Ruotsi voitti jälleen kerran, kuudennen kerran, euroviisufinaalin. Fennot ovat säälistä voittaneet yhden kerran surkealla Alice Cooper plagiaatilla ja teatraatisella Lordin hirviöesityksellä. Cooper sääli esittäjiä sen verran ettei nostanut oikeusjuttua. Mitä sen jälkeen tapahtui. No, esimerkiksi ensimmäiden Ruotsin viisuvoiton tuoneen ABBA:n jäsenet ovat kaikki multimiljonäärejä ja maailmanlaajuisesti myyneet lähes yhtä paljon levyjä kuin Elvis, tehneet kansainvälistä mainetta niittäneitä musikaaleja ja ainakin yhden Hollywoodin huippunäyttelijöiden tähdittämän elokuvan, Meryl Streep ja Pierce Brosnan.
Entäs fennojen plagiointiin alentunut Lordi? Ei kiinnosta ketään, vaan rypee satojen tuhansien eurojen veloissa. Millainen loppu sillä ahneella huijarilla taas olikaan?
Winners and loosers
9
<50
Vastaukset
Nää mut voittobiisis kuultiin sen maan suosituinta kieltä se kai oli your pointtis
- EnglantiTietenkin
Kevyen musiikin maailmankieli on englanti. Ei ainakaan suomi eikä ralli-inklis.
- huusiann
Ruotsi on hyvä kopioimaan englantilais-amerikkalaista kulttuuri-imperialistista pop-musiikkia koska heillä on paremmin hoidettu englannin opetus.
Suomessa ei synny riittävän laajaa toimintaa englannin kielellä koska olemme pakkoruotsin rasittamia. Kun pakkoruotsi poistuu niin 20v. kuluttua voimme odottaa menestystä Euroviisuissa ja kansainvälisellä viihdekentällä.
Uusia Nokioita syntyy vasta kun pakkoruotsi poistuu. Vasta kun pakkoruotsi poistuu meillä on mahdollisuus kehittää brändejä jota Ruotsissa on tehty jo pitkään.
Pakkoruotsin avulla olemme auttaneet monia ruotsalaisia brändejä kehittymään kansainvälisesti kun ne ovat saaneet levittäytyä kaksikieliseen Suomeen josta on löytynyt ruotsin taitoista työvoimaa.
Tämä ei ole ollut ilmaista koska samalla meidän kansainvälistyminen on kärsinyt pakkoruotsin rasitteesta. - huusiann
Ruotsinkielinen tässä puhuu kuin olisi itse jotenkin ulkopuolinen omassa isänmaassaan. Tämä on oikein tyypillistä svekolle koska sveko riemuitsee aina kun Suomessa menee huonosti.
Isänmaattomat hur rit huutelee kateellisena kun heillä ei ole isänmaata eikä mihinkään maahan sopivaa identiteettiä.
Buaahhaaaa...... losers kirjoitetaan yhdellä o:lla
- AiPiikKuut
Patt ai PIIK veri kuut!
- GrankullaPoikkarna
No kuka muu noi sateenkaarihumppafestivaalit vois voittaa aidosti muut kun Ruåtsalaiset.
- Bättrefolk
Suomenruotsalaiset ja sateenkaari kansa ovat satuolentoja, joita ei ole olemassakaan.
Ruotsalaisia, jotka asuvat Suomessa on niin vähän, ettei voi puhua ryhmästä saati yhteisöstä. Porukka, joka pyrkii väittämään olevansa ruotsalaisia on vain joukko ihmisiä, jotka kuvittelevat olevansa " bättre folk". He ovat erilaisen etnisen perimän omaavia, mutta omaa erinomaisuuttaan korostaakseen puhuvat keskenään ruotsia.
Suomalaisten tulee suhtautua kriittisesti tähän porukkaan.
Venäläisten kakkostilasta täällä ei juhli kukaan eikä samaistu naapurikansaan.
Sateenkaari väki on myös ihmeellinen määritelmä.
Käsittääkseni homo seksin jälkeen, kun katsot omaa kaluasi se ei näyttäydy sateenkaaren väreissä. Paskanruskeaa ei hetero näe sateenkaaren väreissä.
- Bättrefolk
On olemassa ruotsalaisia. Suomessa on näitä wannabe ruotsalaisia. Mitään varsinaista yhteyttä naapurimaahan ei ole.
Suomalaisten ei tarvitse hyväksyä heitä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa972821En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361839- 101804
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3821670Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211611Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681447- 1191257
- 131176
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91146- 201039