Mettäläisen kuulumisia!

Terve vaan 60 .
En ole tätä palstaa seurannut pitkään aikaan, mutta ajattelin kirjoitella jotain, kun joskus aiemminkin tänne mielipiteitäni olen sorvaillut.
No, asiaan. Vuosi on kulunut vaimon kuolemasta ja surut on surettu, tai jotenkin yli päästy. Ehkä suurin voimaa antava taho on uusi kaveri, joka on myös leski, pitää tietenkin kertoa, että on naispuolinen ettei näin nykyaikana leimata homoksi. Tulee vain mieleen, että olen onnenpekka ettei tarvitse yksinäisyyttä kärsiä, vaikka entistä elämää ei voi unohtaa kaikkineen iloineen ja suruineen. No, tapasin hänet leskiryhmässä ja tavallaan kaksi ihmistä tukee toisiaan, vaikka tietynlaisia sopeutumis vaikeuksia on, kun sitä on tottunut määrätynlaista rytmiä noudattamaan.
Nämä on vaan mettäläisen höpinöitä, mutta eihän se yksin olokaan helppoa ole, eli näin mennään.
Jos jotain juolahtaa kommentoida, niin mikä ettei. T. Mettisä

15

142

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvin-pullat-pinossa

      Pieni muistikuva on, että joku palstan daameista suosittelikin sinulle leskiryhmään liittymistä.

    • Mukavaa, että joku muistaa minutkin!
      No, en tiedä kannattiko liittyä leskiryhmään, kun olen vähän vaikea tapaus. Aika näyttää missä mennään, eli tulleeko mittää.

      • mittää

        No ei tule, mittää!


    • Siilimuorikka3

      Hyvä kun ite oivallat vaikeutes, silloin on vielä toivoa :). Hyvää Joulua ja Menestystä tulevaan.

      • Kiitos siilimuorikka ja Hyvää Joulua myös sinulle, sekä kaikkea hyvää!


    • Mieslesket ja muuten joutilaat ukot napataan nopeasti, elleivät älyä hanttiin pistää.
      Mutta hyvää jatkoa sinulle/teille, olkaatten onnekkaita.

      • Kiitos ja hyvää elämää sinullekin!


    • et.ikänä.kelpaa

      Onko leski samanikänen kuin sinä? Älä ota vanhaa leskeä, ne muistelee entistä miestään.

      • Ei ole, vaan seitsemän vuotta nuorempi. Ehkä sitä on itse mikä muistelee entistä vaimoa.


    • Toivon sinulle onnea uudessa suhteessasi, älä huolia kanna metsis, asioilla on tapana järjestyä ; )

      • Kiitos Korpikirjailija lämmittävästä viestistäsi ja kaikkea hyvää sulle.


    • reppuriika

      Toivotan minäkin puolestani sinulle kaikkea hyvää ja siunausta. Varmasti kaksi samanlaisen menetyksen kokenutta ymmärtää parhaiten toisiansa.
      Viime keväänä eräs tuttava pariskunta meni ajasta ikuisuuteen kuukauden sisällä.
      Mies poti muutaman vuoden mahasyöpää ja vaimolla oli muistiongelmia useiden hengityskatkosten vuoksi, kun sydän oli ollut liian kauan pysähdyksissä.
      Mies kuoli ja hautajaisten jälkeen vaimo siirrettiin laitokseen. Ei ehtinyt elää siellä kuin reilun viikon, kun menehtyi. Mielestäni onnellinen loppu uskossa olevalle pariskunnalle. Kyllä vaimo pystyi suremaan ja kaipaamaan edesmennyttä kumppania ja kotia.

    • Kaikkea hyvää elämääsi uuden kumppanin kanssa.

      • Kiitos ja kaikkea hyvää sinullekin!


    • Kiitos sinulle lämmittävästä viestistäsi ja kaikkea hyvää. Näinhän se on ettei oikein yksin pärjää, kun on yhteistä taivalta ollut yli 30v. Tietenkin uusi suhde on nyt tavallaan, jos rehellisesti sanotaan, niin korvike menetykselle ja molemmin puolinen ajatus, että tuetaan toisiamme ja katsotaan löytyykö yhteinen sävel yhteisestä elämästä, mutta aika näyttää mihin suuntaan mennään. Monikin tuttava on hyväksynyt suhteemme, vaikka aikaa ei ole kulunut kovinkaan kauan menetyksestä. Tulee tietenkin mieleen, että jotkut voi ajatella etten ole rakastanut vaimoani tarpeeksi, kun näin nopeasti uuden suhteen loin, mutta enpä välitä siitä. No, muistot elää ja nyt mennään näin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5430
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2377
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1637
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      239
      1620
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1487
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1426
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1185
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1163
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      324
      1150
    10. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      324
      1136
    Aihe