Olen juonut aina syvimpiin murheisiin. Vaikka olenkin uskovainen, olen tehnyt näin, jos olen ollut hyvin hukassa ja ahdistunut. Joka kerta pullo on vienyt minua vain huonompaan suuntaan, vaikka ikinä en ole ottanutkaan niitä muutamia enempää. Silti niistä on ollut enemmän haittaa, kuin hyötyä. Jos on asioita, joita täytyy järjestellä ja siksi ahdistunut, ei siihen auta se, että keventää oloa muutamalla, koska ongelmat vain siirtyvät jälleen eteenpäin. Ja koko ajan edessä on yhä suurempi möykky selvitettävänä.
Heitin surutta roskiin täysinäisiä kaljatölkkejä. En enää korkkaa. En ikinä!
Pullo pysyy kiinni tästedes!
9
255
Vastaukset
Roskiin täysinäisiä kaljatölkkejä... mitä järjetöntä tuhlausta! Eikö käynyt mielessäsi, että olisit voinut antaa ne jollekin köyhälle lähimmäisellesi viikonlopun ruokajuomiksi? Ja onko oma tilanteesi todella sellainen, että yksi keppana, jossa on alkoholia hädin tuskin havaittavasti, suistaa sinut raiteiltasi grillimakkaran kanssa nautittuna?
- pitkäänhellari
Minä kerään lenkillä juomatölkkejä ja pulloja ja rahoitan tuloilla osaksi kummikannatusta kehitysmaan lapselle ja aika usein löytyy kasa avaamattomia juomia ja olutta. On varmaan saatu tarpeeksi ja loput jätetty tai humalassa unohtunut. En minä niitä kenellekään anna en edes limuja vaan avaan ja tyhjennän ja vien palautukseen.
pitkäänhellari kirjoitti:
Minä kerään lenkillä juomatölkkejä ja pulloja ja rahoitan tuloilla osaksi kummikannatusta kehitysmaan lapselle ja aika usein löytyy kasa avaamattomia juomia ja olutta. On varmaan saatu tarpeeksi ja loput jätetty tai humalassa unohtunut. En minä niitä kenellekään anna en edes limuja vaan avaan ja tyhjennän ja vien palautukseen.
Näin toimii osuuskauppaväki.
- Mimmimeija
pitkäänhellari kirjoitti:
Minä kerään lenkillä juomatölkkejä ja pulloja ja rahoitan tuloilla osaksi kummikannatusta kehitysmaan lapselle ja aika usein löytyy kasa avaamattomia juomia ja olutta. On varmaan saatu tarpeeksi ja loput jätetty tai humalassa unohtunut. En minä niitä kenellekään anna en edes limuja vaan avaan ja tyhjennän ja vien palautukseen.
Oikein toimittu. Minäkin olen kaatanut aina löytämäni täydet pullot ja vienyt tyhjinä palautukseen. Kerran löysin viinapullon täynnä viinaa. En tiedä, onko Koskenkorvapullossa panttia, kun etiketissä ei ainakaan ollut mitään mainintaa pantista. Lorotin viinat viemäriin ja laitoin pullon lasinkeräykseen. Uskon tehneeni palveluksen jollekin, koska ei ihminen tarvitse oikeasti alkoholia mihinkään. Joskus juopot saattavat jemmailla pullojaan puistoihin, mutta aina jos sellaisen satut löytämään, suosittelen lämpimästi kaatamaan juomat maahan, vaikkei pullosta saisikaan panttia!
- mimmille__
Mimmimeija kirjoitti:
Oikein toimittu. Minäkin olen kaatanut aina löytämäni täydet pullot ja vienyt tyhjinä palautukseen. Kerran löysin viinapullon täynnä viinaa. En tiedä, onko Koskenkorvapullossa panttia, kun etiketissä ei ainakaan ollut mitään mainintaa pantista. Lorotin viinat viemäriin ja laitoin pullon lasinkeräykseen. Uskon tehneeni palveluksen jollekin, koska ei ihminen tarvitse oikeasti alkoholia mihinkään. Joskus juopot saattavat jemmailla pullojaan puistoihin, mutta aina jos sellaisen satut löytämään, suosittelen lämpimästi kaatamaan juomat maahan, vaikkei pullosta saisikaan panttia!
Onkohan tuo nyt aivan oikein?
- Suviseuroissa
ja maakunnallisissa seuroissa usein luetaan esirukouspyyntöjä, jotka ovat hyvin puhuttelevia. Uskovaiset ihmiset lankeavat kaikenlaisiin synteihin... tekevät samanlaisia tekoja kuin muutkin ihmiset.On alkoholionhelmia. On huumeongelmia. On perheongelmia. On perheväkivaltaa. On rikkoontuneita perheitä. On kaikenlaisia sairauksia.
Ei ihminen ole koskaan hyvä. Lohdullista on, että synnit saa uskoa anteeksi ja kaikki murheet saa jättää Jumalan huoleksi. Jokaisen ihmisen maallinen elämähän on lyhyt, vaikka eläisimme satakin vuotta. Sitten JUmalan armostavoisi olla edessä parempaa. - pitkäänhellari
Hyvän päätöksen aloittaja on tehnyt. Alkoholi ei ole ratkaisu ongelmiin. Siunausta elämääsi.
- Eläkkyyttäkö
Kunhan Reinikainen ja Aaltonen keksivät vitaeproon tyhmyyden, niin sitten.
"Ja onko oma tilanteesi todella sellainen, että yksi keppana, jossa on alkoholia hädin tuskin havaittavasti, suistaa sinut raiteiltasi grillimakkaran kanssa nautittuna?"
Mitä se Saatana kysyikään ihmiseltä paratiisissa? Eikait se suinkaan yhdestä hedelmästä ole kiinni? Eikait Jumala niin niuho ole?
Ei tässä ole kysymys siitä, että vähäinen alkoholinkäyttö olisi syntiä, ei Raamattu niin opeta. Kuitenkin on kysymys henkilöstä, joka on selvästi siinä jamassa, että on parempi pitää korkki kiinni kokonaan. Ja selvästi aloittaja on ajatellut, että alkoholin juominen on syntiä ja on näin tehnyt vastoin omaatuntoaan, jolloin hän on itseasiassa tehnyt syntiä juodessaan sitä.
Aloittajalle sanoisin, että rukoile Jumalalta, että löytäisit Hänet. On parempi myöntää olevansa langennut epäuskoon, kuin pitkän juopotteluputken jälkeenkin pettää itseään ja sanoa, että kyllä minä vielä olen uskovainen, vaikka en ole uskoani kieltänytkään. Annan sinulle neuvon: Otappa Raamattu käteen ja lue vaikka Matteuksen evankeliumi, Johanneksen evankeliumi, Roomalaiskirje ja ensimmäinen Johanneksen kirje vaikka alkuun ja rukoile, että Jumala avaa ymmärryksesi.
Jos juopottelet vähän väliä, niin et todellakaan ole elävässä uskossa. Sanon tämän suoraan, koska Raamattu sanoo niin, enkä halua, että joudut helvettiin itsepetoksen takia. Sensijaan toivon, että toimit niinkuin edellä neuvoin ja rukoilet Jumalalta ymmärrystä ja parannuksen armoa samalla kun luet nuita Raamatun paikkoja, mitkä mainitsin.
1. Kor. 6:
9 Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,
10 eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.
1. Joh. 2:
1 Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.
2 Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien.
3 Ja siitä me tiedämme hänet tuntevamme, että pidämme hänen käskynsä.
4 Joka sanoo: "Minä tunnen hänet", eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä.
Näiden käskyjen pitämisen edellytyksenä on uudestisyntyminen, elävä usko Jeesukseen Kristukseen. Raamattu sanoo, että uudestisyntymisessä Jumala luo ihmiselle uuden sydämen, jolla on tahto toimia oikein, eikä tällainen ihminen elä jatkuvissa tahallisissa synneissä. Ilman uudestisyntymistä elämän parantaminen on ihan turhaa touhua, se ei pelasta ihmistä. Profeetta Hesekiel kuvaa tätä muutosta näin:
Hes. 36:
26 Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen.
27 Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan, noudatatte minun oikeuksiani ja pidätte ne.
Apostoli Johannes vahvistaa tämän sanomalla, että "rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat" (1. Joh. 5:3).
Sanoisin sinulle, aloittaja, myös, että katso tämä video niin tulet tietämään jo uskon perusasiat. Tekstitykset löytyy suomeksi, kun valitset sieltä alhaalta oikealta:
https://www.youtube.com/watch?v=97k4z6Qe7JM
Parannuksessa ihminen antaa kaiken Jumalalle, antaa koko elämänsä Jumalan käsiin. Ja parannusta ei tehdä vain yhdestä suuresta synnistä, vaan kaikista niistä pikkusynneistäkin ja silloin ihminen tahtoo alkaa kaikessa seuraamaan Jumalan tahtoa, ei vain niissä räikeissä asioissa, vaan niissä ihan pienimmissäkin. Jeesus vaikuttaa Pyhän Hengen kautta sen, että alamme seuraamaan Häntä, kun vain olemme valmiita antamaan periksi omista yrityksistämme, antamaan Hänelle syntimme. Ihminen ei siis tule Jeesuksen luokse ja sano, että katso, lopetin juomisen ja huoraamisen, vaan ihminen tulee Jeesuksen luokse ja sanoo, että Herra, omilla voimillani en tähän pysty, mutta lupaan tästälähtien luopua kaikesta siitä, mikä on Sinun tahtosi vastaista ja seurata Sinua ja turvata Sinuun, koska sovitit minunkin syntini. Kun ihminen nöyrtyy antamaan koko elämänsä Jeesukselle, Hän antaa kaikki syntimme anteeksi ja luo meidät uudeksi, että tahdomme toimia Hänen tahtonsa mukaan. Jeesus ei vaadi mitään muuta kuin sen, että annamme Hänelle elämämme ja nöyrrymme siihen, että Hän on tästälähin elämämme Herra kaikessa, eikä mikään muu asia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565460Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212387Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2491652- 1141647
- 931497
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681185Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3241181Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91173Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3301171