Kuukivet..

dew324

Mikä todistaa ne kuukiviksi?

35

457

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kmoinjouo

      kosminen säteily
      sitä ei maan kivissä ole

      • Kaikki kivet säteilevät hiukan, toiset voimakkaammin, toiset heikommin. Kovin säteilevillä alueilla rakennusmääräyksetkin vaativat nykyisin suojatoimia, vaikka säteily on tavattoman vähäinen.

        Sen sijaan kuun ja maan kivillä ei ole oleellista eroa säteilyssä, mutta kemialliselta koostumukseltaan ja muodostumishistorialtaan ne ovat erilaisia.

        Kosminen säteily kyllä käsittelee kuuta ja maata eri tavalla, koska kuussa ei ole, ja maassa on ilmakehä. Osa kosmisesta säteilystä pysähtyy jo maan ilmakehään, kuuhun taas kaikki tulee perille asti. Säteily ei kuitenkaan tee säteilyn kohdetta säteileväksi, joten kuukivet ovat yhtä vaarattomia kuin maankin kivet.

        Eiväthän säteilytetyt elintarvikkeetkaan tule säteileviksi, vaan siihen tarvitaan säteilevän aineen laskeuma. Tshernobylin voimalan tuho aiheutti pienen laskeuman meilläkin. Mikäli säteilyä havaitaan joissakin elintarvikkeissa, se on kotoisin tuhoutuneen reaktorin sisuksesta, joka on hajonnut polynä ympäri Eurooppaa silloisten tuulien mukana.


      • kjhkjhkhkj
        rennosti.m kirjoitti:

        Kaikki kivet säteilevät hiukan, toiset voimakkaammin, toiset heikommin. Kovin säteilevillä alueilla rakennusmääräyksetkin vaativat nykyisin suojatoimia, vaikka säteily on tavattoman vähäinen.

        Sen sijaan kuun ja maan kivillä ei ole oleellista eroa säteilyssä, mutta kemialliselta koostumukseltaan ja muodostumishistorialtaan ne ovat erilaisia.

        Kosminen säteily kyllä käsittelee kuuta ja maata eri tavalla, koska kuussa ei ole, ja maassa on ilmakehä. Osa kosmisesta säteilystä pysähtyy jo maan ilmakehään, kuuhun taas kaikki tulee perille asti. Säteily ei kuitenkaan tee säteilyn kohdetta säteileväksi, joten kuukivet ovat yhtä vaarattomia kuin maankin kivet.

        Eiväthän säteilytetyt elintarvikkeetkaan tule säteileviksi, vaan siihen tarvitaan säteilevän aineen laskeuma. Tshernobylin voimalan tuho aiheutti pienen laskeuman meilläkin. Mikäli säteilyä havaitaan joissakin elintarvikkeissa, se on kotoisin tuhoutuneen reaktorin sisuksesta, joka on hajonnut polynä ympäri Eurooppaa silloisten tuulien mukana.

        Tunsin erään rouvan, joka ei uskaltanut käyttää mikroaaltouunia. Ruokaan kun saattoin hänen mielestään jäädä sitä mikroaaltosäteilyä.


      • kfhjkhjdhf

        Kiviä voidaan säteilyttää vaikka korkealla lentävissä lentokoneissa.
        Digikamerankin kenno tuhoutuu säteilyn vuoksi nopeammin lentomatkoilla, kuin maakulkuneuvoissa.


    • Se, että ne on haettu kuusta.

    • rrrgrgg

      Kuukiviä ei ole koska kuu on juustoa.

    • Minätiedänkaiken

      Kuukivet poimittiin Islannista.

    • Ressu1

      Onkp islannissa korkeampi ,h3 pitoisuus kuun muualla maapallolla

    • totuuskomissio

      Ei tarvitse olla kummoinenkaan ruudinkeksijä saadakseen sinne kiviin lisää pitoisuuksia. Islannissa suoritettiin "kuulento" ja sieltä samalla poimitiin "kuukuvet".

      • ofigfhcsf

        Islannissa? Kukaan ei tunnusta, millaisen summan saisikaan tunnustaja jos tunnustaisi? Joku olisi jo tunnustanut, joka tarkoittaa että kävivät oikeasti kuussa


      • AivopierunHajua

        Pakurin pehmettämien aivojen turahdus.


      • Tapani3

        Ei vaan Iranissa


      • Oikeasti kuusalkkarit ei ole yhtään yksimielisiä kuulentojen "suorituspaikasta".


      • Hyvä artikkeli. Lisänä voisi mainita sen, että Kuun pinnalla olleet kivet ovat saaneet pintakerrokseensa varsin suuren säteilyannoksen aurinkotuulesta.

        Maassa kivi altistuu vedelle ja sään aiheuttamalle eroosiolle mutta ei voimakkalle hiukkassäteilylle, koska Maan magneettikenttä ja ilmakehä estävät aurinkotuulen protoneita ja heliumatomin ytimiä pääsemästä pintaan asti. Kuussa kivi taas altistuu älyttömän suurille lämpötilan kuukausittaisille vaihteluille ja Auringon purkaukset pommittavat sitä jatkuvasti hiukkassäteilyllä. Jos kuukivellä on vielä alkuperäinen pinta jäljellä niin sen uloimmissa kerroksissa näkyy tuon tyhjiössä tapahtuneen säteilytyksen jäljet.

        Osa Kuun kivistä on vanhempia kuin Maan kivet. Vanhin Maapallon pinnalla löytyvä kallio on 4.28 miljardin vuoden ikäistä kun taas Kuun pinnalta on löydetty 4.44 miljardin vuoden ikäistä kiveä. Iät on määritetty isotooppiajoituksen perusteella.


      • ExB kirjoitti:

        Hyvä artikkeli. Lisänä voisi mainita sen, että Kuun pinnalla olleet kivet ovat saaneet pintakerrokseensa varsin suuren säteilyannoksen aurinkotuulesta.

        Maassa kivi altistuu vedelle ja sään aiheuttamalle eroosiolle mutta ei voimakkalle hiukkassäteilylle, koska Maan magneettikenttä ja ilmakehä estävät aurinkotuulen protoneita ja heliumatomin ytimiä pääsemästä pintaan asti. Kuussa kivi taas altistuu älyttömän suurille lämpötilan kuukausittaisille vaihteluille ja Auringon purkaukset pommittavat sitä jatkuvasti hiukkassäteilyllä. Jos kuukivellä on vielä alkuperäinen pinta jäljellä niin sen uloimmissa kerroksissa näkyy tuon tyhjiössä tapahtuneen säteilytyksen jäljet.

        Osa Kuun kivistä on vanhempia kuin Maan kivet. Vanhin Maapallon pinnalla löytyvä kallio on 4.28 miljardin vuoden ikäistä kun taas Kuun pinnalta on löydetty 4.44 miljardin vuoden ikäistä kiveä. Iät on määritetty isotooppiajoituksen perusteella.

        Tässä artikkeli aurinkotuulen vaikutuksesta Kuun pölyyn.

        http://adsabs.harvard.edu/full/1980asfr.symp..431B

        Kuun kiviainesta on siis käytetty aurinkotuulen historian tutkimiseen.


    • FRGFRGFRRGG

      No ei, mutta varmaan 60 luvun tekniikalla voi. Nykyajan tekniikalla ei päästä edes kuuhun.

      • Kerrohan, mitä -60 luvun tekniikasta puuttui sellaista, joka olisi estänyt kuumatkat.


      • suksikuuseen

        Kaikki. Tämän lisäksi tietovaje avaruuden oloista. Piste.


      • suksikuuseen kirjoitti:

        Kaikki. Tämän lisäksi tietovaje avaruuden oloista. Piste.

        Eli et kyennyt antamaan järkevää vastausta. Kaksoispiste:


    • fdnxcf

      Se että ne eivät ole maasta ja ne eivät ole myöskään meteoreja.

      • meteori on tähdenlento.

        Olisi aika erikoista, jos Kuusta kerätyt kivet eivät olisi meteoriitteja. Meteoroidit ja asteroidithan ovat pommittaneet sen ihan pölyksi.

        Houstonin varastossa makaa koskemattomana vielä 330 kg kuukiviä. Apollouskovaisten mukaan. Miksi niitä ei kukaan tutki? Ilmeisesti pitäisi saada jostain aitoja kuukiviä, mihin niitä vertailla. Muuten ketään ei kiinnosta.


      • gchmc

        Et ole kuullut Luna-ohjelmasta, sillä jos tietäisit jotain Kuun tutkimushistoriasta huomaisit jotain mielenkiintoista. Kaikki väitteesi muuten olivat valheellisia.


    • Ohman

      Lue nyt vaikka upouusi kirja:

      Anthony Young: The Apollo Lunar Samples.( 2017)

      Springer-kustantamon sivustolta löytyy teoksen esittely.Löytyy sisällysluettelo ja pääsee kurkistamaankiin kirjaan.

      Ohman

    • kovinskeptinen

      Eiköhän maapallotakin löyty "kuukiveä" kun kaivetaan vähän vanhojen meteoriittien ympäriltä

    • FoliotFoliopalstalle
    • HöhlätOvatTäällä

      Kuulentojen feikkaaminen kuuluu olennaisesti tälle palstalle.
      Se asettaa myös kaiken NASAn meille syöttämän paskan kyseenalaisiksi.

      • FoliotFoliopalstalle

        Niin, nimimerkki "HöhlätOvatTäällä". Minä haluaisin että te täällä olevat höhlät salaliittoteoretisoijat menisitte keskustelemaan salaliittoteorioistanne salaliittoteoriapalstalle. Ne kun kuuluvat nimenomaan sen palstan aihepiiriin.

        Kun moderoinnin kuitenkin tiedetään olevan surkean ja olemattoman välimaastosta niin ilmeisesti jatkossakin höhläilette täällä tiede - kategorian ryhmissä.

        Salaliittoteoriapalstalle oikeasti kuuluvaa höhläilyä:
        - 911 salaliitto WTC rakennusten sortumisesta
        - Kuussa käynnin feikkausväitteet
        - Bildenberg salaliitto
        - Chemtrails
        - reptiliaanit

        Salaliittoteoriapalstalle eivät kuulu ne asiat, jotka Snowden paljasti todellisiksi. Siellä siis keskustellaan nimenomaan höhlistä väitteistä. Siksi teidän höhlien olisi erittäin suotavaa jatkaa keskusteluanne siellä, muiden kaltaistenne joukossa.


    • dirhami

      Kaikki tähtitiedettä kyseenalaistavat kommentit kuuluvat palstalle ehdottomasti.
      "Tähtitieteilijät" kertovat satuja ilman todellisuuden häivääkään ja vaativat että niitä olisi uskottava.

      • Hangon_satama

        Myös kaikki tähtitieteen kyseenalaistamista kyseenalaistavat kommentit kuuluvat vielä suuremmalla syyllä palstalle. Tähtitieteen kyseinalaistajat eivät ensinnäkään ymmärrä tähtitieteen asioita ja vaativat, että muut uskovat niiden asemasta heidän esittämiään, mihinkään perustumattomia väitteitä,


    • IhanInnoissaan

      Kuukiviä on nyt mahdollista voittaa arpajaisissa kilon verran.
      Kuu- uskovaiset ry. järjestää sen Kuopion torilla 14- 17.04-17. Ainutlaatuinen tilaisuus, kaikki mukaan!

      • FoliotFoliopalstalle

        Kuun pinnasta meteoriitin osuman vuoksi irronneen ja Maapallolle pudonneen 150 gramman painoisen Kuu-meteoriitin hinnaksi tuli huutokaupassa noin 275000 euroa.

        http://www.is.fi/tiede/art-2000000541197.html

        Neuvostoliiton luotaimen Kuusta tuomien hyvin pienten kivien myyntihinta oli 350000 euroa. Suomessa on pieni murunen Kuun kamaraa Apollo 17 - lennolta. Nixon lahjoitti sellaisen 70 - luvun alussa 135 valtion valtiopäämiehelle.

        http://www.gtk.fi/geologia/geonayttelyt/espoo/index.html

        "Näyttelytilan peräseinällä sijaitsevaan isoon kuun kuvaan on merkitty paikka, josta Apollo-kuulentojen astronautit toivat maahan kuukivinäytteitä 1970-luvulla. Kuvaan upotetussa vitriinissä on harvinaisuutena kuusta otettu näyte, jonka presidentti Urho Kekkonen sai aikoinaan lahjaksi. Presidentti Kekkonen puolestaan lahjoitti kiven GTK:n kokoelmiin."


    • Tuuttelipöks

      Eikö nuo kivet ja puunpalaset ole todettu jo aika päiviä sitten väärennöksiksi?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      38
      3289
    2. Niin voimakkaat tunteet

      Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi
      Ikävä
      16
      2595
    3. Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen

      sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk
      Ikävä
      24
      2564
    4. Puhe on halpaa

      Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.
      Ikävä
      44
      1816
    5. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      25
      1536
    6. Oletko harrastanut

      seksiä kaivattusi kanssa? 🤔
      Ikävä
      121
      1301
    7. Nainen, se on vain karu totuus, että

      sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja
      Ikävä
      279
      1258
    8. Joko aiheuttamani pettymys

      on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.
      Ikävä
      90
      1229
    9. Kosulan Keisari karviossa

      Non ni. Kosulan keisari karviossa käväsemässä,kamera pyöri ja tubetulot lopsahti tilille,myös VEROVÄHENNYLSIIN ajo
      Tuusniemi
      24
      1146
    10. Arvasin että sen profiilin takana on sinä

      Ja nyt suutuit. Pidähän tuo äläkä enää haikaile sitten, rakas 😉
      Tunteet
      13
      1110
    Aihe