Voiko surutyötä nopeuttaa?

Samaa olen minäkin miettinyt. Voi kun siihen suruun olisi joku ihmelääke tai voisi hypätä kuukausia elämässä eteenpäin että kaikki olisi jo surtu ja koettu eikä asia tuntuisi enää miltään....

En tiedä mikä sun vähän aikaa on mutta mulla on erosta 8 kk. Suru ei ole enää mitään itkemistä tms. vaan enempi sellasta "hiljaista puserrusta" sydämessä, sitä on vaikea selittää. Arki rullaa jne. asiat on sillee järjestyksessä mutta ajoittain tulee ihan kuin suruaaltoja siitä miksi näin kävi. Siinä pitää vaan kestää sen hetken yli ja ohi se aalto aina meneekin, vähän vaan keinuttaa mennessään!

Voimia sulle, yritä kestää!

Eipä taida poppakonstit autaa.
Avioero sai hiljattain lainvoiman eli se on sitten virallisesti taputeltu meidän avioliitto. Voin kuvitella, että tuska erosta jatkuu vielä pitkään. Välillä on varmaan helpompaa ja välillä taas vaikeampaa. Sitä hetkeä, kun toinen osapuoli löytää uuden kumppanin en tahdo edes ajatella, silloin varmaan tuska kasvaa potenssiin X.
Päivä kerallaan on mentävä ei siinä muukaan auta.

Mikä siinä erossa niin kauheaa on? Ettet vain kokisi kaikkia muitakin tuskia, jotka ovat pompanneet eron myötä pintaan?

Minun liittoni oli yhtä tuskaa, ero suuri helpotus. Jos ajattelen toisinpäin. Ex olisi halunnut eroa, niin en sitäkään tuskaksi kokisi. Ketään ei voi pakottaa rakastamaan tai pysymään hänen mielestä epätyydyttävässä suhteessa. On kyettävä antamaan toiselle vapaus, samoin itselle.

"Joku" on viisas. "Surutyötä" voi nopeuttaa elämällä täysillä omaa elämäänsä, menemällä, tekemällä, toimimalla, uudistumalla ...

Varsinkin oman kulahtaneen ja jämähtäneen ajattelumallin muuttaminen aivan toisenlaiseksi helpottaa ajatusta ja olotilaa. Suurinta ja oikeinta rakkautta on se, että uskaltaa päästää vapaaksi - sekä itsensä että sen toisen.

Vit-tu, töissä pitää olla tehokas ja parisuhteessa pitää olla tehokas sängys ja nyt vielä kiirehtiä surutyössä?!?!

Vit-tu, eikö tavallinen eläminen riitä ilman, että kaikkia pitää "doupata"?!?!

voi vaikka biisiä laura närhi hetken tie se

Ei voi ikävä kyllä. Oman aikansa se vie. On käytävä muistoja lävitse, analysoitava eron syitä. Itkeminen auttaa, joillakin runojen kirjoittaminen, jollekin läheiselle puhuminen.

Missään nimessä ei pidä hypätä liian nopeasti uuteen suhteeseen.

Alussa sitä näkee ympärillä vain pariskuntia, rakastuneita (ei että niitä tulisi vastaan enemmän kuin ennenkään, vaan koska sitä huomaa sen, mitä itsellä ei enää ole.

Yksin on hyvä olla kun siltä tuntuu ja hakeutua seuraan, kun siltä tuntuu. Kuulostele itseäsi ja toimi sen mukaan.

Vihaa saa tuntea ja pitääkin, jos se auttaa.

Kun aika kuluu, unohtaa ikävät asiat, ja aika kultaa muistot.

Jaksamista sinulle, tiedän tarkalleen, mitä käyt lävitse.

Ihan samaa mietin vielä vähän aikaa sitten: voiko kipua nopeuttaa? Joka aamu herätessä oli ensimmäisenä mielessä ero.

Omasta erostani on kulunut nyt hieman yli vuosi. Hirmuinen määrä itkua ja itsesyytöksiä, toivoa ja epätoivoa on takana. Myös se tuska, kun ex löytää uuden ja asuttaa tämän kanssa meidän yhteistä entistä kotiamme.

Noin viikko sitten huomasin kuitenkin, että kipu oli haalenemassa. Aamulla en ajatellut ensimmäiseksi menetettyä elämää vaan tulevaa sellaista. Tarkkana pitää kuitenkin olla: jos kipu aikoo iskeä, niin pitää aktiivisesti kääntää ajatukset tulevaisuuteen. Ja hokea peilikuvalle päivittäin, että tästä kyllä selvitään, pahemmistakin ollaan selvitty.

Mutta nopeuttaminen ei varmaan onnistu; kaikki on käytävä läpi askel kerrallaan.

Onnea matkaan, Surusilmä.

Ihana lukea näitä kommentteja: "...2kk erosta ja nyt alkaa helpottaa..." ;) Jouduin avioeron kohteeksi jo 13-vuotta sitten. Menetys oli totaalinen, vaikka omistus-asunto jaettiinkin. Pahinta siinä oli että menetin lopullisesti sen tulevaisuuden-näyn, johon olin sitonut koko elämäni. Lapset, koti, ura, molempien suvut, ...se pysyvyys.
Sen kaiken lopetti vaimoni ystävättärensä innoittamana, sillä "vapaus on niin ihanaa"! Nyt, jo toisen avioliiton( 1lapsen) päätteeksi hän on taas sinkku, ja nauttii vapaudestaan? Onneksi meillä on välimatkaa yli 300km.
Minä en ottaisi häntä enää näiden 13-vuoden jälkeen takaisin. Mutta en pysty myöskään menemään yökerhoon tai tanssilavalle valehtelemaan naisille jotain mitä ne haluaisivat kuulla. Minä haluan aidon rakkaussuhteen, ei pettämistä tai petetyksi tulemista. Totuus on tarua raadollisempaa, ja siksi meitä ikuisesti yksinäisiä miehiä tässä maassa riittää.

Avioeromme on nyt siinä vaiheessa, että kakkosvaihetta saisi hakea. Eroa haki mies, mutta en ymmärrä miksi hänellä ei nyt sitten olekaan kiirettä hakea kakkosvaihetta. Ajattelin hakea sitä nyt itse. Olemme olleet erossa 10kk ja tänä aikana emme ole olleet juurikaan tekemisissä toistemme kanssa. Minua ihmetyttää, että mies ei ole hakenut eroa, kun hän ei selvästi kuitenkaan halua olla kanssani yhtään missään tekemisissä?

Mutta erosurua ei voi eikä sitä tule nopeuttaa, ne tunteet tulee elää rauhassa. Muutama viikko sitten tajusin, että olen päässyt pahimmasta tuskasta. Itken enää harvoin, pystyn puhumaan erosta ihmisille ilman, että se surettaa ja olen hyväksynyt lopullisesti sen, että yhteenpaluuta ei ole. En vain käsitä, miksi exä haluaisi pitää minut vielä narussa, joten siksi haen nyt itse lopullista eroa. Ilmeisesti hän ei ole päässyt vielä yli erosta, vaikka sitä itse nimenomaan halusi hakea?

Ap, tunne helpottaa, ajan kanssa. Olen elänyt ykkösvaiheen jälkeen todella vaikeaa aikaa, useita kriisejä päällä samanaikaisesti. Kun ottaa asian vain päivä kerrallaan niin se on huomattavasti helpompi selättää. En haaveile uudesta suhteesta, en halua ketään, vaikka tietysti sisimmässäni haluaisin jakaa elämäni toisen tärkeän ihmisen kanssa. Laastarit eivät ole hyväksi ja onneksi olen visusti välttänyt ne vaarat.

Ex ei puhunut parisuhteessa eikä eronkaan jälkeen, nytkään hän ei halua olla kanssani yhtään missään tekemisissä joten lopulta erostamme tulee helppo kun ei ole pakko olla lasten takia tekemisissä. Koen olevani nyt vapaa, lukuunottamatta tätä viimeistä silausta. Mutta olen henkisesti vapaa ja se on ihana tunne. 9kk siihen meni. Asiaa helpottaa se, että työ ja työkaverit ovat mukavia, muuta elämää tässä ei sitten ole ollutkaan..

Ero on vain lusittava...itsellä mennyt 10kk erosta tuskaisaa on ollut mutta kyllä tässä elämä alkaa voittaa;)
Tuskimpa proseessia voi nopeuttaa ja miksi pitäisikään ,pitää olla rehellinen ja tunnustaa tosiasiat ei ne asiat siitä parane että kieltää kaiken eikä kohtaa totuutta!

Niin voihan
Itse eronnut yli 6v-sitten, mies jätti thai naisen takia, pitkä avioliitto takanamme. Kirkkokin jätjestää erosta eteenpäin kursseja, ne ovat hyviä, kohtalotovereita on ja voit kertoa mitä tahdot tai et kerro, mutta kuulet toisten avointa tunnepurkausta. Nyt voin kertoa että antaa mennä jos on mennäkseen, parempaa on tulossa.

Kovasti tuntuvat ihmiset täällä surevan eroa. Itse olin erostani iloinen. Tai en eron hetkestä, koska ex oli niin vaikea. Pullikoi vastaan sen kun ehti. Mutta erottuani tunsin ikäänkuin syntyväni uudelleen. Taakka harteiltani lähti ex-miehen mukana. Pystyin olemaan taas iloinen normaali minäni, joka hiljalleen katosi jossain vaiheessa exän ongelmien sekaan.

Jos ero tuntuu oikein tuskaisalta, niin miettisin mikä siinä johtuu oikeasti erosta ja mikä omasta itsestä.

ei kannata heti mennä uuden kanssa yhteen, sillä se vaan ei onnistu, aina on edessä se eron käsittely aiemmasta suhteesta..

ihan itsensä kanssa eron jälkeen ja kun yksin elämisen oppii ja itsensä arvostamisen, sitten vasta on valmis kohtaamaan uuden, jos sellainen vastaan tulee, jos ei tule, ei mitään hätää, elää yksin ja onnellisena, että ei tarvii huolehtia kun itsestään..

Hei Surusilmä,

ole iloinen siitä, että olet pystynyt luomaan turvallisen kiintymyssuhteen ex-mieheesi. Voimakkaat reaktiot ja suru kertovat vain hyvää sinun tulevien suhteidesi kannalta. Pystyt luomaan kiintymyssuhteen uudestaan. Jos avioero ei tunnu missään, ihmisellä ei ole ollut turvallista kiintymyssuhdetta ja tämä ei ennusta hyvää tulevia suhteita ajatellen. Voimia ja valoa kevääseesi!

voin sanoa että olen saman joutunut kokemaan minkä sinäkin olet kokennut se tunne on niin sattuvaa kun toinen lähtee sanomatta mitään ja vielä riidoissa sydämeen se sattuu niin pirusti ethän luovuta vielä sillä tarvitset voimia tällä hetkellä jakoita jutella hyville ystäville tästä hyvin paljon tämä suru ajallaan jää pois en minäkään ole vielä toipunnut erosta eikä mun sydän tule toipumaan koskaan

Uusi suhde.
Pikalaake siina kaikkein klassisin. Kevyt flirtti, hymy uusille ihmisille.
Takaisin ponnahdus, uudelleen jaloilleenkipuamisflirtti.

Hymyile, olet uudessa kevaassa!

Erosin 2 vuotta sitten ja asumuseron perusteella haimme avioeroa viime perjantaina. Pashaa ja mammissa moyryamistahan se oli paljon varsinkin kun aija loysi heti uuden kumppanin. Mina muutin ulkomaille vuodeksi uuteen tyohon, en ryhtynyt suhteisiin, mutta nautin uusista tuttavuuksista ja viattomahkosta huomiosta uusilta kundeilta.

Smile and the world will smile with you!!

Voi. Hyväksy muutos ja ala elää omaa elämää.

niinhän sitä luullaan et uus on ihana, mutta ei aina onnistu sekään, voi loppua todella nopeasti kun arki alkaa..

Mulla tulee nyt kesäkuussa vuosi siitä kun erosin miehestäni ja virallinen avioero astui kk sitten voimaan! En todellakaan tiedä miten tästä selviän joka päivä mietin asiaa ja syitä miksi näin kävi?? Meillä kaksi lasta 4 ja 6 vuotiaat jotka pääsääntösesti asuvat minun luonani.. vaikeaa tämä on kun ex mieheni ei halua olla erossa lapsistaan ja haluaa tavata heitä säännöllisesti ja lapsille se tietysti on hyvä asia, mutta mulle tekee niin tuskaa nähdä exää, koska tuntuu etten pääse ikinä yli hänestä!! kun joudun viikottain näkemään häntä..
Kun vaan saisi jostain voimaa jokaiseen päivään ja jaksaisin lasten kanssa elämää eteenpäin..
Pahin pelkoni kuitenkin on että exä löytää uuden kumppanin ja jatkaa elämäänsä..enkä kestäisi sitä ajatusta että mun lapset on jonkun toisen naisen kanssa tekemisissä!!
Exäni ei haluaisi olla minun kanssa riidoissa ja toivoisi lasten takia että meidän välit pysyisi hyvinä..mutta en tosiaan tiedä pystynkö siihen.. en tiedä pystynkö enää luottamaan siihen mitä se sanoo ja tekee, enkä toisaalta tiedä pystynkö ikinä antamaan anteeksi sitä että se jätti minut ja lapset!!