On se kumma, kun nuo työkkärin ihmiset saavattehdä kohtamitä sattuu. Mullekkin sanottiin, että laita edelliseen sopimukseen nimi, joka oli jo allekirjoitettu ja vanha sopimus ja mulle muka tarjottu työtä, kun mitään ei ole tarjottu ja olen kysellyt, mutta sanottu ettei ole. Tuosta piti tehdä valitus ja kun harrastaa liikuntaa, niin silloinhan pitäisi löytyä jotakin ja olen kilpaillut ja juossut täällä viestejä useampaan otteeseen ja juossut myös Ruotsissa. Olin sopimusta viemässä Hasalle, niin sama mullistelu oli kuten ennekin, kun olin siellä nk. lystikurssilla eli taloushallinnon kurssilla Ylitorniolla. Pitää kattoa muita maisemaia. Itte olen asunut Oulussa monen vuotena käynyt yliopistot ja Roissa ollu tja Torniossa olin työssä jonkin aikaa ja Kemikin tuttu, mutta nämä joilla mikään ei muutu..pitää käydä yksin jossakin mutka tai jos vietäis vaikka työpaikka, kun on vielä sairaana ja huudetaan, että vai sairaslomaa..sitä kun jotkut ottavat aivan tyhjästä. Jalka meni alta ja silloin ei åpäässyt kuntoutukseen, mutta kun oli kilpaillut, niin kuntoukseen, että silloko on kunnossa, kun vetää pitkän viinapullon pöydälle kuten tehtiin yhdessä pikkujoulussa ja urheilija yritettiin mollata ja työtön. Olisin voinut jäädä Hesaan, mutta sellaista siivoamista ei jaksa ja nyt tehdään muita töitä, että ministerin suoja meni roskiin väsyneenä, mutta onko ne ajatelleet kuinka köyhiä ihmisiä kyykytetään ja viedään päivärahoista, kun itse ei ole syyllinen siihen, että on työttömänä. Voi olla, että paikkakunnalla ei ole työtä ja jos on joku sairaus eikä saa eläkettä vaan roikkuu työttömänä. Nuo nk. pakolaiset saavat ilmaiseksi kaikki ja eivät tee sen eteen mitään, kävelevät kaduilla hyvinvointisen näköisenä ja jopa raiskaavat nuoria tyttöjä. Roissa olen käynyt ravintolassa ja muuallakin ja hyvin on ollut kohtelu ja asiallista ja jopa pyydetty, että tule sisälle sieltä. Että tuolla Aavasaksalle jopaalko mullöistelu ja sitte jo käytiin läpi Rehenit ym. Tietääkseni en ole tilivelvollinen enkä mitenkään vastuussa tällaisista asioista. Että kalottikoulureissulla lenkille, kun muut olivat rapulassa ja joka ilta juonti ja eräs tuttu Rinkkiby:ssä, Ruotsissa melkein sammu tunnelbaanalle,, että olisiko pitänyt jättää siihen??
Nimim. Vaaroissa hiihdellyt-ylätalo näkee kaiken sen verran on kristillisyyttä ja oikeus siihen
ei tarvi sietää
0
754
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa682421En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361789- 101624
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3741575Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly161535Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681397- 1061141
- 121118
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91094- 201009