Valtio kusetti dieselautoilijoita

Petu

> Kuten jälleen tänään uutisista kuulimme, joutuu noin 15000 suomailaista
> autonomistajaa maksumieheksi eduskunnan säätämän lain porsaanreiän vuoksi.
>
> Viime vuonna kun oli mahdollista muuttaa dieselhenkilöauto halvemman veron
> pakettiautoksi hyvin pienillä muutoksilla, ja joissain tapauksissa
> muutoksitta. Nyt sitten kun autoilijat ovat joukolla tehneet autoihinsa
> muutoksia ja niistä maksaneetkin niin yhtäkkiä eduskunta säätääkin lain
> jonka mukaan noistakin autoista peritään normaalit verot, eikä siis
> pakettiauton veroa.
>
> Autojen omistajille annetaan vaihtoehtiona joko pitää auto entisellään
> mutta maksaa isompi vero, muuttaa auto takaisin henkilöautoksi, tai tehdä
> lisää muutoksia ja muuttaa auto pakettiautoksi.
>
> Yhtä kaikki joka tapauksessa menettely aiheuttaa autojen omistajille
> ylimääräisiä kuluja. Kun tällaisia lakeja säädetään niin mielestäni olisi
> paikallaan lhteä siitä, että kun auto on laillisesti muutoskatsastettu
> alemman veroluokan pakettiautoksi niin se sellaisena pysyisi, eikä sitä
> lailla muutettaisi korkeamman verotuksen luokkaan.
>
> Oikeudenmukaista olisi mielestäni myös, että eduskunnan töpin maksaisivat
> kansanedustajat ja lain valmistelija, eikä suinkaan yksityiset autoilijat.
>
> Tämä dieselveroesimerkki on toki vain yksi monista. Mielestäni kuitenkin
> kansalaisilla tulisi kaiken lainsäädännön suhteen olla oikeus luottaa
> siihen, että kun tänään jotaan tekee niin se pitää tulevaisuudessa - vrt.
> mm. eläkesäästövakuutukset.
>
> Kun tällainen jälkikäteisten korjailujen systeemi hyväksytään, vieläpä
> tällä tavalla, että uhri maksaa - kuten niin valitettavan usein Suomessa -
> niin ei mielestäni voida puhua oikeusvaltiosta.
>
>
> Petri Nurminen
> http://www.valtakunta.info
>

44

4879

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miks läksit muuttamaan..

      oma moka ku luulit että valtio olis niin tyhmä että sallis tomosen keinottelun loputtomiin.

      Syyttäkää vaan itseänne jos paloi rahaa muutostöihin.

      • pet4u

        paljon muutakin keinottelua koko ajan, miksi?

    • tätä

      kukaan hyväksy , mutta minkäs teet ?

    • Paavali

      Ja muistetaan yksi karu - siis todella karu - yksityiskohta.

      Ensimmäistä muutosta tehtäessä viranomainen EDELLYTTI, että muutos tehdään PERUUTTAMATTOMALLA tavalla, siis esimerkiksi leikkaamalla penkin kiinnikkeet todella kokonaan irti auton rungosta. Tämä oli edellytys verokohtelun muutokselle.

      Viranomaisen nyt sitten muutettua pelisääntöjä, ei autoilijalla ole enää mitään mahdollisuutta lisätä penkkejä, kun noudatti viranomaisen määräystä ensimmäisellä kerralla.

      Tässä tarinassa haiskahtaa sellainen viranomaisen mielivalta, kateus ja simputus, että oikeuskanslerin pitäisi selvittää saadaanko tästä joku lailliseen edesvastuuseen.

      • perse

        itse meinasin kanssa tehdä mutta kun asiaan hiukan perehtyi niin tiesin jo keväällä jotta verotus tulee muuttumaan tai tarkentuu verolain mukaisesti ja kaikki tämä katsastus miehen ansiosta joka oli asiaan perehtynyt ...kiitos asiantuntevan palvelun...

      • perse kirjoitti:

        jo pari vuotta sitten jos käytti järkeä,nimittäin alvia näistä 2käyttösistä ei ole pystynyt vähentään koko aikana.

      • pystyy
        kawasaki250 kirjoitti:

        jo pari vuotta sitten jos käytti järkeä,nimittäin alvia näistä 2käyttösistä ei ole pystynyt vähentään koko aikana.

        vähentämään vaikka henkilöautosta , ei kaksikäyttöauto sen kummepi ole !

      • pystyy kirjoitti:

        vähentämään vaikka henkilöautosta , ei kaksikäyttöauto sen kummepi ole !

        taksit ym kyllä mutta EI yksityiset yrittäjät ym muuta kuin eräissä harvoissa poikkeustapauksissa.Ja kyllähän ne on voinut vähentää MUTTA VOI JOUTUA MAKSAMAAN TAKASIN!!!!

      • voi.
        kawasaki250 kirjoitti:

        taksit ym kyllä mutta EI yksityiset yrittäjät ym muuta kuin eräissä harvoissa poikkeustapauksissa.Ja kyllähän ne on voinut vähentää MUTTA VOI JOUTUA MAKSAMAAN TAKASIN!!!!

        sentään enää ei viitsi edes ruveta selittämään kun aina on uusia mistään mitään tietämättömiä . Sitäpaitsi 250 kawasakikin on täysi paska !

      • pet4u
        voi. kirjoitti:

        sentään enää ei viitsi edes ruveta selittämään kun aina on uusia mistään mitään tietämättömiä . Sitäpaitsi 250 kawasakikin on täysi paska !

        Tasan muuten totta, eli aina on liikaa tietämättömiä. Mutta mistä ne tiedon sitten saa jos ei selitetä?

      • verottaja
        perse kirjoitti:

        itse meinasin kanssa tehdä mutta kun asiaan hiukan perehtyi niin tiesin jo keväällä jotta verotus tulee muuttumaan tai tarkentuu verolain mukaisesti ja kaikki tämä katsastus miehen ansiosta joka oli asiaan perehtynyt ...kiitos asiantuntevan palvelun...

        Mitä käytännön eroa on paketti-autossa jossa
        on pehmeätpenkit tai kovat penkit, erohan siinä että kovapenkkiläinen maksaa d-veroa n. 7 kertaa
        vähemmän mitä pehmeäpenkkiläinen, eikö tässä
        ole porsaanreikä mikä pitäisi tukkia samalla
        vailla mitä tässä "kaksikäyttö-autossa".
        Pitää laittaa kai esitys siitäkin, onhan
        siinä nyt toinen eriarvoisessa asemmassa.
        Olihan sulla se silloin se tiedossa että näin
        voi käydä vai mitä.

    • tähänkin vähään

      Itse muutin 16.4 heti kun tuli, semmoisena kuin oli ennenkin, ei mitään muutoksia, tippui D-vero 465> 64,4€, oli vuoden loppuun, tuli säästöä 250€, vakuutus tippui 70€, katsastusmaksu vähän päälle 30€ jäi käteen kolmisen sataa, ja mitään ei tarvinnu sen eteen tehdä, edelleen vakuutus maksut vajaat 30 % edullisemmat, tekee vuodessa vajaan satasen,

      Huom! Mitään ei ole tarvinnu tehdä tuohon alennukseen, vain katsastuskonttorilta hakea uusi rekisteriote, ja ilmoitus vakuutusyhtiölle, niin alkoivat välittömästi soveltaa uutta hintaa, joka edelleen voimassa, vaikka d-vero jo normaali entinen

      Miksi tuosta pitäisi valittaa, kun tuommoinen laillinen mahdollisuus oli, monella oli vielä pidempäänkin verkkohommeleilla

      Eikai tuo mitään kusetusta ole , päinvastoin, almu paremminkin

      • Petu

        Nythän on tietysti myös niin, että noissa muutoskatsastajissa on erilaisia tapauksia:
        1) niitä jotka tiesivät että kyse on lain porsaanreiästä joka tullaan muuttamaan.
        2) niitä jotka eivät tietäneet ja luottivat siihen että kyseessä on tarkoin harkittu laki
        3) niitä joilla oli auto jonka pystyi muuttamaan "pakettiautoksi" ihan vaan käymällä katsastuskonttorilla sitä näyttämässä ja
        4) niitä joiden piti tehdä autoonsa rakenteellisia, ehkä pysyviäkin muutoksia, jotta auton sai rekisteröityä "pakettiautoksi".

        Eiköhän lopeteta senkin porsaanreiän pitäminen laissa jonka mukaan kuorma- ja linja autojen, sekä pakettiautojen verotus on halvempaa kuin henkilöautojen. Että kaikille vaan sama dsl-vero kilojen mukaan, olisi vähän sama tilanne sitten kaikeillu kuin mitä "pakettiauton" omistajilla nyt.

        Tähän sopinee vielä toistaa sfnetin laki-ryhmästä kommenttini:
        "Ja olen monesti ajatellut, että tuollaisia "kieromielisiä kverulantteja"
        pitäisi saada mm. Suomen lainvalmistelutoimintaan mukaan etsimään tulevista säädöksistä ns. porsaanreiät jo ennen kuin laki tulee voimaan, ei tarvitsisi sitten aina heti lain voimaantulon jälkeen sitä alkaa paikkailla."

        http://www.valtakunta.info

    • pakettiauto

      Ota ne takapenkit pois, niin pysyy halvalla verolla!! Ihme valitusta..

      • Äksviis

        Lait tulee säätää, niin ettei niitä vaihdella joka vuosi. Eikä etenkään niin, että siitä kärsii ne hyväuskoiset, jotka lakia höllennettäessä uskoo tekevänsä oikein.

        Itse en tehnyt muutoskatsastuksia, mutta mielessä oli hommata myös kakkosautoksi diesel-auto. Nyt pysyy se bensavehkeenä, kun en halua yhtään ylimääräistä senttiä verottajalle antaa. Vie muutenkin ihan riittävästi.

    • nämä

      paskahousut,jotka lähti mukaan siihen älyvapaaseen veronkiertoon,tietäen riskit. Nyt,kun homma meni perseelleen niin kyllä itkua riittää, voi voi,ai ai..vetäkää itsenne jojoon,niin helpottaa...

      • Frank

        Vaan melko yleinenhän tuo asenne on - täällä alamaisuuteen taipuvaisten, auktoriteettiuskovaistenmasokistien maassa.

      • ja omaan nimeen
        Frank kirjoitti:

        Vaan melko yleinenhän tuo asenne on - täällä alamaisuuteen taipuvaisten, auktoriteettiuskovaistenmasokistien maassa.

        Vahingonilo on paras ilo ja kateus eteenpäin vievä voima. Sen vuoksi tässä maassa ei kansalaisten toimesta saadakaan mitään aikaiseksi.

        Toinen puoli on tyytyväisiä (kuten tältä palstalta varsin hyvin näkee) kun toinen puoli tulee väärin kohdelluksi. Ainoastaan sen vuoksi, että he olivat helvetin kateellisia silloin kun se toinen puoli sai jotain etua, mitä itse eivät saaneet. Näin jää näkemättä (kertoo myös ihmisten epäkypsyydestä ja älyllisen kapasiteetin puutteesta)asian ydin, eli se, että valtio on kohdellut kansalaisiaan, jälleen kerran törkeästi ja suorastaan rikollisesti.

        Varsinkin tämä ensimäisten muutosten vaatimus kiinnikkeiden tuhoamisesta oli täysin rikollista toimintaa, koska tuohon aikaan ei kerrottu veroedun loppuvan reilun vuoden sisällä. Ihmisille annettiin mahdollisuus päättää haluavatko he rikkoa kiinnikkeet autoistaan saadakseen veroetua, mutta he eivät voineet tietää edun loppumisesta (arvailu ei riitä tähän). Ei kai kukaan riko autoaan tieten tahtoen saamatta siitä mitään hyötyä. Tässä on loistava esimerkki valtion mielivallasta.

        Verratkaa tilannetta yritysmaailmaan; teet itsellesi epäedullisen sopimuksen. Oma moka ja itse maksat. Et voi yksipuolisesti mennä muuttamaan sopimuksen ehtoja. Mitä ovat lait muuta, kuin sopimuksia valtion ja kansalaisten välillä?

        Joku pitäisi hirttää munistaan, että oppisivat!

        PS. Selvyyden vuoksi niille jotka aikovat vastailla tähän viestiin tuntien suurta vahingoniloa: AJAN DIESEL SEDANILLA ja maksan nyt, kuten ennenkin täyden käyttövoimaveron, eikä tämä asia näin ollen kosketa minua käytännössä henkilökohtaisella tasolla. Mutta valtion kansalaisiaan kohtaan käyttämä mielivalta vituttaa tässä ja kaikissa muissakin tapauksissa ja se pitää saada loppumaan.

      • Pykälä
        ja omaan nimeen kirjoitti:

        Tuo on pikkuisen kestämätöntä ajattelua, että laint olisivat sopimuksia kansalaisen ja valtion välillä... Nimittäin kahdenväliset sopimukset perustuvat pääsääntöisesti vapaaehtoisuuteen, jolloin jokaiselle kansalaiselle tulisi räätälöidä henkilökohtainen lainsäädäntö riippuen siitä, mitä osia kansalainen on tarjottavasta lakipaketista valmis hyväksymään.
        Oikeusturva toteutuu siten, että lait säätää Suomessa kansa, käytännön syistä tehtävä on delegoitu senn valitsemille edustajille.
        Ja mitä itse asiaan tulee, niin kyllähän historia osoittaa, että lainsäädäntöön jääneet porsaanreiät ennenpitkää tukitaan. Kyllä jokainen farmariautonsa penkinkiinnikkeitä rälläköimään alkanut on tiennyt, että kyse on sinänsä laillisesta, mutta sellaisesta veronkierrosta, että on mahdollista, että siihen jossain vaiheessa tullaan puuttumaan.

      • Asuntoverot
        Pykälä kirjoitti:

        Onhan nyt niinkin että on laillista veronkiertoa kun pariskunta ostaa ansiasunnon puoliksi siten että toinen ostaakin vain 49,9 % ja toinen 51,1 % osuuden, sitten taas muutaman vuoden päästä uusi asunto mutta päinvastaiset omistussuhteet niin saavat jälleen ensiasunnon ostajan verovapauden.

        Tota kikkaa kylläkin käyttävät varmaan enimmäkseen rikkaiden mukulat niin siihen ei ole syytä puuttua, Autoveron alesta sen sijaan hyötyivät jotkut "matti meikäläiset" niin sitten niin ei saakaan enää tahdä, mutta miksi alun alkujaan sai?

        Samalla tavalla valtio on huijannut vakuutussäästäjiä joista valtaosa lienee ns. keskituloisia. On jälkeenpäin muuteltu ehtoja ja verotusta niin että kansalainen ei olekaan voinut pitää vakuutusyhtiön kanssa tekemäänsä sopimusta - samanlaista "laitonta" puuttumista jo sovittuihin asioihin yhtä kaikki.

        Kyse on siis luottamuksensuojasta. Kun tänään jotain teet niin ei valtion pidä noin poukkoilla. Tässäkin tapauksissa olisi pitänyt antaa jo pakuiksi rekisteröityjen olla ja muuttaa lakia siten että päivästä X eteenpäin ei tuollaista muutosta olisi voinut tehdä.

      • Pykälä
        Asuntoverot kirjoitti:

        Kun aloitin työelämässä 60-luvulla oli veroprosenttini alle 20, mutta sitten valtio puuttui laittomasti sovittuihin asioihin ja nosti prosentin pitkälle yli kolmeenkymmeneen...
        Jos joku Matti Meikäläinen on ostanut henkilöauton ja löytänyt autoverolaista porsaanreiän, johon vetoamalla on saanut autonsa pakettiautoverolle, ei Mattia voida syyttää mistään laittomuudesta. Mutta ei myöskään valtiota voida laittomuudesta tai edes kohtuuttomuudesta syyttää, mikäli se huomattuaan Matin touhut määrää henkilöautolle veron, joka sille kuuluu.

      • esimerkiksi

        hajoittamaan työpaikkasi että sait veroprosentin nousemaan?

      • Omaan nimeen
        Pykälä kirjoitti:

        Kun aloitin työelämässä 60-luvulla oli veroprosenttini alle 20, mutta sitten valtio puuttui laittomasti sovittuihin asioihin ja nosti prosentin pitkälle yli kolmeenkymmeneen...
        Jos joku Matti Meikäläinen on ostanut henkilöauton ja löytänyt autoverolaista porsaanreiän, johon vetoamalla on saanut autonsa pakettiautoverolle, ei Mattia voida syyttää mistään laittomuudesta. Mutta ei myöskään valtiota voida laittomuudesta tai edes kohtuuttomuudesta syyttää, mikäli se huomattuaan Matin touhut määrää henkilöautolle veron, joka sille kuuluu.

        Sanottiinko sinulle kuuskutluvulla, että jos amputoit toisen jalkasi saat tehdä töitä veroitta? Katkaistuasi sen jalkasi sitten sanottiinkin, että ja paskat nostamme verosi entiselleen. Siinähän kompuroit.

        Lupasiko muijasi antaa sinulle useammin jos lopetat baarissa istumisen ja muiden naisten katselun? Lopetit sitten moiset puuhat ja muija antoikin kaksi kertaa viikossa entisen yhden sijaan, mutta antoiko vielä vuoden päästä? Niin Vanha kunnon kerran kuussa eikä baariin ole enää asiaa.

        TAJUSITKO?

      • Omaan nimeen
        Pykälä kirjoitti:

        Tuo on pikkuisen kestämätöntä ajattelua, että laint olisivat sopimuksia kansalaisen ja valtion välillä... Nimittäin kahdenväliset sopimukset perustuvat pääsääntöisesti vapaaehtoisuuteen, jolloin jokaiselle kansalaiselle tulisi räätälöidä henkilökohtainen lainsäädäntö riippuen siitä, mitä osia kansalainen on tarjottavasta lakipaketista valmis hyväksymään.
        Oikeusturva toteutuu siten, että lait säätää Suomessa kansa, käytännön syistä tehtävä on delegoitu senn valitsemille edustajille.
        Ja mitä itse asiaan tulee, niin kyllähän historia osoittaa, että lainsäädäntöön jääneet porsaanreiät ennenpitkää tukitaan. Kyllä jokainen farmariautonsa penkinkiinnikkeitä rälläköimään alkanut on tiennyt, että kyse on sinänsä laillisesta, mutta sellaisesta veronkierrosta, että on mahdollista, että siihen jossain vaiheessa tullaan puuttumaan.

        Kansa valitsee edustajansa ja samalla demokratian hengen mukaisesti antaa valtakirjan heille päättää omista asioistaan ja tehdä sopimuksia omissa nimissään. Niinhän tekee yritysjohtokin tai vaikka amattiliitot. Ei siellä joka jätkän kanssa neuvotella.

        Eduskunta hyväksyi ensimmäisen lain ja antoi kansalaisille mahdollisuuden veroetuun. Yhtälailla se petti nämä viisitoistatuhatta kansalaista hyväksymällä lakimuutoksen jossa tämä etu kumottiin. EVVK mietti 99% edustajista.

      • Pykälä
        Omaan nimeen kirjoitti:

        Sanottiinko sinulle kuuskutluvulla, että jos amputoit toisen jalkasi saat tehdä töitä veroitta? Katkaistuasi sen jalkasi sitten sanottiinkin, että ja paskat nostamme verosi entiselleen. Siinähän kompuroit.

        Lupasiko muijasi antaa sinulle useammin jos lopetat baarissa istumisen ja muiden naisten katselun? Lopetit sitten moiset puuhat ja muija antoikin kaksi kertaa viikossa entisen yhden sijaan, mutta antoiko vielä vuoden päästä? Niin Vanha kunnon kerran kuussa eikä baariin ole enää asiaa.

        TAJUSITKO?

        Hyvä pointti, mutta... Kukaan ei käsittääkseni ole luvannut, että henkilöautosta pakettiauton dieselveron maksaminen olisi joku elinikäinen nautintaoikeus. Jos joku neropatti on huomannut, että tällainen onnistuu, kun vähän "amputoi" autoaan, ei kai ole mikään tae siitä, että moinen peli vetelisi ikuisesti.
        Nyt ne jotka tämän porsaanreiän ovat havainneet ja hyväksikäyttäneet, ovat etunsa nauttineet ja on aika siirtyä normaalimenettelyyn, joka sivumennen sanoen on mielestäni ainoa oikeudenmukainen ja looginen systeemi.

      • muutokset

        lankkupenkeiksi -98 , muutetut sai jäädä , tätähän nytkin luultiin !

      • aina
        muutokset kirjoitti:

        lankkupenkeiksi -98 , muutetut sai jäädä , tätähän nytkin luultiin !

        tähän asti on ollutkin !

    • PÄÄTTI?

      VÄITÄN ETTÄ KESKUSTA JA DEMARIT TEKIVÄT HUONON LAIN JA PÄÄTTIVÄT SITTEN VIRHEESTÄÄN DUUNAREITA RANGAISTA. TAI EHKÄ PIAN TULEE UUSI MUUTOS - TUOSSA KUNNALLISVAALIEN ALLA TÄMÄN ÄLÄMÖLÖM SEURAUKSENA JA KESKUSTA JA SDP KALASTELEVAT UUSILLA VEROHELPOTUKSILLA ÄÄNESTÄJIÄ.

      • päätti

        edustajat jotka olivat täysin tietämättömiä mistä todellisuudessa äänestivät ? Pikkuasia katos ei kannattanut perehtyä !

    • Petu

      aiotko sinä viedä asiaa pidemmälle ,vai vain keskustella asiasta ???

      • Petu

        63 edustajaa oli lain muuttamista vastaan.

        25 jätti osallistumatta lopullisen päätöksen tekemiseen.

        Laitoin tänne tiedot:
        http://www.harjavalta.info/sekalaiset/Autoverolaki_Eduskunta.html

        Josta voit tarkastaa kuka äänesti miten ja kuka oli siis poissa.

        Itselläni ei ole ns. oma lehmä ojassa koska autoni käyttövoima on bensiini.

        Tuolla sivuillani muuten myös hallituksen esitys asiasta (osia) josta käy ilmi, että asiassa pohdittiin myös "nykytilan" säilyttämistä. Ts. että verotusta ei olisi muutettu, sekä sitä että pakettiautojen verotusta nostettaisiin yms.

      • p.o.w
        Petu kirjoitti:

        äänestys tulos oli jotain tonnepäin eli vastustajia alle 10

      • Petu

      • käsiteltiin

      • äänestettiin
        käsiteltiin kirjoitti:

        2 kertaa ja molemmilla kerroilla äänestettiin , ekalla kerralla oli vielä se 63 vastaan ja toisella alle kymmenen .

        kyllä siellä pari äänestystä oli. Ekassa joku sentään yritti douple-capit pelastaa tältä paskalailta ja sai puolelleen 63 ääntä.
        Lopullisesti kun sitten äänestettiin lopullista lain muotoa niin vastaan oli enää 7 edustajaa!!!! Eli yli 50 ei sitten kuitenkaan enää tässä vaiheessa vastustanut lopullista lain muotoa joten näin se meni.
        Asia oli esillä lokakuusta lähtien eduskunnan nettisivulla ihan hyvin mutta harmi vaan että nyt vasta osa porukkaa heräs kun lappu tuli postista.
        Jos syksyllä 15 000 autoilijaa olis pitäny kovempaa meteliä olisi sillä voinu olla enempi vaikutusta. Nyt meitä aktiivisia oli liikkeellä ihan liian vähän ja vaikutus minimaalinen!

      • väärä lista
        Petu kirjoitti:

        63 edustajaa oli lain muuttamista vastaan.

        25 jätti osallistumatta lopullisen päätöksen tekemiseen.

        Laitoin tänne tiedot:
        http://www.harjavalta.info/sekalaiset/Autoverolaki_Eduskunta.html

        Josta voit tarkastaa kuka äänesti miten ja kuka oli siis poissa.

        Itselläni ei ole ns. oma lehmä ojassa koska autoni käyttövoima on bensiini.

        Tuolla sivuillani muuten myös hallituksen esitys asiasta (osia) josta käy ilmi, että asiassa pohdittiin myös "nykytilan" säilyttämistä. Ts. että verotusta ei olisi muutettu, sekä sitä että pakettiautojen verotusta nostettaisiin yms.

        lopullisessa äänestyksessä vastaan oli enää 7 edustajaa. (jopa yksi Kokoomuslainen oli vastaan, vaikka muut kaverit äänesti puolesta, aika rohkeaa livetä ryhmästä!!!!, lienee painanut väärää nappia hätäpäissään!)
        Tuossa välissä äänestettiin douple capeista, eli Koskisen muutosesityksestä mutta sitä kannatti tosiaan vain tuo mainitsemasi 63 edustajaa (Ei ääniä)

      • käsiteltiin
        äänestettiin kirjoitti:

        kyllä siellä pari äänestystä oli. Ekassa joku sentään yritti douple-capit pelastaa tältä paskalailta ja sai puolelleen 63 ääntä.
        Lopullisesti kun sitten äänestettiin lopullista lain muotoa niin vastaan oli enää 7 edustajaa!!!! Eli yli 50 ei sitten kuitenkaan enää tässä vaiheessa vastustanut lopullista lain muotoa joten näin se meni.
        Asia oli esillä lokakuusta lähtien eduskunnan nettisivulla ihan hyvin mutta harmi vaan että nyt vasta osa porukkaa heräs kun lappu tuli postista.
        Jos syksyllä 15 000 autoilijaa olis pitäny kovempaa meteliä olisi sillä voinu olla enempi vaikutusta. Nyt meitä aktiivisia oli liikkeellä ihan liian vähän ja vaikutus minimaalinen!

        Ainakin minun mielestäni eduskunnan sivuilta selviää että tuo käsiteltiin perustuslain säätämisjärjestyksessä joulukuun 2004 alussa oli toinen käsittely jossa laki tuli voimaan ja silloin oli vastaan tuo 63 edustajaa.

        Tuolloin päätetyssä todettiin veiläpä seuraavakin asia:

        "Kun myös
        vuoden 2003 aikana muutettuja autoja saattaa
        olla olemassa ja kun ajoneuvoverolain 69 §:n
        mukaan kumottua moottoriajoneuvoverosta
        annettua lakia vielä voitaisiin periaatteessa
        soveltaa tuon aikaiseen verotukseen, on
        tarpeen samalla muuttaa myös 69 §:ssä olevaa
        voimaantulosäännöstä siten, ettei myöskään
        vuoden 2003 verotukseen enää tällä
        perusteella puututa. Voimaantuloa koskevan
        ehdotuksen tarkoituksena on lieventää
        esityksen vaikutuksia siihen verraten, miten
        verotus olisi muutoin toimitettava voimassa"

        Joten huonoimmassa tapauksessa olisi voinut käydä jopa niin että noilta vuosilta 2003 ja 4 olisi peritty takautuvasti nuo verot tehdyistä muutoksista huolimatta. Siitä se vasta meteli olisi syntynyt.

      • se vasta olisikin ollut

        Juu uhkana oli tosiaan vielä sekin että takautuvasti olisi peritty veroja vuosilta 2003 - 2004 mutta sitä ei Heikkikään uskaltanut tosissaan esittää, mutta perusteluosassa näin uhkaili.
        Nythän siinä ei ole mitään takautuvaa vaan korkea vero alkaa 1.1.2005.
        äänestystulos lopullisessa käsittelyssä oli muuten 172 -7 eikä tuo 63 vastaan. Se äänestys jossa 63 EI ääntä oli aikasiemmin ja koski Koskisen muutosesitystä, mutta nurin meni se dopuple-capien pelastus.

      • äänestystulos

        172 - 7 oli lopullisen äänestyksen tulos.

        136. TORSTAINA 9. JOULUKUUTA 2004 kello 16.30

        2) Hallituksen esitys laiksi ajoneuvoverolain 11 ja 69 §:n muuttamisesta

        Hyväksyminen/hylkääminen (Ään. 1)

        "Jaa" äänestävät seuraavat 172 edustajaa:

        Matti Ahde /sd

        Esko Ahonen /kesk

        Eero Akaan-Penttilä /kok

        Olavi Ala-Nissilä /kesk

        Mikko Alatalo /kesk

        Arja Alho /sd

        Janina Andersson /vihr

        Sirkka-Liisa Anttila /kesk

        Sirpa Asko-Seljavaara /kok

        Jouni Backman /sd

        Eva Biaudet /r

        Tuija Brax /vihr

        Arto Bryggare /sd

        Tarja Cronberg /vihr

        Kaarina Dromberg /kok

        Mikko Elo /sd

        Sari Essayah /kd

        Tarja Filatov /sd

        Christina Gestrin /r

        Nils-Anders Granvik /r

        Jukka Gustafsson /sd

        Susanna Haapoja /kesk

        Tuula Haatainen /sd

        Leena Harkimo /kok

        Heidi Hautala /vihr

        Lasse Hautala /kesk

        Eero Heinäluoma /sd

        Klaus Hellberg /sd

        Pertti Hemmilä /kok

        Hanna-Leena Hemming /kok

        Rakel Hiltunen /sd

        Anne Holmlund /kok

        Anne Huotari /vas

        Susanna Huovinen /sd

        Sinikka Hurskainen /sd

        Liisa Hyssälä /kesk

        Jyri Häkämies /kok

        Tuomo Hänninen /kesk

        Mikko Immonen /vas

        Liisa Jaakonsaari /sd

        Roger Jansson /r

        Kauko Juhantalo /kesk

        Antti Kaikkonen /kesk

        Timo Kalli /kesk

        Reijo Kallio /sd

        Antti Kalliomäki /sd

        Bjarne Kallis /kd

        Toimi Kankaanniemi /kd

        Saara Karhu /sd

        Kyösti Karjula /kesk

        Marjukka Karttunen /kok

        Tatja Karvonen /kesk

        Jyrki Kasvi /vihr

        Jyrki Katainen /kok

        Matti Kauppila /vas

        Antero Kekkonen /sd

        Inkeri Kerola /kesk

        Rauno Kettunen /kesk

        Anneli Kiljunen /sd

        Mari Kiviniemi /kesk

        Katri Komi /kesk

        Martti Korhonen /vas

        Juha Korkeaoja /kesk

        Markku Koski /kesk

        Valto Koski /sd

        Jari Koskinen /kok

        Johannes Koskinen /sd

        Marjaana Koskinen /sd

        Irina Krohn /vihr

        Risto Kuisma /sd

        Miapetra Kumpula /sd

        Mikko Kuoppa /vas

        Pekka Kuosmanen /kok

        Esko Kurvinen /kok

        Lauri Kähkönen /sd

        Kari Kärkkäinen /kd

        Seppo Kääriäinen /kesk

        Jaakko Laakso /vas

        Esa Lahtela /sd

        Seppo Lahtela /kesk

        Reijo Laitinen /sd

        Kalevi Lamminen /kok

        Eero Lankia /kesk

        Annika Lapintie /vas

        Markku Laukkanen /kesk

        Jouko Laxell /kok

        Paula Lehtomäki /kesk

        Jari Leppä /kesk

        Maija-Liisa Lindqvist /kesk

        Suvi Lindén /kok

        Mika Lintilä /kesk

        Minna Lintonen /sd

        Eero Lämsä /kesk

        Pehr Löv /r

        Hannes Manninen /kesk

        Marjo Matikainen-Kallström /kok

        Rosa Meriläinen /vihr

        Riikka Moilanen-Savolainen /kesk

        Markus Mustajärvi /vas

        Sinikka Mönkäre /sd

        Petri Neittaanmäki /kesk

        Olli Nepponen /kok

        Pekka Nousiainen /kesk

        Mikaela Nylander /r

        Lauri Oinonen /kesk

        Outi Ojala /vas

        Reino Ojala /sd

        Kirsi Ojansuu /vihr

        Reijo Paajanen /kok

        Heli Paasio /sd

        Aila Paloniemi /kesk

        Mauri Pekkarinen /kesk

        Terhi Peltokorpi /kesk

        Pirkko Peltomo /sd

        Klaus Pentti /kesk

        Maija Perho /kok

        Iivo Polvi /vas

        Veijo Puhjo /vas

        Erkki Pulliainen /vihr

        Susanna Rahkonen /sd

        Lyly Rajala /kok

        Kari Rajamäki /sd

        Aulis Ranta-Muotio /kesk

        Antti Rantakangas /kesk

        Maija Rask /sd

        Leena Rauhala /kd

        Juha Rehula /kesk

        Eero Reijonen /kesk

        Paula Risikko /kok

        Jukka Roos /sd

        Markku Rossi /kesk

        Simo Rundgren /kesk

        Päivi Räsänen /kd

        Tero Rönni /sd

        Martin Saarikangas /kok

        Matti Saarinen /sd

        Petri Salo /kok

        Pertti Salovaara /kesk

        Sari Sarkomaa /kok

        Kimmo Sasi /kok

        Arto Satonen /kok

        Arto Seppälä /sd

        Timo Seppälä /kok

        Minna Sirnö /vas

        Juhani Sjöblom /kok

        Jouko Skinnari /sd

        Osmo Soininvaara /vihr

        Seppo Särkiniemi /kesk

        Ilkka Taipale /sd

        Esko-Juhani Tennilä /vas

        Kimmo Tiilikainen /kesk

        Marja Tiura /kok

        Pentti Tiusanen /vas

        Irja Tulonen /kok

        Erkki Tuomioja /sd

        Oras Tynkkynen /vihr

        Tapani Tölli /kesk

        Kari Uotila /vas

        Jutta Urpilainen /sd

        Raija Vahasalo /kok

        Jan Vapaavuori /kok

        Ahti Vielma /kok

        Jukka Vihriälä /kesk

        Pia Viitanen /sd

        Pekka Vilkuna /kesk

        Jari Vilén /kok

        Matti Väistö /kesk

        Tuula Väätäinen /sd

        Harry Wallin /sd

        Ulla-Maj Wideroos /r

        Jaana Ylä-Mononen /kesk

        Ben Zyskowicz /kok

        "Ei" äänestävät seuraavat 7 edustajaa:

        Tony Halme /ps

        Matti Kangas /vas

        Heikki A. Ollila /kok

        Timo Soini /ps

        Unto Valpas /vas

        Erkki Virtanen /vas

        Raimo Vistbacka /ps

      • Frank
        se vasta olisikin ollut kirjoitti:

        Juu uhkana oli tosiaan vielä sekin että takautuvasti olisi peritty veroja vuosilta 2003 - 2004 mutta sitä ei Heikkikään uskaltanut tosissaan esittää, mutta perusteluosassa näin uhkaili.
        Nythän siinä ei ole mitään takautuvaa vaan korkea vero alkaa 1.1.2005.
        äänestystulos lopullisessa käsittelyssä oli muuten 172 -7 eikä tuo 63 vastaan. Se äänestys jossa 63 EI ääntä oli aikasiemmin ja koski Koskisen muutosesitystä, mutta nurin meni se dopuple-capien pelastus.

        On siinä nytkin siinä mielessä takautuvaa, että esim. investoinnin tehneillä (esim. v2004) on investointilaskelma taatusti mennyt yli 1.1.2005:n. Esim. 5v investointi - tullut 2500 euron yllättävä (takautuva) korotus maksuun.

      • ennakkoon

        Ei ollut yllättävä, velvollisuus ottaa asioista selvää, ei ollut edes vaikea selvittää, ja käyttä maalaisjärkeä jos ei tiedä.

        Pakujen kohdalla oli ja on helppoa, takapenkit nyt vain pois, jatkuu edullinen Dieselvero(Käyttövoima), jos ei käy menee sitten isompi vero, ainakin on helppoa

        Yrittäjillä oli vieläkin helpompaa, verottaja ei hyväksynyt pakuiksi, kuin vain takapenkittömät, silloin kun ALV kanssa oli tekemistä, ei helppoa vaam erittäin helppoa ja selvää

      • pet4u
        väärä lista kirjoitti:

        lopullisessa äänestyksessä vastaan oli enää 7 edustajaa. (jopa yksi Kokoomuslainen oli vastaan, vaikka muut kaverit äänesti puolesta, aika rohkeaa livetä ryhmästä!!!!, lienee painanut väärää nappia hätäpäissään!)
        Tuossa välissä äänestettiin douple capeista, eli Koskisen muutosesityksestä mutta sitä kannatti tosiaan vain tuo mainitsemasi 63 edustajaa (Ei ääniä)

        Tuolla sivuilla näkyvät olevan.
        Tosin vähän huonosta oli selvitetty tuo toinen äänestys.

        Hallituksen esitys sen sijaan antoi kyllä ajattelun aihetta, sikäli jos se oikein oli tuolla sivulla.

    • joopa

      Siis lainsäädäntö on alunperinkin ollut seestä, kun se on mahdollistanut pakettiautoihin kaikenmoiset penkkiviritykset. Pakettiautossa ei pitäs missään olosuhteissa sallia enempää kun 1 2 paikat. Ei minkäänlaisia tilapäisistuimia. Onhan se nähty, että lainsäätäjän varmasti perustellusta syystä mahdollistamia tilapäisistuinmahdollisuuksia on käytetty vuoskymmenet härkisti veronkiertoon. Siellä on sitten perhettä kuljettu "tilapäisistuimilla" kaikenmaailman pakuiksi rekisteröidyillä "lautakylki" Oldsmobileilla

    • sitten

      kikkailla noilla p-autosekoiluila .. ajaa sellaisella autolla mihin on varaa ... jos ei oo varaa dieselhenkilöautolla, osta p-auto tai aja bensavehkeellä

      kysehän ei oo muusta kuin että haluaisit ajaa dieselhenkilöautoa mutta maksaa siitä vaan pakettiauton mukaan

      kukas ne eläkkeet ja terveydenhoidon ynnä maatalouden tuet muka sitten maksaa kun verotyulot ehtyy ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5660
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      22
      2477
    3. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      269
      1822
    4. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1717
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      94
      1556
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      25
      1484
    7. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1301
    8. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      336
      1270
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      344
      1261
    10. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      37
      1255
    Aihe