Tämä viesti on tarkoitettu mietittäväksi hempeille ammattilooukkaantujille sekä kaikille niille joiden mielestä kristillinen usko tulisi sanoittaa ainoastaan suloisilla, siirappia tihkuvilla rakkauden sävelillä koska heidän paholaiselta riivatut korvansa ovat tulleet jo niin herkiksi että ne kipeytyvät yhdestä ainaosta totuuden sanastakin, mutta juovat vääryyden makeaa hunajaa kuin vettä ja pyytelevät alati:
"Tätä! tätä kaada meidän korviimme!"
Luther, kristinuskon historian suurin profeetta apostolein jälkeisellä ajalla, jolle kirkastui uskon helmi: syntisen vanhurskauttaminen ilman lain töitä, armosta, uskon kautta, yksin Kristuksen tähden, tarjotkoon nyt lääkettä joka kirveltäköön ja polttakoon hempeitä korvianne niin että ne soikoon kuin olisivat juuri loppumaisillaan sillä on parempi tulla kuuroksi maailmalle ja sen valheille mutta kuulla mitä Jumala sanassaan opettaa ihmisraukoille joilla ei ole millä itseään auttaisivat muuta kuin jumalaton, pimentynyt järkensä joka on pelkkää haisevaa ja kelvotonta saastaa iääisen helmen, tuon kalliin Evankeliumin rinnalla. kuule siis opettavaiset sanat:
---------------------------
"Ps. 94:1
Sinä koston Jumala, Herra, ilmesty kirkkaudessa. Kuinka Daavid voi rukoilla Jumalaa kostamaan, vaikka Kristus opettaa meitä siunaamaan niitä, jotka meitä kiroavat? Eikö ole rakkauden kanssa ristiriidassa pyytää kostoa niille, joille pitäisi toivoa ja tehdä kaikkea hyvää?
Vastaamme: Usko ja rakkaus ovat kaksi eri asiaa. Usko ei siedä mitään, rakkaus sietää kaikki. Usko kiroilee vastustajaa, rakkaus siunaa. Usko etsii kostoa ja rangaistusta, rakkaus armahdusta ja anteeksiantamusta. Kun siis on kysymys uskosta ja Jumalan sanasta, ei tule enää kysymykseen kärsivällisyys, vaan kiivailu, vihastuminen ja nuhtelu. Näin profeetatkin tekivät. Uskoon kuuluvissa asioissa he eivät osoittaneet kärsivällisyyttä eivätkä armoa.
On siis opittava erottamaan Jumala ja ihminen, henkilö ja asia. Kun esimerkiksi jumalattomat vainoavat evankeliumia, se koskee silloin Jumalaa ja hänen sanaansa. Me emme silloin saa siunata heitä emmekä toivottaa heille menestystä. Muutoinhan kukaan ei voisi vastustaa väärää oppia, mikä ei voi tapahtua nuhtelematta siitä. Harhaoppia vastaan saarnattaessa tehdään kaikki voitava sen hävittämiseksi. Tätä sanotaan uskossa kiroamiseksi. Ennen kuin usko näet antaa Jumalan sanan hukkua ja väärän opin säilyä, se soisi kaikkien luotujen hukkuvan, sillä väärän opin kautta kadotetaan itse Jumala." (Luther M. Mannaa Jumalan lapsille)
Viesti hempeille
64
665
Vastaukset
"kristillinen usko tulisi sanoittaa ainoastaan suloisilla, siirappia tihkuvilla rakkauden sävelillä "
Kuka näin on väittänyt? Jeesuskin käytti varsin värikästä kieltä. Sen sijaan kristillistä uskoa ei tulisi sanoittaa keskiaikaisella, taikauskoisella paskalla!Luuletkos nykyaikaisen taikauskoisen paskan olevan sitten parempaa? Evoluutiouskomukset, jumalankieltämiset, yms. ?
EvLut kirjoitti:
Luuletkos nykyaikaisen taikauskoisen paskan olevan sitten parempaa? Evoluutiouskomukset, jumalankieltämiset, yms. ?
Oh! Kaikki tähänastiset uskot jumaliin ovat olleet mitä suurinta taikauskoa. Myös usko ufoihin on typerää.
- taaasttä..sama
Saanen huomauttaa kaikille että Jla ei ole kenenkään ruoska tai kotikisu jonka häntää vetämällä saa vihaiseksi. Jlaa ei heitetän kenenkään silmille kynnet esillä vailla E.Lut niin luulee.
Jostain syystä hän asettaa itsensä asemaan jonka tiedämme mutta voimme rauhassa katsella hänen raivoamistaan. Hän on vain ihminen ja Jlasta katsoen sellaisen Jumalan lapsi että saamme itsekukin nukkua yömme rauhassa. taaasttä..sama kirjoitti:
Saanen huomauttaa kaikille että Jla ei ole kenenkään ruoska tai kotikisu jonka häntää vetämällä saa vihaiseksi. Jlaa ei heitetän kenenkään silmille kynnet esillä vailla E.Lut niin luulee.
Jostain syystä hän asettaa itsensä asemaan jonka tiedämme mutta voimme rauhassa katsella hänen raivoamistaan. Hän on vain ihminen ja Jlasta katsoen sellaisen Jumalan lapsi että saamme itsekukin nukkua yömme rauhassa.Ai kun sinä olet nokkela sanoissasi!
Kävisikö tämä sitten:
https://www.youtube.com/watch?v=JCrwXj3hUis- amen.to.that
taaasttä..sama kirjoitti:
Saanen huomauttaa kaikille että Jla ei ole kenenkään ruoska tai kotikisu jonka häntää vetämällä saa vihaiseksi. Jlaa ei heitetän kenenkään silmille kynnet esillä vailla E.Lut niin luulee.
Jostain syystä hän asettaa itsensä asemaan jonka tiedämme mutta voimme rauhassa katsella hänen raivoamistaan. Hän on vain ihminen ja Jlasta katsoen sellaisen Jumalan lapsi että saamme itsekukin nukkua yömme rauhassa.Täsmälleen näin! Jumala ei ole "evlutin" vihapuhemarionetti.
amen.to.that kirjoitti:
Täsmälleen näin! Jumala ei ole "evlutin" vihapuhemarionetti.
EvLut alkaa paljastaa todellista karvaansa.
Raamatun tekstejäkään hän ei ymmärrä.pertsa2012 kirjoitti:
EvLut alkaa paljastaa todellista karvaansa.
Raamatun tekstejäkään hän ei ymmärrä.Tuli mieleen. että nykyään Jumalalla olisi elämänsä tilaisuus esitellä itseään netin sosiaalisessa mediassa. Siellä saa paremmin ihmisiä seuraajiksi.
Raamatussa hän kirjoitti sormella, ja sormella näppäimistöäkin käytetään.- taaasttä..sama
Ehkä hänellä on ne seuraajina joiden kuuluu olla?
- taaasttä..sama
Mietittyäni hetken perun sanani.
- uskova.mies1
Millätavalla arvon (penaali) tunnet Jeesusta ?
" Jeesuskin käytti varsin värikästä kieltä. "
- niin muuten käytti, puhui kyyrkäämeitten sikiöistä, kun puhui harhaoppisista (fariseukset ja kirjanoppineet)
Pertsalle;
Luterilainen kirkko ei tarkoita näitä kapinapappeja, vaan juuret ovat syvemmällä kristinuskossa.
Sinäkin bruutukseni olet erkaantunut kirkosta, jossa sinut on kutsuttu, kuten apt. Paavli opettaa;"pysyköön kukin siinä asemassa, missä olet kutsuttu", selittääkin vielä asiaa kirjeissään.
Mistä voit tietää, ettei juuri Jumala kutsunut sinua siksi, että Hänellä on sinulle tehtävä juuri tuon kirkon sisällä ?
-oletko siis sotkenut Jumalan suunnitelmaa kohdallasi ?
-Jumalaa syytetään luonnollisesti kaikesta, mutta eikö tähän kohtaan tulekin selityksen makua omassa lihassa ? EvLut kirjoitti:
Luuletkos nykyaikaisen taikauskoisen paskan olevan sitten parempaa? Evoluutiouskomukset, jumalankieltämiset, yms. ?
"Evoluutiouskomukset"??? Etkö kykene näkemään eroa taikauskon ja tieteellisen tutkimuksen ja dokumentoinnin välillä? Evoluutioteoria(Teoria on mietiskelevä ja rationaalinen tyyppi abstrahoidusta tai yleistävästä ajattelusta, tai sellaisen ajattelun lopputulos. Riippuen asiayhteydestä, lopputulokseen voi esimerkiksi sisältyä yleistäviä selityksiä siitä miten luonto toimii. Sanalla on juuret muinaiskreikassa, mutta nykyisessä käytössä se on ottanut ylleen useita läheisiä merkityksiä. Teoria ei ole sama asia kuin hypoteesi. Teoria tarjoaa selittävän kehyksen jollekin havainnolle. Selityksen oletuksista seuraa joukko mahdollisia hypoteeseja, joita voi testata. Teoria voi näin saada tukea tai tulla haastetuksi.)https://fi.wikipedia.org/wiki/Teoria) on valovuoden päässä uskomuksesta.
Taikauskosta kerrotaan mm. seuraavaa:
"Mitä parempi tajunnallisen ajattelun kyky (kognitiivinen reflektio) ihmisellä on, sitä varmemmin hän ei usko Jumalaan, henkiin, noituuteen, enteisiin, ajatustenlukuun ja astrologiaan. Kyseinen kyky kuvaa ihmisen taitoa löytää pohtimalla spontaanin vastauksen sijaan oikea vastaus. https://fi.wikipedia.org/wiki/Taikausko
Et kykene edes käsittämään, millaisessa keskiaikaisessa pimeydessä vaellat.EvLut kirjoitti:
Luuletkos nykyaikaisen taikauskoisen paskan olevan sitten parempaa? Evoluutiouskomukset, jumalankieltämiset, yms. ?
>> Evoluutiouskomukset <<
Ai jaa, sitten Päivi Räsänenkin on taikauskoinen.uskova.mies1 kirjoitti:
Millätavalla arvon (penaali) tunnet Jeesusta ?
" Jeesuskin käytti varsin värikästä kieltä. "
- niin muuten käytti, puhui kyyrkäämeitten sikiöistä, kun puhui harhaoppisista (fariseukset ja kirjanoppineet)
Pertsalle;
Luterilainen kirkko ei tarkoita näitä kapinapappeja, vaan juuret ovat syvemmällä kristinuskossa.
Sinäkin bruutukseni olet erkaantunut kirkosta, jossa sinut on kutsuttu, kuten apt. Paavli opettaa;"pysyköön kukin siinä asemassa, missä olet kutsuttu", selittääkin vielä asiaa kirjeissään.
Mistä voit tietää, ettei juuri Jumala kutsunut sinua siksi, että Hänellä on sinulle tehtävä juuri tuon kirkon sisällä ?
-oletko siis sotkenut Jumalan suunnitelmaa kohdallasi ?
-Jumalaa syytetään luonnollisesti kaikesta, mutta eikö tähän kohtaan tulekin selityksen makua omassa lihassa ?Mistä voit tietää, ettei juuri Jumala kutsunut sinua siksi, että Hänellä on sinulle tehtävä juuri tuon kirkon sisällä ?
-oletko siis sotkenut Jumalan suunnitelmaa kohdallasi ?
-Jumalaa syytetään luonnollisesti kaikesta, mutta eikö tähän kohtaan tulekin selityksen makua omassa lihassa ?
_________
Minut on kutsuttu ulos tuosta sontaläjästä jota te myös kirkoksi kutsutte.
Eivät terveet tarvitse parantajaa ja terveitähän tällä saitilla lienee vähänlaisesti.taaasttä..sama kirjoitti:
Saanen huomauttaa kaikille että Jla ei ole kenenkään ruoska tai kotikisu jonka häntää vetämällä saa vihaiseksi. Jlaa ei heitetän kenenkään silmille kynnet esillä vailla E.Lut niin luulee.
Jostain syystä hän asettaa itsensä asemaan jonka tiedämme mutta voimme rauhassa katsella hänen raivoamistaan. Hän on vain ihminen ja Jlasta katsoen sellaisen Jumalan lapsi että saamme itsekukin nukkua yömme rauhassa."...mutta voimme rauhassa katsella hänen raivoamistaan. "
Vähän noin suhtaudun hänen kiihkoonsa.- mummohuori
mummomuori kirjoitti:
"...mutta voimme rauhassa katsella hänen raivoamistaan. "
Vähän noin suhtaudun hänen kiihkoonsa.Voi sinuakin ressukkaa ;););)
- taaasttä..sama
Kas, että mummohuori 22.6.2017 11:16 on herännyt loukkaamaan yhtä kirjoittajaa. Jos ei olisi mahdollista, voisi luulla, että joku alatyyylin kotoaan oppinut on keskuudessamme. Kuinkas se menikään: typerät teillä on aina keskuudessanne!
pertsa2012 kirjoitti:
Mistä voit tietää, ettei juuri Jumala kutsunut sinua siksi, että Hänellä on sinulle tehtävä juuri tuon kirkon sisällä ?
-oletko siis sotkenut Jumalan suunnitelmaa kohdallasi ?
-Jumalaa syytetään luonnollisesti kaikesta, mutta eikö tähän kohtaan tulekin selityksen makua omassa lihassa ?
_________
Minut on kutsuttu ulos tuosta sontaläjästä jota te myös kirkoksi kutsutte.
Eivät terveet tarvitse parantajaa ja terveitähän tällä saitilla lienee vähänlaisesti.Turha ylimielisyys vaivaa sinua yhä vaan.
Et voi tietää millään tuon tason ihmisenä kenenkään sairauksia saati terveyttä.
Ja tuskin ainakaan Jumala on "uloskutsunut" sinut kirkosta, Raamatun mukaan Jumala ei puuttunut kirkollisiin asioihin. Sanoit kokeneesi kirkon sinulle sopimattomaksi, jolloin erosit siitä.torre12 kirjoitti:
Turha ylimielisyys vaivaa sinua yhä vaan.
Et voi tietää millään tuon tason ihmisenä kenenkään sairauksia saati terveyttä.
Ja tuskin ainakaan Jumala on "uloskutsunut" sinut kirkosta, Raamatun mukaan Jumala ei puuttunut kirkollisiin asioihin. Sanoit kokeneesi kirkon sinulle sopimattomaksi, jolloin erosit siitä.Sanoit kokeneesi kirkon sinulle sopimattomaksi, jolloin erosit siitä.
____________
En saanut ennen sisäistä rauhaa vaan vasta kun erosin porttokirkosta.pertsa2012 kirjoitti:
Sanoit kokeneesi kirkon sinulle sopimattomaksi, jolloin erosit siitä.
____________
En saanut ennen sisäistä rauhaa vaan vasta kun erosin porttokirkosta.Siis teit oman ratkaisusi ilman ulkopuolista apua. Teit kaiken itse pelkän kirkosta saamasi kokemuksen perusteella.
Ja kaiken tuon jälkeen et ole saanut sisäistä rauhaa, vaan pyörit pahuuden ympärillä, kuten porttokirkon, ja olet sodanlietsojien lumoissa.
Jotenkin tämä aloitus tekee surulliseksi.
naurunpaikka kirjoitti:
Tuliko kohti?
Kyllä tuli.. tuollainen kiivaus nousee jostain syvästä haavasta ja se saa minut surulliseksi. Ei omasta puolestani vaan aloittajan puolesta.
Eerikatässämoi kirjoitti:
Kyllä tuli.. tuollainen kiivaus nousee jostain syvästä haavasta ja se saa minut surulliseksi. Ei omasta puolestani vaan aloittajan puolesta.
Älä dramatisoi. Sinulla on näköjään tapana uhriuttaa jo kirjoittajakin jos kirjoitus ei sinua miellytä.
- juuri.niin
naurunpaikka kirjoitti:
Älä dramatisoi. Sinulla on näköjään tapana uhriuttaa jo kirjoittajakin jos kirjoitus ei sinua miellytä.
Hyvä huomio!
Eerikatässämoi kirjoitti:
Kyllä tuli.. tuollainen kiivaus nousee jostain syvästä haavasta ja se saa minut surulliseksi. Ei omasta puolestani vaan aloittajan puolesta.
Kiivailu luo negatiivisen ilmapiirin. Jotenkin vain tulee olo, ettei puhujalla ole kaikki hyvin.
- kiiiskivastarannalta
No, ehkä vähän karkeasti ilmaistu, mutta tottahan ev.lut. kirjoittaa.
- samaa.tarkoittaa
Pertsa puhuu kauniimmin kiiltokuvauskovaisista :D
Hiljaa , ystävät, hiljaa, siellä vaeltakaa,
missä suru ja murhe portille kolkuttaa,
missä taakkojen alle uupuvat sydämet,
missä itkien käyvät vaivatut ihmiset.
Ken on tuskien tuttu ,kyllä hän tietävi sen:
siipehen satutettu arka on lintunen.
Yhtä se toivoo , pyytää: paikka jos pieni ois,
minne tuulilta maailman turvaan paeta vois.
Älkää ankarin käsin sattuko sydämeen,
jonka harpussa soivat sävelet särkyneen.
Jollet sa ruokoa maasta korjata turvaan vois,
jätä se Mestarin huomaan, väisty vaieten pois!
Ei ole helppoa kantaa ristiä ihmisen.
Työläs on kuormien alla kulkea nauraen.
Siksi, ystävät, hiljaa siellä vaeltakaa,
missä elämän murhe portille kolkuttaa.
( Vilho Rantanen )Aloittaja ei tunnu käsittävän, että tämän päivän ihmisistä vain pieni osa suostuisi uskomaan mihinkään loputtomaan uhkailuun ja pelotteluun. Islamilaisissa maissa tilanne on toinen, mutta länsimaissa seurauksena olisi vain lähinnä suuttumusta ja naurua. Sen tyyppisen uskonnollisuuden aika on pieniä piirejä lukuunottamatta ohi.
- taaasttä..sama
Minua hämmästyttää tekstien lainaus. Tiedän, että kristinusko on pistänyt muutaman kerran tassunsa juutalaisten tekstien piparipurkkiin koska syntymähetkellä ei ollut omia tekstejä vielä kirjoitettu.
Mutta älyttömältä näyttää meidän Jlaamme koskevien tekstien, kuten psalmit, käyttäminen toisen Jumalan puheenvuoroina. Varsinkin tuollainen haukkuminen on kuin kuuntelisi naapuririitaa jossa henkilöinä olisi meidän perhe. Jokainen riitelee omat riitansa oman väen kanssa. taaasttä..sama kirjoitti:
Minua hämmästyttää tekstien lainaus. Tiedän, että kristinusko on pistänyt muutaman kerran tassunsa juutalaisten tekstien piparipurkkiin koska syntymähetkellä ei ollut omia tekstejä vielä kirjoitettu.
Mutta älyttömältä näyttää meidän Jlaamme koskevien tekstien, kuten psalmit, käyttäminen toisen Jumalan puheenvuoroina. Varsinkin tuollainen haukkuminen on kuin kuuntelisi naapuririitaa jossa henkilöinä olisi meidän perhe. Jokainen riitelee omat riitansa oman väen kanssa.Mikä vain on luvallista, kun omaa uskoa pitää korostaa ja muita mollata. Siltä ainakin näyttää.
- taaasttä..sama
Tuon voi käsittää kahdella tavalla.
Fakta on, että mikä on meidän, on meidän. Mekään emme lainaa heiltä.
Muutoin ollaan hyvässä sovussa koska olemme veljet keskenään. taaasttä..sama kirjoitti:
Tuon voi käsittää kahdella tavalla.
Fakta on, että mikä on meidän, on meidän. Mekään emme lainaa heiltä.
Muutoin ollaan hyvässä sovussa koska olemme veljet keskenään.Ketkä?
- taaasttä..sama
Tarkoitin juutalaisten tekstejä ja kristittyjen lainailua.
taaasttä..sama kirjoitti:
Tarkoitin juutalaisten tekstejä ja kristittyjen lainailua.
En oikein tiedä, miten se meistä jonkin tason "veljiä" tekee...
>> Tämä viesti on tarkoitettu mietittäväksi hempeille ammattiloukkaantujille <<
Hempeydestään en tiedä, mutta minusta mitä fundamentalistisempi ihminen on, niin keskimäärin sen herkempi hän on loukkaantumaan. Tai no onko kyse loukkaantumisesta vai loukkaantumiseksi naamioidusta ylimielisyydestä. Eli ne sovittelee sitä marttyyrin kruunua päähänsä tämän tästä.”…mitä fundamentalistisempi ihminen on, niin keskimäärin sen herkempi hän on loukkaantumaan.”
Tai juuri heissä tuntuu olevan enemmän juuri näitä ”…viesti on tarkoitettu mietittäväksi hempeille ammattilooukkaantujille sekä kaikille niille joiden mielestä kristillinen usko tulisi sanoittaa ainoastaan suloisilla, siirappia tihkuvilla rakkauden sävelillä…”.
Heille vain sitä siirappia ja suloisuutta ovat kaikki se keskinäinen kehu toisiaan kohtaan sekä vihaa ja kostoa tihkuvat Raamatun tulkinnat. Jostain syystä ne tuntuvat sitä sielua hellivän… :D- juuri.näin
mummomuori kirjoitti:
”…mitä fundamentalistisempi ihminen on, niin keskimäärin sen herkempi hän on loukkaantumaan.”
Tai juuri heissä tuntuu olevan enemmän juuri näitä ”…viesti on tarkoitettu mietittäväksi hempeille ammattilooukkaantujille sekä kaikille niille joiden mielestä kristillinen usko tulisi sanoittaa ainoastaan suloisilla, siirappia tihkuvilla rakkauden sävelillä…”.
Heille vain sitä siirappia ja suloisuutta ovat kaikki se keskinäinen kehu toisiaan kohtaan sekä vihaa ja kostoa tihkuvat Raamatun tulkinnat. Jostain syystä ne tuntuvat sitä sielua hellivän… :D"Heille vain sitä siirappia ja suloisuutta ovat kaikki se keskinäinen kehu toisiaan kohtaan sekä vihaa ja kostoa tihkuvat Raamatun tulkinnat. Jostain syystä ne tuntuvat sitä sielua hellivän… :D"
mummomuori kirjoitti:
”…mitä fundamentalistisempi ihminen on, niin keskimäärin sen herkempi hän on loukkaantumaan.”
Tai juuri heissä tuntuu olevan enemmän juuri näitä ”…viesti on tarkoitettu mietittäväksi hempeille ammattilooukkaantujille sekä kaikille niille joiden mielestä kristillinen usko tulisi sanoittaa ainoastaan suloisilla, siirappia tihkuvilla rakkauden sävelillä…”.
Heille vain sitä siirappia ja suloisuutta ovat kaikki se keskinäinen kehu toisiaan kohtaan sekä vihaa ja kostoa tihkuvat Raamatun tulkinnat. Jostain syystä ne tuntuvat sitä sielua hellivän… :DHeille vain sitä siirappia ja suloisuutta ovat kaikki se keskinäinen kehu toisiaan kohtaan sekä vihaa ja kostoa tihkuvat Raamatun tulkinnat.
________________
Ymmärrän kyllä että tieltä pahan kerran poikenneet haluavat tulkita kirjoituksia
mieleisikseen , mutta kerran paljastuu mikä oli tulkintaa ja mikä ei - sen väitän
taas tietäväni.
Kerros mummo onko tuo tulkintaa :
3.Mooseksen kirja:
20:13 Jos joku makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan, tekevät he molemmat kauhistuksen; heidät rangaistakoon kuolemalla, he ovat verivelan alaiset.- se.on.se
naurunpaikka kirjoitti:
Puhutko nyt vaimostasi?
Nimimerkki "naurunpaikka" tunnettiin ennen nimillä "Daavidintähti", "OksastettuOksa" ja monilla tilapäisnikeillä. Hän esiintyi melleriläisenä, israelintoilijana ja uuden maan kreationistina.
Lujaa menee, lujaa menee! se.on.se kirjoitti:
Nimimerkki "naurunpaikka" tunnettiin ennen nimillä "Daavidintähti", "OksastettuOksa" ja monilla tilapäisnikeillä. Hän esiintyi melleriläisenä, israelintoilijana ja uuden maan kreationistina.
Lujaa menee, lujaa menee!Mitä sitten?
se.on.se kirjoitti:
Nimimerkki "naurunpaikka" tunnettiin ennen nimillä "Daavidintähti", "OksastettuOksa" ja monilla tilapäisnikeillä. Hän esiintyi melleriläisenä, israelintoilijana ja uuden maan kreationistina.
Lujaa menee, lujaa menee!Aaaaahhhh...Daavidintähti, tuo palstan surkein "keskustelija". Häipyy kuin kakara kun ei osaa perustella mitään.
usko.vainen kirjoitti:
Ai niinku mitä???
Että olet multinikki. Vai pitääkö minun jotenkin vielä todistaa, että epäilen sitä?
InhottavaRealisti kirjoitti:
Että olet multinikki. Vai pitääkö minun jotenkin vielä todistaa, että epäilen sitä?
Jaa, mistäs sinä sellaista keksit 😳?
usko.vainen kirjoitti:
Jaa, mistäs sinä sellaista keksit 😳?
Pyhä Henki kertoi sen minulle. Kun äsken vilkaisin Raamattua, tunsin kosketuksen poskellani ja ääni kuiskasi sen korvaani. Pyhä Henkihän ei valehtele?
InhottavaRealisti kirjoitti:
Pyhä Henki kertoi sen minulle. Kun äsken vilkaisin Raamattua, tunsin kosketuksen poskellani ja ääni kuiskasi sen korvaani. Pyhä Henkihän ei valehtele?
Oliko sillä pyhällä hengellä sorkat 😈?
usko.vainen kirjoitti:
Oliko sillä pyhällä hengellä sorkat 😈?
Ei. Sinunko Pyhällä Hengelläsi on? Hyvä, että avauduit.
InhottavaRealisti kirjoitti:
Ei. Sinunko Pyhällä Hengelläsi on? Hyvä, että avauduit.
Olenko niin väittänyt?
usko.vainen kirjoitti:
Olenko niin väittänyt?
Luonnollisesti oletat muiden kokevan samanlaisia asioita kuin Sinäkin. Älä kerro palstan uskovaisille. He saattavatr olla tuomitsevampia kuin minä. Pidetään tämä salaisuutena....
InhottavaRealisti kirjoitti:
Luonnollisesti oletat muiden kokevan samanlaisia asioita kuin Sinäkin. Älä kerro palstan uskovaisille. He saattavatr olla tuomitsevampia kuin minä. Pidetään tämä salaisuutena....
Nyt voit mennä 😂😂😂
usko.vainen kirjoitti:
Nyt voit mennä 😂😂😂
Menen, kun siltä tuntuu. Käytä vaikka eri nikkiä välillä! Se voi virkistää!
pertsa2012 kirjoitti:
Heille vain sitä siirappia ja suloisuutta ovat kaikki se keskinäinen kehu toisiaan kohtaan sekä vihaa ja kostoa tihkuvat Raamatun tulkinnat.
________________
Ymmärrän kyllä että tieltä pahan kerran poikenneet haluavat tulkita kirjoituksia
mieleisikseen , mutta kerran paljastuu mikä oli tulkintaa ja mikä ei - sen väitän
taas tietäväni.
Kerros mummo onko tuo tulkintaa :
3.Mooseksen kirja:
20:13 Jos joku makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan, tekevät he molemmat kauhistuksen; heidät rangaistakoon kuolemalla, he ovat verivelan alaiset.Vastaan, vaikka ei kysytty.
On tulkintaa, jos pitää tuota vain homoutena. Sitä kun ei kaikki homot edes tee, mutta moni biseksuaalinen ja heterokin tekee. Tulkitse siis oikein: on kyse miehen kanssa makaamisesta, ei homoudesta.
Siksi kai Jumala antoi tuon käskynsä perhe-elämään, ei suunnannut sitä homoille. Mutta se on oikeaa tulkintaa sinulta, että kaikki he tulee surmata. 3. Moos. 18torre12 kirjoitti:
Vastaan, vaikka ei kysytty.
On tulkintaa, jos pitää tuota vain homoutena. Sitä kun ei kaikki homot edes tee, mutta moni biseksuaalinen ja heterokin tekee. Tulkitse siis oikein: on kyse miehen kanssa makaamisesta, ei homoudesta.
Siksi kai Jumala antoi tuon käskynsä perhe-elämään, ei suunnannut sitä homoille. Mutta se on oikeaa tulkintaa sinulta, että kaikki he tulee surmata. 3. Moos. 18"Tulkitse siis oikein: on kyse miehen kanssa makaamisesta, ei homoudesta."
Itse asiassa tuo on sanatarkka tulkinta. Ilman muita päätelmiä.pertsa2012 kirjoitti:
Heille vain sitä siirappia ja suloisuutta ovat kaikki se keskinäinen kehu toisiaan kohtaan sekä vihaa ja kostoa tihkuvat Raamatun tulkinnat.
________________
Ymmärrän kyllä että tieltä pahan kerran poikenneet haluavat tulkita kirjoituksia
mieleisikseen , mutta kerran paljastuu mikä oli tulkintaa ja mikä ei - sen väitän
taas tietäväni.
Kerros mummo onko tuo tulkintaa :
3.Mooseksen kirja:
20:13 Jos joku makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan, tekevät he molemmat kauhistuksen; heidät rangaistakoon kuolemalla, he ovat verivelan alaiset.Mooseksen laki on ankara, jonka varmaan huomaat kun tuota Mooseksen 3. luet. Siellä on se vanha juttu myös:
3Moos. 20:18
Jos joku makaa kuukautistilassa olevan naisen kanssa ja paljastaa hänen häpynsä, avaa hänen lähteensä, ja nainen paljastaa verensä lähteen, niin heidät molemmat hävitettäköön kansastansa.
Ja varmaan ymmärrät, ettei tuota noudateta. Ei, koska nyt tiedetään ettei se ole mitenkään vaarallista tai muuta sellaista.mummomuori kirjoitti:
Mooseksen laki on ankara, jonka varmaan huomaat kun tuota Mooseksen 3. luet. Siellä on se vanha juttu myös:
3Moos. 20:18
Jos joku makaa kuukautistilassa olevan naisen kanssa ja paljastaa hänen häpynsä, avaa hänen lähteensä, ja nainen paljastaa verensä lähteen, niin heidät molemmat hävitettäköön kansastansa.
Ja varmaan ymmärrät, ettei tuota noudateta. Ei, koska nyt tiedetään ettei se ole mitenkään vaarallista tai muuta sellaista.Tuo liittyi juutalaisten puhtaussäännöksiin ja on osa niitä.
Nykyään ei noudateta kuin tätä :
Elä niinkuin mielesi tekee.pertsa2012 kirjoitti:
Tuo liittyi juutalaisten puhtaussäännöksiin ja on osa niitä.
Nykyään ei noudateta kuin tätä :
Elä niinkuin mielesi tekee.Kaikki nuo kohdat liittyvät Mooseksen lakeihin ja juutalaisten säännöksiin.
"Elä niinkuin mielesi tekee. "
Niin, tuo on sitä nykyajan markkinavoimaa, äärimmilleen vietyä itsekeskeisyyttä.
- Saatte_anteeksi_kun
Sinä koston Jumala, Herra, ilmesty kirkkaudessa ja saata nämä farisealaiset, muka paremmat pedofiili-kristityt helvettiin homo-huoriksi.
Perseet pystyssä odottamaan pelsebuupin ryhmusauvaa. Joka sessio antaa bit-by-bit syntejä anteeksi, mutta kyllä se kokonaisuudessaan ikuisuuden kestää.- taaasttä..sama
Jotain vikaa tanskanmaassa kun tälläisiä tekstejä kuin yllä, on palstalla.
Minä, tunnettu ra siti olin oikeassa, otsakoin tekstini ja huomautin kahden ,mimeämäni nikin epäjohdonmukaisuudesta perusteluissaan. Tekstini alkoi:
"Kuten Mummomuori ja TotuusSattuu ovat sanoneet, olen palstan virallinen rasiti.
Pelkään väärin perustein ja suhtaudun varauksella massoittain tuleviin ihmisiin..tämähän on kaikkien tiedossa. Siksi alla olevat uutinenkin on valhetta, koska tekijöiden nimeä ei kerrota eikä muutenkaan anneta tunnistetietoja. Antti Pelttarin pitäisi pitää suunsa kiinni, mokoman rasistin, koska hän valhettelee!"
He nimittävät minua rasistiksi. Tämä syytös on perusta sille, että otan ajaakseni asiaa aina kuin on tilaisuus. Olen loukkaantunut, kuten ymmärrätte.
Sen asemasta, että vihdoin asia puhuttaisiin läpi, koko teksti poistettiin
Selvä sitten.
Teksti nikiltä : "Saatte_anteeksi_kun 22.6.2017 10:07"
näkyy sopivan palstan linjaan. Sehän on ollut täällä toista päivää....!
Tule apuun Eerikäinen! Minulta menee juhannus pilalle! taaasttä..sama kirjoitti:

Tule apuun Eerikäinen! Minulta menee juhannus pilalle!”Kuten Mummomuori ja TotuusSattuu ovat sanoneet, olen palstan virallinen rasiti.”
Jaa, omasta puolestani vain perustelin sen, että sinulla on rasistisia mielipiteitä. Etkä oikein osannut niitä perustella vääriksikään. Vaihdoit vain aihetta ja keskustelun suuntaa toisaalle.- taaasttä..sama
Uutissuomalainen kertoo, että pääkaupunkiseudulle on syntynyt salafistinen
alamaailma.
Se tarkoittaa, että terroristiverkostoissa toimijoiden määrä on kasvanut nopeasti.
Suojeluviranomaiset seuraavat on nyt 350 henkilöä. Näillä terrorismikytkentöjä. Kasvu on huomattava, 80 prosenttia vuodesta 20-12.
Nyt arvellaan että uhka ei ole yksittäiset toimijat vaan arvioidaan että jos tulee iskuja
sellaisseen syylllistyisi jihadisti ryhmä."Yhä suurempi osa seurannassa olevista henkilöistä on Uutissuomalaisen mukaan osallistunut aseelliseen konfliktiin tai saanut terrroristista kolutusta.
– Joukossa on henkilöitä, joilla on selkeä terroristinen vakaumus ja kokemusta terrorijärjestössä toimimisesta sekä verkostot niihin. Eli kykyä räjähteiden käyttöön ja iskujen tekoon on, sanoo Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari lehdelle.
Suojelelupoliisi on arvioinut, että radikaaliryhmien tukitoiminta kasvaa entisestään. Nyt tietoon tulleet hankkeet ovat myös olleet selkeästi aiempaa vakavampia."
Nyt kun tämä tieto saavuttaa lukijat, voin taas nyökätä viisaasti: minähän sanoin!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa672395En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361779- 101614
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3741565Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly161525Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681397- 1061141
- 121118
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91084- 201009