Kiemunki erotettiin

Valttuutettu

Olen kuullut varmalta taholta että Iisakki Kiemunki käytännössä erotettiin sekä valtuuston että maakunnan puheenjohtajuudesta. Kiemunki oli kuuleman mukaan ollut paikkakunnan isojen poikien puhuttelussa ja hänelle oli annettu ymmärtää, että riitely ja oikeussalit saavat nyt riittää. Viimeinen niitti oli kuulemma oikeuden tuomio raastuvan oikeudessa. Isommissa piireissä on jo kauan seurattu huolestuneena Kiemungin tekemisiä ja epäonnistumisia mm. edunvalvonnassa ja kaupungin omissa hankkeissa. Näin annettiin vielä kaverille kunniallinen tie väistyä itse vallan kammareista.

52

249

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • itkua.iisakkitautiselta

      Iisakkitautinen suree pohjattomasti Iisakin lähtöä kun hompell on. Katselee kuvaa seinällä ja itkee. Aloittajatautinen voisi kertoa ketä olivat isot pojat kun Iisakki on isoin poika kaupunginkunnallispolitiikassa. Älä tautinen masennu kun Iisakki tulee tervehtimään suljetulle kun vaan pyydät.

      • äläotaenää

        ai hei perttu.


      • äläotaenää

        ai hei kari.


    • rt576

      Näin on suurella todennäköisyydellä käynyt, sillä kukapa luopuisi vallasta vapaaehtoisesti

      • tai.muuten.sitoutettu

        Ei ainakaan narsissinen.


    • jokainenkykyjensämukaan

      mutta nyt on Iisulla hyväpalkkainen keltaisten memolappujen liimaushomma ilmoitustauluille sairaanhoitopiirissä.

      • Vihdoinn

        Kari luopui vallasta poliisin toimesta eikä vapaaehtoisesti. Ehkä yrittää Miekkalinnassa jo totuutta SCC rötöscasessa


    • JäsenkirjaEiHylkää

      Ihan hyviin kunnan hommiin Iisakki kuitenkin pääsi. Propsit siitä Iisakille.

      • PoliisiEiPetä

        Toiset etenee uralla ja toiset Miekkalinnaan kuten Kari&Lulu.


      • IisakkiHäpeäpaaluun

        Meinaatko, että Iisakki olisi ansainnut noin hyvän työpaikan? Ei saatana sitten ollenkaan!
        Sen kaiken aiheuttamansa tuhon jälkeen Iisakki ei ansaitse mitään hyvää ja kaunista! Se surkimus pitäisi laittaa kirkon eteen viikoksi jalkapuuhun ja laittaa yleisölle kori mätiä tomaatteja valmiiksi ihan viereen. Siitä sitten vaan heittämään tomaatit päin pläsiä ja suorat sanat perään! Viikon häpeäpaaalun jälkeen Iisun voi lähettää kotipaikalleen Tervakoskelaisten riemuksi.


      • Rumaaaa

        K.Ari on oppinut nopeasti sellissä vankien karkeaa kiroilua. Kirosanoja tuntuu riitttävän sanavarastosta jo mafiatyyliin.


      • OpportunistinArki

        Vankila tekee kaltaisekseen.


      • DemaritransunMärätUnet
        OpportunistinArki kirjoitti:

        Vankila tekee kaltaisekseen.

        Hei, sinähän olet ymmärtänyt asian ihan väärin. Sinä demaritransu toivot tietenkin märissä unissasi Karille tuomiota, mutta totuus on ihan toinen.
        Muistat sinäkin demaritransu varmasti kuka ihku oikea siimalettidemari se onkaan jo tuomittu rikoksesta?
        Paljon pahempaa siimaletille on tulossa vielä hovista. Että siinäpä totuuksia sulle demaritransu!!


      • Sekavaaaaa

        K.Ari on sellissä yhä oppivainen. Ei kirosanaa mutta sekavaa vankilan lääkityksestä.


      • Eimistaan
        DemaritransunMärätUnet kirjoitti:

        Hei, sinähän olet ymmärtänyt asian ihan väärin. Sinä demaritransu toivot tietenkin märissä unissasi Karille tuomiota, mutta totuus on ihan toinen.
        Muistat sinäkin demaritransu varmasti kuka ihku oikea siimalettidemari se onkaan jo tuomittu rikoksesta?
        Paljon pahempaa siimaletille on tulossa vielä hovista. Että siinäpä totuuksia sulle demaritransu!!

        Mistä muka kuimukki tuomittu


    • kynänteroitinten.piällys

      Iisakista ei ollut valtiomieheksi. Ei kyennyt kohoamaan pikkuasioiden yläpuolelle. Pienisieluinen moukka ei ollut edes kumiseva vaski vaan tyhjä tynnyri ja kynänteroitinten johtaja.

      Sellaisille ei patsaita taikka muistomerkkejä kiitolliset kansalaiset pystytä.

      • Koulukiusaajalle

        Kansainvälinen lentokenttä kuitenkin.


    • Poikatytto

      Jihuu hippi sai kenkää

      • Tarkennuss

        Tarkasti sanoen K.Ari sai potkut ja linnaa.


      • Tarjalle tilaa vaaleissa.


      • tulostiedossa

        Perzuikki Tarjasta tulee uusi suhmuri.


      • tulostiedossa

        Hyväsisko suhmutti valtuustonuijaksi.


    • wsd343

      Kiemunki sai todellakin ansionsa mukaan. Jos Hämeenlinnan kehityksestä ja suunnasta oltaisiin oltu oikeasti huolissaan, niin kiemunki olisi pitänyt erottaa jo vuosia sitten. Kaveri keskittyi lähinnä riitelyyn varsinkin viimeisinä aikoinaan

      • OnneaKK

        Samaa mieltä että Iisakki sai ansionsa mukaan ja valittiin parhaana päällikkötehtävään.


    • suhteellisuudentajua

      Elämästä tässä vain on kyse, ja ihmisistä. Elämää on ollut maapallolla jo kauan, ja ihmisiä on nykyään yli 7 miljardia eli moneen lähtöön riittää.
      Sadan vuoden päästä teitä ei muista kukaan. Olette jossakin sukupuussa vain nimi, pari päivämäärää ja paikkakuntaa.

      • OnSiinäSenVerranbetonia

        Scc toteemi tosin on silloinkin vielä muistona paikallisista suurmiehistä.


      • Ikgdgxd

        K.Ari purkaa vankityönä.


      • Ikgdgxd
        Ikgdgxd kirjoitti:

        K.Ari purkaa vankityönä.

        "Rokkikukko"-K.Pierunki purkaa vankityönä ja tuo Vähälahjainen Kok/Dem-Trolli jelppii sen mitä nyt osaa!
        "Vartia" käskyttää ja pamputtaa tarvittaessa!

        Ja Persut nauraa!!!!!! :))


    • tausta.petti.issun

      Issun olisi syytä tukistaa taustajoukkojaan ja puoluettaan - niin luokatonta kuraa siellä toilailee. Todellinen suopallon nappulaliiga. Issun taustajoukot tuhosivat Issun poliittisen uran - sama kohtalo todennäköisesti kaikilla jotka niiden puupäiden kanssa asioivat.

      Olette aikamoisia klovneja.

      • noinhasemeni

        Nätisti sanoit.


    • päänahka.kumista

      Kuminaamarit omasta takaa. Ei tartte pilailupuodista haeskella.

    • tausta.petti.K.Arin

      K.Arin olisi syytä tukistaa taustajoukkojaan ja puoluettaan - niin luokatonta kuraa siellä toilailee. Todellinen suopallon nappulaliiga. K.Arin taustajoukot tuhosivat K.Arin poliittisen uran - sama kohtalo todennäköisesti kaikilla jotka niiden puupäiden kanssa asioivat.

      Olette aikamoisia klovneja selissä.

      • ääliöt.taustatuholaiset

        Tuhositte issun elämäntyön ja perinnön ja painoitte lokaan. Käytitte raakasti hyväksi yksinkertaista hyväntahtoista tervalaista moukkaa, jolla oli visio paremmasta hämeenlinnan arjesta.

        Ja heititte lopuksi linjurin alle susien ja kulkukoirien mutusteltavaksi. Jos olette jotakin suojelijoita, niin enpä haluaisi olla suojelukohde.

        Potkut sietäisitte saada.


      • ääliöt.KokDem-tuholaiset

        Tuhoamme joukkovoimaa käyttäen Kok/Dem-Trollin omat elämänarvot sekä Pienliikemies K.Liirosen perinnön ja painamme kaiken sen lokaan.
        Käytämme raakasti hyväksemme tätä yksinkertaista sekä pahantahtoista, lobotoitua Kok/Dem-Trollimoukkaa, jolla oli harhainen, Pienliikemies K.Liirosen luoma, valheellinen visio paremmasta hämeenlinnan arjesta.

        Heitämme lopuksi hänet Persujen vaalivankkurien alle telaketjujen ja akselistojen tasauspyörästömurikan ruhjottavaksi.
        Me emme ole mitään suojelijoita, niin eipä tuota Trolliakaan suojella.

        Siunausta sietäisitte saada.
        Paha saakoon palkkansa!


      • OpportunistinArki

        Ihanaa persujen katkeraa sarkasmia.


      • IloinenAnarkia
        OpportunistinArki kirjoitti:

        Ihanaa persujen katkeraa sarkasmia.

        Ihanaa. persujen iloisenriehakasta sarkasmia.


    • ääliöt.taustatuholaiset

      Tuhositte K.Arin elämäntyön ja perinnön ja painoitte lokaan. Käytitte raakasti hyväksi yksinkertaista hyväntahtoista tervalaista moukkaa, jolla oli visio paremmasta hämeenlinnan arjesta.

      Ja heititte lopuksi linjurin alle susien ja kulkukoirien mutusteltavaksi. Jos olette jotakin suojelijoita, niin enpä haluaisi olla suojelukohde.

      Potkut sietäisitte saada.

      • Itse-tehtyä

        Itse tuhosi scc suhmuroinnilla. Poliisi hoitaa loput.


      • UraaHMLnToverioikeus
        Itse-tehtyä kirjoitti:

        Itse tuhosi scc suhmuroinnilla. Poliisi hoitaa loput.

        Niin, hovioikeuden raskauttava päätös hoitaa loputkin minimaaliset rippeet Iisakin urasta. Ajatelkaapa hyvät kaupunkilaiset, meillä on rikoksesta tuomittu tuore tiedotuspäällikkö sairaanhoitopiirissämme!
        Kanta-Hämeessä ura voi edistyä merkillisillä meriiteillä eli oikeuden antaman rikostuomion voimalla!!


      • VähäSäälittää

        Iisakkitautinen suree Iisakin lähtöä politiikasta. Hompell luuseri.


      • Sairaalan.tuho
        UraaHMLnToverioikeus kirjoitti:

        Niin, hovioikeuden raskauttava päätös hoitaa loputkin minimaaliset rippeet Iisakin urasta. Ajatelkaapa hyvät kaupunkilaiset, meillä on rikoksesta tuomittu tuore tiedotuspäällikkö sairaanhoitopiirissämme!
        Kanta-Hämeessä ura voi edistyä merkillisillä meriiteillä eli oikeuden antaman rikostuomion voimalla!!

        Kai nyt joku niistä kymmenistä nimityksessä heppoisin perustein syrjitystä tekee päätöksestä asiankuuluvan hallintokantelun/valituksen määräajan vielä kestäessä.


    • VapaataMatkustelua

      Ei ollut riemulla rajaa, kun kuultiin, ett Iisakki-vajaa, sai lähteä mierontielle kaikista luottamustoimistaan!
      IHANAA, UPEETA, MAHTAVAA!! ELÄMÄNI PARAS PÄIVÄ! Kiitos demarit kun heititte sen rotan ulos laivasta.

      Sarilla on nyt suruaika, kun ei voi tehdä enää kaupungin piikkiin yhteisiä matkoja rakkaan Iisuliinin kanssa.
      No ei se mitään, nyt Iisakin kanssa voi matkustaa ihan vaikka parina, kun sen kulissikuviot on lopussa. Harmi vaan, kun kiinnostus on enemmänkin "pöllönsilmän" ronaamisessa.

      • PakkoPaitaan

        Iisakkitautisen itkulla ei ole loppua kun Iisakki jättää politiikan. Hompell on kohta suljetulla taasen.


    • A.Postoli

      Iisakille vain tsemppiä seuraavissa eduskuntavaaleissa.Hänessä,jos kenessäkään, on ainesta kansanedustajaksi.

      • VäkivallanPerintö

        Eihän Iisakin voisi edes ajatella sopivan eduskuntaan, koska se löisi nyrkillä heti jotakuta, joka ei ole herra siimaletin kanssa samaa mieltä. Saataisiin jälleen hävetä kaupungin suurimman reppanan touhuja. Sellaista on elämä juopon pojalla.


      • Hompell

        Iisakkitautisen itku ja suru on syvää kun Iisakki jättää politiikan. Hompell raukka.


    • julafton

      Olen kuullut varmalta taholta, että tänne kirjoittavat on vähälahjaisia.

      • TerveisinHoitajasi

        Kiitos kun kirjoitit....muista ottaa iltälääkkeet ja mene aikaisin nukkumaan! :)


      • potilaasi
        TerveisinHoitajasi kirjoitti:

        Kiitos kun kirjoitit....muista ottaa iltälääkkeet ja mene aikaisin nukkumaan! :)

        Vähän on aikaista vielä, mutta kiitos muistuttamisesta sisar hento valkoinen.


      • Jjdjgytr

        Perzuikkeja tulee muistuttaa.


      • Jjdjgytr
        Jjdjgytr kirjoitti:

        Perzuikkeja tulee muistuttaa.

        Kok/Demuja tulee ohjata.....kohti oikeussaleja ja Miekkalinnaa, sille kierrokselle ne kuuluu !


      • Heheeehhe

        Kari ja Lulu siell on.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      45
      2053
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1650
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1434
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      351
      1416
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1295
    6. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      9
      1291
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1088
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      981
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      972
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      959
    Aihe