Toissa päivänä oma poikakaveri kertoi omast seksifantasiasta,Hän haluaa toteuttaa tämän minu kanssani. Hän haluaisi että hän ja joku tuntematon saisivat panna minua.Se olisi hänen mielestä taivaallista ja toisi kiihottavaa hänelle.Hän sanoi että minä taastusti tulen pitämmän siitä,koska minulla on niin suuri seksihalu, hän meinaa että tulen nauttimaan todella paljon tästä. Ajatus on pikkasen pelottava mutta samalla kiihottava.Uskallanko minä lähteä mukaan tähän hommaan??Mitä hän sitten ajattelee minusta jälkitäteen ,vaikka hänen kannalta tämä on meidän seksielämän hyväksi, ja uutta potkua.
Poikaystävän seksifantasia..
7
3468
Vastaukset
Tähän voisi varmaan sanoa, että molempien pitää haluta.
Tulet saamaan vielä paljon vastauksia puolesta ja vastaan.
Lue ne ajatuksella, mutta päätöstä sinun puolesta ei oikein kukaan voi tehdä.
Onnea joka tapauksessa yritykselle ja hyvää kesää.- hmmjuuu
Fantasiassa se tuntematon osapuoli on puhtaasti oman mielikuvituksen tuotetta ja näinollen vastaa ja seuraa täydellisesti omaa mielikuvaa tilanteesta.
Todellisuudessa se tuntematon tuleekin tunnetuksi ja hän on elävä ihminen omine piirteineen, mielipiteineen, haluineen, vikoineen jnejne. eikä näinollen milloinkaan vastaa fantasiaa.
Olet aivan oikeassa pohtiessasi tilannetta, sillä poikaystäväsi tämän hetken fantasiapuheilla ei ole juurikaan todellisuuspohjaa sille, miten asiat oikeasti tulisivat menemään tilanteessa ja sen jälkeen. - Kokenut m48
Vain omasta halusta, ei vain miellyttääksesi kaveriasi!
- Ujo neiti 22
Kaverini ehdotti ehdotti et otettais muita miehiä samaan aikaan. Sanoin etten halua sen katselevan mun naimista. Halus kuitenkin että olen jonkun vieraan kanssa ja saan itse valita. Suostuin ja menin vanhempien miesten pöytään, heti kävi tuuri ja veivät hotelliin vaikka vähän arveluttikin. Kai kun sain luvalla ja vieras kiihotti niin olin kolmen vanhemman ukon naitavana kokoyön. Taidan mennä joskus ilman lupaakin kun nautin ukkojen kimppakivasta liikaa.....................
- pkojih
Noinhan ne ujot neidit aina käyttäytyy.
- justjust
jaahas taas tais olla aika hatusta temmattu koko tarina :D
- Onnellinen nainen
Ihan sen verran pakko puuttua =) Meillä on tulevan sulhoni kanssa takana kohta 9v yhteistä taivalta. Täytän pian 29 ja ukkokulta on 31, siis melkosen yhdessä kasvaneita =)
N. 5-vuotta sitten alettiin kypsytteleen saunassa ajatusta että josko kimppaa tai jtn ois ihan hienoo kokeilla. Oon kumminkin niin mustasukkanen muija, että pelkka ajatuskin että joku toinen nainen kietoisi säärensä mun miehen selkään, saa mut pahoittamaan mielen.
No ajatuksesta sitten luovuttiin, mikä oli hienoa enkä kokenut mitään painostusta asian kannalla. Sitten vuosia myöhemmin isännän halut vaan loppui, ikävä kyllä mun ei. Puolen vuoden kuivan kauden jälkeen alkoi riittään. Aloin pettään, melkoisen säännöllisesti =/ sitä edes salailematta.
Jonkun muutoksen se ukkokulta sitten läpi kävi, heräsi todellisuuten ja muisti mutkin. Asioista puhuttiin ja puhuttiin, nyt ne on jo unohdettukkin. Alettiin jälleen varovaisesti puhuun kolmannesta pyörästä. Pari vuotta sitä kesti, mutta ei kumminkaan alettu hakeen mistään.
Reilu vuosi sitten, se kolmas sitten vain astui kehiin =) Ja ihan vanhingossa se löytyi omista tuttavista, vuosia naimissa ollut Yhden lapsen isä! Kaiken lisäksi meidän lapset on hyviä kavereita =D Ehkä se kuullostaa hassulta. Me voidaan juoda kahvia yhdessä ja lähtee isolla porukalla paistaan makkaraa, ilman että tarvii puhua siitä mitä viime yönä tapahtu saunalla.. Ei ole mitään mustasukkaisuutta eikä kateellisuutta. On ollut vain hauskaa. Eikä ole enään vieraisiinkaan tehnyt mieli.
Ensimmäisellä kerralla se vain tyytyi sivusta katseleen ja vain vähän koskemaan, olin hyvin jännittynyt, mutta parin drinksin jälkeen enemmän jo innoissani. Säännöllisen epäsäännölisesti sitten ollaankin touhuttu silloin kun ketäkin on huvittanut. Ainoastaan tämän vaimo ei tiedä asiasta, Mutta ehkä joskus =)
Pointtini oli se että älä missään nimessä hätäile! Anna ajan kulua ja tunnustele asiaa.. Jos siltä tuntuu niin älä missään nimessä suostu, edes miehen tähden. se on sun kroppa ja sinä sen kanssa elät, vielä myöhemminkin =)
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po784129Niin voimakkaat tunteet
Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi182776Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen
sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk242674Puhe on halpaa
Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.441876- 251686
- 1521490
- 1251471
Miksi miehet hermostuvat tyhjästä?
Olen tässä viimeisen vuoden sisään pudottanut melko reilusti painoa mikä on sitten saanut useammankin lähipiirin aiemmin1001396Nainen, se on vain karu totuus, että
sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja2811385Joko aiheuttamani pettymys
on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.901329