Evankelisluterilaiselle kirkolle siivu budjetista.
Seurakuntien osuus yhteisöverotuksesta poistetaan ja korvataan valtion rahoituksella ensi vuodesta lähtien. Valtionavun määrä on 114 miljoonaa euroa.
Joudumme maksamaan kirkollisveroa vaikka emme kuulusi "kirkkoon".
Kirkollisvero kaikille.
6
206
Vastaukset
Evlutkirkko on tottunut olemaan valtion siivellä ja nykyinen jäsenkato uhkaa pienentää piispojen ja pappien palkkarahoja. Niinpä valtion budjetista indeksiin sidottu lisämääräraha on tervetullut.
Kirkko usein vetoaa siihen että käyttää diakoniaan runsaasti rahaa auttaakseen köyhimpiä. Todellisuudessa kirkko ei laita kuin promilleja rahoistaan ihmisten hyväksi. Loput menevät organisaation hoitoon.
Pitäisi kuitenkin muistaa sellainen kiistämätön tosiasia että kukaan ei koskaan ole missään tuonut esiin yhtään todistetta ainoastakaan riihitontusta, menninkäisestä tai jumalasta. Ovat siis kaikki mitä ilmeisimmin mielikuvitusolentoja.
Kuitenkaan eivät miljarditkaan valtion taholta tulevat avustuseurot riitä mielikuvitusystäviin uskoville aikuisille. On Suomi köyhä ja se jatkuu niin kauan kuin tällaiseen tuhlataan suruttomasti valtion velkarahoja.- Tosion33
Ei Jumalaa löydy kirkosta. Ei Jumala ole kirkollisvero vaan rakkaus.
Jumalia ja riihitonttuja on toistaiseksi tavattu vain niihin uskovien mielistä. Siksi niitä sanotaankin mielikuvitusolennoiksi.
- TosirealistiKokkolan
"Perskeles1" on täysin oikeassa. Kirkko perustettiin aikanaan pelottelemaan ihmisiä ja kunnioittamaan (lue tottelemaan) julkista valtaa, maan johtoa jne. Papit olivat "suuria herroja, kansan johtajia", kun nykyään papit ovat vain kuolevia paskiaisia ja paskan jauhajia. On merkillistä, että joku kuuluu enää kirkkoon, ja se että noita saa..nallisia "synagoogia" vielä rakennetaan (esim Ylivieskaan).
Ensin poltatetaan ikivanha puukirkko, ja sitten aletaan rakentaa uutta valtion ja veronmaksajien turvin, kustannuksin. Joten lopettakaa heti ja tällä sekunnilla jumalista, jeesuksista, riihitontuista, maahisista ja menninkäisistä höpiseminen, hullut luulosairaat, hah hah haaa!!! - Lyhyt_neuvo
Iskekää kyynärpäätä kiviseinään, se helpottaa. Nykyinen verotusjärjestelmä on oikeudenmukainen. Mielipiteenne voitte kertoa valtiollisissa vaaleissa.
- Eiköyhdytäketään
Kristinusko on kansamme henkinen selkäranka ja sen opit niin järkevät ja inhimilliset, että niitä sopii ateistinkin noudattaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564830Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202255- 1031434
- 881342
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231336Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1301141Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681065Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi255968- 72957
Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75955