wanha_lieksalainen

Vapaa kuvaus

Lieksan yhteislyseo, Joensuun lyseon lukio, korkeakoulu, eläkeläinen

Aloituksia

109

Kommenttia

2154

  1. Sälesuksia oli ainakin jo 60-luvun alkupuolella. Jossakin vaiheessa niiden reunimmaiset säleet olivat hickory-puuta. Näin ainakin niiden kerrottiin olevan. Kysenen puu oli kestävää suksen reunoissa.
  2. Saatat olla jäljillä. Käytettyjen kahvinporojen kanssa veteen lisättiin hieman uusia poroja makua antamaan. Sumppia keiteltiin meidänkin huushollissa 40- ja 50-luvuilla kahvipapujen ollessa kortilla. Korttiaika päättyi vuonna 1954 ja minulla on vielä muutama yleisostokorttilappunen muistona. Kortissa on postimerkin kokoisia lappuja, joita kauppias saksi ostosten yhteydessä.
  3. Jos kyseessä ovat poraaminen ja vesi, niiden yhdistelmä on ollut muinoin käytössä kivien ja kallioiden lohkomisessa talviaikaan. Jäätyessään veden tilavuus suurenee lähes 10 %, jolloin laajenevan jään voima on melkoinen poratussa reiässä tai vaikkapa vesijohtoputkessa. Routa perustuu samaan ilmiöön ja keväällä routavauriot tulevat ilmi.
  4. Kevään touhuja venerannassa. Vanha vene laitettiin laiturin viereen veden alle turpoamaan suuria kiviä painonaan. Venevajassa on tekeillä uusi vene. Uuden veneen rakennus aloitetaan aina määrittelemällä johonkin kohti tapin reikä, jonka ympärille kasataan vene. Reikä tietenkin porataan. Sopisi hyvin vastaukseksi kysymykseen.
  5. Tulen kirjoittelemaan palstalle, kunhan se uudistuu ja paranee sekä luotsit tulevat mukaan.
  6. Moni pankakoskelainen vanhempi henkilö muistaa kartonkitehtaan aiheuttaman luokkajaon kansakoulussa. Opettajat erottelivat herrojen lapset ja työläisten pennut. Jokainen arvaa, kummat olivat opettajien lellikkejä. Herrojen ja työlästen välimaastoon tunkivat vielä tehtaan kouluja käymättömät pikkupomot, joiden jälkeläiset pääsivät parempaan kastiin.
  7. Arestin pituus samana päivänä (=iltana) oli joskus enemmänkin kuin kolme tuntia kun opettaja unohti oppilaan arestiin. Minä olin arestissa Martta V:n Keskuskoulun asunnon pimeässä portaikossa niin pitkään kunnes vanhemmat tulivat töittensä jälkeen etsimään kadonnutta poikaansa.

    Koulupäivät olivat pitkiä ja lauantainakin olimme koulussa puolille päivin. Neljännellä luokalla joka toisen perjantaipäivän pituus oli kahdeksan tuntia (8 - 16) kun päivän päätteeksi oli kolme tuntia puukäsitöitä Olli Oikarisen johdolla. Pitkien päivien ja lauantaiden takia saimme kolmen kuukauden kesäloman. Silloin opettajan ammatissa oli kolme hyvää puolta: kesäkuu, heinäkuu ja elokuu.
  8. Opettajaan kohdistuva kiusaaminen oli 50-luvulla tai sitä ennen jo ajatuksenakin mahdoton. Opettajat olivat kaiken yläpuolella nauttien täydellistä fyysistä ja henkistä koskemattomuutta. Oppilaiden fyysinen rangaistus oli sallittua tai se ei ainakaan ollut kiellettyä, jos sanat eivät oppilaaseen tehonneet.

    Rangaistuksen saamiseen riittivät liiallinen vilkkaus, liiallinen hitaus, hymyily tai muut vastaavat kielletyt ilmeet, luvaton ääntely, osaamattomuus, oppikirjan unohtaminen kotiin, koulusta myöhästyminen, oppitunnilla housuihin tullut vahinko, maitopullon kaatuminen, mustepullon läikkyminen jne. Jos oppilas oli "vääräuskoinen" tai "ryssän" pentu tai "äpärä", oli rangaistus pienimmästäkin rikkeestä varma. Minä kuuluin yhteen noista "lainsuojattomista" opettajan maininnalla: "ai niin, sinä olet se". "Muistapas nyt tarhapöllö että se on metsä eikä mehtä", opasti Martta A. poikaoppilastaan 50-luvulla. Poika olikin hyvin vilkas ja pyöreä pää pyöri melkein 360 astetta. Joitakin muitakin oppilaita opettaja nimitteli milloin miksikin eikä vain minua.
  9. En ole syntyperäinen lieksalainen, vaan muutin Lieksaan 1940-luvulla. Tuolla ylempänä kirjoitin, että asuin Kallioleikkauksessa 1940-luvulla, kävin kansakoulua 50-luvulla Keskuskoululla ja oppikoulua 50- ja 60-luvuilla Lieksassa ja Joensuussa. Kallioleikkaukseksi nimitettiin nykyisen ABC:n ja rautatieaseman välistä aluetta. Kirjoitin ylioppilaaksi Joensuun Lyseon lukiosta ja opiskelin Joensuussa, Tampereella ja Helsingissä korkeakoulututkintoon. Suurimman osan elämästäni olen työskennellyt suuressa ruotsalais-suomalaisessa kansainvälisessä yhtiössä Suomessa ja monissa Euroopan maissa. Olen asunut Lieksan lisäksi pitempiä aikoja myös Joensuussa ja Tampereella. Vuosiluvuista on ikäni arvioitavissa ja se on noin 70. Olen maininnut, että olen saattanut tavata kamuttajan ainakin 1960-luvun puolivälin tienoilla ja ehkä myöhemminkin. Olen myös maininnut itsestäni, että ole "sudeettivenäläinen". Tunnen Lieksaa melko hyvin, mutta en ole kamuttaja enkä tunne häntä, mikä on suora ja rehellinen vastaukseni.
  10. Oppikouluun pyrkijällä piti olla mukanaan kansakoulunopettajan täyttämä lomake, jossa oli opettajan lausunto oppikouluun pyrkivästä oppilaasta. Edessäni on oma lomakkeeni 1950-luvulta ja siinä on viisi kohtaa, jotka opettaja on täyttänyt:
    1. Oppilaan lukuaineiden arvosanojen keskiarvo
    2. Luokan lukuaineiden arvosanojen keskiarvo
    3. Oppilaan keskiarvojen määräämä sijaluku luokassa
    4. Onko oppilas jäänyt luokalle
    5. Opettajan arvio siitä, miten oppilas tulee selviytymään oppikoulussa:
    - erittäin hyvin
    - hyvin
    - tyydyttävästi
    - välttävästi
    - heikosti
    Lomakkeen alalaidassa on Lieksan yhteislyseon leima ja yhteislyseon antama pistemäärä opettajan arviointien perusteella. Pistemäärä lisättiin kaksipäiväisissä pääsykokeissa saatuihin pisteisiin, jolloin saatiin yhteispisteet, jotka joko riittivät hyväksytyksi tulemiseksi tai sitten eivät. Oma pistemääräni oli noin 160 ja se riitti silloin.
  11. Minun kouluaikanani, varsinkin kansakoulussa oppilaille annettiin todistuksiin hyvin harkiten yhdeksikköjä, saatikka kymppejä. Silloin sanottiin, että kymppi kuuluu Jumalalle ja yhdeksikkö opettajalle. Käytösnumero saattoi olla kymppikin.Todistusten oppiaineiden numerot olivat nelosesta kahdeksikkoon. Huono laulaja voi saada laulusta viitosen tai aivan surkeasta lauluesityksestä viivan. Laulukokeen kukin oppilas suoritti luokan edessä kateederilla seisten, muiden tirskuessa esityksille. Joskus opettaja lopetti surkean lauluesityksen toteamalla, että ”jo riittää”.

    Hyvin yleistä oli, että opettajilla on lellioppilaita, jotka olivat parempien perheiden tai opettajan tuttavaperheiden lapsia. 1950-luvun puolivälissä tulivat jakoon hymypatsaat. Yleensä hymypoika- tai hymytyttöpatsaat annettiin oppilaiden arvioista huolimatta opettajan lellikeille. Olihan sekin eräänlaista kiusaamista niitä kohtaan, jotka olisivat patsaan oikeasti ansainneet.
  12. Olet oikeassa. Kiitoksia tarkasta huomiosta. Tuota kirjoittaissani olin ajatuksissani vielä 1950-luvulla. Sattuuhan vahinkoja viisaammillekin saatikka meille vanhuksille. Kirjoituksessa oli kuitenkin kyse läänin rakennustoimiston insinööristä. Pohjois-Karjalan läänin.
  13. Tuosta ajasta on kulunut jo 50 vuotta enkä oikeastaan muista Asfaltorista muita kuin Väinön, koska hänellä oli synnynnäinen vamma toisessa kädessä. Vaikka toinen käsi oli huomattavasti toista lyhyempi, Väinö pärjäsi hyvin myös lapiotöissä Asfaltorin työmiehenä.

    Kuten kerroit, nähty varmaankin on, mutta en jaksa muistaa sinua. Urheilullisia miehiä oli silloin meidän lisäksemme seudulla useita. Lieksa kuului silloin Kuopion lääniin ja muistan 60-luvun puolivälistä erään läänin rakennustoimiston nuoren insinöörin, joka oli isokokoinen ja todellakin urheilijan oloinen tummahiuksinen mies. Hän oli valvomassa valtion rakennusten korjauksia. Nimeä en enää muista, vaikka olin jonkin aikaa hänenkin töissään.

    Kiusaamista en todellakaan kokenut missään muualla kuin Lieksan Keskuskansakoulussa ja vain yhden opettajan taholta. Luokkakaverini eivät välittäneet syntyperästäni tai eivät ymmärtäneet asiaa. Opettajalleni se tuntui olevan hyvin tärkeä seikka ja siitä huomauttelu tuntui pahalta silloin ja vielä pahemmalta sitten kun ymmärsin mistä oli kysymys.
  14. Olen tavannut kamuttajan 1960-luvun puolivälin tienoilla. Yhteisiä nimittäjiä olivat firma nimeltä Asfaltor ja siellä Väinö-niminen työmies sekä insinööri Röpelinen. Joskus kirjoitin Lieksan palstalla seuraavaa: "Appelsiinilaakso oli Rantakylän toinen nimitys noin 1950 - 70-luvuilla aseman takana Pielisen rannalla. Siitä satamaan päin oli Lieksan Riviera Kevätlahden rannalla, joka oli kesäisin lieksalaisten laitapuolen kulkijoiden ahkerassa käytössä. Ennen 50-lukua ja vielä 50-luvullakin Rantakylässä eli ihan tavallisia perheitä.

    Vuosina 1965 - 1966 olin muutaman kerran Asfaltor -nimisen firman pomojen autokuskina kun he etsivät pimeää viinaa kantatien Joensuu – Lieksa – Nurmes päällystystöiden lomassa. Rantakylänraitin varrelta juomaa löytyi joka kerta. Pomojen auto oli legendaarinen Volga, joka olikin iso ajoneuvo ja hyvä ajettava muihin sen aikaisiin autoihin verrattuna".

    Asuin Kallioleikkauksessa 1940-luvulla, kävin kansakoulua 50-luvulla keskuskoululla ja oppikoulua 50- ja 60-luvuilla Lieksassa ja Joensuussa. Kirjoitin ylioppilaaksi Joensuun Lyseon lukiosta ja opiskelin Joensuussa, Tampereella ja Helsingissä korkeakoulututkintoon. Kansakoulua lukuunottamatta en havainnut koulukiusaamista ylemmissä opinahjoissa.
  15. Korjaan hieman kirjoitustani. Opettajani nimikirjaimet ensimmäisellä ja toisella luokalla olivat M.V. Kolmannella ja neljännellä luokalla opettajani oli M.A. Molemmat olivat naisopettajia, mikä oli silloin hyvin yleistä ja molemmilla oli sama etunimi. M.A. oli kyseisistä opettajista asiallisempi. Sainhan kyseiseltä opettajalta riittävät lähtöpisteet oppikouluun pyrkimistä varten.

    Vuonna 1954 oli tullut voimaan oppikoulun pääsytutkinnosta asetus, jonka mukaan kouluun pyrkiville oli pidettävä kaksipäiväinen pääsytutkinto. Pääsytutkinnossa pyrkijän tuli suorittaa kokeet koulun opetuskielessä ja laskennossa sekä pyrkijällä piti olla mukanaan kansakoulunopettajan täyttämä lomake, jonka tiedoille oli määrätty suuri painoarvo. Opettajan antamat ja kokeissa saadut yhteispisteet ratkaisivat oppikouluun pääsyn. Myös oppilaan ”naamakertoimella” oli tuolloin oma arvonsa opettajan antamissa pisteissä.
  16. Kyllä pielisjärveläisetkin pääsivät oppikouluun. Esimerkiksi lukuvuonna 1960 - 61 kauppalan alueelta oppikoulussa oli 274 oppilasta ja Pielisjärven kunnan puolelta 514 oppilasta. Lukuvuonna 1962 - 1963 lyseon oppilasmäärä oli suurimmillaan eli 898 oppilasta. Luokkakoot olivat suuria ja hyvin normaali oppilasmäärä oli 40. Kaksi luokkaa oli sijoitettuina Sarkalaan vuosina 1960 - 1962 ja vuonna 1963 sinne tuli vielä yksi luokka lisää. Lukuvuonna 1962 - 1963 kaksi luokkaa oli Rauhalan pappilassa. Lukuvuoden 1963 alussa aloitti toimintansa Pielisjärven yhteislyseo, jonne siirtyi kaksi luokallista Lieksan lyseon oppilaita.

    Lieksan yhteislyseossa oli runsaasti myös Mähkön, Rantalan, Timitran ja Pankakosken lapsia, jotka ovat menestyneet hyvin elämässään. Pielisjärven yhteislyseosta valmistuneista oppilaista moni on väitellyt tohtoriksi kuten Lieksan yhteislyseostakin kirjoittaneista.

    Oppikoulua pidettiin kuitenkin paremman väen lasten kouluna. Oppikouluissa kävi myös työläisten lapsia, mutta se oli selvästi hyväosaisempien opinahjo. Suuri syy tähän oli jo se, että oppikoulut olivat maksullisia ja lukukausimaksut olivat yleiseen palkkatasoon nähden korkeat. Lisäksi oppikoululaisen piti ostaa omat oppikirjansa ja muut tarvittavat kouluvälineensä.
  17. Sudeettisavolainen on väännös sudeettisaksalaisesta ja se tarkoittaa muualla kuin Savossa asuvaa savolaista. Yleensäkin sudeetiksi nimitetään ketä tahansa, joka asuu muualla kuin alkuperäisellä kotiseudullaan. Minä olen sudeettivenäläinen, koska sukujuureni ovat Pietarin lähettyvillä, sen eteläpuolella Volosovossa.

    Sudeettisaksalaiset ovat Tshekin alueella asuva saksankielinen vähemmistö, jolla oli merkittävä osa toiseen maailmansotaan johtaneissa tapahtumissa. Nimitys juontuu Sudeettien vuoristosta.

    http://www.hs.fi/ulkomaat/a1425182798648
  18. Kuulin ilmaisua ”syrjinsuollahiihattaja” käytettävän viimeksi 1970-luvulla Lieksan Vuonislahdessa, kun vanhahko naishenkilö kertoi talven säistä. Ilmiö kuvaa talvista kovaa tuulta, johon voi sisältyä myös pistävää lumituiskua. Tällöin aukealla paikalla, kuten suolla on hiihdettävä kasvot poispäin tuulesta eli sivuttain (syrjin). Vielä runsas sata vuotta sitten talviaikaan yleisenä kulkuvälineenä käytettiin lylyn ja kalhun yhdistelmää.

    "Sai lyly lykittäväksi, kalhu kannan lyötäväksi,
    sauvan varret valmihiksi, sompaset sovitetuksi.
    Saukon maksoi sauvan varsi, sompa ruskean reposen".

    Kamuttajan esille tuoma kalevalainen sana "poikenluoma" on ilmeisesti samaa perua kuin vanhempieni käyttämä sana "poikkiluomainen", joka tarkoittaa mielestäni "jotakin normaalista poikkeavaa".
  19. Kamuttajan aloittamassa ketjussa sivusimme Paavo Piiroista. Minun ei tarvinnut koskaan turvautua hänen vastaanotolleen poikenluomia poistattamaan, mutta tiesin toisten kertomana jotakin hänen ammattitaidostaan. Lainaus kirjoituksestani:

    Kalevalasta löytyy kyseinen sana:
    ”Vaka vanha Väinämöinen, tietäjä iän-ikuinen,
    sillä riisui rikkehiä, purkaeli puuttehia.
    Poies poisti poikenluomat, paranti pahat panoset,
    päästi kansan kuolemasta, Kalevan katoamasta”.

    Pohjolan emäntä loitsuaa erilaisia tauteja Kalevalan kansan vitsaukseksi, mutta Väinämöinen parantaa ne omilla loitsuillaan ja voiteillaan, kuten Paavo Piiroinen kunnanlääkärinä ollessaan.

    Paavon vaimo, ekonomi Kerttu ”Kana” Piiroinen opetti matematiikkaa Lieksan yhteislyseossa 1950- luvulla vuoteen 1962 saakka. Lienee vielä senkin jälkeen toiminut opettajana jossain toisessa koulussa. Minua hän ei lyseossa opettanut, mutta hänkin oli tietynlainen persoona, joka ei jäänyt huomaamatta.
  20. Siinähän se autoliike sitten oli. Pieni koppi todellakin, mutta autot mahtuivat pihalle. Lönnqvist oli tuolloin jo lopettanut muotiliikkeensä tuolla paikalla.
    21. 107 / 108
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt