Ei oikein vaikuta järkevältä tämä "länsidemokratian" syytökset, ja varsinkaan toimet, joihin ei löydy edes perusteita. Laillisia ja pitäviä todisteita. Voisi kai sanoa, että länsi toimii kuin rikolliset.
http://findianajones.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253071-kylman-sodan-alkemiaa
Sipilä perkele mihin meidät taas veit !!
24
264
Vastaukset
Kesällä 1944 Suomen puolustustaistelua Karjalan kannaksella johtanut kenraali Oesch arvioi tilannetta jälkeen päin niin, että Suomen ylin sodan johto sen paremmin kuin armeijakuntaporraskaan eivät olleet varauneet pahimman varalle Kannaksella vuoden 1944 Puna-armeijan hyökkäyksen edellä. Pahimman varalle varautuminen ei ole myöhemminkään sodan jälkeen ollut aina meillä Suomessa erityisen korkeassa arvossa vallanpitäjiemme keskuudessa. Otetaan esimerkiksi vaikka 1980-luvun finanssipoliittinen hölmöily, minkä typerehtimisen seuraukset jouduttiin kokemaan murheellisella tavalla 1990-luvun laman merkeissä.
Nyt tänä aikana tuntuu vahvasti siltä, että Suomen valtiojohto ei vaikuta varautuneen pahimman varalle tämän Skripal-tapauksen ja sen seurausten kohdalla. Niin presidentti Sauli Niinistö kuin pääministeri Juha Sililä ja koko hallitus eli Suomen valtaapitävä valtiojohto ovat kytkeneet itsensä ja koko tasavallan ulkomaiseen liekakettinkiin, jonka "puhtoisuus" on erittäin kyseenalaista. Entä jos Venäjä ei olekaan syyllinen, vaan kyse on "lännen" suorittamasta lavastuksesta? Mitä pitäisi tehdä meidän valtiojohdollemme siinä tapauksessa, jos Skripal-tapaus osoittautukin niitten piirien operaatioksi, joitten piirien kamraattina Suomen valtiojohto parasta aikaa syyllistää Venäjää?Eiköhän nuo "vastuuliset" Suomen suuret johtajat sitten kuittaa asian Subbimaisesti; "Sori siitä hei". Samaa linjaa löytyy luultavasti Mayhin asti, joka koko näytelmän on ajanut hädissään - ja muut pölhöt perässä huutaen. Asia olisikin ollut ihan ok! jos olisi todellakin ollut kiistattomat todisteet Venäjän asialla olosta - mutta kun ei ole. Luultavasti "toditeita" kehitellään parhaillaan, sillä ovat varmaan itsekin "länsikoohot" tajunneet, että meni hiukan harhateille tämäkin episodi. Ihmiset kun eivät ole ihan niin tyhmiä, kun nuo valtaapitävät ylimieliset "idiootit" kuvittelevat.
Todellisuudessa länsimaat alkavat olla niin kusessa velkataakkansa alla, ja "kasvutalous" alkaa kusemaan sukille, kun ei EKPkään voi loputtomiin loihtia tyhjästä rahaa pankeille, jonka muuten me kaikki takaamme. Siis sota on taas kerran se, jolla siivotaan vanhat sotkut, siis peitellään ne, ja saadaan uudelleenrakennuksesta uusi talous pyörimään.
Tuli muuten todellakin hämmästyttävä EU;n aivopesuohjelma TV;stä "Eurooppa vaarassa" vai mikä lie, siinä sitä tuli EU-uskovaisten sontaa ja mielipidemuokkausta suurelle kansalle oikein olen takaa. Valheita valheiden perään, ja "harjausta" EU;n toimille, jotka ovat sisällissotia aiheuttaneet.Turmiola.Tommi kirjoitti:
Eiköhän nuo "vastuuliset" Suomen suuret johtajat sitten kuittaa asian Subbimaisesti; "Sori siitä hei". Samaa linjaa löytyy luultavasti Mayhin asti, joka koko näytelmän on ajanut hädissään - ja muut pölhöt perässä huutaen. Asia olisikin ollut ihan ok! jos olisi todellakin ollut kiistattomat todisteet Venäjän asialla olosta - mutta kun ei ole. Luultavasti "toditeita" kehitellään parhaillaan, sillä ovat varmaan itsekin "länsikoohot" tajunneet, että meni hiukan harhateille tämäkin episodi. Ihmiset kun eivät ole ihan niin tyhmiä, kun nuo valtaapitävät ylimieliset "idiootit" kuvittelevat.
Todellisuudessa länsimaat alkavat olla niin kusessa velkataakkansa alla, ja "kasvutalous" alkaa kusemaan sukille, kun ei EKPkään voi loputtomiin loihtia tyhjästä rahaa pankeille, jonka muuten me kaikki takaamme. Siis sota on taas kerran se, jolla siivotaan vanhat sotkut, siis peitellään ne, ja saadaan uudelleenrakennuksesta uusi talous pyörimään.
Tuli muuten todellakin hämmästyttävä EU;n aivopesuohjelma TV;stä "Eurooppa vaarassa" vai mikä lie, siinä sitä tuli EU-uskovaisten sontaa ja mielipidemuokkausta suurelle kansalle oikein olen takaa. Valheita valheiden perään, ja "harjausta" EU;n toimille, jotka ovat sisällissotia aiheuttaneet.Eihän Kreml mitään myönnä. Malesialaiskoneen ampujasta on hyvä selvitys mutta ryssät kiistää ja jakaa lapsellisia photoshoppauksia asiasta.
Kertokaa mikä olisi se oikeus joka tuollaista käsittelisi. Sellaista ei olekaan ja ainoa mitä maat voivat tehdä on protestoida tuollaista maata vastaan. Eihän se tietysti auta mutta saattaa hillitä touhua.- turhaavouhotusta
DV8_HellRaiser kirjoitti:
Eihän Kreml mitään myönnä. Malesialaiskoneen ampujasta on hyvä selvitys mutta ryssät kiistää ja jakaa lapsellisia photoshoppauksia asiasta.
Kertokaa mikä olisi se oikeus joka tuollaista käsittelisi. Sellaista ei olekaan ja ainoa mitä maat voivat tehdä on protestoida tuollaista maata vastaan. Eihän se tietysti auta mutta saattaa hillitä touhua."..saattaa hillitä touhua"
Hillitse herran tähden itsesi. turhaavouhotusta kirjoitti:
"..saattaa hillitä touhua"
Hillitse herran tähden itsesi.Minkä herran? Mikä on se tuomioistuin joka maita tuomitsee?
DV8_HellRaiser kirjoitti:
Minkä herran? Mikä on se tuomioistuin joka maita tuomitsee?
Ensin tutkitaan, sitten hutkitaan. Nyt mennään perse edellä puuhun.
- herratjarouvat
DV8_HellRaiser kirjoitti:
Minkä herran? Mikä on se tuomioistuin joka maita tuomitsee?
Herran tähden on vain sanonta. Sitä käytetään, kun taivastellaan jotain epäkorrektia käytöstä esimerkiksi. Hillitse siis itsesi tässäkin asiassa. Vaikka hieman vouhkanalta vaikutatkin.
Jos et kykene itseäsi hillitsemään, totean vain, että hullujen kanssahan aina pärjää, kun on niille mieliksi. Taidanpa siis olla sinulle mieliksi ja annan sinun juputtaa ihan rauhassa. Voitte jatkaa. Turmiola.Tommi kirjoitti:
Ensin tutkitaan, sitten hutkitaan. Nyt mennään perse edellä puuhun.
Ei tuo valtioihin ja hallituksiin päde sillä ei ole tuomioistuinta.
Ei malesialaiskoneen alasampujiakaan tuomiolle saada vaikka todisteet venäläisten osallisuudesta ovat selvät.DV8_HellRaiser kirjoitti:
Ei tuo valtioihin ja hallituksiin päde sillä ei ole tuomioistuinta.
Ei malesialaiskoneen alasampujiakaan tuomiolle saada vaikka todisteet venäläisten osallisuudesta ovat selvät.Et siis ymmärrä yhtään mistä on kyse. Ei tuomioistuin ole se oleellinen asia, vaan se että rangaistus seuraa kun olet jotain hölmöillyt - olipa kyse henkilöstä tai valtiosta. Mutta ensin pitää olla todisteet hölmöilystä ja sitten vasta rangaistus. Nyt rangaistus tuli ensin, ja sitten vasta katsellaan josko löytyisi oikeita todisteita. Niinhän ei voida toimia, jos uskotellaan maailmalle olevamme oikeusvaltio.
Turmiola.Tommi kirjoitti:
Et siis ymmärrä yhtään mistä on kyse. Ei tuomioistuin ole se oleellinen asia, vaan se että rangaistus seuraa kun olet jotain hölmöillyt - olipa kyse henkilöstä tai valtiosta. Mutta ensin pitää olla todisteet hölmöilystä ja sitten vasta rangaistus. Nyt rangaistus tuli ensin, ja sitten vasta katsellaan josko löytyisi oikeita todisteita. Niinhän ei voida toimia, jos uskotellaan maailmalle olevamme oikeusvaltio.
Kyllä ymmärrän.Todisteet on esitetty maamme ulkopoliittiselle johdolle, joka päätöksen on tehnyt. Koska kyseessä ei ole EU päätös vaan valtioiden erilliset päätökset niin päätöksen on tehnyt presidentti yhdessä hallituksen kanssa.
Ei tiedustelupalvelut eikä poliisikaan yleisölle todisteita jakele.- Armas_Paskiainen
Turmiola.Tommi kirjoitti:
Et siis ymmärrä yhtään mistä on kyse. Ei tuomioistuin ole se oleellinen asia, vaan se että rangaistus seuraa kun olet jotain hölmöillyt - olipa kyse henkilöstä tai valtiosta. Mutta ensin pitää olla todisteet hölmöilystä ja sitten vasta rangaistus. Nyt rangaistus tuli ensin, ja sitten vasta katsellaan josko löytyisi oikeita todisteita. Niinhän ei voida toimia, jos uskotellaan maailmalle olevamme oikeusvaltio.
Näinhän täällä tuntuu olevan lynkkausmieliala päällä vaikkei tällaisen satiaisenpaskan kokoisen valtion kannattaisi alkaa sotkeutumaan suurvaltapolitiikkaan, ainakaan kylmän sodan lietsomiseen. Mutta joillekin se on nyt vain niin tavattoman vaikeata ymmärtää, että sitten kun on vedenpitävät todisteet rikoksesta, niin vasta sitten on sanktioiden aika. Ei kannattaisi meidän lehmänhermoisten suomalaisten lähteä samaan kelkkaan kuin esim. kiivasluontoisemmat keski- ja eteläeurooppalaiset. Katsokaa, miten esim, Ranskassa kävi viimein, kun työläiset osoittivat mieltään presidentti Macronin uudistuksia kohtaan. Kyynelkaasua ja vesitykkiä. Alkaakohan Väyrysen puheissa olla pikku hiljaa perää?
DV8_HellRaiser kirjoitti:
Kyllä ymmärrän.Todisteet on esitetty maamme ulkopoliittiselle johdolle, joka päätöksen on tehnyt. Koska kyseessä ei ole EU päätös vaan valtioiden erilliset päätökset niin päätöksen on tehnyt presidentti yhdessä hallituksen kanssa.
Ei tiedustelupalvelut eikä poliisikaan yleisölle todisteita jakele.Todisteet olisi syytä esittää kansalaisille, jotka ne laskutkin tulevat seurauksista maksamaan, eikä millekään pökkelöille jotka tekevät mitä tahansa pysyäkseen "ytimissä". mm. Katainen esimerkkinä.
Turmiola.Tommi kirjoitti:
Todisteet olisi syytä esittää kansalaisille, jotka ne laskutkin tulevat seurauksista maksamaan, eikä millekään pökkelöille jotka tekevät mitä tahansa pysyäkseen "ytimissä". mm. Katainen esimerkkinä.
Se oli Lipponen joka etsi niitä ytimiä mm. Eu:sta ja Bush tyhmemmän luota. Eikä suomessa ole mitään kansantuomioistuinta jolle todisteita esiteltäisiin. ja joka tekisi päätöksiä.
DV8_HellRaiser kirjoitti:
Se oli Lipponen joka etsi niitä ytimiä mm. Eu:sta ja Bush tyhmemmän luota. Eikä suomessa ole mitään kansantuomioistuinta jolle todisteita esiteltäisiin. ja joka tekisi päätöksiä.
Siis ei mene mikään perille . . .
Turmiola.Tommi kirjoitti:
Siis ei mene mikään perille . . .
Niinpä, et näytä ymmärtävän että Suomessa päätökset tuollaisesta asiasta tekevät valitut politikot eikä kansanjoukot eikä varsinkaan joku some.
- järjestelmällistä.tuhoa
DV8_HellRaiser kirjoitti:
Niinpä, et näytä ymmärtävän että Suomessa päätökset tuollaisesta asiasta tekevät valitut politikot eikä kansanjoukot eikä varsinkaan joku some.
Poliitikot päättävät, mutta missä on järjen ääni? Tuntuu olevan hallituspuolueilta täysin kateissa. Toteutetaanko tässä Kokoomuksen Nato-fantasiaa? Epäilyttää, että sitä pyritään hiljaisuudessa ajamaan eteenpäin vastoin kansan tahtoa. Presidentinvaaleissa ennen kielteisen kannan omannut Sauli Niinistökin oli kovin ympäripyöreänä asian kanssa.
- Hölmölandiankansalainen
Tuosta lisää jutun tynkää.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/puheenaiheet/kolumni/artikkeli-1.229642 - Kyllä.se.kerkeää
Kaikki yhteiskunnan paska kulminoituu Sipilään. Näin se vaan on.
- yököttää
Kaikki yhteiskunnallinen paska kohdistuu, noihin eläimellisiin sossu-komukoihin, ja heidän puuttiniinsa. Kaatopaikalle koko roska..
- orwellsslave
Sipilä tuntee vain leikkauslistat. Työttömiltä leikataan, terveydenhoitoa karsitaan ja omavastuuta nostetaan. Sote työllistää valtavan määrän uusia byrokraatteja, mielelleään kepulaisia. Säästöjä ei oikeasti synny, vain byrokratia lisääntyy. Terveydenhoidon valtiolle tulevat kulut lisääntyvät miljardeilla, vaika uudistusta perusteltiin säätöillä. Kepu pettää aina.
- demu.valehtelee.aina-
Vakio punikkivalehtenua
- Keputrolli.hädissään
demu.valehtelee.aina- kirjoitti:
Vakio punikkivalehtenua
Naista sinä matala otsainen kierosilmäinen keputrolli paska.
- jokurajasentäs
Matkustajakoneita ammutaan ohjuksilla, ihmisiä myrkytetään hermokaasulla. Suomalainen, joka vielä puolustaa moista pitäisi juoksuttaa kahden puolen taluttaen saunan taa ja takaisin palaisi vain kaksi miestä.
Hävetkää saatana jos osaatte.- Usaonpaha
"Matkustajakoneita ammutaan ohjuksilla, ihmisiä myrkytetään hermokaasulla. "
Kuulostaa Usalle, niin kuin aina. Tosin listaan pitäisi lisätä ydinpommit, niitähän usa on ainoana maailmassa käyttänyt.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po784129Niin voimakkaat tunteet
Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi182776Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen
sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk242674Puhe on halpaa
Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.441876- 251686
- 1521490
- 1251471
Miksi miehet hermostuvat tyhjästä?
Olen tässä viimeisen vuoden sisään pudottanut melko reilusti painoa mikä on sitten saanut useammankin lähipiirin aiemmin1001396Nainen, se on vain karu totuus, että
sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja2811385Joko aiheuttamani pettymys
on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.901329