Minä kerroin täällä tammikuussa kuinka Octavian jalkamatto- tai oikeastaan kaukalo(*) kerää 0/ keleillä huomattavia määriä vettä. Alapuhallus oli täysillä ja edes 10-15 km matka ei riittänyt kuivamaan sitä. Matosta piti kaataa varovaisesti vettä ulos ja helpompina kertoina selvittiin asettelemalla lattialle sanomalehtiä.
Kuva tammikuulta: https://aijaa.com/5dzXYe
Kuten joku voi arvata, edes vinkkiä tämä sivu ei tarjonnut- ellei sellaiseksi lasketa kyseisen Octavian väittäminen joksikin muuksi autoksi, taisiko joku alakoulun sankari epäillä kuvaa netistä haetuksi. Oma arvaukseni syylliseksi oli tuolloin kehno tiiviste joka valuttaa sisäpuolelle.
Mutta apu löytyi ja jaan sen teille:
Asia selvisi korjaamolla kolmannella kerralla; vedenpoistoreikä on mennyt alapuolelta tukkoon. Erikoista mutta totta.
Omituista on se, että bassokaiutin jouduttiin tiivistämään oveen! Ikkunan reunan valumareitti vedelle on todellakin mielenkiintoisesti toteutettu mikäli se on tukkeutunut alhaalta, ja jopa kaiuttimen kiristys vaikuttaa veden kulkuun(?). Yleensä näitä on korjattu yläkautta kun neulaset ja lehdet kasaantuvat tuulilasin alle.
Onneksi lopulta selvittiin alle satasella:
https://aijaa.com/QonFcf
*) Mutta mikä hienoa, alkuperäinen lattiamatto muistuttaa pikemminkin vesikaukaloa joten laaja kuivausprojekti vältettiin.
Lattialla vettä ja viimein löytyi apu
LR_
3
794
Vastaukset
- kommunism
Sen siitä saa kun ostelee noita mosseja. Aja mereen koko paska.
Skeida ja vesi ne yhteen soppii....
- VWvihtuiluaskoda
Ja kato tulipellin teippaukset hitsauksista onko paikallaan.sieltä kans esim A pilarin juuresta vesi lentää sisään-ainakin passatissa
sitten on lattiat täynnä vettä ja 2000e kuivatus kun revitään kaikki irti vuoraukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564930Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202265- 1031444
- 911395
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231356Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1501216Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681085Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi2661003- 72977
Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75965