Tieliikenteeseen uusi veromuoto eli Riskivero.

Riskiveron tarkoituksena olisi tuoda lisäkustannusta niille ajoneuvokuljettajille, jotka ajokäyttäymisellään vaarantavat muiden tieliikenteen käyttäjien turvallisuutta.

Riskiveron toetuttaminen:
Riskiveron toteuttaminen tapahtuisi siten, että kun poliisi pysäyttää autoilijan, joka ajokäyttäymisellään on osoittanut piittaamattomuutta tieliikenneturvallisuutta sekä tieliikenteen lainsäädäntöä kohtaan mm. ylinopeudella, tarpeettoman ohittaminen aiheuttamalla varatilanteella tai rattijuopumuksen takia. Sakon tai rangasitusvaatimuksen lisäksi poliisi kirjaisi verohallinolle rikkeeseen syyllityneen kuljettajan tiedot, jonka perusteella kuljettajalle määrättäisiin Riskivero, joka olisi alustavasti suurudeltaan 10% maksumääräysken kokonaissummasta. Mikäli Riskiveron alaisuuteen kuuluva kuljettaja syyllistyy uuteen rikkomukseen, korottaisi se Riskiveroa aina 1 prosenttiyksikön verran. Riskiveron tuotto voitaisiin ohjata poliisin liikenteenvalvonnan kehittämiseen, jolla lisättäisiin muiden ohella poliisin resursseja liikenteen valvonnan parantamiseen sekä tehostamiseen. Riskivero omalta osaltaan vähentäisi kuljettajia uusimasta rikkeitään ja toivottavasti siten parantamaan tieliikenneturvallisuutta.

11

138

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Siiv Ari

      Penis.

      • Varsin asiapitoinen komentti, mutta palsta on väärä. ^^


      • KorvaTuppelo

        Sinänsä ihan asiallinen kommentti, mutta ei liity aiheeseen millään tavalla.


      • vajaalla mennään
        delfin84 kirjoitti:

        Varsin asiapitoinen komentti, mutta palsta on väärä. ^^

        Juu, väärä palsta, eihän tämä liity liikenteeseen mitenkään. Vai liittyykö sittenkin...tä...hä...mitä ihmettä...kuka puhuu...


    • Tanssi meille

      Olet harvinainen sirkuspelle.

      • Niin sinäkin


    • saletisti menee läpi

      Ehdota risikolle.

    • 330d ja hajis

      Aivan typerä kurjotus !

      • Ja vielä typerämpi kommentti.


    • Viis Ari

      Anus.

      • KorvaTuppelo

        Sinänsä ihan asiallinen kommentti, mutta ei liity liikenteeseen millään tavalla.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      47
      3578
    2. Niin voimakkaat tunteet

      Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi
      Ikävä
      16
      2665
    3. Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen

      sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk
      Ikävä
      24
      2614
    4. Puhe on halpaa

      Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.
      Ikävä
      44
      1836
    5. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      25
      1596
    6. Oletko harrastanut

      seksiä kaivattusi kanssa? 🤔
      Ikävä
      121
      1361
    7. Nainen, se on vain karu totuus, että

      sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja
      Ikävä
      279
      1308
    8. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      126
      1275
    9. Joko aiheuttamani pettymys

      on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.
      Ikävä
      90
      1269
    10. Kosulan Keisari karviossa

      Non ni. Kosulan keisari karviossa käväsemässä,kamera pyöri ja tubetulot lopsahti tilille,myös VEROVÄHENNYLSIIN ajo
      Tuusniemi
      24
      1186
    Aihe