telepatiankirous

Kiistämätön tosiasia omassa elämässäni.
Sukuni on hajanainen. Mutta silti olemme yhdessä aina. Tiedän sen.
Neljävuotiaana isoäitini kuoli. Isosiskoni näki sen unessa. Näin huojuvat lavat, joiden päällä jouduin taiteilemaan. Hän kuoli Tokiossa - kasvattiäitini.
Kuusitoistavuotiaana näin unen paikasta, missä tuleva lapseni syntyi.
Samoihin aikoihin näin myös unia ulkopuolisista, jotka tulisivat kotioveni läpi estelyistäni huolimatta.
Alle kolmikymppisenä näin unen Intergalaktisesta sodasta.
Kolmekymppisenä jaoin veljeni kuoleman, isäni ja siskonpoikani kanssa.
Isäni kuoleman jaoin - jopa nykyisen häirinnän läpi.
Seitsemisen vuotta sitten näin unen, jossa isoäitini sanoi minulle, tarkastellessani kaikissa valon sävyissä välkehtivää kalaa - anna kalan mennä. (Tiedättekö minkä kanssa olette tekemisissä?)
Joka neljännellä eurooppalaisella on näitä kokemuksia.

Mikä yhdistää meitä, jotka jaamme ajatuksia elävien ja edesmenneiden sukulaistemme kanssa ja näemme tulevaa?
Ulkopuolinen vaikuttaja on useimmille Jumala. Onko näin?