suomenruotsalaisen käyttämänä. Puheesta voi lukea, miten suru rakastaa Suomea ja suomalaisia. Samanlaista rakkautta on myöskin, kun suomenkielinen puhuu ruotsia.
Toista se on fennojen kohdalla. Heillä on korkeintaan itserakkautta oman napansa ympärillä. ja sen erottaa kaikessa.
Suomi on kaunis kieli
48
133
Vastaukset
- senkuulee
Harvinaisen totta. Se on juuri noin.
- huusiann
Ruotsi on rumaa ja epäselvää riippumatta kuka puhuu sitä
Tanska on rumaa ruotsalaistenkin mielestä, mutta jostain ihmeen syystä he eivät pidä omaa kieltään ollenkaan rumana, vaikka tanskan ja ruotsin ääntämys ovat poikkeuksellisen lähellä toisiaan. Yhteistä riikinruotsin murteille on että ne muistuttavat tanskaa ja ovat yleensäkin erittäin epäselviä kieliä.
Kielen tarkoitus on olla informaation välittäjä, mutta ruotsi ei siinä onnistu hyvin jos esim. puhelinlinja on huono tai ympäristö on meluinen.
Alla näytteitä ruotsin kielen rumuudesta ja epäselvyydestä YouTubesta. Näissä ruotsalaisten tekemissä näytteissä on oleellisena osana ruotsin kielen epäselvyys jota käsitellään osana aihetta. Tällaista kielen epäselvyyttä ei suomen kielen kohdalla tule mieleenkään käsitellä, koska kielen epäselvyys ei ole mikään ongelma suomen kielessä.
lyhyt näyte 18sek.
http://www.youtube.com/watch?v=PXlEpsasPG4
Skånska 21sek.
http://www.youtube.com/watch?v=B7mbE3OFVyg&NR=1
Skånska 37sek. maanviljelijä viljelee perunaa (suomeksi) ?? (päron)
http://www.youtube.com/watch?v=AkQ-tcX8LGo
Tarviiko skånea tekstittää ruotsalaisille? - Tarvii jos vain pystyy --- HAHAA!
http://www.youtube.com/watch?v=GcWUhtvCrnI
Esimerkki kuinka epäselvä kieli ruotsi on.
Sveriges skönaste dialekter runt om i landet
http://www.youtube.com/watch?v=xDAm3Rbt9Aw&NR=1
Ruotsalaiset itsekin ovat huomannet kuinka epäselvä heidän kielensä on.
http://www.youtube.com/watch?v=I44QieOjBXk&feature=related
Skånelaisia murteita - alkaa näytteellä 54sek. kohdalla.
Pang Prego - Skånska dialekter
http://www.youtube.com/watch?v=Wc3-AyPLa6I
sovitaan että kieli ku kieli mutta YLIMÄÄRÄISET pakot tungetaan menneeseen. riittää aina yksi pakko. pakkokieli siis äidinkieli (automaattinen ja se rakkain). pakkomatikka siis matikka. 1 kpl. pakkobilsa siis bilsa. 1 kpl. ja niin eespäin. mikä täsä on vaikeeta tota niingu hiffata ?
- Kaunismaailmako
Fenno ei näy alottajan kauniiseen maailmaan kuuluvan.
Kaunismaailmako kirjoitti:
Fenno ei näy alottajan kauniiseen maailmaan kuuluvan.
ele sie provvoo !
- pillooja
Fenno pilloo hyvän mualiman!
- AiPiikJuutivul
pillooja kirjoitti:
Fenno pilloo hyvän mualiman!
Länkits veri juutiful venn venno piik inklis!
- sovellettutala
Talan oppeihin kuuluu, että suruihin sovelletaan ainoastaa IHRA- teesejä. Aloittaja kertoi kyllä todellisen tilanteen ja arvostuksen.
- Nettisuomal-nettifenno
sovellettutala kirjoitti:
Talan oppeihin kuuluu, että suruihin sovelletaan ainoastaa IHRA- teesejä. Aloittaja kertoi kyllä todellisen tilanteen ja arvostuksen.
sovellettutala ontätä mieltä: "Talan oppeihin kuuluu, että suruihin sovelletaan ainoastaa IHRA- teesejä."
Kuulutko itse niihin svekojen ja nettisvekojen (nesveiden) tai svekomielisten fennojen ja svekomielisten nettifennojen (svekomielisten nefeiden, svekomielisten neffejen) trolliarmeijaan, jotka väärensivät Talan kärkevät lausumiset RKP:n svekokellokkaiden touhuista tunnistamattomiksi pätkiksi, mukamas teeseiksi? Kaiken huippuna oli vuodesta toiseen jankutettu väärennös Talasta muka kehottamassa antamaan turpaan ruotsin puhumisesta. Moiset väärennökset olivat todella IHRA-juttuja, joita svekojen trolliarmeijan jäsenet jaksoivat ihraisesti toistaa tarkoituksenaan kerjätä vääristelyillä hurrivihaa. Onko tarkoitus aloittaa sama alusta uudelleen?
Svekojen, nettisvekojen, nesveiden, svekomielisten fennojen, svekomielisten nettifennojen ja svekomielisten neffejen trolliarmeijan menetelmiin voi perehtyä tästä lähteestä. http://fi.wikiquote.org/wiki/Keskustelu:Heikki_Tala
Kirves onkin osunut svekojen trolliarmeijalaisten omaan nilkkaan.
- huusiann
Aloitus on huono perustelu pakkoruotsille. Mitä kirjoittaja haluaa sanoa?
- EItunteita
Oikein. Tälläkin palstalla se rakkaus suomen kieleen RKP:sten puolelta oikein näkyy kunnolla. He rakastavat sitä sydämestään niin kuin minä. Minä puhun sujuvaa ruotsia, mutten rakasta sitä kuten omaa äidinkieltäni. En tunne mitään sellaista kieltä kohtaan, jonka olen oppinut vasta myöhemmin ja jonka puhujien olen huomannut vihaavan minun äidinkieltäni ja kulttuuriani.
- Itsevihafennotry
Nimeksi ' Eitunteita' on tyypillinen fenno, joka vihaa itseään mutta tämän vihansa hän projisoi suruihin puheissaan ja kirjoituksissaan. Eihän tällaiset fennot edes tunne yhtään surua.
- EItunteita
Itsevihafennotry kirjoitti:
Nimeksi ' Eitunteita' on tyypillinen fenno, joka vihaa itseään mutta tämän vihansa hän projisoi suruihin puheissaan ja kirjoituksissaan. Eihän tällaiset fennot edes tunne yhtään surua.
Jokaisella on oikeus rakastaa omaa äidinkieltään. En vaadi, että ihmisellä, jonka äidinkieli suomi ei ole, tulisi olla tunteita suomen kieltä kohtaan. Jos ei minulla ole tunteita ruotsin kieltä kohtaan, miksi alkaisin valehdella sellaista?
- AinoaOikea3
Tämä on minun äidinkieleni:
https://www.youtube.com/watch?v=FjroxQz3bzs
Minulle kaunein.- siistifenno
Aloittajan pointti oli varmaankin, että on ihan kaunista, kun suru puhuu suomea. Fenno vastaa tuohon, että hänen äidinkielensä on kaunein. Tosi siistiä fennoilua.
- HunniUgri
Sanokaa mitä sanotte suomenkieli on maailman kauneinkieki.
Finland - The last blonde people in the world - Nordic Beauty - pikkulinturiemuissaan
HunniUgri kirjoitti:
Sanokaa mitä sanotte suomenkieli on maailman kauneinkieki.
Finland - The last blonde people in the world - Nordic BeautyJa sitten nimimerkkisi on ruotsalaisittain "hunniugri". Hohhoijaa teitä RKP:läisiä ja teidän läpi paistavaa kateuttanne.
Ugrilaiset (unkari, manti, hansi) kielet ja suomalaisuet (suomi ja viro) kielet ovat kaksi eri ryhmää, valitan. - HunniUgri
No perskale Feukka sanoi että hunnilaumojen jäkeläiset ryöstävat ruotsikieliset lapset jatekevät heistä Ugreja. No niinhän me tehdään.
- HunniUgri
Vai olikose Freukka?
- pikkulinturiemuissaan
HunniUgri kirjoitti:
No perskale Feukka sanoi että hunnilaumojen jäkeläiset ryöstävat ruotsikieliset lapset jatekevät heistä Ugreja. No niinhän me tehdään.
En ihan ymmärrä, kun suomalaisilla (ja virolaisilla) ja ugreilla ei ole mitään tekemistä keskenään? Onko tuo olevinaan jotain sarkasmia?
Ruotsalaisethan ovat nimenomaan halunneet tarkoituksellisesti laittaa suomalaisten otaan "ugri"-leiman kieliryhmän toisesta haarasta juuri sen oman kielensä valta-aseman säilyttämisen sekä Suomen menettämisen trauman vuoksi.
- NoseUGRI
On on suomensukuiset myös.
Sound of Finno-Ugric Languages HD
Fin - Hungarian - Türk kinship - Turania
Chuvash folk song: "Shurӑ Hurӑn" - Alina Egorova
Иван Христофоров-"Тĕпел".avi
Sakha folk song - Amazon warriors • "Кönül Sanaa" savolaisten sukulaisia.
Chuvash song: "Shăpchăksem" - Аvgusta Ulyandina
Modern Mongolian Music - "Sandy Desert" myös savolaisten sukulaisia.
Mari song "Olmapu" (Apple tre)
Finland - The last blonde people in the world - Nordic Beauty
Venäläiset ovat suomalasia.
Finnish Kings - Suomen Kuninkaat- kiitollinensuomalainen
Olettepa te RKP:läiset epätoivoisia.
(tutkimuksen mukaan sitä paitsi ruotsinkieliset Suomessa ovat etnisesti suomalaisia).
unkari, hanti, mansi : ugrilaiset kielet
saamen kielet : saamelaiset kielet
komi, udmurtti : permiläiset kielet
mari, mordva : volgalaiset kielet
suomi, viro , kveeni (Norjassa), karjala, inkeroinen : suomalaiset / itämerensuomalaiset kielet
Jos venäläiset ovat suomalaisia, miksi heitä sitten kutsutaan venäläisiksi? Ja miksi minä ainakin huomaan ihmisistä heti olevani täysin eri maassa ollessani Venäjällä?
Mitä nuo laulut ovat?
Tässä ainakin on suomalainen laulu, joka on osoitettu RKP:lle (vaikka RKP:n leppis onkin pahuuden edustaja).
https://www.youtube.com/watch?v=DLXZIa1-Viw&index=20&list=PLUSRfoOcUe4aGSTaDlVwaa3rFXVQlKlss
- PappaUGRI
No vältäiskö tuo.
DADDY SINGS - ВОТ МЧИТСЯ ТРОЙКА ПОЧТОВАЯ - russian LYRICS - TROJKA
POCZTOWA- kiitollinensuomalainen
Hehe. On sinullakin musiikkimaku :D Mistä noita etsit? Mitä tuo tarkoittaa, en ymmärrä venäläisiä kirjaimia?
Kauniita unia, RKP!
https://www.youtube.com/watch?v=DLXZIa1-Viw&index=20&list=PLUSRfoOcUe4aGSTaDlVwaa3rFXVQlKlss
- PoekaUGRI
11.11.2015 22:36
"Hehe. On sinullakin musiikkimaku :D Mistä noita etsit? Mitä tuo tarkoittaa, en ymmärrä venäläisiä kirjaimia?
No tuosoon lissee ymmäräkö?
俄罗斯民歌 《三套车》"Вот мчится тройка почтовая" - 中文版
Qar Qara QaghlAltyazılı Uygur Şarkısı- ara
Подмосковные Вечера
Chuvash folklore song: Пĕррехинче çурхи лăпкă каç
Olisikohan tuo Ivan- Иван Kekkosen poika? Kekkonen likkui tuolla nuorena miehenä.- Noseturraani
Ai perhana tämä unohtu,
俄罗斯民歌 《三套车》"Вот мчится тройка почтовая" - 中文版 - UnilLintu3
Onneksi en syntynyt RKP:läiseksi. Elämä olisi rankkaa, kun joutuisi tuollaiseen vihaan ja tuollaisten etsimiseen sen kuluttuamaan.
- noonneksei
Vaativat sodan aikana Mikkelissä työkieleksi ruotsia, aikana jona uhkana oli koko kansan hävittäminen Venäjän mongoolipäällikön toimesta. Jos Marski olisi ollut yhtä tyhmä kuin vaikkapa Henriksson tai Donner, niin meitä olisi nyt paskainen jäännössä Siperiassa ja Ruotsilla seitsemän miljoonaa tataariryssää naapurissa.
- SuomenKieliKunniaan
Minua on jo pitkään häirinnyt yle:n ohjelmissa huono suomi ja väärin suomennetut lauseet tekstityksissä. Huomaa, että liikaa ruotsinkielistä popoota töissä, kun eivät osaa suomen kielioppia ja tulee kielioppivirheitä ja ääntäminen on outoa ja joskus lespaavaa, kuten Carl Haglundilla.
Ruotsinkieliset eivät ole sopivia juontamaan ohjelmia. Tähän täytyisi yle:n kiinnittää huomiota ja päästää vain ihmiset, jotka puhuvat virheetöntä suomea ääneen.
Ruotsinkieliset huonontavat suomen kieltä.
En pitänyt myöskään viimeisimmästä mot-ohjelmasta, jossa joku vissiin englanninkielinen puhui todella huonosti suomea. Se on häiritsevää ja rasittavaa.- ulkonapaistaa
-juu, ja noin yleisesti ottaen, ruotsinkieliset ovat selvästi fiksumpaa jengiä, kuin suomenkieliset..näin se on vaan todettava.
- kyllästynytRKPhen
ulkonapaistaa kirjoitti:
-juu, ja noin yleisesti ottaen, ruotsinkieliset ovat selvästi fiksumpaa jengiä, kuin suomenkieliset..näin se on vaan todettava.
Sellaiseen rasismiinhan sinut on aivopesty!
Keskustellaanko aiheesta vasta sitten, kun Suomen kielipolitiikka on demokraattinen ja vastaa Ruotsin kielipolitiikkaa? - HuonoaSuomea
Ruotsinkieliset eivät painota sanoja oikein suomea puhuessaan.
Ainakin uutisten lukijoilta tulisi edellyttää virheetöntä ääntämistä. - vertaaminenontuu
kyllästynytRKPhen kirjoitti:
Sellaiseen rasismiinhan sinut on aivopesty!
Keskustellaanko aiheesta vasta sitten, kun Suomen kielipolitiikka on demokraattinen ja vastaa Ruotsin kielipolitiikkaa?Ei Ruotsissa ole kahta virallista kieltä. Suomessa on.
- huohkehäpäätelmiä
vertaaminenontuu kirjoitti:
Ei Ruotsissa ole kahta virallista kieltä. Suomessa on.
Aivan. Fasistisia lakejahan ei voi muuttaa jne.
- Hiekkalaatikko
Kyllä fennojen suomalaisuus heikoilla. Fennon pitää suojata elämistään kuin pikkulapsi hiekkalaatikkoaan.
- kaikkioikeudet
Hiekkalaatikko kirjoitti:
Kyllä fennojen suomalaisuus heikoilla. Fennon pitää suojata elämistään kuin pikkulapsi hiekkalaatikkoaan.
Taiu sitten myös suomalaisilla on oikeus puolustaa ihmisarvoa ja demokratiaa ja myös kunnioittaa omaa äidinkieltään niin paljon, ettei suvaitse siihen kohdistuvaa syrjintää.
Tällainen oikeus on mm. myös ruotsalaisilla, Ruotsissa ruotsindemokraateilla on jo 26,8 % kannatus ollut viime mittauksessa. - Syrjitty
Mutta sellaista oikeutta ei saa olla esim. suomalaisilla ruotsinkielisillä? Tällä palstalla ainakin yritetään syrjiä ruotsinkieltä Suomessa ja käytännön tosielämässä syrjitään pientä vähemmistökieltä paikassa kuin paikassa. Mutta sellaistahan sen pitää olla. Enemmistö määrää.
- väärätkeinot
Syrjitty kirjoitti:
Mutta sellaista oikeutta ei saa olla esim. suomalaisilla ruotsinkielisillä? Tällä palstalla ainakin yritetään syrjiä ruotsinkieltä Suomessa ja käytännön tosielämässä syrjitään pientä vähemmistökieltä paikassa kuin paikassa. Mutta sellaistahan sen pitää olla. Enemmistö määrää.
Omaa äidinkieltä EI puolusteta syrjimällä muita ja pakottamalla sitä muille! Hyväksymällä positiivenen syrjintä! Sekä hyväksymällä hallitsemtaon maahanmuuto! Ongelma on juurio se, että teillä on täysin vääränlaiset keinot, jos se todella muka olisi "oman äidinkielen puolustamista"!
Suomenkielisillä ON oikeus omaan äidinkieleensä. Koska Suomi on pääosin suomenkielinen, alueilla, joilla puhutaan suomen kieltä, myös mm. palvelut jne. tarjotaan juuri suomen kielellä. Kun taas vähemmistön aseman on oltava juuri kokonsa mukainen! Siis alueilla, joilla puhutaan taas ruotsia enemmistönä, mm. palvelut on oikeus saada ruotsin kielellä.
Tätä tarkoitetaan demokratialla ja ihmisarvon kunnioituksella! - Enemmistöläinen
väärätkeinot kirjoitti:
Omaa äidinkieltä EI puolusteta syrjimällä muita ja pakottamalla sitä muille! Hyväksymällä positiivenen syrjintä! Sekä hyväksymällä hallitsemtaon maahanmuuto! Ongelma on juurio se, että teillä on täysin vääränlaiset keinot, jos se todella muka olisi "oman äidinkielen puolustamista"!
Suomenkielisillä ON oikeus omaan äidinkieleensä. Koska Suomi on pääosin suomenkielinen, alueilla, joilla puhutaan suomen kieltä, myös mm. palvelut jne. tarjotaan juuri suomen kielellä. Kun taas vähemmistön aseman on oltava juuri kokonsa mukainen! Siis alueilla, joilla puhutaan taas ruotsia enemmistönä, mm. palvelut on oikeus saada ruotsin kielellä.
Tätä tarkoitetaan demokratialla ja ihmisarvon kunnioituksella!Suomessa tehdään niinkuin perustuslaki ja enemmistö määrää. Sihen on tyytyminen. Ei tässä.ruotsinkieliset pysty kieltään puolustamaan imuuten kuin esittämällä omia näkemyksiään ja toivomuksiaan. Enemmistö päättää eli suomenkieliset. Jos enemmistö äänestää enemmistöä vastaan niin ei siitä hirveästi kannata vähemmistöä syyttää.
- molemmissavikaa
Enemmistöläinen kirjoitti:
Suomessa tehdään niinkuin perustuslaki ja enemmistö määrää. Sihen on tyytyminen. Ei tässä.ruotsinkieliset pysty kieltään puolustamaan imuuten kuin esittämällä omia näkemyksiään ja toivomuksiaan. Enemmistö päättää eli suomenkieliset. Jos enemmistö äänestää enemmistöä vastaan niin ei siitä hirveästi kannata vähemmistöä syyttää.
Olet oikeassa. Enemmistössä on hyvin paljon vikaa!
Mutta vikaa on ihan yhtälailla vähemmistössä, itse en ole nähnyt yhtään ruotsinkielistä, joka olisi ruotsinkielisen kieliryhmän KOON mukaisen aseman kannalla (vähemmistöaseman) eli toisin sanoen IHMISARVON kannalla. - Kielipysyy
Ihmisarvo ei kyllä saa mennä pääluvun funktiona vaan sen pitää olla kaikille sama. Ei ole väärin, jos ruotsinkielisillä on samat oikeudet kuin suomenkielisillä. Kielivähemmistömme vika on heidän kielensä ruotsi. Ei olisi kielipoliittisia ongelmia, jos meillä ei olisi ruotsinkielisiämme. Kielipoliittisia ongelmia ei näytä tulevan maahanmuuttajien kielistä.
- Nettisuomal-nettifenno
Enemmistöläinen kirjoitti:
Suomessa tehdään niinkuin perustuslaki ja enemmistö määrää. Sihen on tyytyminen. Ei tässä.ruotsinkieliset pysty kieltään puolustamaan imuuten kuin esittämällä omia näkemyksiään ja toivomuksiaan. Enemmistö päättää eli suomenkieliset. Jos enemmistö äänestää enemmistöä vastaan niin ei siitä hirveästi kannata vähemmistöä syyttää.
Enemmistöläinen: "Ei tässä ruotsinkieliset pysty kieltään puolustamaan muuten kuin esittämällä omia näkemyksiään ja toivomuksiaan."
Kielivähemmistön kellokkaat RKP:ssä ovat olleet ja edelleen ovat vaatimassa sellaista, mikä ei heitä eikä heidän kannattajiaan ollenkaan koske eikä sen vuoksi heille vähääkään kuulu. Eivät he omia oikeuksiaan puolusta, kun ovat suuna päänä vaahtoamassa ja vaatimassa enemmistölle pakkoruotsia. RKP:n tehtävä on vaatia tai olla vaatinmatta joukoilleen pakkosuomea. Hoitakoot vain oman tonttinsa. - eipäätäeikähäntää
Kielipysyy kirjoitti:
Ihmisarvo ei kyllä saa mennä pääluvun funktiona vaan sen pitää olla kaikille sama. Ei ole väärin, jos ruotsinkielisillä on samat oikeudet kuin suomenkielisillä. Kielivähemmistömme vika on heidän kielensä ruotsi. Ei olisi kielipoliittisia ongelmia, jos meillä ei olisi ruotsinkielisiämme. Kielipoliittisia ongelmia ei näytä tulevan maahanmuuttajien kielistä.
Tuolla teidän logiikallanne teidän olisi
a) vaadittava pakkoruotsia koko maailmaan (kaikille muunkielisille) sekä etuoikeuksia itsellenne koko maailmassa
b) vaadittava samanlaista asemaa KAIKILLE muille maailman vähemmistöille.
Teiädn on kunnioitettava suomenkielisten äidinkieltä - näin ollen ette voi vaatia koko Suomessa esim. palvelua omalla kielellänne. VAIN siellä, missä ruotsia enemmistönä puhutaan! Ihmisarvo kun on sitä, että myös SUOMENKIELISELLÄ on ihmisarvo. - Vaatijatry
Nettisuomal-nettifenno kirjoitti:
Enemmistöläinen: "Ei tässä ruotsinkieliset pysty kieltään puolustamaan muuten kuin esittämällä omia näkemyksiään ja toivomuksiaan."
Kielivähemmistön kellokkaat RKP:ssä ovat olleet ja edelleen ovat vaatimassa sellaista, mikä ei heitä eikä heidän kannattajiaan ollenkaan koske eikä sen vuoksi heille vähääkään kuulu. Eivät he omia oikeuksiaan puolusta, kun ovat suuna päänä vaahtoamassa ja vaatimassa enemmistölle pakkoruotsia. RKP:n tehtävä on vaatia tai olla vaatinmatta joukoilleen pakkosuomea. Hoitakoot vain oman tonttinsa.Miksi he vaatisivat, jos asialla ei olisi mitään yhteyttä ruotsinkielisiin ja heidän tulevaisuuteensa. Nettifennotkin olette solkenaan vaatineet: ensin pois pakkoruotsi ja sen jälkeen Suomi yksikieliseksi. Fennojen puolelta vaaditaan jatkuvasti ruotsinkielisiltä suomen kielen osaamista ja tämä koskee myös kaikkia maahanmuuttajiakin.
- herääjo
Vaatijatry kirjoitti:
Miksi he vaatisivat, jos asialla ei olisi mitään yhteyttä ruotsinkielisiin ja heidän tulevaisuuteensa. Nettifennotkin olette solkenaan vaatineet: ensin pois pakkoruotsi ja sen jälkeen Suomi yksikieliseksi. Fennojen puolelta vaaditaan jatkuvasti ruotsinkielisiltä suomen kielen osaamista ja tämä koskee myös kaikkia maahanmuuttajiakin.
Jokaisessa maailman maassa vähemmistössä on pakollinen enemmistökielen opiskelu. Täällä en kuitenkaan ole nähnyt suomalaisilta sellaisen vaatimista. Paremminkin on sanottu, että Suomi voisi tässä tehdä maailmanlaajuisen poikkeuksen ja antaa vähemmistölle valinnanvapauden.
Ruotsindemokraatit Ruotsin suurimpana puolueena (26,8%) ovat jopa ehdottaneet jo suomen kielen VÄHEMMISTÖaseman lakkauttamista. Täälläei olla vaadittu mitään muuta kuin juuri sitä VÄHEMMISTÖasemaa vähemmistökieli suomenruotsille! - Itsesyyttäjä
eipäätäeikähäntää kirjoitti:
Tuolla teidän logiikallanne teidän olisi
a) vaadittava pakkoruotsia koko maailmaan (kaikille muunkielisille) sekä etuoikeuksia itsellenne koko maailmassa
b) vaadittava samanlaista asemaa KAIKILLE muille maailman vähemmistöille.
Teiädn on kunnioitettava suomenkielisten äidinkieltä - näin ollen ette voi vaatia koko Suomessa esim. palvelua omalla kielellänne. VAIN siellä, missä ruotsia enemmistönä puhutaan! Ihmisarvo kun on sitä, että myös SUOMENKIELISELLÄ on ihmisarvo.a) älä höpöttele järjettömiä
B) nyt kyllä puhuttiin pelkästää suomalaisista asioista. Kuka hallitsisi koko maailman asiat.
Jos eläisit päivänkin ruotsinkielisenä Suomessa huomaisit, ettei vaadita, ei kannata vaatia eikä ruotsinkielisiä palveluita löydy lähellekään siinä suhteessa kuin on suomenruotsalaisia.
Enemmistö päättää, ei suomenruotsalaiset. Syyttäkää itseänne, jos koette vääryyttä. - herääjo
Itsesyyttäjä kirjoitti:
a) älä höpöttele järjettömiä
B) nyt kyllä puhuttiin pelkästää suomalaisista asioista. Kuka hallitsisi koko maailman asiat.
Jos eläisit päivänkin ruotsinkielisenä Suomessa huomaisit, ettei vaadita, ei kannata vaatia eikä ruotsinkielisiä palveluita löydy lähellekään siinä suhteessa kuin on suomenruotsalaisia.
Enemmistö päättää, ei suomenruotsalaiset. Syyttäkää itseänne, jos koette vääryyttä.Syytämmekin! Minä ainakin olen koko ajan syyttänyt sekä enemmistöä että vähemmistöä. Jos RKP vaatisi ruotsin kielelle vähemmistöasemaa ja lain muuttamista totuutta vastaavaksi - se hyväksyttäisiin heti se lakimuutos - eli siinä mielessä vika on ihan molemmissa! Sekä lammas-suomalaisissa että vaatija-RKP:ssä.
Jos kerran koette oikeudeksenne vaatia oman kielenne pakkosyöttämistä sekä etuoikeuksien hyväksymistä juuri SUOMENKIELISILTÄ kaikkien muunkielisten sijaan - mikä tekee juuri suomenkielisistä tällaiseen velvoitettuja? Ei siinä oikeastikaan ole logiikkaa. Eikä siinä, että hyväksytte kaikille muille maailman vähemmistöille normaalin vähemmistöaseman, muttette itsellenne. - Arvokaskohtelu
herääjo kirjoitti:
Jokaisessa maailman maassa vähemmistössä on pakollinen enemmistökielen opiskelu. Täällä en kuitenkaan ole nähnyt suomalaisilta sellaisen vaatimista. Paremminkin on sanottu, että Suomi voisi tässä tehdä maailmanlaajuisen poikkeuksen ja antaa vähemmistölle valinnanvapauden.
Ruotsindemokraatit Ruotsin suurimpana puolueena (26,8%) ovat jopa ehdottaneet jo suomen kielen VÄHEMMISTÖaseman lakkauttamista. Täälläei olla vaadittu mitään muuta kuin juuri sitä VÄHEMMISTÖasemaa vähemmistökieli suomenruotsille!Jos pakkoruotsi lopetetaan, lopetetaan myöskin pakkosuomi. Kysymys ei ole kansan tahosta tai vaatimuksista vaan lainsäädännöstä.
Vaatia voi ja saa paitsi, että pakkoruotsia ei saa vaatia. Ruotsin demokraattien vaatimus on ihan OK. Toinen asia sitten on hyväksyykö Ruotsin parlamentti. Toisaalta EU- maissa vaikuttaa EU- lainsäädäntö koskien vähemmistöjen tunnustamista eikä sellaisen lainsäädännön yli helposti kävellä.
Ruotsinkieliset Suomessa elävät tietenkin siinä toivoss, että Suomen päättäjät kohtelevat heitä arvokkaasti niinkuin suomenkielisiäkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1363667- 122396
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371955Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211721Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?301493- 1241448
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101311- 141246
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo4781221- 761135