Asuinpaikkaa kannattaisi harkita

Lohnaaja

Petäjävedelle Kintaukseen on viime vuosina rakennettu runsaasti omakotitaloja. Nyt siellä on huomattu, että lasten koulumatkat ovat vaarallisia kapella teillä.

On tietysti idyllistä asua rauhallisessa ympäristössä, mutta on siinä varjopuolensakin. Ilman omaa autoa ei pääse mihinkään. Kaikki palvelut ovat kaukana.

Itse olen asunut vanhassa kerrostalossa kaupungissa. Tänne on muuttanut viime aikoina monia lapsiperheitä. He eivät vaikuta mitenkään onnettomilta, vaikka eivät asukaan omakotitalossa. Kaupat ja koulut ovat kävelymatkan päässä. Siispä nuorten perheiden olisi syytä miettiä eri asumisvaihtoehtojen hyviä ja huonoja puolia.

3

256

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • OOOOOPeeee

      Hei onpahan koululla perusrehti talonmies??

    • ...

      Maalla lapset opetetaan pienestä pitäen siihen, että niitä kuljetetaan autolla paikasta toiseen, ja kun ikää tulee, lapsille ostetaan mopo tai mopoauto ja myöhemmin auto. Omien jalkojen käyttö liikkumiseen unohtuu jo varhain, ja se näkyy maalaisten yleisenä lihavuutena.

      Isoissa kaupungeissa ihmiset vielä kävelevät ja pyöräilevät aika paljon, esim. Helsingissä näkee selvästi vähemmän lihavia ihmisiä kuin vaikkapa Seinäjoella, jossa pienetkin matkat taitetaan autolla.

    • Ex-maalainen

      Ja isät hakee autolla lapsukaisten suksetkin koulusta ettei niiden tarvii niitä itse kantaa pari kilometriä. Ja petojen varjolla niitä kuskataan ettei sudet pistä suihinsa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      33
      2992
    2. Niin voimakkaat tunteet

      Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi
      Ikävä
      16
      2565
    3. Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen

      sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk
      Ikävä
      24
      2544
    4. Puhe on halpaa

      Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.
      Ikävä
      44
      1796
    5. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      25
      1516
    6. Oletko harrastanut

      seksiä kaivattusi kanssa? 🤔
      Ikävä
      111
      1237
    7. Nainen, se on vain karu totuus, että

      sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja
      Ikävä
      279
      1228
    8. Joko aiheuttamani pettymys

      on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.
      Ikävä
      90
      1209
    9. Kosulan Keisari karviossa

      Non ni. Kosulan keisari karviossa käväsemässä,kamera pyöri ja tubetulot lopsahti tilille,myös VEROVÄHENNYLSIIN ajo
      Tuusniemi
      24
      1126
    10. Arvasin että sen profiilin takana on sinä

      Ja nyt suutuit. Pidähän tuo äläkä enää haikaile sitten, rakas 😉
      Tunteet
      13
      1080
    Aihe