Printtimediassa pitkään toiminut Hiltunen on hypännyt dekkaristigenren pendolinoon. Matkalle menestykseen.
Lajityypin alalaji on kai psykologinen trilleri tai sitten suuri huijaustarina. Joka tapauksessa tarkoitus on näyttää, että suomityttöjen silmille ei hypitä. Rankaisematta.
Tarinaansa Hiltunen kertoo Lontooseen muutaneen graafikon, Lia Pajalan silmin. Lian tausta ja armaasta isänmaasta häippäseminen jätetään hieman auki. Ehkä jatko-osissa hän palajaa synnyisijoilleen tasaamaan tilit menneisyyden kanssa, luulen mä. Lialla on mielekäs työ taittajana laatulehdessä, mutta yksinäisyys vaivaa ja sitä hän kompensoi juoksemalla ja juttelemalla hylätyille patsaille. Sekä kuuntelemalla vuokraisäntä Vongin piereskelyä kylvyssä.
Aivan ensilehdillä Lia näkee työmatkallaan julman murhan lopputuloksen. Siihen varsinaisen jännitystarinan kehittely pysähtyykin sadoiksi sivuksi ja ruvetaan rakentamaan Lian persoonaa ja kehittelemään tälle uutta kapakkatuttavaa, Maria. Mari on myös Lontooseen ajautunut suomalainen, jonka tausta ja varallisuuden lähteet jää auki.
Marilla on omituinen, melko epäuskottava Studio, jossa eri alojen huiput punovat juonia ja toteuttavat ne. Lähinnä yleiseksi hyväksi, totuuden ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Jotakin digiajan Hämähäkkimiehiä ja Batmaneita siis, vaikka Mari onkin nainen mitä suurimmassa määrin. Ihan parhaiden teeveesarjojen tapaan porukassa pyörii niin mahdottomuuksiin pystyvä tietokonenörtti, lavastaja-puuseppä-yleisnero, huipputaitoinen yksityisetsivä, naamioitumisen ja näyttelemisen grand old lady kuin muitakin erityisosaajia. Marin liki meediomainen tarkkanäköisyys menee uskottavan tuolle puolen. Onneksi se ei saa aivan pääosaa tarinan kuljetuksessa. Vaikkei hänen täydellisyytensä kaikilla elämän alueilla ei ihan vakuuttavinta ihmiskuvausta olekaan. No, ehkä säröä löytyy myöhemmin.
Työhönsä ja ylenemättömyyteensä hiemen kyllästynyt Lia liukuu mukaan Studion projekteihin. Porukalla on aina vain yksi iso homma menossa. Nyt on käynnissä äärioikeistolaisen populistipuolueen pysäyttäminen ennen kuin karismaattinen puoluejohtaja pääsee ensin Britannian ja sitten EU:n parlamenttiin. Tämän hankkeen rinnalla jonkun latvialaisen prostituoidun tappo saa jäädä lepäämään. Vaikka silminnäkijä-Lia haluaisi Studion sitä tutkivan, kun poliisi ei etene mihinkään.
Hiltusella (ja joillakin muillakin) on ärsyttävä tapa merkata kursiivilla sinne tänne pari riviä osoittamaan, jotta just tässä päähenkilö oivaltaa jotakin, huomatkaa nyt syvällinen ajattelu. Minusta semmoinen kikkailu on lukijan halveeraamista. Jollekulle pitkät psykologiset pähkäilyt saattaa olla liian aikaaviepää tekstiä.
Tapahtumapaikkana Lontoo antaa kirjoittajalle pelinvaraa, kun faktoja kyttäävä aktiivilukija on helisemässä tietojen tarkistuksen kanssa. Toisin on kotoisiin kaupunkeihin sijoitetun jutun laita, joissa yksikin väärin merkitty kielletty ajosuunta saa aikaan palauteryöpyn.
Lian varsinaisen työpaikan ilmapiiriä ja ihmissuhteita Hiltunen kuvailee asiantuntevasti, eikä ihme taustansa muistaen.
Huumoria hän käyttelee säästeliäästi. Ilmeisen harkittu sisäpiirivitsi on Marin sukunimi Rautee, joka viittaa vanhaan marxilaisperimään. Kukapa meistä ei olisi hyräillyt Vappuna Elsa Rauteen kappaletta Veli, sisko kuulet kummat soitot...Toinen vitsi on toimittaa Lian päätoimittaja urallaan ylöspäin, Murdochin News of the World lehteen, joka edesmeni näyttävästi tänä vuonna.
Kyllä tästä ihan kelpo tarina lopulta kehkeytyy, vaikka naisten välisen ystävyyden ja solidaarisuuden rakentaminen kosolti painopaperia kuluttaa. Entisen itäblokin naisten asemaa lännen seksiteollisuuden orjina on toki käsitelty kirjallisuudessa ennenkin. Harvoin näin uskottavasti ja riipaisevasti. Paha saa palkkansa, mutta muutama konna jää henkiin. Eli kaikki jatko-osien ainekset on siististi sisäänrakennettu.
Rohkenen suositella, jos hermot kestää ajoittaisen pitkäpiimäisyyden.
Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun
8
224
Vastaukset
- Taotao.
En lukenut kommenttiasi mutta miksi kerrot juonesta noin paljon? Itse olen puolessa välissä ja hyvältä vaikuttaa.
- A R itte
Varsinaisesta juonesta en kerro oikeastaan mitään. Miten voit tietää mitä kerron, ellet lukenut????
Hyviä lukuhetkiä toivotan, kahden kolmasosan jälkeen maku vain paranee.
Kirjoittaja henkilönä muuten ihan vaatimattoman sympaattinen, noin kirjamessutapaamisen perusteella.- Taotao.
Luin sanoja sieltä täältä ja huomasin, että liikaa paljastuksia. No nyt luin koko jutun ja oma lukukokemus kesken ja tiedän liikaa. Harmi. Luin myös aiemmat kirjoituksesi Peltomaan ja Nesserin kirjoista ja minusta niissäkin paljastetaan liikaa. Oikeasti harmi, sillä kirjoitat hyvin mutta minusta paljastat liikaa.
- Taotao.
Taotao. kirjoitti:
Luin sanoja sieltä täältä ja huomasin, että liikaa paljastuksia. No nyt luin koko jutun ja oma lukukokemus kesken ja tiedän liikaa. Harmi. Luin myös aiemmat kirjoituksesi Peltomaan ja Nesserin kirjoista ja minusta niissäkin paljastetaan liikaa. Oikeasti harmi, sillä kirjoitat hyvin mutta minusta paljastat liikaa.
Oli kelpo kirja. Ei muuta kuin jatko-osaa odottamaan. Minua vähän häiritsee tämä dekkarien pituuden venytys. En tiedä onko Henning Mankellin syytä/ansiota, että sivuja pitää olla paljon. Tässäkin oli ehkä sata liikaa. Jo Nesbøllä, Lars Keplerillä, Stieg Larssonilla ja viimeisimpänä John Verdonilla liian paksuja, joskin hienoja kirjoja. Karin Fossumin paha tahto on hieno esimerkki tiiviistä, hypnoottisesta 222 sivua sisältävästä kirjasta. Suosittelen. Nyt korkkaan Arne Dahlin ensimmäisen kirjan. Tuli eka jakso tv-sarjasta katsottua ja tuntui kiinnostavalta. Upeaa Uutta Vuotta 2012 kaikille lukutoukille.
- alvari.raappavaara
Kiva että en pilannut lukukokemustasi totaalisti. En kuitenkaan aio tiivistää mahdollisia tulevia juttujani muotoon : Ihan kiva, kolme tähteä.
Siitä olen samaa mieltä, jotta turhan pitkiksi moni kirja venytetään. Tiiviimminkin voisi kertoa. Liekkö osasyy nykyiset tekstinkäsittelyohjelmat, jotka helpottaa tekstimassan tuottamista suuresti verrattuna entisaikaiseen Remingtonilla tai olivetilla hakkaamiseen.
Arne Dahlin A-ryhmä on ihan kunnon kamaa ja nimenomaan ilmestymisjärjestyksessä luettuna. Pudotuspelin ekaosan katsoin, ja kyllä siinä jotakin on tavoitettu kirjojen tunnelmasta.
Sitäpaitsi Dahlkin on luonnossa livenä ihan söpö. Kirjamessuilla käynti kannattaa aina.
Vielä parempaa lukuvuotta toivottaen A R- Taotao.
Et suinkaan pilannut lukukokemustani. Huomasin vain, että varsinkin dekkareissa haluan mahdollisimman "puhtaan" kokemuksen. Luen jatkossakin dekkarikritiikkejäsi. Mutta vasta sitten kun olen ensin itse lukenut ko. kirjan. Kirjailijan söpöys/komeus on aina plussaa. Suosikkini ovat Jo Nesbø ja Paul Auster. Jälkimmäinen on myös yksi suosikkikirjailijoistani. Myös Sirin "Kaikki mitä rakastin" oli huimaava lukukokemus
- 4+8
Stieg Larssonin matkinta on ilmeisesti muotia dekkarien kirjoittajilla.
Toinen häiritsevä asia on tapahtumapaikkojen sijoittaminen "kansainväliseen ympäristöön".
Se ei mielestäni tuo minkäänlaista meriittiä kirjalle.
Kirjoittajan on myös osattava tehdä jatko-osat ilman edellisessä osassa olevaa tyhjänpäiväistä höpötystä, jolla näitä jatkoja pedataan. - 3+1
Pekka Hiltusen iso oli ainakin floppi. Punastelin konkreettisesti myötähäpeästä kun luin sitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tänään pyörit ajatuksissa enemmän, kun erehdyin lukemaan palstaa
En saisi, silti toivon että sinä vielä palaat ja otetaan oikeasti selvää, hioituuko särmät ja sulaudummeko yhteen. Vuod336484- 355973
- 293324
- 452740
- 342594
- 152268
- 372158
- 161976
Voi ei! Jari Sillanpää heitti keikan Helsingissä - Hämmästyttävä hetki lavalla...
Ex-tangokuningas on parhaillaan konserttikiertueella. Hän esiintyi Savoy teatterissa äitienpäivänä. Sillanpää jakoi kons401819En ole koskaan kokenut
Ennen mitään tällaista rakastumista. Tiedän että kaipaan sinua varmaan loppu elämän. Toivottavasti ei tarvitsisi vain ka191747