Saksa.Paholaisen riivaama kansa.

h uolestunut

3

305

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • NeTulewat

      Kenelläkään ei ole sanottavaa, olenko yksin?

    • alfa123om2222

      Ilm. 13 kertoo, että ei saa kumartaa ketään, joka on vastuussa rotusortopolitiikasta. Tai oikeastaan jos nuo on kärsinyt tappion niin voi tehdä sellaisen palvontateon, että lahjoittaa DIAKONIAN kautta jotakin avun tarpeessa oleville.

      Ei siis Saksaa tai saksalaisia ainakaan kumartaa ja palvoa pitäisi enää milloinkaan. Eikä myös ehkä Ukrainaa esim. Mutta PUHDASTA PALVONTAA on huolehtia köyhistä ja leskistä heidän ahdistuksissaan.

      Itse katson, että eräät etenkin Luterilaiset, mutta myös ortodoksiset kirkot omaavat vahvan DIAKONIAN, mutta noilla alueilla pappienkin päät ovat usein sangen palvontaa vaativat. Jopa Jehovan todistajat ovat joskus menneet vahingossa mukaan palvomaan esim. sosialismia noilla alueilla. Niin vahva on ollut palvonnan vaade ja kaipuu.

      Siksi en papillista ohjausta ota mielelläni vastaan muualta kuin Yhdysvalloista ja Israelista. DIAKONIAN taso toivoakseni on kuitenkin aina mallikelpoista noiss a valtioissa.

    • erttkkl

      Tuon natsinaisten esilleotto voi synnyttää kolmannen maailmansodan 25.8.2014!?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      67
      3835
    2. Niin voimakkaat tunteet

      Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi
      Ikävä
      16
      2705
    3. Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen

      sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk
      Ikävä
      24
      2634
    4. Puhe on halpaa

      Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.
      Ikävä
      44
      1856
    5. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      25
      1636
    6. Oletko harrastanut

      seksiä kaivattusi kanssa? 🤔
      Ikävä
      122
      1397
    7. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      127
      1339
    8. Nainen, se on vain karu totuus, että

      sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja
      Ikävä
      281
      1337
    9. Joko aiheuttamani pettymys

      on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.
      Ikävä
      90
      1299
    10. Miksi miehet hermostuvat tyhjästä?

      Olen tässä viimeisen vuoden sisään pudottanut melko reilusti painoa mikä on sitten saanut useammankin lähipiirin aiemmin
      Sinkut
      91
      1281
    Aihe