RKP:n puoluehallitus on täydellisessä kaaoksessa.
Carl Haglund olisi suostunut Persujen linjauksiin, jos olisi saanut jatkaa ministerinä. Ministeri kiima ylitti, jopa kieliuskollisuuden.
Pakkoruotsin kiivain puolustaja varapuheenjohtaja Päivi Storgård
savustetaan ulos puoluejohdosta. Puolueenhallitus on ollut jo pitkään toimintakyvytön.
RKP on luopumassa pakkoruotsista, jottei joudu ikuiseen oppositioon.
Päivi on siirrettävä pois johtotehtävistä.
RKP:n puoluehallitus kaaoksessa
15
<50
Vastaukset
- mullvad
Persujen sontaluukku pukkaa taas saastaa. Timo Soini on puhunut omiaan persujen kokouksessa ja nyt näitä valheita levitellään persujen nettilehdessä Suomen Uutisissa totuutena. Mitään näyttöä asiasta ei ole, ainoastaan Soinin väite, jonka Haglund on kiistänyt.
Ketjun aloittaja jatkaa samalla linjalla, eli levittelee paikkansapitämättömiä harhaisia persutoiveita. SFP oli olemassa jo kauan ennen kuin Timo Soini oli syntynyt, ja SFP tulee olemaan eduskunnassa vielä kauan sen jälkeen, kun Perussuomalaiset on kadonnut historian roskatynnyriin. Sorry, persut.- poispakkoruotsi
Eduskunnasta on muista puolueista tullut tietoa jo ainakin 10 vuotta sitten, että RKP on puolue, jolle hallitusneuvotteluissa käy ihan mikä vain kunhan se pääsee hallitukseen. Samaan aikaan svekot aukovat täällä päätään, että pakkoruotsi on muka demokratian tulos.
PAKKORUOTSI on RKP:n loismaisten lehmänkauppojen tulos. RKP:läinen muu vaikka oman äitinsä kunhan pakkoruotsista ei luovuta ja pakkoruotsin tarkoitushan on se, että surut eivät pärjää ilman ETUMATKAA eli ilman pakkoruotsia.
- poispakkoruotsi
Svekot ovat aina leuhkineet täällä sillä, miten RKP on saanut niin paljon aikaiseksi ja varsinkin siihen nähden miten pieni puolue se on.
Svekot ovat aina tienneet, miten RKP on saanut niitä asioita aikaiseksi eli tekemällä lehmänkauppoja eli olemalla keinolla millä hyvänsä hallituksessa.
Nyt kun Soini sanoo ääneen tämän tosiasian, minkä svekot ovat itsekin aina tienneet ja millä he aina leuhkivat, niin svekot ovatkin jyrkästi kieltämässä sen, miten RKP toimii ja on aina toiminut.
Kyllä te svekot tiedätte, että RKP on se, joka ylläpitää pakkoruotsia ja tiedätte, miten RKP ylläpitää pakkoruotsia.
Ette te svekot voi niin tyhmiä olla, että väitätte tosissanne, että joku puolue on voinut olla hallituksessa kymmeniä vuosia peräkkäin jollakin muulla keinolla kuin sillä loiselämisellä, minkä Soini sanoi ääneen. - Tiedoksi
Jos kielipuolue myöntyy PS:n kieliohjelmaan, niin se on TODELLA paniikissa.
Surusvekot pelkäävät, että kannatus laskee omien joukossa. Aiheellisesti.
Monet surut voivat ajatella: "Miksi äänestää noita suruille huonoa mainetta tuovia kiihkosvekoja, jos he eivät ole edes hallituksessa?".Se on kyllä Soini jolla tällä hetkellä on syy olla huolissan omasta kannatuksestaan, ei RKP'llä ole mitään hätää.
Soini myy pers.... minkä ehtii, Haglund on pitänyt tyylinsä ja lupauksensa.- löjligt
Ankdam kirjoitti:
Se on kyllä Soini jolla tällä hetkellä on syy olla huolissan omasta kannatuksestaan, ei RKP'llä ole mitään hätää.
Soini myy pers.... minkä ehtii, Haglund on pitänyt tyylinsä ja lupauksensa.Vad är det för vits med den här tjafsandet nu efter valet ?Persut kommer att sitta i regeringen och SFP i oppositionen,räcker det inte ?
- fantastista
Ankdam kirjoitti:
Se on kyllä Soini jolla tällä hetkellä on syy olla huolissan omasta kannatuksestaan, ei RKP'llä ole mitään hätää.
Soini myy pers.... minkä ehtii, Haglund on pitänyt tyylinsä ja lupauksensa.Tässä on sitä vastuunkantoa mitä toitotettiin neljä vuotta. Fantastista Kreikka on konkursissa ja varmaan nyt ne työpaikat ovat taas vaarassa Suomen osalta.
Ankdam kirjoitti:
Se on kyllä Soini jolla tällä hetkellä on syy olla huolissan omasta kannatuksestaan, ei RKP'llä ole mitään hätää.
Soini myy pers.... minkä ehtii, Haglund on pitänyt tyylinsä ja lupauksensa.Happy have you back mutta kuinka sivistyneeltä vaikuttava henkilö voi puolustaa vilunki rkpeetä ? Aikuisten oikeesti
- AlexUbergood
Ankdam kirjoitti:
Se on kyllä Soini jolla tällä hetkellä on syy olla huolissan omasta kannatuksestaan, ei RKP'llä ole mitään hätää.
Soini myy pers.... minkä ehtii, Haglund on pitänyt tyylinsä ja lupauksensa.RKP:n varapuheenjohtajaksi ajetaan Christina Dahlbom. Hänen kannattajiaan ovat mm Björn Wahlroos ja Mikael Lilius, samat kuin Alex Stubbilla.
Tukholman Bobrikov pitää Suomen sisäpolitiikan tiukassa otteessa.
Päivi Storgård, joka on kiihko pakkoruotsin puolustaja savustetaan ulos.
Christinan taustaryhmästä johtuen Päivillä ei ole kamppailussa mitään mahdollisuuksia. Suomenkielisiä ei hyväksytä Ankkalammen sisäpiiriin.
RKP on luopumassa pakkoruotsista, jottei joudu ikuiseen oppositioon.
Haglundin kiima Audin takapenkille on niin kova. Carl saa ihottumaa, jos joutuu ajamaan itse autoa.
RKP saatta hajota kahtia kiihko pakkoruotsin puolustajiin ja Nallen talutusnuorassa kulkeviin. Heille kieli ei ole niin tärkeä, kunhan pääsevät vaikuttamaan maan talouteen.
Päivi puolustaa pakkoruotsia henkeen ja vereen, koska hänen poikansa eivät pärjää ilman etuoikeuksia. - PositiivFramtid
Ankdam kirjoitti:
Se on kyllä Soini jolla tällä hetkellä on syy olla huolissan omasta kannatuksestaan, ei RKP'llä ole mitään hätää.
Soini myy pers.... minkä ehtii, Haglund on pitänyt tyylinsä ja lupauksensa.Ankdam ei ymmärrä politiikkaa.
Viitteitä ilmassa että vihdoinkin Suomeen saadaan hallitus joka osaa panna käytäntöön niin kipeästi tarvittavia uudistuksia ilman että joku pikkupuolue nysvää jotain kieliaspektia jok ikiseen paperiin.
Toivoa sopii että vihdoin suoraviivaistetaan byrokratiaa mukaanlukien pieneltä osalta kielelliset yliampuvat hidasteet joita RKP vaalinut ja juoninut viimeiset 36 vuotta.
Hyvä Sipilän trio ala Soini ja Stubb!
Ennustaa sopii että ko. Kolme puoluetta neljän vuoden vaaleissa voittaja puolueita. - SvekobimboTaas
Ankdam kirjoitti:
Se on kyllä Soini jolla tällä hetkellä on syy olla huolissan omasta kannatuksestaan, ei RKP'llä ole mitään hätää.
Soini myy pers.... minkä ehtii, Haglund on pitänyt tyylinsä ja lupauksensa.Svekoankka taas bimboilee joko tahallaan tai tahattomasti.
Kuten on informoitu, niin Haglund oli valmis hyväksymään KAIKKI muiden esitykset eli oli valmis kääntämään takkinsa joka asiassa päästäkseen hallitukseen!
Mitä ihmeen "tyyliä ja lupausten pitämistä" muka moisessa on!!??
Tietysti Haglund JÄLKEENPÄIN esittää tiukkaa ja periaatteellista neuvottelijaa!
- lklkkjkfdksk
Onko Timo Soini vastustanut joskus pakkoruotsia? Ei tietääkseni. Ja hänhän puhuu itse sujuvaa ruotsia, joten miksi vastustaisikaan. Jos pakkoruotsi poistetaan, se ei vaikuta millään lailla RKP:n tilanteeseen suuntaan tai toiseen. Jotkut persut luulevat yhä, että näin on.
- Bättrefolk
Sipilä ja Soini eivät puhu sujuvaa ruotsia. He puhuvat sitä ruotsia minkä koulussa oppii. Harvaa ihmistä kiinnostaa Ruotsi ja ruotsinkieli niin paljon, että laajentaisi kielitaitoaan sillä saralla.
Suomessa ruotsinkieliset pyörivät omissa porukoissaan. Ruotsissa harva enää matkustelee. Siellä sitäpaitsi pärjää englannilla.
Pakkoruotsi unohtuu hyvin pian koulun jälkeen käytön puutteessa.
Ruotsi on suomenkieliselle turha kieli. Englannin lisäksi joku muu valtakieli! - Peruskansalainen
Bättrefolk kirjoitti:
Sipilä ja Soini eivät puhu sujuvaa ruotsia. He puhuvat sitä ruotsia minkä koulussa oppii. Harvaa ihmistä kiinnostaa Ruotsi ja ruotsinkieli niin paljon, että laajentaisi kielitaitoaan sillä saralla.
Suomessa ruotsinkieliset pyörivät omissa porukoissaan. Ruotsissa harva enää matkustelee. Siellä sitäpaitsi pärjää englannilla.
Pakkoruotsi unohtuu hyvin pian koulun jälkeen käytön puutteessa.
Ruotsi on suomenkieliselle turha kieli. Englannin lisäksi joku muu valtakieli!Ankdam puhuu sujuvaa ruotsia, mutta ei muuta Ruotsiin.
Syynä on suojatyöpaikka, joka on järjestynyt, koska viran kelpoisuusvaatimuksissa vaaditaan hyvä ruotsinkielen taito.
Käytännössä hän hankkinee elantonsa suomenkielellä.
Voiko ihminen, joka hankkii elantonsa suomeksi, vaatia palveluita ruotsiksi? Ruotsinkieliset voivat kotoutua suomenkielisiksi, niin joutuvat kaikki muun kielisetkin.
- nauravahurri
Svenskatalande runka på kyken! Vituttaako pikku hurreja, ette tule enää koskaan pääsemään hallitukseen! Teitä ei enää tulla tarvitsemaan apupuolueeksi lehmänkauppoja tekemään! saatte molottaa sitä ruotsinkaltaista siansaksaanne keskenänne juntit! Ruotsissa teille nauretaan, on naurettu ja halveksittu jo pitkään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1203317- 122166
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371915Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4091838Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211681Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681487- 1211368
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101251- 141226
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo4491135