Meillä oli ennen aika vilkas peiton päällä ja alla tekeminen. Nykyisin vaimo valittaa ja etsii huonoja asioita joka paikasta ja asiasta. Meillä oli yhteen aikaan mukavasti lelujakin mukana leikeissä, vaimo tykkäsi niistä paljon ja käyttikin niitä myös itsekseen. Sitten tuli joku valitus kohtaus ja kohtauksen jälkeen heitti kaikki menemään.
Että näin nyt mennään. Nyt sitten valittaa, ei jaksa, ei huvita, inhottaa kaikki mitä oli ennen, ja välillä sanoo, voitaisiin tilata joitakin leluja, ja siihen se sitten jää. Onko tuo vaihdevuosi ikä aina tuommoista?
Miten teillä muilla toimii sängyn päällä ja peiton alla tekeminen? Onko teillä siinä leluja mukana, vai onko kaikki mukavan tekeminen teilläkin pysähtynyt?
Tapahtuuko teillä peiton päällä tai alla mitään?
6
305
Vastaukset
- Balli
Pysähtynyt on joo. Yhtä hyvin voisin olla naimisissa sahapukin kanssa. Sekin on aktiivisempi seksiasioissa kuin vaimoni. Asiasta on keskusteltu monet monituiset kerrat, on hormonihoidot sun muut, mutta mikään ei auta. Aina saa palata samaan vanhaan aiheeseen. Seksiä ei ole lainkaan jos en tee aloitetta ja sittenkin pitkin hampain. En ikinä ole tavannut noin täysin passiivista naista, ei ainakaan aiemmissa suhteissani ole valittamista siinä suhteessa, mutta tämä nykyinen on kyllä ihan yliveto. Saattaa mennä kuukausia, ettei mitään seksiin viittaavaakaan tapahdu. Alkaa pikkuhiljaa kyllästyttämään koko roska kun jossain luostarissakin on varmasti enemmän seksiä kuin meidän parisuhteessa. Olen kyllä yrittänyt kaikkea mahdollista, teen myös suurimman osan kotitöistä, niin että syynä ei voi olla sekään, ettei kotitöiltä enää jaksa, lapsia ei ole, mutta ei kun ei. Kiva juttu, varsinkin kun tästä ei ainakaan nuorruta ja koko elämä on pelkkää pakkoselibaattia.
- Herodes
Vaikuttaa siltä että suhteissanne on meneillään valta-peli.johon kinttujen ristiminen ja pimpin pihtaaminen kuuluu aseenna..
- itsekunnioituksenitallel
Mulla meni maku kun toinen sanoi että voisin antaa muillekin kostoksi meinasin iskeä miehen itselleni siis rakastajan mut en sit kuitenkaan viitsinyt niin että syyttäkööt ihan itseä jos on hiljaista makuuhuoneen puolella
- Mittaonjotäysi
Rouva täytti 50 ja nykyisin ei ole muuta kiinnostavaa kun tietokone. Siellä viihtyy kaikki ajat, kun on kotona. Mitä ei ole koneella, sen pienen ajan, valittaa aina jostakin. Näin meillä.
- lämpöä_ja_rakkautta
Ollaan yli 60-kymppinen pariskunta ja meillä on seksiä 2 jopa 3 kertaa viikossa, vaimo ei ole juuri koskaan kieltäytynyt seksistä ja itsekin tekee usein aloitteen. Ollaan oltu 35 v kimpassa. Ei se välttämättä iästä riipu vaan onko pään sisällä tunnepuolella kaikki kohdallaan. Emme käytä pihtaamista "aseena" toista vastaan jos joskus tuleekin erimielisyyksiä. Kannattaa miettiä kun ihmisellä on vain se yksi elämä että jatkaako sitä saman ihmisen kanssa vai aloittaako oman elämän ja myöhemmin saattaa löytää rinnalleen vielä uuden ihmisen!
- Juupajoo
Eikö miehelle tule villitys, ja jos naiselle tulee päinvastainen tila. Täällä vaimo heitti kaikki lisävehkeet ja laitteet pois, sekä pitää jalkoja yhdessä. Halut ovat ainakin menneet.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po774053Niin voimakkaat tunteet
Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi182776Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen
sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk242664Puhe on halpaa
Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.441876- 251676
- 1251471
- 1411448
Miksi miehet hermostuvat tyhjästä?
Olen tässä viimeisen vuoden sisään pudottanut melko reilusti painoa mikä on sitten saanut useammankin lähipiirin aiemmin991382Nainen, se on vain karu totuus, että
sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja2811375Joko aiheuttamani pettymys
on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.901329