Usko ja teot

XXalbatrosXX

Hei,
Olen avoimella mielellä tutkinut Uskon ja tokojen yhteyttä. Joskus olen kuullut seuroissa saarnattavan mm. Abrahamista, että vaikka hän oli vanhurskas Uskon kautta, hänet olisi voitu töidenkin kautta vanhurskaaksi osoittaa.
Ajattelen, että voisiko sama logiikka toimia toisinpäin, eli voidaanko töiden kautta osoittaa ihminen myös "ei vanhurskaaksi"?

Jaakobin 2 kirja
14 Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa?
15 Jos veli tai sisar on alaston ja jokapäiväistä ravintoa vailla
16 ja joku teistä sanoo heille: "Menkää rauhassa, lämmitelkää ja ravitkaa itsenne", mutta ette anna heille ruumiin tarpeita, niin mitä hyötyä siitä on?
17 Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut.
18 Joku ehkä sanoo: "Sinulla on usko, ja minulla on teot"; näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, niin minä teoistani näytän sinulle uskon.
19 Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat.
20 Mutta tahdotko tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman tekoja on voimaton?
21 Eikö Aabraham, meidän isämme, tullut vanhurskaaksi teoista, kun vei poikansa Iisakin uhrialttarille?
22 Sinä näet, että usko vaikutti hänen tekojensa mukana, ja teoista usko tuli täydelliseksi;
23 ja niin toteutui Raamatun sana: "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi", ja häntä sanottiin Jumalan ystäväksi.
24 Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta.
25 Eikö samoin myös portto Raahab tullut vanhurskaaksi teoista, kun hän otti lähettiläät luokseen ja päästi heidät toista tietä pois?
26 Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut.

17

216

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • YksiEsimerkki

      Kyllä. Jos tapat toisen ihmisen, niin oletko silloin vanhurskas?

    • etsivä-xxx

      "Joskus olen kuullut seuroissa saarnattavan mm. Abrahamista, että vaikka hän oli vanhurskas Uskon kautta, hänet olisi voitu töidenkin kautta vanhurskaaksi osoittaa. "

      ikeastaan ei ihan näinkään. Teoilla ei osoiteta uskoa vaan niin päin että usko aiheuttaa sen että ihminen alkaa haluta sitä hyvää mitä Jumala haluaa. Mutta ihminen on aina syntinen ja vanhurskas joten tekojen kautta hänen vanhurskauttaan ei voi osittaa. Paavali sanoo tämän aivan selvästi.
      Roomalaiskirje 7
      14 Me tiedämme, että laki on hengellinen. Minä sitä vastoin olen turmeltunut ihminen, synnin orjaksi myyty. [Ps. 51:7; Room. 3:9]
      15 En edes ymmärrä, mitä teen: en tee sitä, mitä tahdon, vaan sitä, mitä vihaan. [Gal. 5:17]
      16 Ja jos kerran teen sitä, mitä en tahdo, silloin myönnän, että laki on hyvä.
      17 Niinpä en enää teekään itse sitä, mitä teen, vaan sen tekee minussa asuva synti.
      18 Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. [1. Moos. 6:5]
      19 En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo.
      20 Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti.
      21 Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta.
      22 Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain, [Ps. 119:35]
      23 mutta siinä, mitä teen, näen toteutuvan toisen lain, joka sotii sisimpäni lakia vastaan. Näin olen ruumiissani vaikuttavan synnin lain vanki. [Jaak. 4:1; 1. Piet. 2:11]
      24 Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
      25 Kiitos Jumalalle Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden! Niin minun sisimpäni noudattaa Jumalan lakia, mutta turmeltunut luontoni synnin lakia.

      Tähän ristiriitaan ja siihen, että Jumalan synnyttämä halu tehdä hyvää on luonteeltaan salattua vaikutusta, liittyy tämä Jeesuksen sana siitä miten hän erottelee ja mitä ihmiset kysyvät.

      Matteus 25
      Viimeinen tuomio
      31 "Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. [
      32 Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista.
      33 Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen.
      34 Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti.
      35 Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne.
      36 Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.'

      37 "Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: 'Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa?
      38 Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut?
      39 Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?'

      40 Kuningas vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.'

      Meidän tulee muistaa ,että myös ateistit tekevät hyviä tekoja antavat jopa henkensä yhteisön hyväksi; sankaritekoja on monelaisia ja niille tulee antaa arvo ja kiitos. Se ei kuitenkaan ole vanhurskautta, joka tulee uskosta.

      • Paavalin tarkoitus ei ole alkuunkaan kertoa tuossa, ettei teoista voi päätellä ihmisen sydämen tilaa. Höpöhöpö. Paavali vain puhuu tuossa siitä, kuinka hänen lihassansa, siis hänen turmeltuneessa luonnossaan ei ole mitään hyvää. ”Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen”. Lueppa vielä se kahdeksas luku Roomalaiskirjeestä niin huomaat, että Paavali sanoo selvällä suomenkielellä suomenkielelle käännetyssä käännöksessä, että kristitty voi kuitenkin Hengellä kuolettaa lihan työt ja näin itseasiassa toimia Jumalan tahdon mukaan, ei tosin täydellisesti. Mutta tällöin kristitty, joka katselee toista kristittyä, joka kuolettaa Hengellä lihan työt, näkee, että tuo selvästi haluaa toimia oikein, hänen täytyy olla vanhurskas, siis elävässä uskossa.

        Ja tuossa Jeesuksen vertauksessa nämä kysyivät tarkalleen ottaen, että milloin näimme SINUT. Ei että milloin olisimme tehneet mitään hyvää. Kristitty ei vain laske omia hyviä töitään ikään kuin ansaitakseen niillä itselleen pelastuksen. Siksi kristitty sanoo, niin kuin Jeesus käskee, että ”Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään”.

        ”oikeastaan ei ihan näinkään. Teoilla ei osoiteta uskoa vaan niin päin että usko aiheuttaa sen että ihminen alkaa haluta sitä hyvää mitä Jumala haluaa. Mutta ihminen on aina syntinen ja vanhurskas joten tekojen kautta hänen vanhurskauttaan ei voi osittaa. Paavali sanoo tämän aivan selvästi.”

        No miten selität nämä selvät Raamatunkohdat, jotka selvästi puhuvat siitä, että vanhurskaus voidaan osoittaa myös teoilla? Entä ne Raamatunkohdat, jotka puhuvat teoista? Teot kyllä tulevat vasta (elävän) uskon jälkeen, mutta ne selvästi kuuluvat kristityille.

        Eikait Jeesus puhu pöytä sanoessaan näin?
        ”Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?” (Matt. 17:16)

        Puhuuko Paavali kenties pöytä kehottaessaan itsetutkiskeluun?
        ”Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä?” (2. Kor. 13:5)

        Entä apostoli Johannes?
        ”Jos tiedätte, että hän on vanhurskas, niin te ymmärrätte, että myös jokainen, joka vanhurskauden tekee, on hänestä syntynyt.” (1. Joh. 2:29)
        ”Lapsukaiset, älköön kukaan saako teitä eksyttää. Se, joka vanhurskauden tekee, on vanhurskas, niinkuin hän on vanhurskas.” (1. Joh. 3:7)

        Gal. 5 (korostus omani):
        18 Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla.
        19 Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
        20 epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
        21 kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.
        22 Mutta HENGEN HEDELMÄ on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.

        Täytyy olla elävä usko, siis Jumalan rakkaus, ei kuollut usko, jotta teoista on hyötyä:
        1. Kor. 13:
        1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.
        2 Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.
        3 Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.
        4 Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile,
        5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
        6 ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa;
        7 kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.
        8 Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa.
        9 Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista.
        10 Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista.
        11 Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on.
        12 Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.
        13 Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus.

        ”Karta pahaa ja tee hyvää, niin sinä pysyt iankaikkisesti.” (Ps. 37:27)

      • Jatkuu...

        1. Joh. 2:
        3 Ja siitä me tiedämme hänet tuntevamme, että pidämme hänen käskynsä.
        4 Joka sanoo: "Minä tunnen hänet", eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä.
        5 Mutta joka pitää hänen sanansa, hänessä on Jumalan rakkaus totisesti täydelliseksi tullut. Siitä me tiedämme, että me hänessä olemme.
        6 Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi.

        ”Mutta olkaa sanan tekijöitä, eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne. Sillä jos joku on sanan kuulija eikä sen tekijä, niin hän on miehen kaltainen, joka katselee kuvastimessa luonnollisia kasvojaan; hän katselee itseään, lähtee pois ja unhottaa heti, millainen hän oli. Mutta joka katsoo täydelliseen lakiin, vapauden lakiin, ja pysyy siinä, eikä ole muistamaton kuulija, vaan todellinen tekijä, hän on oleva autuas tekemisessään. Jos joku luulee olevansa jumalanpalvelija, mutta ei hillitse kieltään, vaan pettää sydämensä, niin hänen jumalanpalveluksensa on turha. Puhdas ja tahraton jumalanpalvelus Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta.” (Jaak. 1:22-27)

        ”Minä puhun ihmisten tavalla teidän lihanne heikkouden tähden. Sillä niinkuin te ennen annoitte jäsenenne saastaisuuden ja laittomuuden palvelijoiksi laittomuuteen, niin antakaa nyt jäsenenne vanhurskauden palvelijoiksi pyhitykseen. Sillä kun olitte synnin palvelijoita, niin te olitte vapaat vanhurskaudesta. Minkä hedelmän te siitä silloin saitte? Sen, jota te nyt häpeätte. Sillä sen loppu on kuolema Mutta nyt, kun olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, on teidän hedelmänne pyhitys, ja sen loppu on iankaikkinen elämä. Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” (Room. 6:19-23)

        Matt. 25:
        14 Sillä tapahtuu, niinkuin tapahtui, kun mies matkusti muille maille: hän kutsui palvelijansa ja uskoi heille omaisuutensa;
        15 yhdelle hän antoi viisi leiviskää, toiselle kaksi ja kolmannelle yhden, kullekin hänen kykynsä mukaan, ja lähti muille maille.
        16 Se, joka oli saanut viisi leiviskää, meni kohta ja asioitsi niillä ja voitti toiset viisi leiviskää.
        17 Samoin kaksi leiviskää saanut voitti toiset kaksi.
        18 Mutta yhden leiviskän saanut meni pois ja kaivoi kuopan maahan ja kätki siihen herransa rahan.
        19 Pitkän ajan kuluttua näiden palvelijain herra palasi ja ryhtyi tilintekoon heidän kanssansa.
        20 Silloin tuli se, joka oli saanut viisi leiviskää, ja toi toiset viisi leiviskää ja sanoi: ’Herra, viisi leiviskää sinä minulle uskoit, katso, toiset viisi leiviskää minä olen voittanut’.
        21 Hänen herransa sanoi hänelle: ’Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene herrasi iloon.’
        22 Myös se, joka oli saanut kaksi leiviskää, tuli ja sanoi: ’Herra, kaksi leiviskää sinä minulle uskoit, katso, toiset kaksi leiviskää minä olen voittanut’.
        23 Hänen herransa sanoi hänelle: ’Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene herrasi iloon.’
        24 Sitten myös se, joka oli saanut yhden leiviskän, tuli ja sanoi: ’Herra, minä tiesin sinut kovaksi mieheksi; sinä leikkaat sieltä, mihin et ole kylvänyt, ja kokoat sieltä, missä et ole eloa viskannut.
        25 Ja peloissani minä menin ja kätkin sinun leiviskäsi maahan; katso, tässä on omasi.’
        26 Mutta hänen herransa vastasi ja sanoi hänelle: ’Sinä paha ja laiska palvelija! Sinä tiesit minun leikkaavan sieltä, mihin en ole kylvänyt, ja kokoavan sieltä, missä en ole viskannut.
        27 Sinun olisi siis pitänyt jättää minun rahani rahanvaihtajille, niin minä tultuani olisin saanut omani takaisin korkoineen.
        28 Ottakaa sentähden leiviskä häneltä pois ja antakaa sille, jolla on kymmenen leiviskää.
        29 Sillä jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hänellä on oleva yltäkyllin; mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mikä hänellä on.
        30 Ja heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.’

        ”Siis, rakkaani, samoin kuin aina olette olleet kuuliaiset, niin ahkeroikaa, ei ainoastaan niinkuin silloin, kun minä olin teidän tykönänne, vaan paljoa enemmän nyt, kun olen poissa, pelolla ja vavistuksella, että pelastuisitte; sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi. Tehkää kaikki nurisematta ja epäröimättä, että olisitte moitteettomat ja puhtaat, olisitte tahrattomat Jumalan lapset kieron ja nurjan sukukunnan keskellä, joiden joukossa te loistatte niinkuin tähdet maailmassa, tarjolla pitäessänne elämän sanaa, ollen minulle kerskaukseksi Kristuksen päivänä siitä, etten ole turhaan juossut enkä turhaan vaivaa nähnyt.” (Fil. 2:12-16)

        ”Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole KUULIAINEN Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä” (Joh. 3:36)

        Jatkuu...

      • ”Jos jollakin teistä on palvelija kyntämässä tai paimentamassa, sanooko hän tälle tämän tullessa pellolta: ’Käy heti aterialle’? Eikö hän pikemminkin sano hänelle: ’Valmista minulle ateria, vyöttäydy ja palvele minua, sillä aikaa kuin minä syön ja juon; ja sitten syö ja juo sinä’? Ei kaiketi hän kiitä palvelijaa siitä, että tämä teki, mitä oli käsketty? Niin myös te, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: ’Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään’.”” (Luuk. 17:7-10)

        Biblia sanoo näin Jaakobin kirjeen 2:
        20 Mutta tahdotkos tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman töitä kuollut on?
        21 Eikö Abraham, meidän isämme, töiden kautta vanhurskautetuksi osoitettu, kuin hän poikansa Isaakin alttarille uhrasi?
        22 Näetkös, että usko on myös vaikuttanut hänen töissänsä, ja että usko on töissä täydelliseksi tullut?
        23 Ja se Raamattu on täytetty, joka sanoo: Abraham uskoi Jumalan, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi, ja hän kutsuttiin Jumalan ystäväksi.
        24 Niin te siis näette, että ihminen töistä vanhurskautetuksi osoitetaan ja ei ainoastansa uskosta.

        Eikö siis uskoa, siis vanhurskautta voi osoittaa teoilla? Kyllä voi. Eikö teot kuulu uskoville? Kyllä kuuluu.

      • etsivä-xxx

        1234
        Kirjoituksessasi turhaan korostat näitä tekoja.
        Uskosta seuraa Jumalan vaikutuksesta hyvät teot, mutta silti ihmisten tekojen peurusteella ei tehdä täällä maanpäällä kenenkään vanhurskaudesta päätöksiä.

        Ei ole oikeaa teologiaa tehdä niin kuin vanhoillislestadiolainen perinne sanoo, vl nimittäin mielellään sanoo kuolleesta, että hänestä jäi seurakunnalle todistus, että sielu kelpasi Jumalalle. Minä ja monet papit eivät tätä käytäntöä tunnusta toisin kuin sinä.
        On arveltu että tämän sanonnan taustalla olisi ollut jakeet Henokista:
        1. Moos 5
        23 Henok eli kaikkiaan 365 vuotta.
        24 Hän vaelsi kuuliaisena Jumalalle. Sitten häntä ei enää ollut, sillä Jumala otti hänet luokseen. [Sir. 44:16, Sir. 49:14; Hepr. 11:5; Juud. 1:14]
        Hepr. 11:5
        Uskon vuoksi otettiin Henok pois niin, ettei hän kokenut kuolemaa. "Sitten häntä ei enää ollut, sillä Jumala otti hänet luokseen." Ennen kuin hänet otettiin pois, hän näet oli -- niin hänestä todistetaan -- elänyt Jumalan mielen mukaisesti. [1. Moos. 5:24]

        Siihen on sitten perusteluja miksi sen enempää Elia kuin Abrahamkaan eivät käy meidän mitaksemme vaan ovat Kristuksen esikuvia vanhassa testementissa ( Uhrin olisi uhrannut Isakin ja Elia kuolemattomuuden ja siirtymisen taivaaseen)
        Tämä liittyy viime sunnuntain kirkkovuoden teksteihin Kirkastusvuoreen ja Jeesuksen kirkastumiseen. Abrahamin kirkastuminen vuorella oli katoavaa. Kirkastuvuorella sinne jäi vain Jeesus yksin. Hän kuulee Jumalan tunnustuksen "tämä on minun rakas Poikani" , saman kuin Jordan virralla kun aloitti pelastustyönsä maan päällä.

        Älä mieti toisen ihmisen vanhurskautta hänen tekojensa perusteella, joudut harhaan. Moni ihminen on ylläpitänyt historian kuluessa hurskaita kulisseja ja niiden takana on tapahtunut hyvin synkkiä asioita. Toisaalta on myös niitä, joiden hiljaista pyyteetöntä hyvyyttä kukaan ei ole huomannutkaan. Muistaa tulee myös se mitä sanotaan työmiehistä, viimeisellä tunnilla palkatut saavat saman palkan kuin päivän työn tehneet. Viimeisillä elämänsä minuuteilla on moni tehnyt parannuksen, kuten ristin ryöväri.
        Matteus 20
        6 Kun hän sitten meni ulos yhdennellätoista tunnilla, hän näki vieläkin muutamia joutilaita ja kysyi heiltä: 'Miksi te seisotte täällä kaiken päivää toimettomina?'

        8 "Kun sitten tuli ilta, viinitarhan omistaja sanoi tilanhoitajalleen: 'Kutsu työmiehet ja maksa heille palkka, viimeksi tulleille ensin ja ensimmäisille vasta sitten.' [3. Moos. 19:13; 5. Moos. 24:14,15; Tob. 4:14]
        9 Ne, jotka oli palkattu yhdennellätoista tunnilla, tulivat ja saivat kukin denaarinsa.
        10 Kun ensiksi palkatut tulivat, he luulivat saavansa enemmän, mutta hekin saivat vain denaarin.

        12 'Nämä viimeksi tulleet tekivät työtä yhden ainoan tunnin, ja silti sinä annat heille saman kuin meille, jotka olemme kantaneet päivän kuorman ja helteen.'
        13 Mutta isäntä sanoi yhdelle miehistä: 'Ystäväni, enhän minä tee sinulle vääryyttä. Emmekö me sopineet denaarista?
        14 Ota omasi ja mene. Minä tahdon maksaa tälle viimeksi tulleelle saman kuin sinulle,
        15 ja kai minä saan omallani tehdä mitä haluan? Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?' [Room. 9:16]
        16 "Näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi." [Matt. 19:30 ]

      • etsivä-xxx kirjoitti:

        Sinun mukaan siis ihminen ei voi langeta pois elävästä uskosta, jos kerran hyvät teot ikään kuin spontaanisti vuotavat uskosta ilman omaa vaikutusta? Miten selität Saulin lankeemuksen? Miten selität nämä seuraavat raamatunkohdat? Mielestäni tässä kohtaa Luterilainen teologia on ongelmallista, voi sanoa, että niin kuin kalvinistinenkin. Ja btw, vaikka vl olenkin, niin en kyllä ole mikään suuri vl-teologian kannattaja, se on pakko sanoa rehellisyyden nimissä.

        ”Sillä jos he meidän Herramme ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta ovat päässeetkin maailman saastutuksia pakoon, mutta niihin taas kietoutuvat ja tulevat voitetuiksi, niin on viimeinen tullut heille ensimmäistä pahemmaksi. Parempi olisi heille ollut, etteivät olisi tulleet tuntemaan vanhurskauden tietä, kuin että sen tunnettuaan kääntyvät pois heille annetusta pyhästä käskystä. Heille on tapahtunut, mitä tosi sananlasku sanoo: ”Koira palaa oksennukselleen”, ja: ”Pesty sika rypee rapakossa”.” (2. Piet. 2:20-22)

        ”Katsokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän luopuu elävästä Jumalasta, vaan kehoittakaa toisianne joka päivä, niin kauan kuin sanotaan: ”tänä päivänä”, ettei teistä kukaan synnin pettämänä paatuisi; sillä me olemme tulleet osallisiksi Kristuksesta, kunhan vain pysymme luottamuksessa, joka meillä alussa oli, vahvoina loppuun asti.” (Hepr. 3:12-14)

        ”Mutta minä pelkään, että niinkuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristusta kohtaan.” (2. Kor. 11:3)

        Minä kuule luulen, että sinä tulkitset Raamattua Luterilaiset lasit nokalla, siis Luterilaisten tunnustuskirjojen kautta, etkä Raamatun kautta. Myös kalvinisteilla on sama linja, että uskosta hyvät teot kumpuaa ihan itsekseen. Kyllä, se on totta, että Kristuksen tunteminen saa aikaan sen, että ihminen on kykenevä ja hänellä on tahto siihen, mutta ei se pakko ole.

        Sitä paitsi, koskaan et voi olla kenestäkään varma, onko hän elävässä uskossa vai ei, koska Pyhää Henkeä ei näe. Mutta jos olet rehellinen, niin joudut myöntämään, että Raamattu selvästi antaa suuntalinjat sille, mistä näkee, onko ihminen elävässä uskossa vaiko ei ja vieläpä sanoo, että jos nämä kriteerit täyttyvät, ei ole syytä epäillä, koska Jumala kyllä sitten pitää huolen niistä salassa tehdyistä teoista ja tuomitsee jokaisen tekojensa mukaan. Mistään et löydä Raamatusta kohtaa, jossa sanotaan, että se, joka tahallaan tekee jatkuvasti syntiä, pelastuu kun vain uskoo. Et myöskään löydä sellaista kohtaa, missä Paavali suosittelee seurakunnan kaitsijan virkaan henkilöä, joka on huorintekijä tai murhamies, koska kyllähän hän uskoo. Se, onko joku vanhurskas vaiko ei, ei ole minun ongelmani, Jumala tuomitsee kyllä salassakin tehdyt teot sitten aikanaan. Minä voin tehdä johtopäätöksiä ihmisten tekojen perusteella nyt ja todeta Raamatun mukaan kaiken tarpeellisen siitä, kannattaako naapurin Petteriin luottaa hänen tekojensa perusteella vaiko ei.

        ”Älä mieti toisen ihmisen vanhurskautta hänen tekojensa perusteella, joudut harhaan. Moni ihminen on ylläpitänyt historian kuluessa hurskaita kulisseja ja niiden takana on tapahtunut hyvin synkkiä asioita. Toisaalta on myös niitä, joiden hiljaista pyyteetöntä hyvyyttä kukaan ei ole huomannutkaan. Muistaa tulee myös se mitä sanotaan työmiehistä, viimeisellä tunnilla palkatut saavat saman palkan kuin päivän työn tehneet. Viimeisillä elämänsä minuuteilla on moni tehnyt parannuksen, kuten ristin ryöväri.”

        Tottakai mietin, koska Raamattu siihen kehoittaa toistuvasti. En usko, että joudun harhaan Raamatun neuvoja seuraamalla. Se, että joku ylläpitää hurskaita kulisseja, on hänen ongelmansa, en minä siitä joudu tuomittavaksi. Aina on mätiä kaloja hyvien seassa, mutta ne suuntalinjat, jotka Raamattu meille antaa, ovat hyvät ja niitä meidän tulee noudattaa. Nuo viimeisellä hetkellä parannuksen tehneet ovat taas aivan epärelevantti pointti tähän saumaan, koska heidän uskoaan ei ole ollut aikaa arvioida heidän tekojensa perusteella. Ristinryövärin uskon Jeesus arvioi itse sanoessaan, että ”tänään olet oleva minun kanssani paratiisissa”, siihen ei ole mitään lisättävää. Jumala tietää kyllä, mitä heidän sydämessään oli. Etkä voi kumota näitä Jeesuksen sanoja, vaikka luterilaisena ehkä tahtoisitkin:

        ”Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle, missä koi ja ruoste raiskaa ja missä varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Vaan kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen, missä ei koi eikä ruoste raiskaa ja missä eivät varkaat murtaudu sisään eivätkä varasta. Sillä missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi.” (Matt. 6:19-21)

        ”Te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te saattaisitte hyvää puhua, kun itse olette pahoja? Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.” (Matt. 12:34)

        Jatkuu...

      • etsivä-xxx kirjoitti:

        1234
        Kirjoituksessasi turhaan korostat näitä tekoja.
        Uskosta seuraa Jumalan vaikutuksesta hyvät teot, mutta silti ihmisten tekojen peurusteella ei tehdä täällä maanpäällä kenenkään vanhurskaudesta päätöksiä.

        Ei ole oikeaa teologiaa tehdä niin kuin vanhoillislestadiolainen perinne sanoo, vl nimittäin mielellään sanoo kuolleesta, että hänestä jäi seurakunnalle todistus, että sielu kelpasi Jumalalle. Minä ja monet papit eivät tätä käytäntöä tunnusta toisin kuin sinä.
        On arveltu että tämän sanonnan taustalla olisi ollut jakeet Henokista:
        1. Moos 5
        23 Henok eli kaikkiaan 365 vuotta.
        24 Hän vaelsi kuuliaisena Jumalalle. Sitten häntä ei enää ollut, sillä Jumala otti hänet luokseen. [Sir. 44:16, Sir. 49:14; Hepr. 11:5; Juud. 1:14]
        Hepr. 11:5
        Uskon vuoksi otettiin Henok pois niin, ettei hän kokenut kuolemaa. "Sitten häntä ei enää ollut, sillä Jumala otti hänet luokseen." Ennen kuin hänet otettiin pois, hän näet oli -- niin hänestä todistetaan -- elänyt Jumalan mielen mukaisesti. [1. Moos. 5:24]

        Siihen on sitten perusteluja miksi sen enempää Elia kuin Abrahamkaan eivät käy meidän mitaksemme vaan ovat Kristuksen esikuvia vanhassa testementissa ( Uhrin olisi uhrannut Isakin ja Elia kuolemattomuuden ja siirtymisen taivaaseen)
        Tämä liittyy viime sunnuntain kirkkovuoden teksteihin Kirkastusvuoreen ja Jeesuksen kirkastumiseen. Abrahamin kirkastuminen vuorella oli katoavaa. Kirkastuvuorella sinne jäi vain Jeesus yksin. Hän kuulee Jumalan tunnustuksen "tämä on minun rakas Poikani" , saman kuin Jordan virralla kun aloitti pelastustyönsä maan päällä.

        Älä mieti toisen ihmisen vanhurskautta hänen tekojensa perusteella, joudut harhaan. Moni ihminen on ylläpitänyt historian kuluessa hurskaita kulisseja ja niiden takana on tapahtunut hyvin synkkiä asioita. Toisaalta on myös niitä, joiden hiljaista pyyteetöntä hyvyyttä kukaan ei ole huomannutkaan. Muistaa tulee myös se mitä sanotaan työmiehistä, viimeisellä tunnilla palkatut saavat saman palkan kuin päivän työn tehneet. Viimeisillä elämänsä minuuteilla on moni tehnyt parannuksen, kuten ristin ryöväri.
        Matteus 20
        6 Kun hän sitten meni ulos yhdennellätoista tunnilla, hän näki vieläkin muutamia joutilaita ja kysyi heiltä: 'Miksi te seisotte täällä kaiken päivää toimettomina?'

        8 "Kun sitten tuli ilta, viinitarhan omistaja sanoi tilanhoitajalleen: 'Kutsu työmiehet ja maksa heille palkka, viimeksi tulleille ensin ja ensimmäisille vasta sitten.' [3. Moos. 19:13; 5. Moos. 24:14,15; Tob. 4:14]
        9 Ne, jotka oli palkattu yhdennellätoista tunnilla, tulivat ja saivat kukin denaarinsa.
        10 Kun ensiksi palkatut tulivat, he luulivat saavansa enemmän, mutta hekin saivat vain denaarin.

        12 'Nämä viimeksi tulleet tekivät työtä yhden ainoan tunnin, ja silti sinä annat heille saman kuin meille, jotka olemme kantaneet päivän kuorman ja helteen.'
        13 Mutta isäntä sanoi yhdelle miehistä: 'Ystäväni, enhän minä tee sinulle vääryyttä. Emmekö me sopineet denaarista?
        14 Ota omasi ja mene. Minä tahdon maksaa tälle viimeksi tulleelle saman kuin sinulle,
        15 ja kai minä saan omallani tehdä mitä haluan? Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?' [Room. 9:16]
        16 "Näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi." [Matt. 19:30 ]

        Jatkoa edelliseen...

        ”Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvän runsaudesta esiin hyvää, ja paha tuo pahastansa esiin pahaa; sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu. Miksi te huudatte minulle: 'Herra, Herra!' ettekä tee, mitä minä sanon?” (Luuk. 6:45, 46)

        Ja tuo vl-ajatus tuosta, että seurakuntaan jäi todistus, tulee Heprealaiskirjeen 11 ja 12 lukujen perusteella. Enkä itse kyllä edes ajatellut koko asiaa aiemmassa kommentissani, mutta mainitsenpa nyt kun otit puheeksi.

        Nykyään tuntuu olevan se ajatus, että vaikka huoran päälle kuolisi, niin kyllä pelastuu, kun vain uskoo. Paavali kyllä sanoo, että huorintekijät eivät peri Jumalan valtakuntaa (1. Kor. 6:9, 10). Niin myös Jaakob sanoo, että usko ilman tekoja on kuollut/voimaton (Jaak. 2). Ei näitä voi sivuuttaa vain Luterilaisilla tunnustuskirjoilla ja kättä heilauttamalla, että "yksin uskosta!". Yksin uskosta saadaan Kristus omaksi, sen jälkeen ihminen voi kyllä päättää, että en tahdokkaan seurata Kristusta ja kieltää hänet joko sanoilla tai teoilla tai sitten alkaa palvella Häntä koko sydämestään. Mutta mitään pakkoa ei kyllä ole kumpaankaan. Näistä kertovat nuo kaksi Raamatunkohtaa talon isännästä ja palvelijoista jotka saivat kukin rahansa, jotka aikasemmin laitoin.

    • tietotuusjaelämä

      Ef.2.
      8 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja-
      9 ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.

      Niinpä.

    • Jeesuksen viimeiset neuvot, mitä kristityn tulee tehdä, saadakseen pelastuksen Jeesuksessa.

      Matteus 28;
      18 Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä
      19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen [
      20 ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."

      Katsotaan vaikka tätä, onko tekoja? Löytyykö näistä verbejä?
      Jae 19;
      Verbit; Menkää, tehkää, kastakaa.
      Jae 20;
      Verbit; Opettakaa, noudattaa, käskeä, olla ihmisen kanssa.

      Jo näissä Jeesuksen ohjeet, yhteensä kahdessa jakeessa 7 verbiä, eli toimittaa PYHIÄ TEKOJA.

      Toisaalta SRK ei näitä noteeraa, vaikka Jaakob sanookin; Usko ilman tekoja on teeskentelyä, niin myös usko ilman tekoja on kuollut.

      Ei ihme, jos lakolla ei ole Pyhää Henkeä.

      Onko VL;t laiskoja, vai eikö he lue Raamattua, kun kumoavat kaiken tämän.

      • kempeleestä

        Ymmärrätkös helluntaiveijari, että teot seuraavat uskosta. Ilman uskoa teoilla ei ole merkitystä.
        Sinä palvelet saatanaa ja haet vikoja muista, mutta et pahuudessasi huomaa omaa tilaasi.

      • kempeleestä kirjoitti:

        Ymmärrätkös helluntaiveijari, että teot seuraavat uskosta. Ilman uskoa teoilla ei ole merkitystä.
        Sinä palvelet saatanaa ja haet vikoja muista, mutta et pahuudessasi huomaa omaa tilaasi.

        Ei ole, teille, sillä teillä ei ole Jeesusta Messiaana, helluntailesta.

      • evlut.eivapari
        Kesitas kirjoitti:

        Ei ole, teille, sillä teillä ei ole Jeesusta Messiaana, helluntailesta.

        Alas pahuuteen olet helluntaiveijari pilkkaamisessasi vaipunut. Vihaat vl:iä ja arvuuttelet jokaisen sinulle vastaavan olen vl, kun olet katkeruudessasi yksisilmäinen . Lestadiolaisille Jeesus on Kristus ja sinä muka juutalainen et ymmärrä, että me pakanat suosimme kreikan kieltä ja Kristusta. Sekositko kirkonlattialla pirun haltuun?

      • xxxaxion

        Huomasitko,että jakeessa 19 Jeesus sanoo : "kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" ja jakeessa 20 " ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. ..."
        Tuossahan Jeesus selkeästi kehottaa ensin kastamaan ja sen jälkeen opettamaan kaikkea sitä, mitä Hän käski.
        Nyt sinun valintasi upposukelluskaste joutuu outoon valoon, mikä on harhauskoisille tyypillistä.

      • xxxaxion kirjoitti:

        Juuri näin.
        Järjestys on;
        - Tulla uskoon, löytää Jeesus.
        - Hakeutua kasteelle.
        - Saada oppia, mitä Jeesus opetti.
        Näin se menee.

      • evlut.eivapari kirjoitti:

        Alas pahuuteen olet helluntaiveijari pilkkaamisessasi vaipunut. Vihaat vl:iä ja arvuuttelet jokaisen sinulle vastaavan olen vl, kun olet katkeruudessasi yksisilmäinen . Lestadiolaisille Jeesus on Kristus ja sinä muka juutalainen et ymmärrä, että me pakanat suosimme kreikan kieltä ja Kristusta. Sekositko kirkonlattialla pirun haltuun?

        En minä pakanoita, enkä VL;iä vihaa, vaan säälin ja siksi tuon heille oikeaa Kristusta, että saisivat elämisen rauhan, sekä pelastuksen.
        Suurin sääli taas juuri osaltasi on se valehtelu, jossa nimität minua joksikin hellariksi.
        Näin se maailman pahuus ilmenee; 8. Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.

    • tietotuusjaelämä

      Luultavasti asia on niin että SRK:n johto, saaarnamiehet ja "uskovaiset" papit muovaavat oman totuutensa jota sitten väkevästi saarnataan sellaisille jotka eivät tunne Jeesusta eikä evankeliumia. He uskovat ja julistavat olevansa taivasmatkalaisia ja pitävät muita eriseuraisina. Kyllä tuon ideologian juuret löytyvät liikkeen johdosta joka kaitsee laumaansa omilla opeillaan. Niin, tämä on vain minun käsitys.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5490
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2407
    3. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      255
      1675
    4. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1657
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1497
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1426
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1195
    8. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      327
      1195
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      334
      1190
    10. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      10
      1187
    Aihe