Kävin syyskuun lopussa 2016 laserleikkauksessa, TRE Silmäsairaalassa. Itse operaatio oli todella pikkujuttu vaikka etukäteen kovasti jännitti, koska en tykkää silmien sorkkimisesta aikaisemman eri asian yhteydestä huonon kokemuksen takia. Leikkauksessa jätettiin silmät eripariksi, vasen lähinäköön ja oikea kaukonäköön. Sanottiin että aivot tottuvat eriparisuuteen muutamassa kuukaudessa. Valonarkuudesta varoitettiin kyllä, mutta jos nyt arvioi niin melko kevyesti kylläkin siitä vaivasta. Nyt mennyt reilut kolme kuukautta, näkö on mielestäni heikennyt, lukeminen on tosi väsyttävää ja valonarkuus on jotain käsittämättömän ikävää, kirkkaat valot liikenteessä oikeasti sattuvat ja kovaa, puhumattakaan auringon valosta, mutta ikävimpänä asiana on lähes jatkuva ja kova päänsärky ja huono vointisuus, ei tahdo edes särkylääkkeet auttaa ja työn teostakaan ei tahdo tulla mitään.
Olen nyt ottanut yhteyttä Silmäsairaalaan, asialle on pakko tehdä jotain korjaavaa tällaista ei jaksa enää. Varmasti suurimmalla osalla operaatio onnistuu ihan ok ja yksilöllistä kaikki terveyteen liittyvä, mutta eriparisuuteen en kyllä suosituksiani anna. Ja kannattaa muistaa että epäonnistunut leikkaus on varmasti todella hankala korjattavaksi, jos aina edes mahdollinenkaan. Silmiä on vain yhdet jokaisella!!
Ikävä juttu tässä on että tuli maksettua kallis leikkaus jolla piti päästä eroon laseista kokonaan, nyt taitaa olla niin että tarvitsen kuitenkin lasit. Uuteen leikkaukseen en tiedä olenko halukas, mitään takeita kun ei ole tuleeko yhtään paremmaksi vai meneekö huonommaksi. Suosittelen yleensä harkitsemaan tarkkaan mennäkö leikkaukseen, itse en kokemuksellani menisi vaikka saisi ilmaiseksi.
Silmien laserointi pikkasen harmittaa :(
3
214
Vastaukset
- pimiö
Kiitos varoituksesta
- kaarin.ran
oliko laser hamraakaihen takia?Minua harmittaa että Suomessa ei yleensä ole N-acelylcholinestrrase ns C-can silmätippija ole yleisesti myynnissä Niistä on US;ssa lääketieteellisiä arrtikkeleita, ovat oikein käytettyinä vaarattomia.estävät harmaa kaihen syntyä ja parantaa alkavaa kauhea,Näin voi välttyä kaikileikkauksesta joka on usein uudestaan leikattava laserillä.En ymmärra miksi ko tipat ovat miltei pannassa Suomessa. Kyllähän tuo silmien leikkaus on ikävää ja ei aina onnostu.Ne ovat tipat ovat resptivapaat maissa jossa niitä saa. USA, Venåjä, Isobritannia ym.
- kaari.ran
Täällä vain kalleilla leikkauksilla pannan ihmisten silmät turhaan leikkauksiin ja komplikaattioihim Miksi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po383289Niin voimakkaat tunteet
Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi162595Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen
sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk242564Puhe on halpaa
Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.441816- 251536
- 1211301
Nainen, se on vain karu totuus, että
sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja2791258Joko aiheuttamani pettymys
on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.901229Kosulan Keisari karviossa
Non ni. Kosulan keisari karviossa käväsemässä,kamera pyöri ja tubetulot lopsahti tilille,myös VEROVÄHENNYLSIIN ajo241146Arvasin että sen profiilin takana on sinä
Ja nyt suutuit. Pidähän tuo äläkä enää haikaile sitten, rakas 😉131110