viiden vuoden kiusaamisen jälkeen rupesin kunnolla miettimään mitä kiusaajien päässä liikkuu. yleisintä on minulla on ollut haukkuminen rumaksi viimeksi juuri pari päivää sitten, kun kiusaajat sanovat sinua rumaksi ja väittävät että ovat 100kertaa kauniimpia kuin sinä, jos se pitäisi paikkansa ei heidän tarvitsisi olla sitä mitenkään todistelemassa. minulla oli tosi hyvä kaveri 1 ja 2 luokalla sitten hän vaihtoi koulua vitosella vaihdoimme molemmat koulua ja vielä samaan kouluun ja siitä hän aloitti hän oli unohtanut minut melkein kokonaan ja rupesi kiusaamaan minua. itse haluaisin uskoa että voisimme vielä joskus olla kavereita joten en ole koulussa mitään puhunut opettajilleni enkä kotona vanhemmileni. kaverin jotka tietävät tästä ovat ehdottaneet minulle että kertoisin opettajille mutta en millään haluaisi. koulukiusaaminen on vakava juttu joka on minulle ehtinyt vuosien varrella aiheuttaa vaikka mitä. jos minä saisin päättää koulukiusaaminen olisi ihan lailla kielletty. muistakaa jos näette koulukiusaamista teidän pitää siihen puuttua jos et uskalla mennä suoraan väliin hae opettja tai muu aikuinen. kiitos ja tehdäään maailmasta parempi paikka lopettamalla kiusaaminen <3
koulkiusaaminen
0
91
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391779En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271598Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141404Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3421358Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681275- 81141
- 121048
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7951- 20949
- 80889