Olen hyvin monta kertaa kirjoittanut eri palstoille mm. tännekin ongelmastani, joka paisuu päivä päivältä suuremmaksi. Olen aivan totaallinen perfektionisti. Minulle ei riitä mikään, mitä teen. Mielestäni jokainen ihminen voi olla täydellinen, jos tekee töitä sen eteen. - En kuitenkaan pidä itseäni lähelläkään täydellistä. En pidä itseäni edes hyvänä missään. Vaikka keskiarvoni on 9.86 ja minulla on viisi eri harrastusta, en ole mielestäni hyvä missään. Olen tyytymätön pieninmpäänkin virheeseni. Mielestäni 10- on huono miinuksen takia. Monet sanovat minulle, että tällaisen perfektionistisuuden voi kääntää eduksi. - Voi pärjätä elämässä todella hyvin suurella kunnianhimolla. Se on totta. Mutta minun kaikki elämäniloni on kadonnut tämän ongelman myötä. En nauti mistään nykyisin. Viikonloppuisin mietin seuraavan viikon asioita. Lomalla mietin, mitä kaikkea pitää tehdä kun arki alkaa. Öisin en saa nukuttua, koska ajattelen, miten selviän seuraavasta koulupäivästä. Eniten pelkään ongelmassani sitä, etten yksi päivä enää jaksa. Mietin päivittäin itsetuhoisia ajatuksia. Mietin, kuinka paljon helpompaa minun olisi maata haudassa kuin elää täällä kamalassa painostavassa maailmassa. Pahinta on, ettei se maailma ole suurin painostaja. - Se olen minä itse. Sen takia olen kuin umpikujassa. En voi itselleni mitään. Jos epäonnistun, en osaa käsitellä asiaa järkevästi. Mieleeni nousee heti ajatus, että minun on rangaistava itseäni. Vaikka olen niin "pelkuri", etten ole vielä uskaltanut itselleni mitään tehdä, pelkään ettei se päivä ole kaukana. Olen nimittäin alkoholin vaikutuksen alaisena ajatunut jo hyvin lähelle kuolemaa. Yritin juosta auton alle itkien, kuinka elämässäni ei ole mitään järkeä. Minua suututti suuresti, kun ystäväni kaatoivat minut maahan eivätkä päästäneet minua juoksemaan. Loppujen lopuksi olen heille hyvin kiitollinen siitä. Mutta mitä minun pitäisi tehdä, ettei yksi kerta käy vielä jotain peruuttamatonta? Luulen, että eniten tekisin teollani hallaa läheisilleni. Mutta entä, kun ihminen ei enää jaksa elää? Voivatko läheiset olla niin itsekkäitä, että pakottavat minut elämään elämää, josta en nauti, vaan kärsin? Auttakaa ihmiset. Olen vasta 15-vuotias tyttö ja tuntuu kauhealta, jos elämäni oikeasti päättyy näin.
kyllästynyt itkuun..
1
292
Vastaukset
- surusilmä äiti
Hei!
Kuulostaa että olet todella masentunut, oletko puhunut tästä ystävillesi tai kouluterveydenhoitajalle tms. kannattais käydä jonkun luona juttelemassa.
Olet tosi lahjakas, hyvä oppilas, itsekritiikki on vain kova.
Moni olisi kyllä tyytyväinen noihin tuloksiin, aivan mahtavia.
Kotonakin voisit jutella vanhempiesi kanssa, olet vielä niin nuorikin...
En varmaan osaa auttaa muuten sinua, mutta tiedän sen tuskan mikä on vanhemmilla jos itsetuhoisesti päättyy elämäsi ja vaikka yrittäisitkin sitä ja vanhempasi sen tietää.
Kerron tämän ihan omakohtaisesti kokeneena, oma poikani yritti vuosia sitten itsaria ja kävi ihan rajamailla, ystävä pelasti täpärasti.
Se oli elämäni karmeinta aikaa, kun en tiennyt hänen vaikeuksistaan yhtään mitään ennakkoon...
Siinä tarvittiin psygologin apua koko perhe, puhuminen auttoi kummasti, suosittelen kyllä ammattiapua, se ei ole häpeä, tänäpäivänä elämä on liian kriittistä ja vaativaa, mukana pitää pysyä vaikkei jaksaiskaan.
Olet jo tiedostanut väsymyksesi se on hyvä merkki, nyt hae apua " ystäväni pieni"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tänään pyörit ajatuksissa enemmän, kun erehdyin lukemaan palstaa
En saisi, silti toivon että sinä vielä palaat ja otetaan oikeasti selvää, hioituuko särmät ja sulaudummeko yhteen. Vuod316149- 345663
- 293184
- 342534
- 442467
- 152208
- 372148
Voi ei! Jari Sillanpää heitti keikan Helsingissä - Hämmästyttävä hetki lavalla...
Ex-tangokuningas on parhaillaan konserttikiertueella. Hän esiintyi Savoy teatterissa äitienpäivänä. Sillanpää jakoi kons401739- 121721
En ole koskaan kokenut
Ennen mitään tällaista rakastumista. Tiedän että kaipaan sinua varmaan loppu elämän. Toivottavasti ei tarvitsisi vain ka191717