Veikkaan tennisotteluiden tuloksia, koska niissä on vain kaksi vaihtoehtoa, eli ei tasapeliä. Selkeyttää hieman valintoja. En muuten tiedä juuri mitään tenniksestä, eli en seuraa pelejä livenä mistään. Silti olen vielä kuitenkin voitolla veikkauksissani.
Seurailen kuitenkin pelejä livenä siten, että näen, mitkä pelaajien pisteet ovat kullakin pelin hetkellä. Yksi piirre peleissä on alkanut ärsyttää. Usein tapahtuu niin, että toisella pelaajalla kerroin on esim. 1.20, ja toisella esim. 3.00. Tämä ensimmäinen siis vaikuttaa jo melko varmalta voittajalta. Sitten kun kuitenkin seuraa pelin kehittymistä, niin tuntuu, että tämä paremmaksi rankattu pelaa tahallaan huonommin, kuin mikä hänen oikea tasonsa on. Ensimmäinen erä voi esim. päätyä tulokseen 6-6, kuitenkin niin, että pienellä erolla tämä "parempi" voittaa (kyseessä jokin piste-ero, en tunne tenniksen termejä).
Joskus sitten käy niin, että tämä paremmaksi rankattu häviää juuri tällaisissa tilanteissa. Vaikuttaa siltä, että se huonompana pidetty saattaa ihan hyvällä tuurillakin päästä voitolle ihan sen vuoksi, että tämä "parempi" pelaaja pelaa tahallaan liian löysästi, kunnes sitten tuleekin tappio. Yksi erä tietenkään ei merkitse mitään, mutta jos "parempi" häviää vaikka ensimmäisen erän ja voittaa toisen, niin jos "parempi" jättää ratkaisun vielä kolmannessakin erässä ihan loppuun, siinä voi hänelle käydä huonosti.
Mikähän se kysymys oli mitä tässä piti esittää.. ovatko muut huomanneet samaa, vai voiko oikeasti olla niin, että jos pelaajilla on esim. edellisen kaltaiset kertoimet, niin erät ja koko pelikin voi mennä hyvin tasaiseksi?
Tennisotteluiden kulusta
1
102
Vastaukset
- Ei läheskään
Niin yksinkertaista, kuin pelkästään tujottaa kertoimia. Kertoimet tehdään tarkalleen sitä varten, että häviär pitkässä juoksussa rahasi. Koitas perehtyä tilastoihin, pelikassan hallintaan, oikeaan panostukseen ja ylikertoimiin.
Yks laskuesimerkki alhaisista kertoimista
Kerroin 1.2 ja satsaat 50 €
Voitat mahdollisesti 1.2*50-50 = 10 euroa
Jos häviät pitää sun pelata uudestaan 1.2 kertoimella olevia pelejä, aivan oikein, 5 kertaa. Joudut satsaamaan 5*50 = 250 euroa voittaaksesi hikisen hävityn kymppisi takaisin. Ja kassa on nyt VASTA -0 Järjetön riski yhden kympin takia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po673835Niin voimakkaat tunteet
Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi162705Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen
sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk242634Puhe on halpaa
Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.441856- 251636
- 1221397
- 1271339
Nainen, se on vain karu totuus, että
sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja2811337Joko aiheuttamani pettymys
on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.901299Miksi miehet hermostuvat tyhjästä?
Olen tässä viimeisen vuoden sisään pudottanut melko reilusti painoa mikä on sitten saanut useammankin lähipiirin aiemmin911281