wanha_lieksalainen

Vapaa kuvaus

Lieksan yhteislyseo, Joensuun lyseon lukio, korkeakoulu, eläkeläinen

Aloituksia

109

Kommenttia

2154

  1. Olet aivan oikeassa. Ainakin 1950-luvulla Pielisjärvan kunnanlääkäri Paavo Piiroinen piti vastaanottoaan kyseisessä talossa. Piiroinen toimi myös Enso-Gutzeit Osakeyhtiön Pankakosken tehtaan työterveyslääkärinä.

    1960-luvulla talossa oli elänlääkäritoiminta. 1960-luvun puolivälissä kävin hakemassa koralleni viimeisen piikin samassa talossa. Silloista eläinlääkäriä en nyt muista.
  2. En ole enää vuosikymmeniin seurannut hirsirakennusalaa, mutta painumavara lienee edelleenkin 5 - 10 cm. Puutahan ne hirret ovat etupäässä edelleenkin. Onhan toki Kolilla yksi huvila rakennettu hirren näköisistä betonielementeistä. Niissä painuma lienee aika pieni!
  3. Voidritteleihin mennäkseni, kysyjä varmaankin tavoittelee voiastian lautojen valmistukseen käytettyä pyökkiä. Noin sata vuotta sitten Suomeen jouduttiin ostamaan kyseiset astia ulkomailta, koska pyökki ei kasva Suomessa siinä laajuudessa, jotta sitä voitaisiin hyödyntää astioiden teossa.

    Myöhemmin Suomessa toki valmistettiin voiastioita pyökistä, mutta materiaali oli ostettava ulkomailta ja se oli kaiken kaikkiaan kallista touhua. Voi ei kuitenkaan joutunut suoraan kosketukseen puun kanssa, koska siinä oli paperi välissä. Myös kangasta käytettiin.

    Kartongista valmistetut laatikot syrjäyttivät puiset drittelit ja esimerkiksi Pankakosken tehtaalla aloitettiin pahvisten voilaatikoiden valmistus vuonna 1947. Voilaatikoita oli Suomessa valmistettu jo paljon ennen tätä. Voilaatikon nimellä tuotetta vietiin Pankakoskelta runsaasti silloiseen Neuvostoliittoon vielä 1970-luvulla.
  4. Puiset saavit, kirnut ja vastaavat astia tehtiin ennen muinoin vanteineen kuusesta. Myös kirnun mäntä varsineen valmistettiin näreestä. Materiaalina kuusi kestää hyvin kosteutta, mikä lienee ollut eräs valintaperuste.
  5. Muistan oman Honkarakenteen - taisi olla silloin vielä Honkatuote, kesämökin pystytyksessä sivusta seuranneena, että ovien ja ikkunoiden karmien yläpuolelle jätettiin todella suuri hirsien painumavara. En mitannut väliä. Se täytettiin eristevillalla. Karmeja ei kiinnitetty suoraan hirsiin kuin vain alaosastaan. Aukkojen sivuhirsissä oli pystyyn sahatut urat niin sanotulle karapuulle, joka painettiin uraan, mutta ei kiinnitetty hirsiin, jotta hirret pääsevät painumaan vapaasti. Karmit ruvattiin kiinni karapuuhun. Syntyneet raot täytettiin eristeellä ja lopuksi vuorilaudoilla ja myykilaudoilla peitettiin kyseiset rakenteet. Honkatuotteen hirret olivat varsin kuivia ja painuma lienee ollut muutamien senttien luokkaa. Näin muistelen 25 vuoden takaista ovien ja ikkunoiden asentamista hirsimökkiin.
  6. Tuon Yrjön "mataluuden" muistin minäkin ja sen takia vertasin häntä mainitsemaani elokuvatähteen, joka joutui käyttämään näytellessään lyhyytensä takia korokkeita jotta ei näyttäisi niin pieneltä daamien rinnalla. Lisäksi suuret hörökorvanlehdet jouduttiin kiinnittämään lähemmäksi kalloa. Naamavärkki taisi olla ainut paikka, joka oli siedettävä.

    Monta tyttöä ehti Yrjö tanssitella ja saatella elämäntaipaleellaan. Minä muistan nimeltä vain Marjan, jonka kanssa hän riiusteli minun veneprojektini aikaan.
  7. Kun tapasin veneentekijää 60-luvun alussa, en osannut kuvitella hänen ikäänsä kun itse olin vielä nuorukainen ja hän näytti jo vanhalta mieheltä. Isäukko oli syntynyt vuonna 1910 ja oli tuolloin jo yli 50. Yrjö oli varmaan silloin häntä jonkin verran nuorempi. Asia kuitenkin selvisi joten se siitä.
  8. Muistan 60-luvulta venemestari Saaren taitavana, pidettynä, asiallisena ja myös huumorintajuisena poikamiehenä. Hänellä oli kuitenkin naisiin vetoavaa viehätysvoimaa Clark Gablen tavoin ulkonäkönsä takia. Kooltaankin hän oli Galblen tavoin varsin lyhyt. Naimisiin hän ei tietääkseni koskaan suostunut toisin kuin Gable, joka suorastaan harrasti avioitumisia.

    Veneprojektini aikaan Yrjö riiusteli häntä paljon nuoremman, sievän tytön Marjan kanssa. Nykykielellä ilmaistuna Marja ja Yrjö siis seurustelivat tuolloin. Riiuu on suomen kielessä muuttunut seurusteluksi. Sekin suhde kuivui kokoon melko pian. Myöhempiä vaiheita en tunne, mutta muistelen Yrjön siirtyneen taivaallisten veneenrakentajien seuraan jo 70-luvulla.
  9. Täyttä asiaa joka sana! Minä sain myös venemestari Yrjö Saarelta oppia kysymällä ja seuraamalla veneentekoa lähietäisyydeltä. Sovelsin sitten tietoja nuoruuden innolla omaan tekeleeseeni.
  10. Veneitä ei tervata saumojen vuodon takia, vaan puun säilymisen takia. Vedenpitävyydellä tarkoitan sitä, ettei puuhun imeydy vettä altapäin. Veneen sisäpuolelta puun pitää päästä hengittämään jo ilman kosteuden muutosten takia lahoamisen estämiseksi.

    Lautojen saumat tehtiin tarkalla työllä vedenpitäviksi niittaamalla laudat limittäin. Mitään liimoja ei tarvinnut käyttää. Puu laajenee leveyssuunnassaan melkoisesti ja kun vene valmistettiin lämpimässä ja kuivassa tilassa, puun laajeneminen hoiti mahdolliset pienet vuotokohdat kun vene laskettiin veteen. Kun vene joutuu olemaan kesällä kuivalla maalla, puhutaan sen ravistumisesta, jolloin vene voi hieman vuotaa saumoista ensi soutukerralla. Ongelma korjaantuu kuitenkin nopeasti.

    Oikeaoppinen vanerivene tehdään samoin opein limittäin niitatuilla laudan muotoon sahatuilla vanerisiivuilla. Jollan voi tehdä muutamasta suuremmasta vanerilevystä. Vanerin pitää olla laadultaan vesiympäristöön sopivaa liimoiltaan ja oksattomuudeltaan myös sisemmissä viiluissa. Koska vaneri ei laajene rakenteensa takia, voidaan limityksiin käyttää liimaa.

    Ammattitaitoisen veneentekijän motto olikin: "ei riitä että tehdään millilleen, vaan pitää tehdä just".
  11. Tervasta, tärpätistä ja vernissasta tehtiin seos, jolla puuvene käsiteltiin kauttaaltaan. Puuvene voitiin tervata ulkopuolelta vedenpitäväksi, mutta sisäpuoli kyllästettiin ”hengittäväksi”. Puuveneitä ei saa uppoamaan ja kestävät oikein käsiteltyinä sukupolvesta toiseen.
  12. Ikävä kyllä en tiedä Lieksan nykytilannetta, mutta luulen, ettei ole ainakaan ammattilaista. Toivottavasti olen väärässä.
  13. Tein ensimmäisen limisaumaisen soutuveneeni johtaja T. Saastamoiselta vuokraamassani Lieksan Puunjalostustehtaan tyhjässä varastossa 1960-luvun alkuvuosina. Kaarien materiaalina käytin saarnipuuta, jota sain kyseiseltä tehtaalta valmiiksi sahattuina kaariksi sopivina rimoina.

    Minua valistivat tehtaan ammattilaiset saarnen olevan lujaa ja kestävää puuta. Se varmaan pitää edelleenkin paikkansa. Kaarien taivutus kävi helposti kuumennettuani kaaria ensin tulikuumaa vettä sisältävässä putkessa sitä mukaa kun niitä tarvitsin. Konsti tepsii varmaan muihinkin puulajeihin.

    Koska saarni kasvaa Suomessa vain Etelä- ja Lounais-Suomessa, lienee Itä-Suomessa sen käyttö ollut ennen muinoin harvinaisempaa. Veneenteko-oppia sain Pokrontien varrella asuneelta Yrjö Saarelta, joka käytti soutuveneiden kaarien tekoon tietääkseni myös katajaa.

    Minusta ei kuitenkaan tullut koskaan veneentekijää eikä puuseppää. Toisen ja varmaankin viimeisen veneeni tein vanerista myös 60-luvulla. Silloin oivalsin, että itse tekemällä oppii parhaiten ja siitä syystä arvostan mainittujen ammattilaisten käsityötaitoa ja -tietoa puunkäsittelyssä! Toivottavasti tiedot ja taidot säilyvät tulevillekin sukupolville.
  14. Puuta osattiin käyttää ennen muinoin hyvin moniin tarkoituksiin ja usein oli kyse kestävyydestä ja työstettävyydestä. Puun käyttö työstettävänä materiaalina hallittiin, kuten rotestimökinpoika sen muutamilla nikseillä havainnollisti.

    Eräs sovellus oli puusta valmistettujen suurten hammaspyörien käyttö teollisuudessa. Pankakosken tehtaalla, kuten muissakin vastaavanlaisissa tehtaissa voiman siirtoihin käytettiin valta-akselikäyttöjä. Yksi suuri sähkömoottori pyöritti nahkaremmin välityksellä valta-akselia, josta käyttövoima tuotiin remmeillä käyttökohteisiin.

    Pankakosken tehtaassa käyttökohteita olivat mm. kartonkikoneiden kymmenet kuivatussylinterit. Koska valta-akseli pyöri kartonkikoneen suuntaisesti, tarvittiin sylinterien kohdalle kulmavaihe, joka hoidettiin puisten hammaspyörien avulla. Valta-akselilta tuleva remmi pyöritti kartion muotoista pyörää, jonka avulla hoidettiin nopeuden säätö kyseiselle sylinterille ja näin saatiin kaikkien sylintereiden pyörimisnopeus samaksi. Vaseliinikerroksen ansiosta hammaspyörät olivat varsin äänettömiä toimiessaan.

    Pankakosken tehtaalla 1970-luvulla alkaneiden uusintojen yhteydessä puiset pyörät poistuivat ja ne korvattiin muovista ja metallista valmistetuista osista. Vähitellen myös valta-akselit ovat poistuneet ja tasavirtakäytöt sekä taajuusmuuttajat ovat tulleet tilalle. Samalla on poistunut myös remmisuutareiden ammattikunnan tarve.

    Lähde: Pankakosken kartonkitehdas 1912 - 1987
  15. Kun toit esille muodon varpaalliset, minäkin muistan se olleen Pielisjärven pitäjän alueella remmisiteen yleisimmin käytetty muoto. Äitini käytti muotoa varpaalliset kahdella p:llä. Vuonna 1910 Rautavaaralla syntynyt isäni käytti myös sanaa mäystin, joka ei enää nykyaikana sanana ole kovin kuvaava nahkasiteestä. Kaiken aikaa syntyy uusia sanoja ja vanhoja sanoja jää pois käytöstä ja unohtuu.
  16. 1950-luvulla hiidettiin vielä tavallisilla umpipuusuksilla ja 60-luvulla hiihdettiin jo puusuksilla, jotka oli tehty rinnakkain liimatuista säleistä. Ne olivatkin sälesukset. Jossakin vaiheessa sain ylpeillä ostamillani Järvisen "hickory"-reunaisilla kilpasuksilla. Hickory oli kovempaa kuin täkäläiset puulaadut, minkä vuoksi suksien kantit kestivät kulutusta paremmin - sanottiin. Suksien pohjaan voideltiin tervaa suojaksi ja kynttilästä steariinia luistovoiteeksi. Se hieman paransi luistavuutta. Kyllä hickorysuksetkin saatiin poikki. Sälesuksien kärkiä ei tarvinnut taivuttaa uudelleen kuten kokopuisia koivusuksia, vaan ne pitivät aika hyvin kaarevuutensa. Suksimerkkejä oli useita: Järvinen, Lampinen, Karhu, Peltonen...
    Sitten tulivat markkinoille lasikuitusukset, ontelorakenteiset komposiittisukset...mikä lieneekään viimeisin "villitys"?
  17. Muistelen, että kerroit olleesi lyseon alaluokilla 60-luvun alkupuolella. Minä olin silloin jo ylemmillä luokilla, mutta muistan muutamia kavereita muista yhteyksistä, joihin nimikirjaimet E.M. saattaisivat sopia. Jos etunimi alkaa e:llä. Eräs heistä oli mukana musiikissa ja yksi asui naapurissa. Yhdestä en kerro, mutta mieleeni tulevat nimet Erkki, Eero ja Esko. Varmaan oli muitakin, joihin kirjaimet sopivat. Nämä tulivat vaan ensimmäisenä mieleeni. Ei sinun tarvitse vastata arvailuuni kuin korkeintaan sanalla ei tai kyllä.

    Saavan mäki oli todella hurja ja vaarallinen ainakin jäätyneenä kuten kamuttajakin kertoi. Sinulle oli rusettiluistelukin hieman vaarallista touhua. Onneksi se päättyi kuitenkin onnellisesti.
  18. Saava-nimi on mahdollisesti peräisin henkilöstä nimeltä "Saava Timitra", joka asui 1500-luvulla nykyisellä Saavanniemellä. Saavan veli "Ilja" asui Iljanniemessä. Niemien välissä on salmi, joka johtaa Lieksanjoesta Riikolanlampeen (Pakarilanlampi, Sirkiänlampi).

    Toisen selityksen mukaan Saava tulee henkilöstä nimeltä Saavalainen 1500-luvun alusta.

    Saavanniemen kohdalla on Saavankallio, joka oli 40- -50-luvuilla hyvä mäenlaskupaikka. Siinä oli myös hyppyrimäki Nykyään Saavanniemelle johtaa Saavanniementie. Saavankatu on Korpi-Jaakon kadun ja Koski-Jaakon kadun välillä entisen yhteislyseon lähellä. Saavan kytkinasema on Alakanavantien varrella.

    Saavankalliolla oli 45 vuotta sitten Koskikallion lava.
  19. 1900-luvun alkuvuosikymmenet olivat Pielisjärven pitäjässä ja Lieksan kylässä tultu toimeen ”omilla” sähkövoimalaitoksilla, joita oli ainakin Enso-Gutzeit Oy:n Pankakosken tehtaalla, Veitsiluoto Oy:n Kevätniemen sahalla, Mätäsvaaran kaivoksella, Viekin Kannelkoskessa sekä Kylänlahden ja Kelvän sahoilla.

    Sähköä käytettiin pääasiassa valaistukseen, mutta Pankakoskella valaistuksen lisäksi myös tehtaan kartongintekoprosessiin keväästä 1912 lähtien. Pankakosken tehtaan tuotanto- ja konttoritiloissa oli sähkövalaistus käytössä jo vuonna 1898. Valaistussähkö tehtiin Pankakosken rautaruukissa koskivoiman pyörittämällä dynamolla.

    Pamilon vesivoimalaitoksen käynnistyttyä 1.6.1955, saatiin vuonna 1954 valmistunutta 45 kV suurjännitelinjaa pitkin ”varmempaa” sähköä paikkakunnalle. Johdon pituus oli noin 62 km.

    Vuonna 1960 valmistui Enso-Gutzeit Oy:n Pankakosken tehtaan 110 kV kytkinlaitos ja sieltä noin 80 km pituinen 110 kV linja valtakunnan verkkoon. Myös johdon omisti tuolloin Enso-Gutzeit Oy.

    Enso-Gutzeit Oy:n Lieksankosken voimalaitos valmistui 110 kV kytkinlaitoksineen vuonna 1960 ja se kytkettiin tuolloin valtakunnan verkkoon Lieksankosken ja Pankakosken kytkinlaitosten välille rakennetun 110 kV johdon kautta.

    Pankakosken vesivoimalaitos valmistui vuonna 1964 ja se liitettiin valtakunnan verkkoon Pankakosken kytkinaseman kautta.

    Pohjois-Karjalan Sähkö Oy ryhtyi hankkimaan sähköä Lieksankosken voimalaitokselta maaliskuussa 1963 voimalaitoksen viereen rakentamansa Saavan kytkinaseman kautta. Sähkö toimitettiin 10 kV jännitteellä maksimitehon ollessa enintään noin 2 MW. Pamilon 45 kV johto jäi tällöin varalle.

    1970-luvulla Pohjois-Karjalan Sähkö Oy rakensi teollisuuskylään uuden 110 kV kytkinaseman päämuuntajineen ja Imatran Voima Oy (Fingrid) rakensi Pankakoskelle vuonna 1985 110 kV kytkinaseman ja 110 kV rengasjohdon Nurmeksen suuntaan Särkivaaraan. Samalla Enso-Gutzeitin 80 km johto siirtyi kaupalla IVO:lle.
    Rengassyötön ansiosta sähkövarmuus parantui huomattavasti Lieksan seudulla 30 vuotta sitten.

    Vierailin Pamilon voimalaitoksen rakennustyömaalla vuonna 1954. Ensin junalla Kaltimon asemalle ja siitä autokyydillä perille. Jossakin vaiheessa Kaltimon aseman nimi on muutettu Enoksi. Olin tuolloin vielä aika nuori ja pääsin erään lieksalisen seurueen mukaan. Piipahdin Pamilossa myöhemmin silloisen käyttöpäällikkö Mauri Saarelaisen luona. Mauri on viulumiehiä ja hän oli työskennellyt ennen Pamiloa mm. Mätäsvaaran kaivoksella. En tiedä, onko hän elossa. Ehkä joku muistaa ja tietää.
  20. Muilla rakennuksilla tarkoitan silloisen emäntäkoulun Märäjälahdentien rannan puoleisia rakennuksia.
    21. 97 / 108
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt