waskihanska

Vapaa kuvaus

O: Rahvasmainen, omasorttinen, globaalisuutta syynäilevä, kotona viihtyvä ja kotikentän sananvaltaa arvostava, hätäilemätön suomalainen eläkeläinen, uskontoihin uskomaton valikoitsija, vankasti aviossa. - Sota-aikaiseen syntyperään kuuluu lukeutuminen pieniin ikäluokkiin. Suuret ikäluokat tulivat sitten seuraavassa vaiheessa sotimisen päätyttyä. - Taka-ajatuksena valveutumiseen pyrkiminen sekä astelu murtomailla, poluilla, turuilla ja toreilla vakaasti ja vapaasti omat saappaat jalassa. ¬: Miljoona euroa (kuusi miljoonaa entistä Suomen markkaa) tosiaan laittaisin säästöön ja harkiten käyttäisin varoja mielekkäisiin tarkoituksiin. - Ensimmäiseksi hankkisin täältä Koti-Suomesta järvenrannalta hehtaaritontin ja rakentaisin jalasmökin - taustamusiikkina tuulen humina, aaltojen kohina ja sateen ropina. Yleisemmin musiikkimakuna loivan oloinen kotimainen ja vaikkapa fado. - Vaikka minulla ei miljoonia olekaan, verotin itse säästöpossuani ja ostin hiukan osakkeita, jotka ovat juuri nyt halpoja. Houkutus kokeilla sitä sijoittamista oli liian suuri. Nyt pitää vain odottaa, että vuosien mukana ajat paranevat ja osakkeitteni arvo nousee. O Paikoilleen jämähtämisen tehokkainta ehkäisyä ja torjuntaa on lähteminen kotimaan kierrokselle asteikkona Helsinki ja sivukulmakunnat ynnä kaikki siltä väliltä. Silloin tällöin ulkomailla käymisen jälkeen on aina parasta takaisinpaluu. - Suomen rantamaisemissa voisin viipyä loputtomiin kesät talvet, syksyt keväät. Meidän säämme ovat vaihtelevaisia ja käyvät minulle laidasta laitaan. - Sähköpostin saaminen ilahduttaa ja asioitten aprikointi, ruotiminen kiinnostaa. - Siis: o Vuodet eivät ole veljeksiä, sanottiin entisaikaan, mutta pitäisiköhän nykyään tasapuolisuuden merkeissä vertailla, jotta sisaruksia. Säätieteilijöitten sanomisia krtisoin joiltakin osin. He puhuvat mm. sateen uhkasta, vaikka kyseessä olisi täkäläisen ilmanalan tavanomainen vaihtelevaisuus. Ja osaa se painettu sanakin. Joku lehtimarkkinoinnin mainoslööppi yritti äskettäin väittää hyytävän kylmyyden tulevan Suomeen pohjoisesta. Ja lämpömittari painui peräti lähelle nollaa plussan puolella. Joka tapauksessa meikäläisäijä hyvillä mielin nyt niin kuin yleensä muinakin vuodenaikoina. Ruoka & juoma: lanttukukko, läskisoosi, uunimakkara, Karjalan paisti, uunijuusto, patasapuskat; maito, vesi, Sahti Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: --- Hakusanat: politiikka, yhteiskunta, Matkailu, kirjallisuus, mökkeily, sienestys, ystävyys, filosofia

Aloituksia

309

Kommenttia

1140

  1. Mukavaa saada sinulta "Vanha Kokki" myönteistä palautetta. Tosiaan Stakesin uusi johtaja on pyörtänyt sanomisiaan. Mieleen tulee kuitenkin hänen kohdallaan vertaus historiaan eli Galilein hiljainen jupina: "Se pyörii sittenkin".

    Varsinaisena ytimekkyyskysymyksenä on suomalaisten asenteitten ja tapojen uudistuminen. Jo nykyisellään sivistynyt alkoholin käyttö on yleistynyt ilahduttavasti. Enimmäkseen me suomalaiset liikumme ulkomaillakin kultivoituneesti alkoholia annostellen. Toisaalta osaavat ne ulkomaalaisetkin ryypätä ja rällätä. Jopa keski- ja eteläeurooppalaisetkin, itäisemmästä väestä puhumattakaan.

    Terveelliset ravitsemustottumukset ovat yksi puoli asiassa, kun alkoholin käyttöä kohtuullistetaan. Toisena puolena on muu tapakulttuuri. Valtiovaltakin voisi panostaa siihen, investoida hyödyllisesti koko kansantalouden kannalta edullisia tuloksia tuottavasti.

    Mitä paremmin tavallinen rahvas pääsee järjestämään omaa elämäänsä kuntoon, sitä vähemmän on näköalattomuutta ja tarvetta "ryypätä murheeseen". Raittiusintoisen hallituksemme alkoholipoliittinen holhous- ja kepityslinja on sysimustaa taantumusta. Myönteistä tulosta tuottavat toimenpiteet olisivat totaalisesti toisenlaisia.
  2. Helsingin yliopiston professori Ahlqvist pyrki runttaamaan 1800-luvulla Aleksis Kiven käyttämän kielen maanrakoon. Sinänsä Ahlqvistilla oli omat näkemyksensä kirjakielemme lähtökohdista. Hän kannatti kirjakielemme rakentamista savolaismurteitten pohjalle. Itsekin itäsuomalaisena en mene arvon professoria moittimaan. Taisi kuitenkin olla täysin toivoton yritys. Sen sijaan kirjailija Kivelle hän teki vääryyttä.

    Varsinkin itsenäisyytemme aikana oikeakielisyyden vaalijat ovat saaneet tiukan otteen kielemme käytöstä. Omana oppikouluaikanani 1950- ja 1960-luvun vaihteen tienoilla suomenkielen opettajamme varoitti meitä koululaisia professori Lauri Kettusen vääristä teorioista. E.A.Saarimaa oli ylin ja oikea auktoriteetti kieliasioissa. Kettusella ja Saarimaalla taisi olla erimielisyyttä jostain astevaihteluseikoista.

    Oma henkilökohtainen kielellinen kurittomuuteni on johtanut tahalliseen kerettiläisyyteen eli käytän mm. "asemasta"-muotoa enkä valoisina hetkinäni sano enkä kirjoita "asemesta", vaikka jo koulussa niin velvoitettiin tekemään. Tuo "asemesta" on jonninjoutava kieli-inkvisiittoreitten keinotekoinen keksintö. Ja genetiivin saa mielestäni jokainen muotoilla niin kuin haluaa eli siis: asioitten, asioiden, asiain. Kaikki kelpaavat eikä siihen ole kenelläkään nokan koputtamista.
  3. Maailmanparantaminen on niin tärkeää, että siihen askarointiin saisivat osallistua kaikki kynnelle kykenevät varttuvaisista eläkeläisiin ja kotimaamme puitteissa Suomenlahdelta Tenojoelle, toivottavasti myös ulkomailla asuvat suomalaiset.

    Sinä "kuusikymppinen" sanot osuvasti, että kunhan omalla kylällä ja naapurikaupungissa olisivat asiat oikein. Maailmanparantamiseen kuuluu olennaisesti paikallisuus. Ja paikallisuus tarjoaa myös globaalin ulottuvuuden. Parantamista kaipaavat maailman ongelmat koskettavat yleensä jotain paikallista aluetta. Ylikansallisten yritystenkin toiminnassa on paikallinen näkökulma. StoraEnsolla Kemijärvi, Nokialla Bochum, jne.

    Mitä yleisemmäksi tulisi suvaitsevuus ja ihmisiksi eläminen, sitä vähäisemmäksi kävisi mm. väkivaltaisuus. Ahneutta varten olisi oltava globaalit ja pakolliset rajat, etteivät esim. kaivosvaltaajat pääsisi temmeltämään omin lupineen toisten mailla, siis paikallisesti.

    Ihminen on epätäydellinen ja sellaisena myös pysyy, joten taivaalliseksi Paratiisiksi maailma ei tule milloinkaan. Vähittäistä pientä parannusta on silti mahdollista saada aikaan.
  4. Suhtaudun syvällä kriittisyydellä siihen kuvitelmaan, jonka mukaan Suomen Nato-jäsenyys auttaisi viime sodissa menettetyjen alueitten palauttamista Suomen yhteyteen. Vertailun vuoksi on paikallaan muistaa, että 1990-luvulla Latvia vaati tiukasti Venäjää palauttamaan Latvian itäosasta Neuvostoliiton aikana poislohkaistun latvialaisalueen. Jeltsinin Venäjä torjui jyrkästi vaatimuksen. Eikä ole tainnut Latvian Nato-jäsenyyskään olla asiassa avuksi.

    Esiintyyhän noita heittoja, joissa taivastellaan, että mahtaisiko sinne rajan taakse jääneille alueille monikaan muuttaa, jos ne takaisin saataisiin. Minulla on semmoinen hyppystuntuma, että kyllä sinne moni lähtisi. Ajatellaanpa vaikka meidän päähänpotkittuja työttömiämme, jotka hyvinkin laajassa mitassa lähtisivät sinne, missä olisi työtä ja tienestiä tarjolla. Realistina totean, että maamme nykyiset rajat ovat kyllä luonteeltaan pysyväistä sorttia.

    Sosiaalisen turvaverkon tärkeys tuli erittäin hyvin esille 1990-luvun laman aikana. Ennen muuta työttömyysturvajärjestelmä päivärahoineen pelasti suomalaisen kansakunnan järkyttävältä katastrofilta. Vaikka tapahtumattomia asioita on vaikea arvioida, niin valtavan laajaa olisi ollut suomalaisten siirtolaisten määrä, joka olisi lähtenyt ulkomaille viime laman aikana, ellei turvaverkkoa olisi ollut olemassa.

    Maastamuuton mittaluokka olisi saattanut hyvinkin nousta puoleen miljoonaan suomalaiseen eli kymmeneen prosenttiin koko maan väestömäärästä. Aikaisempien lamakausien aikana sosiaalista turvaverkkoa ei ollut ja maastamuutto ryöpsähti liikkeelle joka kerta. Minä en todellakaan ymmärrä sosiaalisen turvaverkkomme romuttajien tarkoitusperiä.
  5. Tarkoituksella hiukan provokatorinen kysymys näkyy tulleen ainakin jonkin verran luetuksi. Kotiseuduiltaan muuanne muuttamaan joutuneitten ihmisten ja perheitten kohtelu, heihin suhtautuminen, on tietysti yleinenkin ongelma. Otinpa nyt erityisesti jälleen kerran esille nimen omaan karjalaisevakot ja heidän jälkeläisensä.

    Esiintyihän sitä sotien jälkeen 1940-luvulla ja myöhemminkin karjalaisen siirtoväen nimittelyä ryssittelyyn asti. Aivan viime aikoinakin on usein havaittu tietoisen vähättelevää suhtautumista valtakunnan rajan taakse juurensa menettänyttä väkeä kohtaan. Juuri siitä on kyse, kun halveerataan haikeita unelmia takaisin vanhoille kotikonnuille pääsystä.

    Todellisuudessa valtion rajan siirtymisen mahdollisuus on olematon. Silti siirtoväen ja heidän jälkeläistensä menetettyjen kotipaikkojen kaipuun vähättely on mielestäni huonoa käytöstä. Saattaisihan ihminen oppia ymmärtäväisyyttä vielä aikuisenakin. Eikö niin?
  6. Soilike, sinun vitsisi on aivan mainio eikä se huonone siitä, että aihetta on käsitelty jo aikaisemminkin. Minun mieleeni on jäänyt hiukan toisenlainen versio.

    Seniorikodissa papat aina kokoontuvat aamupäivisin juttusille keskenään. Yksi mainitsee: - Ystävät olisivat tuoneet radion piristykseksi, mutta kun minulla tuo kuulo on niin huono, ettei siitä olisi mitään iloa. Toiset papat siinä sanomaan: - Se kuulo, se kuulo.

    Toinen ukkeli sanoo: - Sukulaiset olisivat tuoneet television, mutta kun tuo näkö on niin mennyt, ettei oikein näe kunnolla. Ja toiset tuumailemaan: - Se näkö, se näkö.

    Kolmas vaari kertoo: - Tuossa aamusella meidän sisäkköhengettäremme kävi laittelemassa kämppää järjestykseen ja siinä minä häntä katsellessa lausahdin: - Menisimmeköhän kahdestaan tuonne makuuhuoneen puolelle...!!!? Niin siihen tämä meidän silmänilomme totesi: - Vastahan me sieltä tulimme. Ja toiset ukot siunailemaan: - Se muisti, se muisti.

    Jotta semmoista. Mahtaisikohan samasta hyvästä aiheesta löytyä vielä muitakin mukavia versioita?
  7. Taidan hiukan poiketa alkuperäisestä aiheesta, kun aprikoin maallistumista. Sekularisoituminen taitaa yleistyä ainakin monissa kristillisiksi mainituissa maissa, monien uskonnoltaan kristillisiksi luokiteltujen kansojen keskuudessa. Toisaalta eri maissa ja eri uskontokuntien keskuudessa tilanteet luonnollisesti vaihtelevat.

    Miten lienee islamilaisissa kulttuureissa? Missä määrin maallistumista esiintyy islamilaisina tunnetuissa maissa? Entä ovatko Euroopan kristilliseen ja maallistuvaan kulttuuripiiriin elämään muuttaneet islaminuskoiset ihmiset mitenkin yleisesti oman perinteisen uskontonsa uskollisia kannattajia vielä pitkään Euroopassa asumisen jälkeenkin? Entä heidän jälkeläisensä?

    Lopuksi kysymys tulevaisuudesta: Mahtaisiko sekularisoitumisen seurauksena hyväksyvä ja myönteinen asennoituminen lähimmäisiin lisääntyä riippumatta itse kunkin perinteisestä uskontotaustasta? Saattaisiko samalla yleistyä avara-asenteinen suhtautuminen niin ateismiin kuin myös sukupuolisuuden monisorttisuuteen?
  8. "Lippusten ja lappusten paperikäärö" on hyvä aikaisempien sukupolvien selvittelyn lähtökohta. Pidä Hintriikka se aineisto omassa tallessasi itselläsi! Jos joku toinen henkilö yhteistoiminnassa Sinun kanssasi alkaisi selvitellä isäsi puolelta suvun vaiheita, niin ota kopio siitä paperikäärön materiaalista ja säilytä alkuperäisaineisto tosiaan itselläsi.

    Minunkin kohdalla toinen puoli suvusta on selvitetty varsin perusteellisesti. Eräs serkkuni on tehnyt ison työn äitini suvun tutkimisessa ja päässyt 1500-luvulle asti taakse päin. Tämä serkkuni on laatinut myös suvun naispuolisten sukuhaarojen osalta tarkat sukutaulut.

    Isäni puolelta taas on varmaa ja rajoitetumpaa tietoa 1700-luvun alkuun ja sitä olen löytänyt osaltani myös minä. Sukuun avioliittojen kautta tulleitten naisten sukutaustojen tutkiminen sen sijaan on toistaiseksi paljolti tekemättä. Tosin silläkin suunnalla on parin suvun osalta olemassa kansiin koottua tutkimusta. Asiakirjojen vajavaisuuden vuoksi 1600-luvun ja 1500-luvun sukulaisten tarkkojen polveutumisketjujen löytäminen on jo varsin työlästä.

    Sukututkimuksessa on antoisaa myös se, että menneitten sukupolvien elämä asettuu omaan aikaansa ja sen aikaisiin tapahtumiin, joista olemme lukeneet historiassakin ja lisää tietoa löytyy mm. paikallishistorioista. Sota-ajat ja nälkävuodet ovat tiedossa jo ennestään historian vuosilukuina. Oman suvun kohdalle ne osuvat mm. kuolleisuusmerkinnöissä. Varsinkin lasten kuolleisuusluvut kiinnittävät huomiota noina tiettyinä aikoina.

    Oman suvun aikaisempien polvien tarkastelu on muuttanut henkilökohtaista ajan tajuani. Vuosisadat eivät olekaan enää epämääräisiä ja kaukaisia teoreettisia aikajaksoja. Vuosisadat ovat ikään kuin lyhentyneet ja lähentyneet, tulleet tutuiksi. Esim. 1700-luku on mielessä aivan tuossa melkein näppituntuman päässä, puhumattakaan 1800-luvusta.
  9. Kun kaupassa tulee joskus kysyttyä henkilökunalta: "Ovatko nämä nyt varmasti onnellisen kanan munia?" Vastauksena on yleensä: "Totta kai!" Kun sitten kysyn: "Onko siinä kanatarhassa varmasti myös kukko?" Eipä kaupan henkilökunta osaakaan enää vastat siihen kysymykseen.
  10. Nordic Capitalin tarkkaa omistuspohjaa ei ole TietoEnatorin ostotarjouksen yhteydessä kerrottu, mutta eiköhän tuo liene ruotsalaisten määräysvallassa oleva rahasto. Suomalainen Tieto (ent. Tietotehdas) meni kimppaan ruotsalaisen Enatorin kanssa v.1999. Taas yhden kerran on käymässä niin, että kun lähtee ruotsalaisten kanssa marjaan, naapurit yrittävät viedä niin marjat kuin ropposenkin. Ja saattavat onnistua myös TietoEnatorin kohdalla. Nääs - mukana hommassa lienee Nordea ja se toimii vipusena, jollle suomalaiset eivät mitään mahda.

    Cidron Services/Nordic Capital näyttää laskelmoivan niin, että nyt TietoEnatorin pörssikurssin ollessa alhaalla, nyt kannattaisi yrittää kaapata periaatteessa tärkeä yhtiö, jolla on hyvä asiakaskunta. Ja kun yhtiö vedettäisiin pois pörssistä, osakkeen arvon nousua ei tarvitsisi pelätä eikä siis maksaa osakkeenomistajille muuta kuin joku 15,50 euron pilkkahinta. Sitten yhtiö pilkottaisiin, osat myytäisiin kovilla voitoilla ja suomalaiset katselisivat huulet soikeina sivusta. Sillä lailla.
  11. Kyllähän perhetausta vaikuttaa ihmisen elämisen taipaleen vaiheisiin. Tuosta kyseisestä "Voimala"-keskustelusta jäi mieleen, että oppineistoperheessä lapsi oli jäänyt osattomaksi monista lapsuuden ja nuoruuden leikeistä ja seikkailuista, joita "tavallisten" perheitten lapset ja nuoret olivat harrastaneet. Varttumisiän kokemus- ja elämysympäristö voi olla yhdellä tavalla yksipuolista yhtäällä ja toisella tavalla yksipuolista toisaalla.

    Tamperelaisen työläisperheen tytär taas oli jo nuorena saanut havaita, että paremmin toimeentuleva väki asui tilavissa ja hienosti sisustetuissa kodeissa. Ero häneen omaan kotiinsa oli kuilun kaltainen. Sama kokemus oli toistunut Helsingissä opiskeluvuosina.

    Kotona asuminen esim. opiskeluvuosina on suuri etu taloudellisesti ja tutun ihmissuhdeverkoston säilyttäminen luo jatkuvuutta elämään. Toisaalta se tilanne rajoittaa uusien kokemusten saamista. Pois nuoruuden kotiseuduiltaan lähteneet opiskelijat saavat uusia virikkeitä ja heidän elämänkatsomuksensa monipuolistuu. Rahan riittäminen ja henkilökohtaisen talouden balanssi on sitten toinen juttu.

    Erittäin tärkeänä tekijänä ihmisen elämässä on hänen oma arviointitaitonsa itsensä suhteen. Kun opiskelija tai muu nuori aikuinen on taustaltaan lähtöisin vaatimattomista oloista, hänen itsensä olisi kyettävä hahmottamaan oma lähtökohtansa. Maisteris- ja tohtorisperheistä kotoisin olevilla nuorilla on monessa mielessä suuremmat valmiudet menestyä opinnoissa. Myös työtilaisuuksien järjestymisessä suhteilla on merkitystä kuten tuossa "Voimala"-ohjelmassakin todettiin. Eikä äkkirikastuneitten nousukasperheitten varallisuus ole sekään haitta jälkeläisten elämäntaipaleella, vaikka vanhemmilla ei muodollista koulutusta paljolti olisikaan.

    Vähävaraisten pieneläjäperheitten lasten pärjäämiseen vaikuttaa todella paljon heidän oma harkintataitonsa. He joutuvat selviytymään elämässä yksin omine neuvoineen ja järkeilyineen. Valintojen tekemisen taito ratkaisee paljon. Väärien valintojen mahdollisuus on sekin suuri. Kun rahaa ja varallisuutta ei ole ja jos vanhemmatkaan eivät tunne lastensa uusia elämisen olosuhteita, niin silloin auttaisi ratkaisevasti se, että opiskelija, nuori aikuinen todellakin osaisi kehittää itse itseään määrätietoisesti ja ymmärtäisi vahvistaa niitä valmiuksiaan ja osaamisen alueitaan, jotka hänen kohdallaan ovat jääneet heikommiksi kotitaustan johdosta. Epäilemättä perhelähtökohdilla on merkitystä ihmisen elämässä nykyäänkin.
  12. Mariseminen, motkotus, keljuilu, irvailu, yms. monenmoinen negatiivinen kielenkäyttö on inhimillistä, mutta liika on tietysti aina liikaa ja joku tokku olisi varmaan hyväksi pahantahtoisuudessakin. Lehdet kirjoittelivat äskettäin kettuilukilpailusta, jossa jaettiin mitalisijoja ja voittaja oli totta kai Suomen paras kettuilija. Se lienee jo taidetta ja teatteria.

    Varsinainen asia, josta minun piti kirjoittaa, se asia on ikääntyvien pariskuntien keskinäinen sanankäyttö, jota voisi luonnehtia naljailuksi, elämänkumppanin vähättelyksi, piikittelyksi, mitätöinniksi. Ilmiö lienee tuttu monille. Olen minäkin aikoinani päässyt tuota tuhahtelua ja vähättelyä läheltä näkemään ynnä kuulemaan. Selvyyden vuoksi on paikallaan sanoa, että en oman emännyyteni kanssa meneillään olevassa suhteessa.

    Kun ihmiset tuntevat toisensa oikein hyvin, niin silloin kumpikin tuntee elämäntoverinsa niin hyvin, että muutamalla sanalla osaa osua suoraan mielen arimpiin kohtiin. Liekö se ilmiö edellisiltä sukupolvilta opittua kansanperinnettä? Onhan sitä esillä paljon kirjallisuudessakin. Ja myös maailmankirjallisuus on moista käytöstä tulvillaan emmekä me suomalaiset liene siinä suhteessa sen etevämpiä kuin toisetkaan.

    Mitäpä kanssakeskustelijat arvelisitte? Mikä saa keskenään elävän pariskunnan pahantahtoiseen toisen mollaamiseen? Ja onko se edes aina varsinaisesti pahantahtoistakaan? Joskus tulee ajatelleeksi, että se saattaa olla ajanvietettä, kun ei parempaakaan hupia ole ulottuvilla...? Elämä ja olo kävisi yksinäiseksi ja tylsäksi ilman naljailukaveria. Niinkö?
  13. Asiallisen oloisesta keskustelusta kiinnostuneena hakeuduin minäkin näille palstoille, kun netistä on ylipäätään vaikea löytää paikkoja, joissa ajatusten vaihtoa käytäisiin hyvässä hengessä ja silti samalla välillä kriittisestikin. Kovin pahasti häiritsee tuo usein tapahtuva toisten mollaaminen ja mielipiteitten mitätöimisen pyrkimys, herjojen heittely. Tietysti maailma on epätäydellinen paikka emmekä me ihmiset ole enkeleitä.

    Lieneekö tämä minun suhtautumiseni kasvatuksen tulosta tai syytä. Pakko myöntää, että olen ollut liiankin hyvänahkainen eikä se piirre ole aina tuottanut hyvää tulosta elämisen käänteissä. Kiltit pojat olivat ihanteena silloin ennen. Kun nykyään puhutaan kovin paljon suurista ikäluokista, niin meikäläinen lukeutuu sota-ajan pieniin ikäluokkiin v.1942 syntyneenä. Aikaa myöten ja varsinkin nyt vanhempana minusta vaikuttaa siltä, että ajatteluni ja asenteeni taitavat hiljakseen muuttua radikaalimpaan ja ärhäkämpään suuntaan. Näinköhän sitä minäkin kehityn tässä vähitellen kärttyisäksi vanhaksi ukoksi...?
  14. Arvoisa "muanmuassa"-kirjoittaja! Ehkäpä lienee paikallaan muotoilla Sinulle yksinkertainen rautalankamalli ilmauksesta "vaihtoehto". Yleensä en selittele. Minun mainitsemissani tapauksissa eli suomalaisten ministerien naivin sinisilmäinen asenne talvisodan alla, eduskunnan suhtautuminen eversti Paasosen tilannekatsaukseen ja tiedustelutietojen noteeraamatta jättäminen touko-kesäkuussa 1944, kaikki nämä tilanteet käyvät esimerkeiksi yhden vaihtoehdon asennoitumisesta. Muitakin vaihtoehtoja olisi ollut juuri siinä tilanteessa ja juuri sinä ajankohtana.

    Omaksutun asenteen rinnalla olleista vaihtoehtoisista suhtautumisvaihtoehdoista käytän nimitystä "hoksottimet hereillä"-vaihtoehdot. Talvisodan alla ministerit olisivat voineet viisaasti ja aivan vakavissaan ottaa huomioon myös sen mahdollisuuden, että Neuvostoliitto oli tosissaan. Vaikka sodan alkaminen ei olisi siitä miksikään muuksi muuttunut, niin ainakin pahimman varalle valmistautuminen olisi ollut tehokkaampaa kuin mitä oli.

    Eversti Paasosen raportin tyrmäyksen sijasta eduskunta ei olisi voinut tehdä paljoa muuta kuin "vaihtoehtoisesti" aikaisempaa paremmin seurata tilanteen kehitystä "hoksottimet hereillä". Ehkä siitäkin olisi jotain hyötyä ollut.

    Kesäkuussa 1944 Puna-Armeijan suurhyökkäyksen alla todellisen tapahtuneen vaihtoehtona olisi ollut "hoksotttimet hereillä"-vaihtoehtoisen asenteen ansiosta tapahtunutta suurempi valmius torjuntataisteluun, jonka alkamisen täsmällinen ajankohta lopulta tuli tietoon vihollisen radiohiljaisuuden havaitsemisen hetkellä ennen hyökkäystä. Tuo parempi varautuminen hyökkäykseen olisi voinut vaikuttaa esim. niin, että kenttätykistöäkin olisi ollut jo heti alkuunsa antamassa tulitukea vastahyökkäyksille. Mitäpä tässä jossittelua ja spekulointia enempää jatkaamaan. Vaihtoehtojen syvällisempi tarkastelu soveltuu teemaan: Ylempien upseerien koulutukseen kuuluvat sotapelit. Varmaan sitä arviointia on tapahtunutkin.
  15. Globaaliin ihmiskäsitykseen kuuluva kaikkien ihmisten samanlainen ihmisarvo on jokaisella ihmiskunnan jäsenyksilöllä eikä se ole annosteltavissa eikä prosentuaalisesti skaalattavissa niin, että ihmisarvoa olisi joillakin ihmisillä enemmän kuin toisilla. Se on kaikilla täysimääräisenä ja kuuluu kaikille samanlaisena.

    Meillä jokaisella on juuremme ja kansallisuutemme. Ihmiset ovat erilaisia olemukseltaan ja toiminnaltaan, taustoiltaan. Toiset ovat perheellisiä ja toiset yksineläjiä. Toiset nuoria ja toiset ikääntyneempiä. Toiset kuuluvat johonkin uskontokuntaan, toiset ovat uskonnottomia. Ja kaikilla on tismalleen sama ihmisarvo.

    Myös sortajilla ja sorretuilla, heillä molemmilla on sama ihmisarvo. Tämä seikka nousi esille äskettäin, kun Australiassa vaihtui poliittinen valta. Uusi pääministeri pyysi anteeksi aboriginaaleilta heihin kohdistuneita sortotoimia. Se uutistieto antoi aiheen arvioida, että australialaisten tulevaisuuden näkymät ovat myönteiset. Siis: Mitä yleisemmäksi ihmisarvoisuuden hyväksyntä laajenee, sitä paremmin ihmiskunta tulee toimeen keskenään.
  16. Karu käytäntö on lopulta monta kertaa osoittanut ikävimmät vaihtoehdot oikeiksi. Niin kävi Puna-Armeijan suurhyökkäyksen kohdalla kesäkuussa 1944, kun Suomen suvi oli somimmillaan ja rintamaltakin väkeä oli laskettu runsaat määrät toukotöihin. Ikävien viestien tuojia, heidän sanomansa sisältöä ei otettu oikein vakavasti.

    Mainitsin eduskunnan "tienneen" eversti Aladar Paasosen ennusteen Saksan häviöstä virheelliseksi vaihtoehdoksi. Sodan kulku ei kuitenkaan ollut meidän eduskuntamme päätösvallassa.

    Tiedämme, kuinka Talvisodan edellä Suomen johtavat ministerit olivat siinä vakaassa uskossa, että Neuvostoliitto vain uhitteli, mutta ei todellisuudessa ryhtyisi mihinkään sotilaallisiin toimiin. Vasta kun pommit putoilivat Helsinkiin, he alkoivat arvioida, että ikävin vaihtoehto oli muuttunut todellisuudeksi.

    Tietenkään me suomalaiset emme ole yksin, kun etukäteisarviointien virheellisyysmitaleja on ollut jakelussa. Juhlittiinhan sitä Muenchenin sopimustakin v.1938 "rauhana meidän ajallemme" kuten Iso-Britannian pääministeri Chamberlain julisti. Olisihan noita esimerkkejä.

    Osaammeko me suomalaiset nykyisin asennoitua objektiivisesti? Kovin usein meidän johtavat poliitikkomme, valtiollisen valan käyttäjät, julistavat tätä nykyä, että "tämä on ainoa vaihtoehto" eikä muulla tavalla sovi ajatella. Onko pojista ja tyttäristä polvi parantunut?
  17. Ryhtymättä sen enempää syyttelemään kuin kaunistelemaankaan, niin ennenkokemattoman hankala paikka se Kannas oli kesällä 1944. Puna-Armeijan suurhyökkäys yllätti, vaikka itse asiassa hyökkäys oli varsin hyvin etukäteen tiedossa. Itärintamansa perääntymistaisteluista kokemusta saaneet saksalaiset suosittelivat suomalaisille hyökkäyksen edellä vetäytymistä etummaisista asemista, jottei puolustaja menettäisi voimaansa pelkän jääräpäisyyden takia. Saksalaisten puolella Puna-Armeijan hyökkäysten "vastaanottotaktiikkaa" oli ollut luomassa mm. kenraali Heinricki.

    Tietenkään Suomen armeijassa ei kyetty ymmärtämään saksalaisten neuvoa eli vetäytymistä, kun tapana oli ajatella, että ei tuumaakaan pidä perääntyä. Suomalaisten asenne oli toki inhimillistä, sillä omaa kokemusta vastaavasta jättiläishyökkäyksestä ei suomalaisilla ollut ennestään.

    Kesän 1944 taistelujen kokonaiskuvaan kuuluu myös Suomenlahden eteläpuolella Suomenlahden ja Peipsijärven alueella Puna-Armeijan ja virolais-saksalaisten välillä käydyt ankarat taistelut, jotka olivat samaa suuruusluokkaa kuin Kannaksen taistelut. Puna-Armeija hyökkäsi siis molemmissa paikoissa eli sekä Leningradin pohjoispuolella että länsipuolella.

    Meillä Suomessa oli vaikeuksia myös yleisen asennoitumisen kanssa. Eduskuntakin tyrmäsi muistaakseni v. 1943 eversti Paasosen näkemyksen, jonka mukaan Saksa tulisi häviämään sodan. Meillä oltiin oman sotapropagandamme panttivankeja. Ja tapausten vauhti oli nopea. Stalingradin motti murtui alkuvuonna 1943 ja Leningradin piiritys alkuvuonna 1944. Siitä vajaan puolen vuoden päästä alkoi täysi rytinä Kannaksella.
  18. Lontoon olympialaisten ohjelmassa v. 1948 oli vielä mukana taide ja sillä saralla arkkitehtuurin kultamitalin voitti v.1900 syntynyt Yrjö Lindegren eli kultamitalistina hän oli n. 48-vuotias. En tiedä Vilho Ylösen syntymävuotta, mutta joka tapauksessa hän oli lähellä voittoa kotikisoissamme Helsingissä v.1952, jolloin hän pienoiskivääriammunnassa (3x40 laukausta) sijoittui toiseksi samalla tuloksella 1164 kuin voittaja Norjan E.Kongshaug. Siinä kisassa sai pronssia Neuvostoliiton B.Andrejev tuloksella 1163. Taitaa tosiaan olla niin, että "varsinaisen" urheilun vanhin suomalainen kultamitalisti on Heikki Savolainen.
  19. Vastustamaton kiusaus osallistua asiaan, vaikka olenkin mies ja ali-ikäinen 65-vuotias. Sikäli kuin mm. kainaloitten kauneudessa on kyse karvoista, niin minusta karvat saavat kasvaa ja esiintyä, jos ovat kasvaakseen ja esiintyäkseen, kainaloissakin. Sanoivatpa karvojen poistamisella tienestinsä hankkivat markkinavoimat mitä tahansa. Siistiminen on sitten eri asia. On minunkin (miehen) kainalokarvoja niin kuin joitain muitakin karvoja siistitty ja lyhennetty, mutta ei kokonaan "posliiniksi" ajeltu. Sopiva pituus määräytyy niin, ettei sänki pistele. Rohkenen todeta semmoisen henkilökohtaisen "makumieltymyksen", että säärikarvaiset naiset ovat minusta suorastaan kiihottavan seksikkäitä.
  20. Ennestään on kokeilemisen kautta tehokkaaksi havaittu "pehmeä" menetelmä, joka karkoittaa nuoret häiriköitsijät pois poikkeen. Klassisen konserttimusiikin - Sibelius, Bach, Beethoven, jne. - soimaan laittaminen ongelmakulmille häätää tiehensä häirikkönuorison, joka ei voi sietää moista mokomaa musiikkia.
    21. 57 / 57
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt