KARVIAN RATTIJUOPOT

kyllästynyt.karvialainen

ei tullut taaskaan tämä uutinen yllätyksenä kun siitä ensimmäisen kerran kuulin. Eikä etenkään se että kuski oli humalassa. Monelta kuullut kuinka vähättelevät sitä promillen humalaa mutta ei kai tuommosia tapahtuisi jos se ne promillet eivät vaikuttaisi. Karviassa kun näitä rattijuoppo porukoita riittää niin eipä osunut veikkauskaan kuskista kauas. Nyt toki kuskilta lähtee kortti, vanhemmat hetken asiasta paasaavat, mutta ei kauaa mene että poika tapahtuman varmasti unohtaa ja toistaa. Etenkin kun baarissa on vielä rehvastellut itse toiselle kuskille kun joi coca colaa niin oli kuulemma sitten tissiposki. Mutta kuinkas siinä sitten loppujen lopuksi kävikään. Ikinä ei saisi toivoa kenellekään mitään vakavempaa tapahtuvan mutta ehkä sekin jos edes yksi kavereista olisi halvaantunut olisi saanut poijan muuttamaan asennettaan, mutta ei ja vielä kun itse säästyi sormen pelkällä naarmulla niin mitäs siitä. Ensi kerralla vaan lujempaa. Ja kyseisen kuskin netissä julkaisema "anteeksi pyyntö" oli selvästikin kyseisen henkilön äidin käsialaa. Kyseinen henkilö ei ikinä sitä tekstiä olisi kirjoittanut . Säälittävää. Tapahtuma ei edes ollut kyseisen hebkilön ensimmäinen kerta. Ja kyydissä oli joissakin ainakin yksi jolla samankaltaisesta onnettomuudesta kokemusta.

32

2140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pyörä

      rattijuoppojen rangaistukset ovat aivan liian lieviä. Suorastaan mitättömiä.

      • Ei rattijuopon autoa voi takavarikoira kun se on niin vaikea säilyttää, poliisin mukaan.Kyllä Kuusakoski pistää kulkuneuvon niin pieneen pakettiin että ei ole säilytysongelmia.


    • tosi on

      viisasta puhetta! Vihdoin joku saboo asioita suoraan. Tässä yeillä olisi tärkeämpiä puheenaihe kuin joku polkupyöräily.

    • hyssyttelyä

      Karviassa ei koskaan saa ottaa esille mitään negatiivista keskustelunaihetta.

      Koko ajan pitää vain kehuskella Karvia-päiviä, Williä-viikkoja, haastepyöräilyitä ym.
      Koskaan ei saa mitään kommenttia niistä heittää.

      Tapahtuipa sitten näitä kolareita tai "viinarallia", kaikki ovat hiljaa eikä kukaan tiedä mistään mitään.
      Valitetaan ja voivotellaan rikollisen toiminnan korvauksia ja säälitellään tekijöitä kun jäivät kiinni.

      Aina olen ihmetellyt mitä tämä esimerkiksi rattijuoppojen ja muiden hyssyttely täällä Karviassa on?

      Kunnon tuomiot rattijuopoille ja muille ja häpeänpaaluksi nimet julkisesti lehteen !

    • pakkotöihin

      Olen huomannut saman karviasta.
      Mistään aiheesta ei saa asiallista keskustelua. On vain yksi ja oikea mielipide asioista. Päätä silitellään ja tehdään rikollisista ja rattijuopoista marttyyreja, jotka ovat joutuneet yhteiskunnan viranomaisten uhreiksi. Kaikki tälläinen kauhistuttava käytös hyväksytään. Onkohan kyseessä jokin "sisäpiirin"juttu, kuten karviassa yleensä kaikki on.
      Kirjoitellaan näille palstoille ja naamakirjaan kauniita korulauseita sympatiaa ja sääliä etsien. Lakaistaan kaikki ongelmat ja epäkohdat maton alle piiloon. Ollaan vain kuin mitään kamalaa ei olisi tapahtunutkaan. Mutta vielä joskus tapahtuu kun näitä samoja henkilöitä vuodesta toiseen tuuditetaan ja huusataan.
      Rattijuoppojen ja muiden rangaistukset kovimmiksi. Vanhanaikaisesti pakkotyöhön maksamaan korvauksensa, sillä kaikkihan tietää, että nämä osaavat luistella korvauksista. Eikö korvaukset makseta ensin valtion varoista koska, juopoilla tuskin on mistä otetaan. Eli me veronmaksajat nekin töppäilyt maksamme.

    • Mä vaan

      Miksi pitää AINA yleistää ku on Karviasta kyse? Kuten edellisessäkin "Onkohan kyseessä jokin "sisäpiirin"juttu, kuten karviassa yleensä kaikki on."
      Nämä kukkahattutädit niitä hyssyttelijöitä on. Ja näiden rattijuoppojen (jos kysees on nuoret) yms. vanhemmat niitä pahimpia on. "Ei meidän Petteri-Orvokki semmosta tee, ne on noi toiset".

      Olen karvialainen (ikä lähempänä kolmeekymmentä ku kahtakymmentä) ja mielestäni rikollisten pitäs saada tuomio! Niin helvetinmoinen ettei oo pieni tosikaa.
      Ja kyllä, Karvia pääsee otsikoihin enimmäkseen rattijuoppoudesta. Miksei sille asialle siis voi tehdä mitää? Pystyykö kukaan tekemään? Paitsi sen, että jokanen kattoo ettei KUKAAN lähde kännis ajeleen. Harmi vain, et näitä idiootteja on silti liikaa, jotka ei piittaa mitään. Suomen laki on perseestä, kovemmat tuomiot todellakin!

    • kukkahattu2

      Olet sen ikäinen, että et tiedä minkälainen "Willi-länsi" Karvia on ollut, 1960 -luvulta vielä jopa -90 luvulle. Täällä oli paljon vakavanpaakin rikollisuutta kuin rattijuopot. Alkoholin käyttö oli silloinkin yleistä samoin juopumukset, mutta silloin tapahtui Karviassa paljon muutakin. Ehkä vanhempasi kertovat mitä täällä oikein on tapahtunut aikoinaan.
      Silloinkaan kukaan ei puuttunut mihinkään eikä puhunut mistään. Siitä varmasti on tämä Karvian maine tullut. Karvia on pieni paikkakunta ja asukkaita on vähän, silloin tälläiset rikokset korostuvat.


      Karvialaisten pitäisi herätä vähitellen siihen, että Karvia ei ole mikään lintukoto.

    • kossu1

      Puhallutetaanko siellä koskaan näitä peltotöitä tekeviä traktorikuskeja??

    • Turhaavalitusta

      Tilastojen mukaan rikollisuus on Karviassa todella vähäistä ja edelleen vähenemään päin. MOT.

      • joooooo

        Mikähän tämäkin Karviassa kadonneen tapaus on? Sehän on otsikoissa jatkuvasti.

        Varmasti näitä rattijuoppojakin on todellisuudessa paljon enemmän, kuin saamme lehdistä lukea.

        Pakkohan "rikollisuuden" on tilastoissa vähentyä, Karvian väkilukuhan laskee kuin lehmän häntä. Osaksi luonnollisen poistuman kautta ja osaksi paikkakunnalta muuton kautta. Eipä tainnut se pro Karvia, (vai mikä se nyt projektinimeltään olikaan), silloin 2000-vuosiluvun alussa tuottaa toivottua tulosta...paitsi onhan työllistetty, kuten silloin lupailtiinkin...mutta toisilla paikkakunnilla...???:))


    • valivali1

      Kuka valittaa?

      Täällähän keskustellaan rattijuopumuksesta ym.

      • Kysyn nyt vaan

        Eikö rattijuopumus ole rikos?


    • Rillipääpimu

      Karvia on maan vähiten rikoksia tuottanut kunta. Siitä on faktaa tiedossa ja miehet ovat tosi komeita järjestään.

    • kappasvain1

      Lisää hyssyttelynaihetta saa lukea lehdestä!

    • huoh....

      Anteeksi nyt vain "kyllästynyt karvilainen" mutta vedät ihan omia johtopäätöksiä asioista josta et tiedä oikeesti mitään, että pidä suusi kiinni ja oo hiljaa jos et oo varma asioista. Ja tiedän kyllä että kyseinen kuski ihan itse kirjotti fiksusti anteeksipyynnön ilman äitiään. Ärsyttää tällänen omien johtopäätöksien tekeminen.

      • kyllästynyt karviala

        mikäs sitä rattijuoppoa puolustamaan ja säälimään. Mene toki taputtamaan olalle ja sanomaan hyvä poika.


      • voi harmi

        Voi ei voi muutakun nauraa! Jos lehdessä on lukenu että poika on puhaltanu ja moni nähnyt kun kyseinen henkilö on ajellu kännissä niin mitä helv*ttiä sitä pitää puolustella "huoh".. poika on niin ... ettei varmasti ikipäivänä kirjottaisi semmosta tekstiä ja viittaan siihen ettei ollut ensimmäinen kerta kun kännissä kaahaili eikä opi edes sillä että meinaa viedä muidenkin hengen?


    • vänskä

      se mitä on tapahtunu 60 luvulla ja silloin se jää siihen aikaan ne tapahtumat

      • luihu3

        Mitäs pelättävää sulla on jos vähän vanhoja kaivellaan?


      • hui...
        luihu3 kirjoitti:

        Mitäs pelättävää sulla on jos vähän vanhoja kaivellaan?

        Jospa siirryttäisiin sinne 70- 80-luvuille ja haettaisiin fiskarssit käteen...


      • moraa
        hui... kirjoitti:

        Jospa siirryttäisiin sinne 70- 80-luvuille ja haettaisiin fiskarssit käteen...

        Puukkohippasilla ollaan vai?


      • täh?
        moraa kirjoitti:

        Puukkohippasilla ollaan vai?

        ...eikö yleensä lapiolla kaivella...fiskarssilla?


    • aude23

      Se "parempi väki" Karvialla ajelee ja örveltää kännissä. Muuten esittävät niin viattomia. Aina ei ulospäin näytetä sitä mitä oikeasti ollaan.

      • haf1

        Juuri näinhän se on.
        Jos tavallinen duunari ottaa kaljapakin lauantaina kaupasta mukaansa, Tämä "parempi väki" leimaa hänet heti alkoholistiksi ja juopoksi. Yhtään ei huomata mitä omassa perheessä tapahtuu. Kotona se absolutisti voi kipaista kaapille kun kukaan outo ei ole näkemässä.


    • homma jatkuu
    • karviassa tapahtui
    • kake1

      kotiin saa ajaa aina,sanoi Markku setä joskus...

    • pruhju

      Eiks se kännikala muuttanu parkanoon.

      • bjdfhu

        Ei..taisi mennä Kankaanpäähän....


    • Molttu

      Karvias ei ole enää rattijuoppoja, niitä oli ennen mutta ne on parantanut tapansa.

      • onniitä

        On vai...mihin ne sieltä on hävinneet, vai ovatko kaikki lusimassa ratti-tuomioita?
        Tiedoks vain, että karvialla on täällä omakin palsta.


    • Hyytr

      Kyllä se näin on.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1538
    2. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1449
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1345
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1301
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1245
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      988
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      951
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      929
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      881
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      816
    Aihe