Äidin kuolema

Tytär

Hei! Äitini muutti taivaankotiin huhtikuussa-2015. Olimme läheisiä. Olen hoitanut kaikki käytännön asiat sen jälkeen. En ole ehtinyt tehdä surutyötä. Milloin surutyön on mahdollista alkaa, vai alkaako se koskaan? Suru ja ikävä on patoutunut sisälleni, mutta en saa sitä ulos, mielessäni pidän äidistä edelleen kiinni, enkä halua päästää hänestä irti vieläkään.

7

193

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Undertaker

      Menee aikaa, vippaskonsteja ei ole.

      Kuolemat erittäin henkilökohtaisia asioita, jokainen käsittelee niitä tavallaan. Etenkin nykyaikana, kun kuolema piilotetaan sairaaloihin ja vanhustentaloihin, se tulee monille yllätyksenä. Nuo käytännön asiat itse asiassa hyviä asioita, niissä menee aikaa ja niihin pitää keskittyä, saa polttimo aikaa sopeutua todellisuuteen. Sillä kaikki tuollainen taivashöpötys jne, ne ovat vain ihmisen pakoa todellisuudesta. Tosiasia aina kuitenkin on, joku on kuollut, ei muuta.

      Surussa ihminen itseasiassa alkaa pelätä omaa kuolemaansa. Se kaiketi tekeekin asiasta hankalan, tulee elämän tosuus esiin. Ja totuushan on monelle se kauhistus, pahimmillaan alkaa todellisuudesta erkaantuminen, sekaannutaan uskontoihin, etsitään "apua". Kannattaa huomata, ihan varmasti sullekin on iomaantunut "avun tarjoajia" kuolemantapauksen tiimoilta. Mieti sekunti. Kyttäävät perintöjä, ovat käännyttämässä johonkin, jotain hyötyä joka tapauksessa hakevat.

      Sitä pitää päästä tollasista yli. Kun asian saa itelleen selkeästi mietittyä, siinäpä se olikin se paljon puhuttu surutyö. Joillain onnistuu helpommin, jotkut eivät opi ikinä ottamaan tosiasioita tosiasioina.

      Turha odotella neuvoja. Käy itse tilanteesi läpi, ei suruun ole apua, se on luontainen tunnetila, joka kuuluu elämään. Kun aikaa kulunut itsellesi tarpeeksi ja olet tajunnut tapahtuneen, sitten kait se "surutyö" on sitten tavallaan ohi.

      Tämä muuten ei todellakaan paras foorumi tällaisille asioille. Valitettavasti netti muuten täynnä lähinnä erilaisten uskontikuntien sielunkalastusssaitteja asiasta. Yks pitää hokata. Terkkari. Kuolemantapaus kouraisee ihmisen mieltä, siis mielenterveyttä. Jos menee oikein hankalaksi, hakeudu sinne.

    • tytär

      Kiitos vastauksestasi! Äitini poismenoon liittyy vain "pieni epäselvyys" Perintöriidoista ei ole kyse, koska olen ainoa lapsi (tiettävästi).
      Terveydenhuollosta yritin saada aikaa, mutta sieltä sanottiin, ettei tämä ole kiireellinen asia. Hyvää alkavaa kesää sinulle, tästä jatketaan.

    • päiväkirjaa

      sepä se.Silloin kun apua tarvisi alkaa kesälomat!Yritä siinä sitten vaan pärjäillä niinku parhaaksi näet!Parempi kun ajattelet että äitisi on hyvä olla siellä missä nyt on.Ja päästä irti.Aloita joku kiva käsityö,tai kirja,tai vaikka kirjoita tuntemuksiasi päivittäin,miltä tuntuu...

    • Ccvhch

      Minunkin äitini kuoli kolme vuotta sitten. Ja toinen veljenikin kuoli 10 kuukautta sitten. Äitini kuolema oli minulle hirveä järkytys. Ensimmäinen vuosi hänen kuolemastaan oli ihan järkyttävää painajaista. Ja toinenkin oli hyvin vaikea, vaikka vähän alkoikin helpottaa. Nyt on kulunut kolme vuotta, eikä enää tunnu niin kauhealta, mutta ei ole päivääkään, että en äitiäni ajattelisi. Vaikka olenkin päässyt pahimman ylitse, niin nämä kuolemat saivat tajuamaan elämän rajallisuuden konkreettisesti. Yritän kuitenkin olla elämässä kiinni olemalla kiinnostunut erilaisita asioista. Minä olen kuitenkin sitä mieltä, että lohdutusta saa etsiä sieltä, mistä haluaa, toisin kuin mitä mieltä edellinen vastaaja oli mieltä.

    • lyijy

      Minullakin äiti kuoli maaliskuussa, itse olen hädin tuskin aikuinen. Terveydenhoitaja ehdotti kuukausi sitten, että miettisin joka päivä äidistä muiston ja piirtäisin sen. Tuntuu että surutyöni alkoi kunnolla vasta nyt kun löysin konkreettisen tavan käydä läpi tunteitani ja ajatuksia rakkaasta äidistä. Näin saan purettua ikävää ja itkua tasaisemmin, on kuin viettäisin edelleen tuon pienen tuokion päivästä äitini kanssa.

    • Hei Tytär

      Otan osaa suruusi ja menetykseesi. Perheenjäsenen kuolemasta toipuminen vie aikaa kuten tiedätkin. Tulee parempia päiviä ja sitten taas vaikeampia vaiheita. Kaikki vuodenkierron pyhät; äitienpäivä, joulu, syntymäpäivät yms. on käytävä läpi ilman tätä tärkeätä ihmistä. Monet asiat palauttavat hänet mieleen ja murhe voi yllättää missä tahansa ja milloin tahansa, kunnes pahin vaihe helpottaa.

      Mikä sitten auttaa? Erilaiset asiat, koska me suremme eri tavalla, joku auttaa jotakuta, toinen kokee paremmaksi tavaksi jonkun muun. Keskustelu ja juttelu auttaa yleensä kaikkia. Tässä ketjussakin on mainittu kirjoittaminen ja piirtäminen, joku lukee aiheesta kirjoitettuja kirjoja. Etsi itsellesi sopiva tapa, löydät kyllä sen. Voit myös ottaa yhteyttä seurakuntaan ja mennä joko diakonin tai papin kanssa juttelemaan. Seurakunnilla on myös sururyhmiä, ne ovat hyviä - kun vertaistukiryhmissä jakaa kokemaansa ja suruansa, olo helpottuu. Huolehdi itsestäsi.

      Voimia sinulle,
      Pirkko-pappi

    • kassuliini

      Kysyt että koska surutyö alkaa. Kyllä sinä teet sitä koko ajan, vaikka onkin ollut kiireitä eikä ole ollut aikaa perehtyä asiaan. Mutta kyllä jossain vaiheessa täytyy hidastaa ja ''ottaa asia pöydälle''. Sitten saattaa käydä niin että kaikki tunteet vyöryvät päälle. Älä säikähdä, se on hyvä asia.
      Minäkin olen menettänyt äidin kaksi vuotta sitten. Se pahin ikävä kesti vuoden ja vielä toisen vuoden ajan kelasin äidin sairauteen liittyviä asioita, hautajaisia ja viimein äidin luonteeseen liittyviä hassujakin piirteitä. Puhuimme näistä asioista sisareni kanssa. Aina vain uudestaan ja uudestaan kävimme läpi noita asioita. Ja sitten, yhtäkkiä se loppui, tajusimme että olimme surreet äitiä juuri tuolla tavalla. Kun puhuimme äitiin liittyvistä asioista, pidimme hänet tavallaan vielä luonamme. Ja sitten olimme valmiit päästämään irti. Toivotimme ''äidin menneeksi'', luovutimme hänet lopullisesti kuolemalle, ja niin oli hyvä. Niin pitikin tehdä.
      Sanot ettet ole valmis päästämään äidistä irti. Et tietenkään! Ei sinun tarvitse eikä pidäkään. Pidä hänet mielessäsi luonasi niin kauan kuin on tarpeen, se on juuri osa surutyötäsi. Kun ajattelet ja muistelet äitiä, jopa kääntelet mielessäsi samojakin asioita, sinä pala palalta luovutat äitiä pois mutta muista että se vie aikaa.
      Kuinka yksin olet tämän asian kanssa? Onko sinulla ketään jonka kanssa voit ''kelata asiaa''? Sanot että olet ainut lapsi. Olisiko joku sukulainen tai äitisi hyvä ystävä?
      Kuolemasta on kovin vähän aikaa. Älä hoputa itseäsi. Toipumiselle ei ole määräaikaa. Käy haudalla. Se helpottaa. Voimia sinulle!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tänään pyörit ajatuksissa enemmän, kun erehdyin lukemaan palstaa

      En saisi, silti toivon että sinä vielä palaat ja otetaan oikeasti selvää, hioituuko särmät ja sulaudummeko yhteen. Vuod
      Ikävä
      33
      6244
    2. Huomenta ihana

      Kauniskasvoinen ihanuus 😘 saan sut vielä
      Ikävä
      34
      5743
    3. Hei rakas...

      Miten on työpäivä sujunut? Rakastan sinua 💗
      Ikävä
      29
      3234
    4. Ei tämä etene ikinä

      Kun kumpikaan ei enää ota yhteyttä. Mä en ainakaan uskalla.
      Ikävä
      45
      2600
    5. Edelleen sitä on vaikea uskoa

      Että olisit oikeasti rakastunut muhun
      Ikävä
      34
      2564
    6. Vitsi mihin menit. Heti takasin.

      Mä näin sut tuu takasin! Oli kiire, niin en ehtiny sin perään!
      Ikävä
      15
      2218
    7. Toiveikas vai toivoton

      torstai? Ajatuksia?
      Ikävä
      37
      2148
    8. Mukavaa päivää

      Mun rakkauden kohteelle ❤️ toivottavasti olet onnellinen
      Ikävä
      16
      1856
    9. Voi ei! Jari Sillanpää heitti keikan Helsingissä - Hämmästyttävä hetki lavalla...

      Ex-tangokuningas on parhaillaan konserttikiertueella. Hän esiintyi Savoy teatterissa äitienpäivänä. Sillanpää jakoi kons
      Suomalaiset julkkikset
      40
      1759
    10. En ole koskaan kokenut

      Ennen mitään tällaista rakastumista. Tiedän että kaipaan sinua varmaan loppu elämän. Toivottavasti ei tarvitsisi vain ka
      Ikävä
      19
      1727
    Aihe