Mielestäni rintaliivin käyttö saisi olla huomattavasti yleisempää kuin mitä se on. Sen sijaan liiveihin käyminen saattaa laukaista #meetoo älähdyksiä.
Saattaa olla myös vaara, että rintaliivien käyttö vähenee entisestään jos ihmiset ajattelevat sen käyttämisen jollain (negatiivisella) tavalla leimaavan heidät. Kuten että niitä kutsutaan tissiliiveiksi.
Ei tietenkään ole keneltäkään pois, jos joku ryhmä hilluu vaikka bikinit päällä, mutta minusta median pitäisi puhua heistä biki nisteinä eikä tissiliiveinä.
Varsinkin nuorilla naisilla kynnys käyttää rintaliivejä käy entistä korkeammaksi, jos tekemällä tehdään tällainen käsite tissiliivit.
Ehkä monilla aikuisillakin. Etenkin mummoilla.
Moni jättää käyttämättä senkin vuoksi jos ajattelee sen leimaavan käyttäjän johonkin porukkaan kuuluvaksi. Esimerkiksi tyrkyt, roiskeläppäläiset, niukka pukeiset.
Tosin moni jättää käyttämättä muutenkin, vaikka ne eteisen naulakossa tai pyykkinarussa riippuu päälle puettavaksi.
Rintaliivi ei ole tissiliivi
10
187
Vastaukset
- Bengalitikku
Voisiko ajatella ikään kuin huomioliivien ja rintaliivien synteesiä: voisi fosforoida reilunkokoiset rintsikat ja käyttää niitä päällystakin päällä.
- kuppikivakoko-on
Ehtottomasti
- mummokinjo
Haha, niin kauan kuin muistan on puhuttu tissiliiveistä enkä ole kyllä huomannut että käyttö olis vähentynyt.....korkeintaan kesällä jotkut kulkee helletoppi päällä ilman liivejä ja muulloin joku juhlahepene saattaa olla sellainen jonka alle ei voi liivejä laittaa...…
Itse kylläkin kotona oleskelen ilman tissiliivejä mutta en ihmisten ilmoilla Kun tissi-ihmiset tykkää pelata dekolteensa kanssa huomioita hakeakseen, niin voishan niitä 'valjaita' siinä samalla vilautella.
- Hyvänimi
Pikkuipanan suusta kun äiti rintsikoihin pukeutui: koska mä saan tuollaiset tissipussit?
Olkoon vaikka mikä utareliivi, moista kiristyskappaletta en käytä, kun ihmisten ilmoilla kulkiessa.
Heti tempasen pois, kun omiin oloihinni pääsen.- Reilusti-rintaa-esiin
Miksi laitat vain ihmisten ilmoille?
Reilusti-rintaa-esiin kirjoitti:
Miksi laitat vain ihmisten ilmoille?
Muodon vuoksi, omissa oloissa ei muotoja tarvitse, kun ei tarvitse sopia muottiin.
Noh, tuonkin voisi tietenkin aatella uusiks.- Reilusti-rintaa-esiin
eppu2 kirjoitti:
Muodon vuoksi, omissa oloissa ei muotoja tarvitse, kun ei tarvitse sopia muottiin.
Noh, tuonkin voisi tietenkin aatella uusiks.Anna luomujen loistaa :D
- tissitön_tiina
Jos ei ole mitään, mitä niihin sisään pistäisi, niin miksi niitä pitäisi käyttää tyhjin kupein?
Luontainen rinnan koko on perinnöllinen ominaisuus. Ja jos ei ole ylipainoa, mikä ilmeisesti kasvattaa myös rintojen kokoa, niin markkinoilta ei löydy sopivia liivejä. Ainut syy käyttää liivejä on vaatteiden istuvuus päällä, mutta kun on eläkkeellä, ei ole väliä, mitä päälleen pistää.
Jostain syystä niin miesten kuin naistenkin päässä on pinttymä, että rintojen koko on yhtä kuin ihmisen seksuaalisuus. Mitä isommat tissit, sitä himokkaampi pakkaus. Käytännössä harva suhde päättyy tissien kokoon. Jos mies on tissifriikki, hän ei kiinnostu tissittömästä naisesta, mutta kaikki miehet eivät ole tässä suhteessa samanlaisia.
Pienirintainen nainen ei koe seksuaalista häirintää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1012900En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361839- 101834
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3861692Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211621Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681457- 1191267
- 131186
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91156- 201039