Kyselin mieheltä ulkonäöstäni..

En suoraan sanoen jaksais sun kanssa.

Tommonen kysely ja ruinaaminen se vasta naista rumentaakin. Kaunis nainen on sellainen joka on itse päättänyt olla kaunis, ja sitten on.

Itsellänikin on todella vaikeita itsetunto-ongelmia - kouluajoilta nekin peräisin. Olen mm. kärsinyt syömishäiriöstä ja masennuksesta. Tiedän sen tunteen, kuinka maailma voi romahtaa aivan pienestä, ja tuollainen asia jäädä kaihertamaan mieltä enemmän, kuin ehkä pitäisi.

Olisiko miehesi ollut hieman hajamielinen? Keskittynyt johonkin muuhun sillä hetkellä? Itse ainakin esim. lukiessani pölisen mitä sattuu ja vasta hetken kuluttua herään tähän maailmaan. :)

En usko, että miehesi olisi kanssasi, ellet olisi hänestä viehättävä ja seksikäs. Vai onko suhteessanne muuten jotain kitkaa? Kyllä sen helposti huomaisi kaikesta muustakin, jos toinen ei pidäkään.

Vielä viimeiseksi: älä soimaa itseäsi siitä, että vieläkin koet itsetunto-ongelmia, joiden juuret ovat menneessä. Kun maailma on opettanut juuri siinä kriittisessä iässä vihaamaan itseä, niin ei se ole kovin nopea tie itsetunnon ja itsearvostuksen luo. Minullakin tuo tie häämöttää vielä osittain edessä. Mutta kyllä se siitä! :)

Eipä meillä mitään isoja ongelmia ole, mutta isäntä tykkää mun ärsyttämisestä ja sen on myöntänyt itsekin. Mutta ei se mua haittaa silloin kun tiedän ettei hän ole tosissaan vaan piruilee.

Ja oon päättäny kyllä, että enää en heti peilin edessä kohdista katsettani niihin kohtiin mistä en itsessäni pidä vaan nostan etusijalle hyvät piirteet.

Ja jotenkin oon antanu median vaikuttaa aivan liikaa siihen mikä on mielestäni kaunista, luurankomaiset mallit ei todellakaan ees ole kauniita ja yht'äkkiä sitä huomaakin, että itsekin haluaisi laihtua ja olen laihtunutkin. Mutta menin itseeni ja lopetin sen typeryyden. Ei mun tarvi laihtua koska olen ihan normaalipainoinen ja kaunis just tällaisena. En anna kenenkään enää tulla sanomaan vittumaisesti mun ulkonäöstä. Enkä enää anna itseni koko ajan laskea ruokien kaloreita, sen on myös loputtava.

Mies on kyllä kannustanut ja ollut tukena, eilen kehui että mun vartalo on todella kaunis ja viehättävä, eikä tarvi yrittää mitään laihduttamista. ja tämä mun pitäisi itsekin ymmärtää.

Haluan olla yksi niistä naisista jotka kannattaa tervettä kauneusihannetta, ei sitä että luut törröttää ja posket on ihan lommolla.

Helppoa tämä sitten ei ole, ei sinne päinkään..taas tuntuu että mun kroppa näyttää rumalta. Mutta ei pidä antaa tunteelle valtaa..pitää vaan yrittää pitää poissa paskat ajatukset ja ottaa järki käteen.

Olipa sitten kunnon ottelu eilen isännän kans...Oon työttömänä ja hakenu tosi moneen paikkaan enkä oo töitä saanu ja se stressaa. Ettin sivuhistoriasta eilen yhtä sivua mut sieltä paljastuki naisia...naisianaisianaisia. Sanoin sit miehelle että poista nää akkojen kuvat sivuhistoriasta ku käyt kattomas, ettei mun tarvi niitä sit kattella. Kamala sota siitä sitte synty. Ihan turhaan...

Mut joo..Mies taas ihmetteli että minkä takia mulla on heikko itsetunto ja miksi pidän itteäni muita huonompana? Oon kyllä kertonu sille että miks, mutta eilen puhuin valehtelematta melkeen kaks tuntia siitä minkä takia mulla on itsetunto ongelmia. En ees tiiä kuinka helvetissä pystyin puhumaan niin kauan ja sit jo sanoin miehelle että anteeks tää purkaus..mut se vaan tuli. Ja mies oli sitä mieltä että hyvä kun puhuit, hän kuunteli ihan hiljaa koko ajan ja sanoi että hän ymmärtää.

Eikä riidelty enää sit sen jälkeen...Vaikka se riitakin tuli ihan turhasta, ois pitäny vaan pitää suu kiinni eikä puhua niistä akkojen kuvista...mutta kun oli muutenki niin huono päivä niin sit kärpäsestä tuli härkänen.

Mä todella puhuin juurta jaksaen kaiken sen mikä mun mieltä on jääny vaivaamaan lapsuudesta ja teini iästä. En oo koskaan ennen puhunu nuin paljon kerralla.

Lapsellinen on kyllä koko tämä keskustelu....