Eli haluan aluksi tehdä kaksi asiaa selväksi
1. En enää viiltele, ja puolen vuoden takainen viiltely johtui elämänkriisistä.
2.Olen saanut jo ammattiapua ongelmaani.
Eli en halua näiden tuittupäiden "idiootteja ja pitäisi tappaa"-selittelyjä. Viiltely on mielenhäiriön oire.
Kysymykseni kuuluukin, lähtevätkö arpeni koskaan pois? Viimeisestä viiltelykerrasta on 5 kuukautta.
Kaikki arvet ovat käsivarressa, ranteessa ja siinä ei-kämmenen-puoleisella osalla, kyynärpään alapuolella. Osa on ruskettunut.
HUOM. Haavat eivät olleet alkujaan syviä, vain niin että niistä tihkui verta. Kaikki siis noin puolen millin syvyisiä, voi olla alle.
Nyt arvet ovat punertavia, niitä ei näe hallitsevasti, ellei silmillään tutkiskele vartavasten käsivarttani. Mutta kun ne huomaa, ei niistä voi erehtyä.
Nin, arvet eivät enää kosketuksella tunnu eriävän ihostani, vaan väri on eri. Hailean punertava. Ruskettuineissa tummanruskea.
Lähtevätkö tällaiset ns. pintahaavat jälkineen koskaan pois?
Myös omia kokemuksia saa laittaa, hoitotuotteita ym. Kiitos :)
KATOAVATKO VIILTELY-ARVET?
15
10712
Vastaukset
- äasdffa
Älä pelkää, kyllä ne lähtee, jos ne pintahaavoja on. En oo reiluun vuoteen itseäni viiltäny ollenkaan, mutta pienimmät pintanaarmut jotka aikanaan tuli (vaikka niistäkin ihan kunnolla vuosi verta kyllä) lähti muutamassa kuukaudessa. Ja syvemmistä jäljistä jäi kyllä sellaset ihan haalean väriset pienet kohoumat iholle, muttei nekään näy kunnolla ellei ihan läheltä kato.
Kerran kun ihoani tahalteen poltin (tiedetään, ei tarvi kenenkään kertoa kuinka typerää ja sairasta se on) niin siitä kyllä jäi näkyvämpi arpi. Varotuksen sana vaan... ei kannata siis.
Ja en oo käyttäny mitään hoitotuotteita, oon poika eikä mua erityisemmin kiinnosta ihonhoitotuotteita ostella :) - joo-o
juuu kyllä ne pienet häviä lähes kokonaan ajan myötä, syvemmätkin viiltely arvet haaleneee mutta niissämenee paljon pidempi aika, itellään on myös kadonnu melkeein kokonaan sellaset pienet, mutta nuo 11 syvempaa näkyy kyllä edelleen tosi pahasti vaikka niiten tekemisestä on kohta jo vuosi :P että pelkät pinta "naarmut" katooo mutta jos on osunut lihaan asti kunnolla niin ne ei ihan niin hyvin katoo :( ja en oo mitään ihmeempiä hoitotuotteita käyttäny, rasvaillu vaan normi rasvalla, en sit tiiä auttaako se jotenkii voi olla..
- Dndkfkxjf
Hyvä kuulla että ei jää nuo pienet jäljet. :)
- Mitäteen
Kysyn nyt tähän samaan keskusteluun. Viimeisestä viiltelykerrastani on noin 3 kuukautta mutta osasta jo 6 kuukautta ja viillot ei ollut ikinä mitään kovin syviä mutta arvet ovat valkoisia! Eivätkä näytä tummentuvan tai haalistuvan ollenkaan! Mitä neuvoksi?
- Anonyymi
Haluan tietää onko ne hävinnyt tämän keskustelun luojalta?
Riippuu kuinka syvälle on viiltänyt. itselleni on jäänyt viisi vuotta sitten tehdyistä viiloista arvet jotka ovat kyllä hieman haalistuneet mutta näkyvät.
Kohta tulee Jokumielenhäiriö.
Älkää v***** laittako viestejä vanhoihin keskusteluihin!!!
- viisasaikuinenneuvoo2008
Viiltelyarvet eivät katoa koskaan eikä niitä voi peittää millään.
Jos oikeasti olisit ahdistunut, et tarvitsisi siihen viiltelyä.
Jos oikeasti haluaisit kuolla, tappaisit itsesi ja onnistuisit siinä.
Jos oikeasti vihaisit itseäsi, miettisit syyn sille ja korjaisit asian.
Jos oikeasti sinulla olisi paha olo, puhuisit ongelmistasi jollekin aikuiselle.
Jos joskus järkiinnyt ja kasvat aikuiseksi, tajuat miten lapsellista viilteleminen on.
Viiltely on pelkkää huomion kerjäämistä ja draamahakuisuutta.- soromnoo-
Juuri niin! Oishan tuo mukava tietää minkälainen kriisi ajaa viiltelemään? Kun onhan niitä ollut kriisejä ja tressijä minullakin monenlaista, että tuntuu ettei niistä selviä mitenkään, mutta en ole honannut että ne viiltelemällä lievenisi.
- Anonyymi
JOO TIIÄN VANHA KESKUSTELU mut ihan oikeesti kuka vittu voi sanoo ees noi tosissaa:D
suututtaa ku oot niin väärässä - Anonyymi
Tiiän tän olevan vanha keskustelu, mutta nyt on pakko sanoa että oot iha helvetin väärässä
Olen ahdistunut, ja usein siihen auttaa ainoastaan viiltely.
Haluan kuolla, mutta pidän itseni hengissä sillä että viiltelen.
Vihaan itseäni, mutten pysty vaikuttaa siihen koska synnyin pojaksi tytön kehoon ja olen vielä alaikäinen eikä mun suku oo kovi hyväksyvä.
Mulla on paha olo lähes koko ajan, mutten uskalla puhua siitä kellekään parasta kaveriani lukuun ottamatta.
Oon ikäisekseni kuulemma tosi fiksu ja näin, mutta en nyt sanois viiltelyä "lapselliseksi" vaan enemmänki hätähuudoksi siitä että on paha olo.
Onko viiltely huomionhakua ja draamahakuisuutta jos yrittää viimeiseen asti peittää jopa ne monta kuukautta vanhat arvet? Ja valehtelee jos joku kysyy asiasta?
- Scar100
Arvet jää. Itsellä 30 vuotta vanhoja valkoisia arpia käsivarsi täynnä. Jos eivät 30 vuoteen mennessä ole hävinneet, niin enköhän niitä loppu elämäni kanna. Osan olen peittänyt tatuoinneilla.
- Anonyymi
Lähteekö jos oon viillelly nyt vaan kerran tänään ja tosi pinnalle vaan pelottaa jos ei lähde oon raivannut koko ajan
- Anonyymi
Arpien parantuminen on hyvin yksilöllistä. Siihen vaikuttaa monta pientä juttua. Itselläni toisesta kädestä on lähtenyt melkeimpä kokonaan kaikki viillot mitä siinä on koskaan ollut niin syvät kuin pintanaarmutkin. Toisesta kädestäni taas ei ole lähtenyt juuri mikään viilto jonka olen tehnyt ei syvät eikä pintanaarmut. Sain viestistäsi kuvan että olet melko nuori joten mikäli olen oikeassa uskon että viiltosi lähtee ja paranee kokonaan kunhan et revi viiltojen päälle muodostuvaa rupea.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa452053En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311650Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141434Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3511416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681295- 91291
- 121088
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7981- 81972
- 20959