Vapaa kuvaus

Aloituksia

93

Kommenttia

1437

  1. Olihan tuo avaukseen linkitetty teksti jopa patologisen valehtelijan Soinin suusta härskiä: “Kun tuli hallitsemattomasti paljon porukoita, me saimme siitä kovasti kuokkaan. Nyt kun tämä virta on loppunut, niin ihmiset eivät ole vielä ymmärtäneet, että se on perussuomalaisten ansiota”.

    Soinin ainoa tehtävä ulkoministerinä olisi ollut palautussopimuksen tekeminen Irakin, Somalian ja Afganistanin kanssa, jotta ne maat ottaisivat käännytetyt ja karkotetut kansalaisensa takaisin. Vaan eipä ole Pullukka saanut sopimuksia aikaan. Enemmän on kulunut aikaa valtion piikkiin englantilaisissa jalkapallo-otteluissa käymiseen.

    Vaikka Petteri Orpo ei ole kaikin puolin ihailemani poliitikko, hän teki miehen työn kutsuessaan venäläisen virkaveljensä Suomeen ja laittaessaan hänen mukana Kremliin sellaiset terveiset, joita Putin ymmärsi. Tasavallan presidentti vei asian loppuun asti käydessään sanomassa Putinille, että nyt on tekojen aika. Persujen rooli oli nolla.
  2. Mitä sekoilet? Mitä tekemistä tavallisella varainhoitosopimuksella on Sipilän käyttämän ja tunnustaman arvopaperien omistuksen salausjärjestelyn kanssa?

    Varainhoitosopimus ei ole kuvailemasi kaltainen.

    Sipilä tunnusti itse sidonnaisuusilmoituksessaan, että hänellä on “merkittävä rahoitusomaisuus” kahden pankkiryhmän hoidossa. Hän kieltäytyi kertomasta sijoitusten arvoa. Myöhemmin hän selitti, että osa sijoituksista on laitettu ns. sijoituskuoriin. Sijoituskuorella tarkoitetaan kapitalisaatiosopimusta, jossa esim. pankki tai vakuutusyhtiö omistaa osakkeet tai arvopaperit, jotka asiakas halutessaan valitsee. Asiakkaan sijoituskuoreen kertyvät osakkeiden osingot ja osakkeita vaihdettaessa kertyvät myyntivoitot. Tuotot eivät siis näy asiakkaan verotuksessa millään tavalla, koska niitä säilytetään sijoituskuoressa siihen asti kun asiakas nostaa ne itselleen.

    Sipilä teki järjestelyn aivan ilmeisesti siksi, että hänen osakesijoituksiaan ei nähdä sinä aikana kun hän sekoilee ja sählää pääministerin paikalla. Myöskään hänen osakkeista saamiaan tuloja ei nähdä julkisista verotiedoista ennen kuin hän nostaa ne pääministeriytensä jälkeen.

    Asian moraalinen ja mahdollisesti myös rikosoikeudellinen ongelma on siinä, että kukaan muu kuin Sipilä itse ja vaitiolovelvollinen palveluntarjoaja ei tiedä tällä hetkellä, onko Sipilä jäävi tekemään yksittäisiä yhtiöitä koskevia päätöksiä.

    On täysin mahdollista, että Sipilä tekee vaikka juuri tällä hetkellä poliittisia päätöksiä samaan tapaan kuin Tuulituki-Pekkarinen, joka järjesti mittavat tulonsiirrot suomalaisilta veronmaksajilta tyttärelleen ja vävylleen.

    No, odotellaan tilanteen kehittymistä. Sipilähän ei olisi ensimmäinen kepulainen ministeri valtakunnanoikeudessa!