Jokainen syntyy uskovaiseksi.

Syntymäuskovainen

Jokainen ihminen syntyy siinä mielessä uskovaiseksi, että heti, kun lapsi alkaa tajuta ympäröivän maailman lainalaisuuksia, hän alkaa kysellä vanhemmiltaan, kuka on tehnyt ihmiset ja eläimet.

Hän tajuaa jo kolmivuotiaana, että jokaisella olemassaolevalla asialla on tekijänsä. Joku on tehnyt talot, autot ja esineet. Siispä myös ihmisillä, eläimillä ja maailmalla täytyy olla tekijä.

Hän uskoo Luojaan, mutta häneltä puuttuu tarkempaa tietoa siitä, kuka ja millainen Luoja on. Sitä tietoa hän pyrkii hankkimaan kyselemällä.

Jos tässä vaiheessa ateistivanhemmat vastaavat, että kukaan ei ole tehnyt maailmaa, lapsen elämään kylvetään epävarmuus, joka myöhemmin mitä suurimmalla todennäköisyydellä tuottaa eksistentialistista ahdistusta ja juurettomuutta.

Lapsen mieleen syntyy ristiriita sen välillä, mitä hän näkee ja sen välillä, mitä ateistivanhemmat hänelle opettavat - kaikki muu näkyvä on jokun tekemää, mutta ihmiset, eläimet ja maailma eivät ole kenenkään tekemiä. Kukaan ei synny ateistiksi. Kaikki syntyvät uskovaisiksi.

8

80

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ddearjuu

      Aika kovaa yleistämistä tuo tekstisi.

    • Aylon Hesstow

      ''Kaikki syntyvät uskovaisiksi.''
      Ei, kenelläkään ei ole jumaluskoa ennenkuin joku hänelle sitä opettaa.

    • On se rankkaa kun on pakko kertoa lapselle, että isä ja äiti on ihan itse tehneet lapsen! Hihhulit voivat satuilla jumalasta tai haikarasta.

      Ateistilla on rankkaa, pitää tehdät lapsetkin ihan itse!!!

    • tosiasiatämä

      "Jos tässä vaiheessa ateistivanhemmat vastaavat, että kukaan ei ole tehnyt maailmaa, lapsen elämään kylvetään epävarmuus, joka myöhemmin mitä suurimmalla todennäköisyydellä tuottaa eksistentialistista ahdistusta ja juurettomuutta."

      Ihan pakko on näin ateistivanhempien ateistilapsena nauraa. Ihan noin idioottimaista vastausta en ole saanut. Minulle on kerrottu jo varhaisessa vaiheessa tähdistä ja planeetoista ja alkuräjähdyksestä (silloin alkuräjähdysteoria oli vahvoilla), mutta minulle on myös kerrottu, että kaikkea ei tiedetä ja niistä yritetään ottaa selvää. Ja päin vastoin kuin kirjoittaja väittää, niin tästä ei seurannut ahdistusta ja juurettomuutta vaan halu tutkia asioita.

      Itse asiassa mitään ristiriita ei syntynyt näkemäni ja vanhempieni selitysten välillä. Päin vastoin maailma näytti toimivan juuri niin kuin minulle oli kerrottu. Minulla on ollut aina turvallinen olo tässä maailmassa, jossa tutkittavaa riittää.

      • Joo noinhan se menee Allah so on kaiken luonut - lapsikin sen tajuaa ? Siis jos asuu muslimimaassa.
        Krisseleillä se on jumala ja Pohjoiskoreassa Kim Jong Il ja Intiassa siwa jne..
        Tästä voi tehdä johtopäätöksen että maapallon on käynyt luomassa monta jumalaa, ja jumalan pikkuserkkua - siksi tämä jumalan sanoma on vähän sillisalaattia..


    • Calluna.

      "Jokainen ihminen syntyy siinä mielessä uskovaiseksi, että heti, kun lapsi alkaa tajuta ympäröivän maailman lainalaisuuksia, hän alkaa kysellä vanhemmiltaan, kuka on tehnyt ihmiset ja eläimet. "

      - Olin ilmeisesti poikkeuksellinen lapsi, sillä en koskaan kysynyt KUKA on tehnyt ihmiset ja eläimet. Olen kylläkin kysynyt MISTÄ ihmiset ja muut asiat ovat tulleet.

      Perheeni on "hengellinen", mutta itse en koskaan jumaliin uskonut. Tai edes joulupukkiin. Siitäkin huolimatta, että läheiseni ja yhteisöni kyllä yrittivät kaiken maailman satuja minulle aikoinaan tyrkyttää.

    • A the ist

      "Jokainen ihminen syntyy siinä mielessä uskovaiseksi, että heti, kun lapsi alkaa tajuta ympäröivän maailman lainalaisuuksia, hän alkaa kysellä vanhemmiltaan, kuka on tehnyt ihmiset ja eläimet."

      -Ei ala, paitsi jos vanhempansa antavat ymmärtää, että mainitsemillasi asioilla on persoonallinen tekijä/alullepanija. Sinä ilmeisesti olet sellainen. Otan osaa.

      "Hän tajuaa jo kolmivuotiaana, että jokaisella olemassaolevalla asialla on tekijänsä. Joku on tehnyt talot, autot ja esineet. Siispä myös ihmisillä, eläimillä ja maailmalla täytyy olla tekijä."

      -Ei tajua. Eikä ole syytäkään "tajuta". Lapsen maailmassa asiat vain ovat, eikä kenenkään pidä aivopessä lasta olettamaan muuta, vaan antaa lapsen itse löytää vastaukset, jos niitä haluaa etsiä, sitten kun haluaa etsiä.

      "Hän uskoo Luojaan, mutta häneltä puuttuu tarkempaa tietoa siitä, kuka ja millainen Luoja on. Sitä tietoa hän pyrkii hankkimaan kyselemällä."

      -Puppua. Puhut itsestäsi ja omasta uskostasi, et lapsesta. Kyseleminen ei tarkoita sitä että lapselle tuputetaan omaa uskoa. Tai ei pitäisi tarkoittaa. Ikävä kyllä jotkut ymmärtävät asian väärin.

      "Jos tässä vaiheessa ateistivanhemmat vastaavat, että kukaan ei ole tehnyt maailmaa, lapsen elämään kylvetään epävarmuus, joka myöhemmin mitä suurimmalla todennäköisyydellä tuottaa eksistentialistista ahdistusta ja juurettomuutta."

      -Puppua jälleen. Ennakkoluuloista, sivistymätöntä ja vääristeltyä puppua. Peilaat jälleen oman uskontosi keinotekoisen hyvä/paha-asettelun kautta, mikä on yksisilmäistä, mustavalkoista ja typerää. Mutta tyypillistä uskoville.

      "Lapsen mieleen syntyy ristiriita sen välillä, mitä hän näkee ja sen välillä, mitä ateistivanhemmat hänelle opettavat - kaikki muu näkyvä on jokun tekemää, mutta ihmiset, eläimet ja maailma eivät ole kenenkään tekemiä. Kukaan ei synny ateistiksi. Kaikki syntyvät uskovaisiksi."

      -Lapsen mieleen syntyy ristiriitoja vain jos niitä syötetään sinne. Älä tee niin. Älä syötä lapsellesi tuollaista puppua.

    • äippä!

      Lapsen kehitykseen kuuluu kysely, siinä ei ole mitään uskonnollista vaan normaali 5-6 vuotiaan "kyselyikä".
      Pikku puput on tehnyt pupuisä ja pupuäiti, kissanpennuilla on äiti ja isä, myös omille lapsillemme olemme kertoneet että äiti ja isä heidät on tehneet. Uskonnolliset asiat tulivat sitten myöhemmin kuvioihin.
      Vaikka itse emme ole uskovaisia, kerroimme että on olemassa ihmisiä jotka uskovat jumaliin, kerroimme myös että ihmiset uskovat moniin eri jumaliin. Lapsemme saavat uskoa tai olla uskomatta. Ainoa asia mitä olemme uskon suhteen kehoittaneet on kriittisyys ja järjen käyttö. Kaikkea ei tarvitse sokeasti uskoa jos oma nuppi pitää uskontoa epäloogisena ja järjettömänä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      52
      2100
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1660
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1444
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      351
      1436
    5. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1394
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1305
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1098
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      8
      1014
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      982
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      969
    Aihe