) Jumalan Sanan kautta. Keskeisesti Jumalan voima on aina evankeliumissa ja siellä, missä nöyrrytään totuudellisesti Jumalan Sanan alle. Uskovat keskittyvät pelastajaansa, ristille naulittuun ja ylösnousseeseen Herraansa: enemmän Kristusta, enemmän Pyhää Henkeä. Monissa ns. äärikarismaattisissa liikkeissä ajetaan ohi Jeesuksen ja korotetaan Pyhää Henkeä, vaikka Pyhän Hengen tehtävä on korottaa Jeesusta. Kun Jeesus ei ole keskiössä, epäraittiuden henki pääsee vaikuttamaan. Onko niin, että olemme laajalti vääristäneet ja menneet harhaan UT:n opetusten kanssa ja näin myös

    Pyhän Hengen toiminta on monin tavoin vääristynyt. Näkyvät ihmeet ovatkin jostain muusta hengestä kuin Jumalan Pyhästä Hengestä, kun ihmeillä mainostetaan omaa tai yhteisön voimaa eikä enää kirkasteta Kristusta syntien sovittajana. Emme suostu siihen, että Herra olisi heikoissa väkevä.
    Nykyajasta Raamattu puhuu vain profeetallisesti ja joudumme valitettavasti kuulemaan sanomaa laajasta luopumuksesta. 2Piet. 3:3 ”Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan”. Jumalan pelko, jota Raamatussa myös Kristuksen peloksi sanotaan, on tänään lähes tulkoon unohdettu käsite. Pahimmillaan puhutaan ”yläkerran isännästä”. Monet saarnaajat puhuvat sosiaalisesta, yleisestä rakkaudesta ja heidän puheensa perustuvat enemmän humanismiin (usko ihmisen perimmäiseen hyvyyteen) kuin Raamattuun. 1Joh. 4:5: ”He ovat maailmasta; sen tähden he puhuvat, niin kuin maailma puhuu, ja maailma kuulee heitä.”

    Sielunvihollinen on valehtelija ja eksyttäjä, joka toimii seurakunnissa ”valkeuden enkelinä”. Ellei S—tana pukeutuisi hengellisyyden valeasuun, sillä ei olisi mahdollisuutta toimia ja eksyttää kristikansaa. Vuorisaarnassaan Jeesus ottaa esille kadotukseen joutuvien ryhmän, jotka ovat luulleet pääsevänsä Taivaaseen – näyttöä voimasta ja ihmeistä heillä on. Matt. 7: ”Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.' Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!' Jeesuksen järkyttävien sanojen jälkeen meidän on tehtävä ainoa oikea johtopäätös: meidän ei tule etsiä voimaa, vaan Jeesusta Kristusta ja Hänen Henkeänsä – siinä on meille kaikki voima ja lohdutus. Monet rukousvastaukset ja ihmeelliset johdatukset ovat meille siitä iloa antavia todisteita.

    Kristityillä on suuri vaara maallistua ja tehdä päätöksiä maailmaa miellyttääkseen. Kun Jumala ei yksin ole enää kaiken hyvän antaja, niin ihmisistä tulee ahneita ja he omin voimin kasaavat itselleen maailmallisia aarteita. Room. 12:2 ”Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä”. 1Joh. 2:15 ”Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä.” Jumalan Sanan vastainen elämä murehduttaa Pyhän Hengen, eikä meillä ole silloin edes lupa odottaa Pyhän Hengen voimallista toimintaa. Raamatun edessä meidän on kuitenkin torjuttava jyrkästi se ajatus, että Jumalan Pyhä Henki ei toimisi nykyään lainkaan voimallisesti ja myös raittiisti. Jumala tahtoo ja myös antaa armolahjojaan omille lapsilleen. Näyttää kuitenkin siltä, että yhä enemmän kristityt irtaantuvat Sanan totuuksista ja samalla Pyhän Hengen voimasta, joka on sitoutunut Sanan totuuteen ja on Sanassa.
  18. Kuten arvata saattaa, Raamatussa ei ole erityistä tekstijaksoa, jossa suoraan verrattaisiin armolahjojen toimintaa alkuseurakunnassa ja nykyaikana 2000-luvulla. Raamattu kertoo Pyhän Hengen toiminnasta apostolien aikana ja vain profeetallisesti kuvailee kristillisyyttä lopun aikana ennen Jeesuksen toista tulemista. Kenties jotain vertailua voimme sen perusteella tehdä.

    Alkuseurakunnassa elettiin herätyksen aikaa, jolloin uskovien määrä kasvoi voimakkaasti, monet uskoon tulleet irtautuivat pakanuudesta sekä henkivaltojen palvonnasta. Uskovien oli jo toimeentulonkin tähden pidettävä yhteys toisiinsa ja seurakunnan tiivistä perheenomaisuutta vahvisti sekin, että suurien vainojen tähden kokoonnuttiin kodeissa tai yhdessä sovituissa salaisissa paikoissa. Tuttaviin ei voinut luottaa, uskovia ilmiannettiin ja monet kokivat marttyyrikuoleman. Uutta Testamenttia ei oltu vielä koottu yhtenäiseksi kirjaksi ja vain hajanaisesti koottuja Jeesuksen sanojen katkelmia kiersi seurakunnissa.

    Kaiken tämän keskellä juuri Jumalan Pyhän Hengen voimallinen vaikutus antoi uskoville rohkeutta todistaa Jeesuksesta maksoi se sitten, mitä maksoi. Näkyvät tunnusteot valoivat toivoa Taivaaseen pääsystä ja vahvistivat pelastusvarmuutta. ”Ja Jumala teki ylen voimallisia tekoja Paavalin kätten kautta, niin että vieläpä hikiliinoja ja esivaatteita hänen iholtansa vietiin sairasten päälle, ja taudit lähtivät heistä ja pahat henget pakenivat pois.”
  19. Kolmiosaisella suurella vertauksella Jeesus vastaa fariseusten ja kirjanoppineiden nurisemiseen: "Tämä ottaa vastaan syntisiä ja syö heidän kanssaan". Jeesus kertoo, kuinka hyvä Paimen Hän onkaan, kuinka paljon Hän rakastaa syntisiä ja kuinka paljon Hän on valmis uhraamaan saadakseen syntiset tulemaan Hänen luoksensa ja aterioidakseen Hänen kanssaan. Kerran tämä tapahtuu suurella aterialla Taivaassa. Kaikkien kolmen osan päätähti on löytäjä, joka kuvaa Jeesusta.

    Tuotuaan kadonneen lampaan kotiin, löytäjä pyytää ystäviään iloitsemaan kanssansa, sillä vaivalloinen hakuretki erämaahan on tuottanut tulosta: "Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin lampaani".

    Hopearahan löytänyt nainen kutsuu ystävät ja naapurinaiset iloitsemaan kanssaan, koska yön pimeydessä lampun kanssa hän huonetta lakaistuaan löytää rahan. "Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin rahan".

    Myös vertauksessa kahdesta veljeksestä juhlinnan päätähti on nuoremman veljen rakkaudella vastaan ottanut isä. Juhlia pystyttäessään isä toteaa, että nyt juhlitaan sitä, että nuorempi veli on löytynyt - löytäjä on tuhlaajapojan luokse juosten rientänyt ja syliinsä sulkenut isä: "Hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt".

    Ensimmäisessä viestissä toin esille sen, että nuoremmalla veljellä ei ollut aavistustakaan siitä, että isä ottaisi hänet takaisin kotiin, vaan tuhlaajapoika pyrki isänsä palkollisten taloon tienatakseen työllään elantonsa ja hyvittääkseen samalla menneitä tekosiaan ("tee minut yhdeksi palkkalaisistasi"). Armo yllältti nuoremman veljen, niin kuin se yllättää meidät kaikki syntiset, jotka Jeesuksen ristin luokse menemme. Isä toimi kaikin tavoin vastoin yhteisön tapoja: ylhäiset eivät koskaan juokse, se oli häpeällistä, yhteisön moraalisääntöjen mukaan isän tulisi läksyttää kunnolla poikaansa ja mahdollisena suurena hyvän tahdon eleenä komentaa hänet palkollisten taloon. Jo se olisi ollut suunnatonta hyväksyntää ja suvaitsevaisuutta.

    Kyläyhteisö ei olisi koskaan enää edes tervehtinyt nuorempaa veljeä saati ollut missään tekemisissä hänen kanssaan. Isän armo yllätti koko yhteisön: yhdessä voitiin iloita sitä, että Isä oli hyväksynyt poikansa kotiin ja julkisesti itsensä kaikkien edessä nöyryyttämällä (juoksi vastaan, syleili haisevaa ja likaista poikaansa) sai näin tekemällä myös yhteisön liittymään löytäjän iloon. Itse asiassa pyytäessään aikoinaan Isää jakamaan perinnön, nuorempoi veli osoitti toivoneensa, että isä olisi kuollut ja perintö olisi tullut jaettavaksi. Oli ennen kuulumatonta, että isä suostui jakamaan perinnön. Julkean röyhkeään pyyntöön olisi pitänyt vastata kunnon selkäsaunalla ja ajaa poika matkoihinsa.

    Jumalan armo etsii tänäänkin syntisiä. Jumalan vastustajat ja pilkkaajat saavat elää tässä armon ajassa, sillä Jumalan kutsuva rakkaus houkuttelee heitä Isän kodin lämpöön. Jeesuksen vastaus alkutilanteen nurinaan on: Minä otan syntisiä vastaan ja rakastan heitä, jos teillä olisi rakkautta, te tekisitte samoin, ettekä nurisisi minua vastaan. Paikalla olleille nurisijakuulijoille vanhempi veli oli se tärkeämpi veli - heidän sydämensä olisi pitänyt murtua ja silmänsä avautua näkemään, että juuri he seisovat yön pimeydessä armon ulkopuolella. Ja se, joka heitä nyt suurella vertauksella puhuttelee, on itse Jumala joka kutsuu liittymään armahdettujen syntisten juhlaan.

    Jumalan aikaansaama murhe aikaansaa parannusta. Matt.25: "Murheen vallassa he alkoivat toinen toisensa jälkeen kyselle: Herra, en kai se ole minä?" Kenenkään ei tarvitse jäädä yön pimeyteen.
  20. Kirjoittamatta tällä kertaa "joulukiireissä" pitkää kirjoitusta totean, että Jeesus kertoi suuren kolmiosaisen vertauksen Jumalan etsivästä ja pelastavasta rakkaudesta. Joka kerta etsijä iloitsee, sillä Jumala löytää aina kadotetun syntisen ja tuo hänet kotiin. Myös vertauksessa kahdesta veljeksestä nuorin poika pelastuu Isän sulkiessä hänet syliinsä ja johdattaessaan kotiin. Tuhlaajapoika itse oli menossa palkollisten taloon toivoen,että hänen isänsä antaisi hänelle palkkatyötä, jotta hän ei kuolisi itse nälkään. Isän mielisuosio saadaan kutenkin sulasta armosta, eikä oman työn ansioilla. Tuhlaajapoika ei voinut kuvitellakaan, että Isä voisi armahtaa hänet ja ottaisi hänet uudelleen rakkaaksi omaksi pojakseen.

    Vertauksessa kahdesta veljeksestä tärkeämpi veli kuulijakunnalle on vanhempi veli, joka kuvaa suurta vertausta kuuntelevia fariseuksia. Myös meille vertaus esittää vakavan kysymyksen: emmehän vain jää uskonnollisuudessamme Taivaan juhlian ulkopuolelle iäiseen pimeyteen? Vertaus päättyy kuin veitsellä leikaten: vanhempi veli on yön pimeydessä, jossa Isä yrittää lempeillä sanoilla saada myös häntä osallistumaan kodin juhlaan. Siihen vertaus päättyy ja evankeliumin kutsuun päättyy myös oikea julistus - minkä johtopäätöksen me, tämän päivän, kotiinkutsun kuulijat teemme?
    21. 12 / 14
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt