Päästiin pahasta

fgrt665

Kiemungin erottaminen valtuuston ja maakuntahallinnon puheenjohtajuudesta luo uudenlaista toivoa Hämeenlinnan alueelle. Kun pahantahtoinen, ilkeämielinen vääryyteen taipuvainen ja kaunainen Kiemunki poistuu hallinnosta saa uudenlainen avoin ja kuntalaisia kunnioittava politiikka nyt uuden mahdollisuuden.

kiemunki on ollut aina valmiina puolustamaan salailevaa, kuntalaisille vahingollista päätöksen tekoa. Kiemunki puolusti muunmuassa äärimmäisen voimakkaasti lahjuksia ottaneiden kaupungin yhtiöiden toimitusjohtajien toimintaa ja kun kaupungin sosiaalidemokraatit vuokrasivat rikollisjärjestö cannonbalille toimitilansa, Kiemunki naureskeli asialle facebook sivuillaan. Nyttemmin canonballin johtohenkilö tuomittiin 2 vuoden ja 7 kuukauden vankeusrangaistukseen huumausaine- ja muista rikoksista.

Kiemungin moraalittomuus ja rikollisen toiminnan suosiminen ei jää pelkästään näihin , vaan se on muodostunut oikeastaan tavaramerkiksi hänen kaikelle toiminnalleen. Kiemungin vahingollisuus koko kaupungille näkyy myöskin taloudessa nyt veron korotuksina. Joka ikinen Hämeenlinnan veronmaksaja maksaa hamaan tulevaan Kiemungin ideoimaa kantolan tyhjillään olevaa rokkipuistoa. Ja kaikki muutkin nykyhallinnon ideoimat hankkeet ovat surkealla tavalla epäonnistuneet.

9

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HölinääLampaanpäästä

      Joo, olihan sillä melkoiset höpöpuheet.

      Laitetaan SCC:llä sairaanhoitopiiri kuntoon ja 1000 uuttatyöpaikkaa.

      Kaivopark tarvitaan moottoritien ruuhkia purkamaan ja 300:lle uudelle myyjälle parkkipaikaksi.

    • Raukkaa

      Iisakkitautinen itkee ja vetää anduun kun Iisakki jättää politiikan. Hompell raukka.

      • IisakkiSekosiJaLopetti

        Väärin, väärin!!!! Me kaikki iloitsemme, kun Iisakki lähtee lopullisesti ja jättää päätöksenteon muille ja lisäksin toivottavasti täysijärkisille demareille. Siitä demariedustajien täysijärkisyydestä ei ole vielä kuitenkaan yhtään mitään takeita.


      • oikeinOikein

        Samaa mieltä. Onnea Iisakki uuteen päällikkövirkaan. Onnea paras valittiin!


      • Llsrdvg

        Toinen selliin toinen uusiin töihin.


    • voilähteäuusijakkaraalta

      Miehen tulevaisuushan ei vielä ole ilmoitustaulujen liimalappujen liimaajana ihan saletissa, koska tapaus SCC:n oikeudenkäynnit eivät ole vielä alkaneet.

      • Sccc

        Kari ja Lulu siellä on syytteessä ja kakkua tulossa paljon.


      • Kakut maistuu aina.


    • PERSGutaRallaa

      Koska Ritaluoman miljoonavaadeoikeudenkäynti Ilkkalaa kohtaan alkaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      50
      2069
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1660
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1444
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      351
      1426
    5. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1334
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1295
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1088
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      8
      994
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      972
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      959
    Aihe