99% raiskauksista on miesten tekemiä

40-vuotias_mies

Tarvitseeko sanoa muuta?

Miksi mies raiskaa?

Jo pelkästään otsikon lukuun viitaten uskon miesten olevan huomattavasti naisia vähä-älyisempiä sekä kykenemättömiä hallitsemaan viettejään.

Raiskausten lisäksi ostamme seksipalveluja. Tuomme sukupuolitauteja kotiin, koska himomme ja pakkomielteemme sattuivat sumentamaan järjen.

En ole nähnyt lukuja, mutta väittäisin valtaosan ihmiskaupasta olevan miesten pyörittämää.

Kuinka paljon paskaa miehet aiheuttavatkaan, ei pelkästään Suomessa vaan koko maailmassa vain sillä, että eivät kykene muodostamaan ihmissuhteita tai pääsemään yli ongelmistaan ja voivat fyysisesti vanhvempana sukupuolena tehdä mitä lystää?

Me miehet väitämme naisia nirsoiksi ja ties miksi, kun emme muka kelpaa. Syytämme omasta huonosta osastamme muita katsomatta peiliin. Kannattaisiko ihan oikeasti hankkia joku fiksu harrastus eikä syyttää muita omasta seksiaddiktiosta tai rikkinäisyydestään tai kyvyttömyydestään tutustua toiseen sukupuoleen. Oli tilanne mikä tahansa, niin miehille hyökkäys, fyysinen tai henkinen, näyttää olevan paras puolustus.

En ihmettele pätkääkään, että yhä useampi nainen valitsee sinkkuuden, koska miesten tasossa edes näin miehen silmin ei ole mitään ylistettävää.

Olisiko miesten aika herätä ja muuttaa tätä maailmaa omalla käyttäytymisellään parempaan? Seksi on kivaa, mutta ei silloin, kun siitä tulee maksaa tai toinen tulee ottaa väkisin.

Disclaimer: Tiedän, provosoivasta kirjoitustyylistäni huolimatta, että suurin osa miehistä on kuitenkin hyviä ja fiksuja ihmisiä. Kirjoitukseni koskeekin lähinnä sitä ihmissaastaa, joka tätä lukiessaan provosoituu ja jonka nyt tekee mieli puolustautua ja hyökätä kirjoituksen keskeistä viestiä vastaan.

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sekä miehen että naisen käyttäytyminen että käyttäytymisen ero petustuvat evoluution mukaisiin satunnaisiin geenimutaatioihin ja valintaan. Valinta tapahtuu siten, että kelpoisimmat yksilöt saavat hiukan enemmän lisääntyviä jälkeläisiä, joten heidän mukanaan myös heidän geeninsä lisääntyvät populaatiossa kunnes saavuttavat maksimin. Tämän jälkeen suurempi genimuunnelmien edustus olisi jo vahingollista.

      Niin käyttäytymistä ohjaavat kuin muutkin geenit ovat saavuttaneet optimitason jo ainakin 50 tuhatta vuotta sitten. Kulttuurin vaikutus on geenejä verrattomasti nopeampi, mutta myös nopea häviämään. Geenit ovat periytyviä, kulttuuri muuttuu nopeasti toisekseen. Geenistömme on ikivanha.

      Ainoa evolutiivisesti hyödyllisen mitta on geenien monistumimisen runsaus. Evoluutio ja valinta on tehnyt meistä mahdollisimman runsaasti lisääntyviä. Sitä palvelee täsmälleen kaikki.

      Ajatus, että sukupuolet ovat toisiinsa verrattuna "hyviä" tai "pahoja" on lainattu kulttuurin kehityksestä. On ruvettu pitämään jotakin käyttäytymistä tavoiteltavana, mutta biologinen luonto tuntee vain geenien monistumisen. Nykyinen kulttuurimme ei hyväksy joitakin asioita, mutta geenimme panevat meidät käyttäytymään, niin kuin varhaisen ihmisen geeneillä käyttäydytään nykyisissä oloissa.

      Aloittajan ajatus on kuvitelma, eikä realiteetti. Se voidaan esittää selkeästi muodossa, että jos miehet havahtuisivat ymmärtämään virheellisen menettylynsä, eläisimme toisin. Haaveen toteutumisen esteenä on kaksi seikkaa:

      1) Ei ole keinoa saada miehiä havahtumaan, tuskin ketään, eikä spontaania massahavahtumista ole odotettavissa. Mikä sen aiheuttaisi?

      2) Havahtuminen olisi kulttuurinen, ei geneettinen, joten se purkautuisi, milloin sattuu.

      Biologinen evoluutio on kehittynyt siten, että kummallakin sukupuolella on ainoan kriteerin, siis lisäntymisen, kannalta optimaalinen rooli. Yhteistyö on ainoa mahdollisuus, sukupuolet eivät ole huonompia tai parempia. Luonto ei tällaisia määreitä edes tunne.

    • tutkijavaan

      Yhdessä asiassa olet väärässä, evoluutio on todella paljon nopeampaa joten perimä muuttuu. Jo nyt pystytään havaitsemaan hormonaalisen ehkäisyn vaikutuksia perimässä. Tästä löytyy paljon tutkimusta - ja tämä lisääntymiskäyttäytymiseen vaikuttava perimä on kaikkein merkityksellisin.

      • Riippu siitä, suunataanko evoluutiota, kuten tapahtuu jalostuksessa, vai annetaanko evoluution kehittyä omalla painollaan. Hormonaalinen ehkäisy on de facto evoluutiota niin suuntaava tekijä, että se on jo havaittavissa geenitasolla. Samoin lapsettomuushoidot.

        On jo etukäteen odotettavissa, että eniten lisääntyy taipumus saada lapsia tietoisesti, koska päinvastainen väistyy geenialleelien valinnassa.

        On meillä jo muutenkin geenistön eroa eri maantieteellisten alueiden alapopulaatioissa. Kyllä niissäkin on ollut valikoivana tekijänä ympäristön erilaiset olot, mutta ylivoimainen enemmistö geenistöstämme on sama kuin muinaisihmisillä.

        Koeta ymmärtää, että lyhyessä kirjoituksessa ei voi sanoa kaikkea. Ei se tarkoita, etten tuntisi yksityiskohtia tai että painottaisin asioita vinosti. Geneettinen evoluutio on kuitenkin moninverroin hitaampi ja stabiilimpi kuin kulttuurievoluutio.


      • Mieenkestää

        Voi kun jännää


    • atacker

      Kautta koko ihmiskunnan historian aikana käytyjen sotiin liittyviin raiskauksiin on sisäänrakennettu geenien sekoittuminen joka on pienentänyt sisäsiittoisuuden haittoja. Kaikessa pahassa on joskus siis jotain hyvääkin. :) En ole silti raiskausten kannattaja.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4770
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2245
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1424
    4. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1326
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      87
      1325
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      127
      1101
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      67
      1036
    8. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      252
      946
    9. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      945
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      71
      932
    Aihe