Minä ajattelen että koska jeesus Kristus oli mooseksen uskoinen ja palveli herraa sebaotia niin kun katson raamattua, niin sieltä minä hänet löydän. Herran sebaotin. Uskon koko raamatun enkä vain uutta testamenttia. Uskon myös että jos väkivalta israelin alueella ei lopu niin sota on valmis. EI tarvita kuin yksi agitaattori, joka sodan lietsonnallaan aiheuttaa hankaluuksia. Joku sanoo pienen palestiinalaispojan joutuneen vankilaan. Myös venäjällä, arabimaissa ja usassa lapset joutuu vankilaan jopa alle 10 vuoden ikäisinä. Kyse ei Ole uskonnosta, vaan elämän katsomuksesta molemmilla osapuolilla. myös palestiinalaiset tappaa juutalaislapsia jos mahdollista. Meidän tehtävämme kristittyinä on viedä eteenpäin asenne-kasvatusta joka voisi muuttaa tämänkin kohdan.
älä ole agitaattori äläkä sodan lietsoja
3
<50
Vastaukset
- kummalline
vihan lietsonta sepustus...
- RaamatunHistoriaa
Aloittaja mahtaa olla hyvin nuori. Kristinusko ei tunnusta vain UT:a, joka on kooste nk. apostolien ja evankelistojen kirjeistä alkuseurakunnille, eli alkukirkolle, tai yksityisille henkilöille. Kristityt tunnustavat myös monet juutalaisten pyhistä kirjoituksista, joista on koostettu nk. VT. Jotkut vanhoista kirjoituksista on nimetty nk. apokryfisiksi kirjoiksi, joita ei ole liitetty itse Pyhään Raamattuun, niillä on kuitenkin historiallinen arvonsa. Juutalainen Raamattu ei ole kirjakokoelmaltaan täsmälleen sama kuin mm. eri maiden ja kristillisten kirkkojen viralliset Raamatut. Vanhoja kirjoituksia on runsas määrä, mutta ne eivät ole opillisesti, tai laadultaan ole saman arvoisia. Kristityt tunnustavat Yhden Jumalan, joka ilmaisee itseään kolminaisuutena: Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Jumalalla on useita, Häntä kuvaavia Nimiä, mm. Herra Sebaoth. Myös kristityt tunnustavat tämän Nimen.
YHWH Tzevaot Wikipedia
YHWH ja Elohim usein esiintyy sana tzevaot tai sabaoth ("hosts" tai "armeijat", heprea: צבאות) kuin YHWH Elohe Tzevaot ("YHWH Jumala Sebaot"), Elohey Tzevaot ("Jumala Sebaot"), Adonai YHWH Tzevaot ("Herra JHWH Sebaot") ja, useimmiten, YHWH Tzevaot ("YHWH Sebaot").
Tämä yhdiste nimi esiintyy pääasiassa profeetallinen kirjallisuudessa ja ei näy lainkaan Tooran , Joshua tai tuomarit . Alkuperäinen merkitys tzevaot voi löytyä 1 Samuel 17:45, jossa se tulkitaan ilmaiseva "sotajoukon Jumalan Israelin". Sana, tässä erikoiskäyttöön käytetään kuvaamaan taivaallista sotaväkeä , kun muuten se tarkoittaa aina armeijoita tai isännät miehiä, kuten esimerkiksi vuonna Exodus 6:26, 7: 4, 12:41.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po774053Niin voimakkaat tunteet
Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi182776Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen
sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk242664Puhe on halpaa
Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.441876- 251676
- 1251471
- 1411448
Miksi miehet hermostuvat tyhjästä?
Olen tässä viimeisen vuoden sisään pudottanut melko reilusti painoa mikä on sitten saanut useammankin lähipiirin aiemmin991382Nainen, se on vain karu totuus, että
sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja2811375Joko aiheuttamani pettymys
on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.901329