Israelin kansasta ja sen kuninkaista ei löydy mainintaa yleisen historian kirjoituksissa ennen kuningas Omria, joten Israelia ei ollut olemassa ennen sitä! Kaikki häntä ennen eläneet israelilaiset ovat satuolentoja kuninkaineen! Tämä on tieteellinen totuus!
Raamatun suuri valhe: Israelia ei ollut olemassa!
64
147
Vastaukset
- humpuukia
Tietosi pitää paikkansa. Ei ollut Salomoa, ei Daavidia. Israel on jälkijuttuja, joissa maakunnille tai heimoille kuvitellaan kantaisät, jotka olisivat yhtä olemattoman Jaakobin poikia. Omrin suvusta on todisteita.
- Mongolandian.menoa
Nyt aloittaja on kyllä väärässä. Daavid oli oikeasti Dadu/Tatu ja hänestä on useita mainintoja aikalaisteksteissä, jotka tosin kuvaavat Dadua bandiittina ja rosvopäällikkönä. Nuo kuvaukset ovat varmaan ajalta ennen kuninkaaksi nousemista. Marin finnougrisen kaupunkivaltionkin tauluissa mainitaan Dadu. Saulkin oli todellinen, tosin Lupajun /Lapajun nimellä.
Israelia tosin ei ollut, ainakaan raamatun heimojen asuttamana, vaan 'Israel' oli lähinnä Omrin jne. valtaamien lähi-itäläisten alueita, mitkä liitettiin pohjoisten heimojen kuningaskuntaan. Väestö ei kuitenkaan sekoittunut. - Mongolandian.menoa
Mongolandian.menoa kirjoitti:
Nyt aloittaja on kyllä väärässä. Daavid oli oikeasti Dadu/Tatu ja hänestä on useita mainintoja aikalaisteksteissä, jotka tosin kuvaavat Dadua bandiittina ja rosvopäällikkönä. Nuo kuvaukset ovat varmaan ajalta ennen kuninkaaksi nousemista. Marin finnougrisen kaupunkivaltionkin tauluissa mainitaan Dadu. Saulkin oli todellinen, tosin Lupajun /Lapajun nimellä.
Israelia tosin ei ollut, ainakaan raamatun heimojen asuttamana, vaan 'Israel' oli lähinnä Omrin jne. valtaamien lähi-itäläisten alueita, mitkä liitettiin pohjoisten heimojen kuningaskuntaan. Väestö ei kuitenkaan sekoittunut.Arjalaisten eli Raamatun heimojen kuningaskuntaa kursuttiin Epran hoviksi tai Someroksi, josra Samaria on väärä käännös. Israelista ei ole mitään mainintoja missään, vaikka kirjaimet sr on yritetty tulkita Israeliksi. Sr tarkoitti Asuurta tai Aseria. Aserit, asirit tai aasat tunnetaan myös Suomessa ja Skandinaviassa. Saksit olivat asereita ja asuttivat Suomeakin.
Nykysuomalaisilla mongoloideilla ei oikein ole Suomen historia ja asutus hallussa. Ei kyllä ns. Raamatun heimojenkaan arjalaisuus, ei sen pyoleen. Kuitenkin Kalevalakin on Jätin/Juutin heimon Kaleb, joka myös Raamatussa mainitaan
Arjalaisilla on rikas historia ja kulttuurinen traditio. Sitä pitäisikin suojella N1c- mongoloideilta lesta- ym. nykysuomalaisilta ja muilta kykkijöiltä monikulttuurisuuksineen. - Miss.Shirly.Karvinen
Mongolandian.menoa kirjoitti:
Arjalaisten eli Raamatun heimojen kuningaskuntaa kursuttiin Epran hoviksi tai Someroksi, josra Samaria on väärä käännös. Israelista ei ole mitään mainintoja missään, vaikka kirjaimet sr on yritetty tulkita Israeliksi. Sr tarkoitti Asuurta tai Aseria. Aserit, asirit tai aasat tunnetaan myös Suomessa ja Skandinaviassa. Saksit olivat asereita ja asuttivat Suomeakin.
Nykysuomalaisilla mongoloideilla ei oikein ole Suomen historia ja asutus hallussa. Ei kyllä ns. Raamatun heimojenkaan arjalaisuus, ei sen pyoleen. Kuitenkin Kalevalakin on Jätin/Juutin heimon Kaleb, joka myös Raamatussa mainitaan
Arjalaisilla on rikas historia ja kulttuurinen traditio. Sitä pitäisikin suojella N1c- mongoloideilta lesta- ym. nykysuomalaisilta ja muilta kykkijöiltä monikulttuurisuuksineen.Suomessa on meitä kauniitakin mongooleja.
Mongolandian.menoa kirjoitti:
Arjalaisten eli Raamatun heimojen kuningaskuntaa kursuttiin Epran hoviksi tai Someroksi, josra Samaria on väärä käännös. Israelista ei ole mitään mainintoja missään, vaikka kirjaimet sr on yritetty tulkita Israeliksi. Sr tarkoitti Asuurta tai Aseria. Aserit, asirit tai aasat tunnetaan myös Suomessa ja Skandinaviassa. Saksit olivat asereita ja asuttivat Suomeakin.
Nykysuomalaisilla mongoloideilla ei oikein ole Suomen historia ja asutus hallussa. Ei kyllä ns. Raamatun heimojenkaan arjalaisuus, ei sen pyoleen. Kuitenkin Kalevalakin on Jätin/Juutin heimon Kaleb, joka myös Raamatussa mainitaan
Arjalaisilla on rikas historia ja kulttuurinen traditio. Sitä pitäisikin suojella N1c- mongoloideilta lesta- ym. nykysuomalaisilta ja muilta kykkijöiltä monikulttuurisuuksineen.Kiva kun kaikki nimet ovat mystisesti muuttuneet. Raamattu jää siten hämäräksi.
Muslimiprobagandaa.
Kuolettakaa samalla Rooman keisarit ja heidän sotansa Juudeaa vastaan, tai juutalaisten sota roomalaisia vastaan. Se on kuitenkin aikakautensa suurin ja tunnetuin sota.- humpuukia
Kyllä Juudea siihen aikaan oli olemassa. Kyse oli Israelista eli Samariasta ennen Omria, olikohan noin 600 e.Kr.
- humpuukia
humpuukia kirjoitti:
Kyllä Juudea siihen aikaan oli olemassa. Kyse oli Israelista eli Samariasta ennen Omria, olikohan noin 600 e.Kr.
Katsoin Wikipediasta. Aika paljon meni pieleen. Omri (hallitsi 884-873). Anteeks ny kauheesti.
- humpuukia
humpuukia kirjoitti:
Katsoin Wikipediasta. Aika paljon meni pieleen. Omri (hallitsi 884-873). Anteeks ny kauheesti.
Tää on vähän sekava juttu. Eteläisen valtakunnan eli Juudean eli juutalaisten kirjoittama on Israelin eli Samarian eli pohjoisen valtakunnan historia. Löytyy Raamatusta.
Siinä on tietysti tendenssimäisyyttä, mutta historia Omrista lähtien on asiallinen.
Juutalaiset selittivät, että valtakunta olisi alkujaan ollut yhteinen Israel, joka olisi jakautunut Salomon jälkeen tuhannen vuotta e.Kr. Tästähän ei ole mitään todisteita. Salomokin on mielikuvitusolento.
Pakkosiirtolaisuuden jälkeen etelävaltakuntalaiset eli juutalaiset selittivät, että pohjoisvaltakunnan asukkaat ovat sinne jääneitten ja valloittajien ja ties kenen muodostamaa sekakansaa. Se oli siihen aikaan paha syytös. Vielä Jeesuksen aikaan pohjoisen samarialaiset ja eteläisen valtakunnan juutalaiset inhosivat toisiaan kuin ruttoa.
Juudean asukkaitten eli juutalaisten sanotaan syntyneen Juudan ja Benjaminin heimosta. Tämä on siis juutalaisen propagandan näkemys. Mielestään he edustivat enää kahden sukukunnan osalta aitoa uskontoa. Selitys hiukan ontuu: ketä ovat pappissuvut, Kohen, joita edelleen on juutalaisten keskuudessa. - Atheist
humpuukia kirjoitti:
Tää on vähän sekava juttu. Eteläisen valtakunnan eli Juudean eli juutalaisten kirjoittama on Israelin eli Samarian eli pohjoisen valtakunnan historia. Löytyy Raamatusta.
Siinä on tietysti tendenssimäisyyttä, mutta historia Omrista lähtien on asiallinen.
Juutalaiset selittivät, että valtakunta olisi alkujaan ollut yhteinen Israel, joka olisi jakautunut Salomon jälkeen tuhannen vuotta e.Kr. Tästähän ei ole mitään todisteita. Salomokin on mielikuvitusolento.
Pakkosiirtolaisuuden jälkeen etelävaltakuntalaiset eli juutalaiset selittivät, että pohjoisvaltakunnan asukkaat ovat sinne jääneitten ja valloittajien ja ties kenen muodostamaa sekakansaa. Se oli siihen aikaan paha syytös. Vielä Jeesuksen aikaan pohjoisen samarialaiset ja eteläisen valtakunnan juutalaiset inhosivat toisiaan kuin ruttoa.
Juudean asukkaitten eli juutalaisten sanotaan syntyneen Juudan ja Benjaminin heimosta. Tämä on siis juutalaisen propagandan näkemys. Mielestään he edustivat enää kahden sukukunnan osalta aitoa uskontoa. Selitys hiukan ontuu: ketä ovat pappissuvut, Kohen, joita edelleen on juutalaisten keskuudessa.Omri on Jumalan Poika ja hän tuli alas taivaasta hallitakseen Israelin kansaa. Omrilla ei ole isää eikä äitiä ihmisten joukossa, sillä hän on taivaallinen henkiolento. Omri on ensimmäinen israelilainen eikä yhtään israelilaista ollut olemassa ennen Omria, koska historian kirjoitus ei tunne Israelin kansaa ennen Omria. Näin se on: tieteellinen totuus.
- a-the-ist
Atheist kirjoitti:
Omri on Jumalan Poika ja hän tuli alas taivaasta hallitakseen Israelin kansaa. Omrilla ei ole isää eikä äitiä ihmisten joukossa, sillä hän on taivaallinen henkiolento. Omri on ensimmäinen israelilainen eikä yhtään israelilaista ollut olemassa ennen Omria, koska historian kirjoitus ei tunne Israelin kansaa ennen Omria. Näin se on: tieteellinen totuus.
Omrilla oli tietysti isä ja äiti, mutta Israelin kansaa ei ollut olemassa ennen kuin Omrista tuli sen kansan kuningas. Tämä on todistettu fakta, sillä Omri on ensimmäinen Israelin kuningas, josta löytyy Raamatun ulkopuolisia mainintoja. On siten täysin mahdotonta, että Israelin kansa olisi ollut olemassa ennen Omria. Niin. Tieteellinen fakta.
- Mongolandian.menoa
humpuukia kirjoitti:
Tää on vähän sekava juttu. Eteläisen valtakunnan eli Juudean eli juutalaisten kirjoittama on Israelin eli Samarian eli pohjoisen valtakunnan historia. Löytyy Raamatusta.
Siinä on tietysti tendenssimäisyyttä, mutta historia Omrista lähtien on asiallinen.
Juutalaiset selittivät, että valtakunta olisi alkujaan ollut yhteinen Israel, joka olisi jakautunut Salomon jälkeen tuhannen vuotta e.Kr. Tästähän ei ole mitään todisteita. Salomokin on mielikuvitusolento.
Pakkosiirtolaisuuden jälkeen etelävaltakuntalaiset eli juutalaiset selittivät, että pohjoisvaltakunnan asukkaat ovat sinne jääneitten ja valloittajien ja ties kenen muodostamaa sekakansaa. Se oli siihen aikaan paha syytös. Vielä Jeesuksen aikaan pohjoisen samarialaiset ja eteläisen valtakunnan juutalaiset inhosivat toisiaan kuin ruttoa.
Juudean asukkaitten eli juutalaisten sanotaan syntyneen Juudan ja Benjaminin heimosta. Tämä on siis juutalaisen propagandan näkemys. Mielestään he edustivat enää kahden sukukunnan osalta aitoa uskontoa. Selitys hiukan ontuu: ketä ovat pappissuvut, Kohen, joita edelleen on juutalaisten keskuudessa.Samarialaiset eivät olleet pohjoisia heimoja tai edes sekakansaa, koska hallitsijaluokka ja osa heimoista vietiin Meediaan ja Assyriaan vangeiksi ja muut hajaantuivat, osa muodosti Etrurian Veljien liiton, osa muutti Mustalle merelle ja osa muutti Eurooppaan perustaen mm. Hallstattin kulttuurin ja osa muutti jopa sukulaistensa arjalaisten asuttamaan Suomeen ja Skandinaviaan. Kun väki vietiin Assyriaan, sieltä tuotiin tilalle assyrialaista ym. porukkaa. Kun nämä Assyriaan ja Meediaan pakkosiirretyt arjalaiset kukistivat muiden arj. kanssa Assyrian ja Meedian, sekä perustivat Persian imperiumin, osa tosin saattoi palata Kanaan maille ainakin kukistamaan ne sinne siirretyt assyrialaiset.
- Mongolandian.menoa
Mongolandian.menoa kirjoitti:
Samarialaiset eivät olleet pohjoisia heimoja tai edes sekakansaa, koska hallitsijaluokka ja osa heimoista vietiin Meediaan ja Assyriaan vangeiksi ja muut hajaantuivat, osa muodosti Etrurian Veljien liiton, osa muutti Mustalle merelle ja osa muutti Eurooppaan perustaen mm. Hallstattin kulttuurin ja osa muutti jopa sukulaistensa arjalaisten asuttamaan Suomeen ja Skandinaviaan. Kun väki vietiin Assyriaan, sieltä tuotiin tilalle assyrialaista ym. porukkaa. Kun nämä Assyriaan ja Meediaan pakkosiirretyt arjalaiset kukistivat muiden arj. kanssa Assyrian ja Meedian, sekä perustivat Persian imperiumin, osa tosin saattoi palata Kanaan maille ainakin kukistamaan ne sinne siirretyt assyrialaiset.
Mitä tulee Juudaan ja Benhaminiin, niin Juuda olu Juutti ja Benjamin Panu Yami eli jäämi tai jaama. Rusit olivat jäämejä ja Venäjällä on edelleen paljon ruseja. Myös muinaissuomalaisissa oli ja R1a-jäämejä. Eli siis 'Benjaminin' heimoja.
Nämä oikeat arjalaiset eivät kuitenkaan olleet mitään N1c- mongolestoja tai mitään mongoja. Mongot ovat vasta 300 vuotta kuteneet Suomessa. Mongolandian.menoa kirjoitti:
Mitä tulee Juudaan ja Benhaminiin, niin Juuda olu Juutti ja Benjamin Panu Yami eli jäämi tai jaama. Rusit olivat jäämejä ja Venäjällä on edelleen paljon ruseja. Myös muinaissuomalaisissa oli ja R1a-jäämejä. Eli siis 'Benjaminin' heimoja.
Nämä oikeat arjalaiset eivät kuitenkaan olleet mitään N1c- mongolestoja tai mitään mongoja. Mongot ovat vasta 300 vuotta kuteneet Suomessa.On ollut ja edelleenkin on ihmisiä, jotka ovat harrastaneet tällaista pohdintaa nimien perusteella. Jo 1600-luvulta on väitöskirja, jonka mukaan suomi ja kreikka ovat sukulaiskieliä sillä perusteella, että suomen sana sirkka esiintyy kreikassa takaperin luettuna akris, "kukkula". Konsonantin kahdennus suomessa selittyy ties millä.
Samaa vapaamuotoista kielellä iloittelua harjoitti perinteenkantaja Wettenhovi-Aspa.
"Georg Sigurd Wettenhovi-Aspa (vuoteen 1939 Wetterhoff-Asp, synt. Asp; 7. toukokuuta 1870 Helsinki – 18. helmikuuta 1946 Helsinki) oli suomalainen maalari, kuvanveistäjä, runoilija, säveltäjä, kielentutkija, rotuteoreetikko, keksijä, kanava-arkkitehti, vapaamuurari, punavankileirin päällikkö, egyptologi, Hitleriä ihaileva fennomaani ja astronomi.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sigurd_Wettenhovi-Aspa
Luterilaisuus-palstalla samaa perinnettä kannattelee nikki fari.g.- huh.huh
Mongolandian.menoa kirjoitti:
Samarialaiset eivät olleet pohjoisia heimoja tai edes sekakansaa, koska hallitsijaluokka ja osa heimoista vietiin Meediaan ja Assyriaan vangeiksi ja muut hajaantuivat, osa muodosti Etrurian Veljien liiton, osa muutti Mustalle merelle ja osa muutti Eurooppaan perustaen mm. Hallstattin kulttuurin ja osa muutti jopa sukulaistensa arjalaisten asuttamaan Suomeen ja Skandinaviaan. Kun väki vietiin Assyriaan, sieltä tuotiin tilalle assyrialaista ym. porukkaa. Kun nämä Assyriaan ja Meediaan pakkosiirretyt arjalaiset kukistivat muiden arj. kanssa Assyrian ja Meedian, sekä perustivat Persian imperiumin, osa tosin saattoi palata Kanaan maille ainakin kukistamaan ne sinne siirretyt assyrialaiset.
-Täyttä paskaa, nimimerkkiä myöten-
- Googleta
Israelin kansan historia lyhyesti.
- hihhei
Valhetta, koska tuo juttu perustuu Raamattuun ja Raamattu on tunnetusti kokonaan valhetta eikä siinä ole totuuden hiventäkään.
- a-the-ist
hihhei kirjoitti:
Valhetta, koska tuo juttu perustuu Raamattuun ja Raamattu on tunnetusti kokonaan valhetta eikä siinä ole totuuden hiventäkään.
On tieteellisesti todistettu fakta, että Omri on ensimmäinen Israelin kuningas ja sitä ennen Israelin kansaa ei ollut olemassa niin kuin ei niitä kuninkaitakaan, jotka on mainittu vain Raamatussa, mutta ei missään sen ulkopuolisissa lähteissä. Raamattu on kokonaan valhetta, joten se ei kelpaa todisteeksi tai historialliseksi lähteeksi.
- Mongolandian.menoa
a-the-ist kirjoitti:

Omri tai pikemminkin Mari- mr- ei ollut 'Israelin' kuningas, koska Israelia ei ollut olemassakaan, vaan Epran hovi ja tuo mr kuului Epran heimoon, jonka mukaan nimettiin kaikkien pohjoisten heimojen veljesliitto, siis Juuttia lukuunottamatta.
Muinaiset Raam. heimot olivat arjalaisgermaaneja, ei mitään lähi-itäläistä taatelintallaajasakkia. - Mongolandian.menoa
Mongolandian.menoa kirjoitti:
Omri tai pikemminkin Mari- mr- ei ollut 'Israelin' kuningas, koska Israelia ei ollut olemassakaan, vaan Epran hovi ja tuo mr kuului Epran heimoon, jonka mukaan nimettiin kaikkien pohjoisten heimojen veljesliitto, siis Juuttia lukuunottamatta.
Muinaiset Raam. heimot olivat arjalaisgermaaneja, ei mitään lähi-itäläistä taatelintallaajasakkia.Juutin heimolla oli vielä erityisen hyvä rotu- ja yhteiskuntahygienia, kun profeetta Ezran johdolla lähettivät mulatti/seka- avioliittojen vaimot ja lapset pois.
Tämö oli aika tärkeää, koska kanaanilaiset aboriginaalit ym. uhrasivat ihmisuhreja ja muutenkin olivat alkeellisia, verrattuna siis arjalaisiin, joita Juutin heimokin oli.
Näitä arjalaisia kutsuttiin myös hapeiksi, habiruiksi tai piruiksi, mitkä tarkoittivat jälkeläistä. Nykyään se käännetään valheellisesti 'valituksi' tms.
Habirusta väännettiin hebrealainen.
Onko nyt aloituksista päätellen joku ateistien teemaviikko tai kokoontuminen menossa?
"Merenptahin steela
Theba, Egypti (löytöpaikka)
Egyptiläinen museo, Kairo (nykyinen sijainti)
Merenptahin steela (tunnetaan myös nimillä Israelin steela ja Merenptahin voittosteela) on muinaisen Egyptin faaraon Merenptahin kaiverruttama hieroglyfiteksti. Kaiverrus näkyy faarao Amenhotep III:n pystyttämän graniittikiven, steelan kääntöpuolella. Sen löysi William Flinders Petrie vuonna 1896 Theban kaupungin kaivauksista, ja nykyään sitä säilytetään Egyptiläisessä museossa Kairossa.[1] Steela on saanut osakseen paljon julkisuutta, ja sitä pidetään ainoana yleisesti hyväksyttynä muinaisegyptiläisenä dokumenttina, jossa mainitaan ”Isrir” tai ”Israel”. Se on myös varhaisin tunnettu maininta Israelista, ja siksi sitä on kutsuttu myös nimellä Israelin Steela. " (vikipedia)- atheist
Tuo nyt on yksi valhe muiden hihhulien valheiden joukossa. On faktatietoa, että Israelin kansa ei ollut olemassa ennen kuningas Omria. Ja on täysin varmaa, että Israelin kansa ei asunut koskaan Egyptin maassa faraoiden aikana (esim. Ramses ja Piitom eivät voineet olla israelilaisten rakentamia, koska Israelin kansa ei asunut koskaan Egyptissä).
Elephantinen juutalaisyhteisö ei tuntenut pääsiäistä, vaikka oli muuttanut Egyptiin vasta 600-luvulla tai 500-luvun lopulla. Se, että juutalaiset eivät tunteneet pääsiäistä, on todiste siitä, että israelilaiset eivät asuneet Egyptissä silloin, kun pääsiäinen tarujen mukaan säädettiin. Pääsiäinen on tunnetusti kopio pakanoiden kevätviljan kypsymisen (ohra) juhlasta. - atheist
atheist kirjoitti:
Tuo nyt on yksi valhe muiden hihhulien valheiden joukossa. On faktatietoa, että Israelin kansa ei ollut olemassa ennen kuningas Omria. Ja on täysin varmaa, että Israelin kansa ei asunut koskaan Egyptin maassa faraoiden aikana (esim. Ramses ja Piitom eivät voineet olla israelilaisten rakentamia, koska Israelin kansa ei asunut koskaan Egyptissä).
Elephantinen juutalaisyhteisö ei tuntenut pääsiäistä, vaikka oli muuttanut Egyptiin vasta 600-luvulla tai 500-luvun lopulla. Se, että juutalaiset eivät tunteneet pääsiäistä, on todiste siitä, että israelilaiset eivät asuneet Egyptissä silloin, kun pääsiäinen tarujen mukaan säädettiin. Pääsiäinen on tunnetusti kopio pakanoiden kevätviljan kypsymisen (ohra) juhlasta.Tiede on todistanut kiistatta sen, että Aabraham, Iisak, Jaakob, Mooses ja Daavid ovat keksittyjä tarujen henkilöitä, eivät todellisia historiassa eläneitä patriarkkoja. On tieteellinen fakta, että Omri on ensimmäinen israelilainen eikä hänellä ole isää eikä äitiä eikä hänellä ole siten sukua ja sukujuuria, jotka voisivat olla todiste Israelin kansan muinaisesta olemisesta todellinen kansa.
- pakanakultti
Ja Israel on Raamatussa vain miehen nimi:
Jaakob (hepreaksi יַעֲקֹב, Jaʿakov) oli Raamatun Vanhan Testamentin patriarkka, jolle Jumala antoi nimen Israel. Hän oli Iisakin nuorempi kaksospoika, ja patriarkka Abrahamin pojanpoika, joka sai esikoisoikeuden. Hänestä kerrotaan Ensimmäisen Mooseksen kirjan 25.–49. luvuissa.
Eihän tämä steela mitään valtiota todista, mutta ehkä sen, että on ollut joku Israel niminen mies.
"Merenptahin steela
Merenptahin steela (tunnetaan myös nimillä Israelin steela ja Merenptahin voittosteela) on muinaisen Egyptin faaraon Merenptahin kaiverruttama hieroglyfiteksti. Kaiverrus näkyy faarao Amenhotep III:n pystyttämän graniittikiven, steelan kääntöpuolella. Sen löysi William Flinders Petrie vuonna 1896 Theban kaupungin kaivauksista, ja nykyään sitä säilytetään Egyptiläisessä museossa Kairossa.[1] Steela on saanut osakseen paljon julkisuutta, ja sitä pidetään ainoana yleisesti hyväksyttynä muinaisegyptiläisenä dokumenttina, jossa mainitaan ”Isrir” tai ”Israel”. Se on myös varhaisin tunnettu maininta Israelista, ja siksi sitä on kutsuttu myös nimellä Israelin Steela. " (vikipedia)
Niin - vain nimi Israel, jos edes sellainen on ja miksi sellainen ei olisi voinut olla kenellä tahansa. Paljon mielenkiintoisempi on tämä faaraon yhteys asiaan, koska Freud kirjoitti sen kirjan Mies nimeltä Mooses, jossa arvioi Mooseksen olleen Egyptistä paennut faarao Akhenathon - Auringon jumalan palvoja tai hänen lähin virkamiehensä amorilaisten vallattua Egyptin. Silloin Mooses olisikin ollut sotaisa Hyksos-kuningas. Freud pelkäsi katolista kirkkoa teoksensa julkaisun suhteen ja julkaisikin sen vasta maanpaossa. Hän kuoli myrkkyyn heti julkaisemisen jälkeen.
Tästä taas juontuu mielenkiintoinen mielleyhtymä, koska piispa Huovinen teologina ja taustat tietäen kertoi kristuskultin asetetun Sol Invictus-kultin - Auringon jumalan palvonnan - tilalle.
” sopii muistaa, että Kristuskin on aurinko, Toinen Aurinko, erotukseksi maallisista auringoista. Pakanallisten hallitsijoiden nimelle annettiin uusi merkitys. Kristus on Voittamaton Aurinko, Sol Invictus. ” (lähde: Kirkko- ja kaupunki -lehti)
Jos pakanallisten hallitsijoiden nimelle - Auringon jumala, Sol Invictus - annettiin vain uusi merkitys, niin kristuskultti on yhtälailla tuota samaa pakanakulttia. - Mongolandian.menoa
atheist kirjoitti:
Tiede on todistanut kiistatta sen, että Aabraham, Iisak, Jaakob, Mooses ja Daavid ovat keksittyjä tarujen henkilöitä, eivät todellisia historiassa eläneitä patriarkkoja. On tieteellinen fakta, että Omri on ensimmäinen israelilainen eikä hänellä ole isää eikä äitiä eikä hänellä ole siten sukua ja sukujuuria, jotka voisivat olla todiste Israelin kansan muinaisesta olemisesta todellinen kansa.
Eblan tauluista löytyi monia viittauksia Raamatun patriarkkoihin. Jostain syystä ne on sensuroitu. Lisäksi Isil-terroristit mellastivat ja tuhosivat Eblan ja Marin hautoja ym.
Steela ei viittaa Israeliin, vaan Asuureen tai Asseriin, sr- Skandinaviassa nuo tunnetaan nykyään asir-nimisinä. Olivat saksien heimo, tai saksit Aserin klaani.
Tämä kulttuurihan juontaa Sumeriasta ja Kemistä eli antiikin Egyptistä. Nuo arjalaiset loivat suomalaisenkin asutuksen ja kulttuurin sekä toivat kielen, ei suinkaan mitkään N1c- jurttamongot. Mongot jostain syystä vaan eivät ymmärrä tätä.
- Jopi48
2Moos.13:5 Ja Herra vie sinut kaanaalaisten, heettiläisten, amorilaisten, hivviläisten ja jebusilaisten maahan, jonka hän sinun isillesi vannotulla valalla on luvannut antaa sinulle, siihen maahan, joka vuotaa maitoa ja mettä, niin vietä tämä jumalanpalvelus tässä kuussa. Aam.2:10
- evlut101
Ateistit taas vauhdissa ja sama argumentti. Jos Raamatun ulkopuolelta ei löydy jokaiseen Raamatun väitteeseen todisteita, niin se on automaattisesti valhettelua. Näin se ateistilogiikka toimii kunnes sitten aina pettää kun löytyy niitä todisteita ja sitten lakaistaan keissi maton alle ja etsitään uusi Raamatun kohta.
Olihan tosiaan vielä 1800-luvulla Heettiläisetkin "taruolentokansa" ateistien mukaan, koska kyseinen kansa löytyi Raamatusta muttei mistään muualta. Mutta niinhän siinä kävi, että Heettien pääkaupunki löytyi 1900-luvun alkupuoliskolla ja sieltä valtava määrä kivikirjoitustauluja, jotka jopa todistivat Raamatun olleen oikeassa siinäkin, että Heettien kuningas diilaili Egyptin silloisen Faaraon kanssa. Kyseinen sopimus (kiilakirjoitustaulu) löytyi kaupungista.
Ja tällaista historiallista faktaa ei ole tarjota millään muulla uskonnolla kuin kristinuskolla ja juutalaisuudella.- todisteitalöytyy
Mahdotonta, jos uskovaiset on sitä mieltä, että että Raamattu todistaa, eikä historia. Mutta mikäs siinä - Raamattu itse on jo todistanut itsensä valehtelunkin. Ja nyt teologi piispa todistaa, että kristuskultti on sama pakanallinen kultti kuin Auringonpalvonta kultti Egyptissä, joka sopii Moosekseen, ja joku toinen on sitten todistanut, että Mooses olikin faarao Akhenathon, sotaisa Hyksos-kuningas ja tiede todistaa, että israelilaisten tarina on Raamattuun jälkeenpäin tuotettu.
- Mongolandian.menoa
todisteitalöytyy kirjoitti:

Raamattu on manipuloitua jatkoa sumerien teksteille ja kulttuurille. Jeesustarina on mixaus todellisesta Adiabenen kuninkaasta Izaksesta ja Horus-myytistä. Todellisuus on kuitenkin aika ihmeellinen siitä huolimatta. Alienit, anunnakit Osiris, Isis ja Horus todellakin olivat olemassa, tai jotkut heitä vastaavat oliot. Tästä on ihan konkreettisia todisteita.
https://m.youtube.com/watch?v=4As3FLqTyOw&t=14s Mongolandian.menoa kirjoitti:
Raamattu on manipuloitua jatkoa sumerien teksteille ja kulttuurille. Jeesustarina on mixaus todellisesta Adiabenen kuninkaasta Izaksesta ja Horus-myytistä. Todellisuus on kuitenkin aika ihmeellinen siitä huolimatta. Alienit, anunnakit Osiris, Isis ja Horus todellakin olivat olemassa, tai jotkut heitä vastaavat oliot. Tästä on ihan konkreettisia todisteita.
https://m.youtube.com/watch?v=4As3FLqTyOw&t=14sKaikkeahan sitä ollut. Zeus ja Afroditekin. Mutta ei heitäkään tainnut ollut edes olioina.
- DeadManWalks
Että tällainen provosointialoitus tällä kertaa.
Joo niin, eräästä kivitaulusta Israelista löytyi maininta kuninkaasta, joka oli "Daavidin huonetta..." - Teol.kand
Aloittaja Trollolloo.
- pitkätieollut
Ja mitä tulee Israelin tämän päivän valtioon, josta löytyvät nyt vasta ne israelilaiset - eli valtion asukkaat - se perustettiin vuonna 1948 YK:n mandaatilla Palestiinan alueelle persteena paluumuutto. On kuitenkin niin, että vaikka natsi-Saksa kuinka mainosti rodujalostusta syyksi juutalaistuhoille, niin juutalaisuus on vain uskonto ja pääosin juutalaiset ovat Aasiasta kotoisin olevan paimentolaiskansan jälkeläisiä ja uskontokäännynnäisiä. Geneettisesti juutalaisilla ei ole mitään yhteistä heimoperimää kuten esimerkiksi on romaneilla. Tämän päätöksen teki YK toisen maailmansodan järkyttävien holokaustitapahtumien jälkeen. Totuus on kuitenkin paljastunut, että väitettyjen tuhojen takana olikin itse maailmanlaajuinen juutalaisteollisuus ja eliitti, joka omisti maailman neljänneksi suurimman monopolifirman - liittyy aina tuhottujen juutalaisten lukuun, eli tarvittiin heidän vanhan ennustuksen mukaan 6 miljoonan juutalaisen uhraus, että he saavat oman valtion. Sodan jälkimainingeissa sovittiin myös Euroopan Unionin perustaminen kansallissosialistiselle aatteelle (sotilastiedusteluraportti Red House Report). Kristinusko Sol Invictus kultin tilalle juutalaisvoimin Rooman keisarin avustuksella on 2000 vuodessa tuottanut tekijöilleen jo melkoisesti valtaa ja rahaa, ja - ikävä kyllä - tehnyt meidät tänä päivänä vain orjikseen uuden EU-diktatuurin myötä.
- kaikellaolluttarkoitus
Tästä siis johtuu jatkuva sotatila sillä Israelin rajoilla, joista saamme lähes päivittäin lukea lehdistä - palestiinalaisilta vietiin oma maa YK:n päätöksellä ja melkoisella propagandalla, valheilla ja murhilla.
- aatteentunnistaa
Niin, olisiko voitu parempaa huijausta enää keksiäkään kuin että - vaikka Hitlerin taustoja on ääneen ihmeteltykin kaikki nämä vuodet - kansallissosialistit olivatkin itse juutalaisia.
- selkeäkuvio
Ja jos lyhyesti vastaan, että mistä tämän tietää, niin sotilastiedusteluraportti koskien kokousta, jossa sovittiin tuon edellä mainitun teollisuuden ja natsi-Saksan johtajien kesken Euroopan Unionin luominen kansallissosialistisen aatteen jatkoksi paljastaa nimen Ludwig Erhard, natsi-Saksan ekonomisti, joka liittyi tuolloiseen neuvotteluun kuten on myös nyt meidän Lissabonin sopimuksella (EU:n perustuslaki) jäsenvaltioiden pakollisen politiikan Kolmannen tien takana. Saksalainen valtioministeri sodan jälkeen (Konrad Adenauer) lähetti rahat Saksasta Israeliin vuonna 1952 ikään kuin korvauksena kansanmurhasta ja samalla Saksa sai Maailmanpankilta velkansa anteeksi siinä missä Suomi maksoi jättimäiset sotakorvaukset yhteistyöstään Saksan kanssa. Kaikki oli silkkaa hämäystä - natsi-Saksan aikaan silloisen Yhdysvaltain presidentin kuin Britanian myös Hitlerin yhdistää yksi ja sama henkilö, joka oli heidän kaikkien lähin ystävä ja neuvonantaja.
- näinvainon
Ja kun totta puhutaan - niin Raamattu itsessään on jo tuota samaa projektia alusta loppuun, jolla ei todellisuudessa ole mitään tekemistä Jeesuksen kanssa, jos nyt sellainen henkilö sitten jokus on elänyt.
- USKOVAoon
Jakob sai nimen Israel, hänellä oli 12 poikaa ja siitä polveutuu Israelilaiset-
Ja ongelman nimi oli mikä?- auringonjumala
Tuo tarina on ensinnäkin jälkeenpäin tuotettu, toiseksi Mooses oli Hyksos-kuningas Egyptin hovista, joka oli Auringon Jumalan palvoja - siis kyseessä on vanhan testamentin Jumala, jonka kanssa Paavali teki Jeesuksen murhalla liiton luomalla UT:n - ja kun kolminaisuusopin mukaan Jeesus Paavalin luomalla arvonimellä Kristus onkin Jumala - hän on silloin uusi nimi Sol Invictukselle - löytyy edeltä piispa Huovisen sanomana, jonka palvontaan jo juutalainen rabbi Paavali laittoi meidät. Vähän voi joutua aivoja tässä taivuttelemaan ajatteluun, mutta ei mielestäni kuitenkin mahdoton tehtävä.
- setotuus
Tässä - kristuskultti on sama kuin auringonpalvonta kultti Egyptissä, joka hävisi amorilaisille ja sitä johtanyt hyksos-kuningas pakeni heimoineen = Mooses.
Piispa Huovinen:
” sopii muistaa, että Kristuskin on aurinko, Toinen Aurinko, erotukseksi maallisista auringoista. Pakanallisten hallitsijoiden nimelle annettiin uusi merkitys. Kristus on Voittamaton Aurinko, Sol Invictus. ” (lähde: Kirkko- ja kaupunki -lehti)
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/kolumni-auringonpalvontaa
Isaelilaisia ei ole edes koskaan ollut - tai on, mutta vasta heidän perustamansa valtion 1948 jälkeen. Tai YK:n mandaatilla se perustettiin. Ilmeisesti maalla ei ole edelleenkään perustuslakia, joten valtio-sanakin on vähän kyseenalainen. - tässäolemme
Kuka profeetta siellä VT:ssä huokaisikin, että voi ihmislapsi - huijausta kaikki, ja vielä senkin sisällä huijaus ja senkin sisällä vielä huijaus. Voisin kertoa eteenpäin nämä sisäkkäiset huijaukset aina niin pitkälle, että pääsisimme Suomen hallitukseen asti ja Suomen tämän päivän politiikkaan, niin ehkä sitten ymmärtäisitte kokonaisuuden ja sen mitä tapahtuu, mutta tyydyn siteeraamaan vain 13 vuotta EU:n kokoomusmeppinä Brysselissä toiminutta henkilöä:
"– Jälkikäteen olen aika shokissa siitä, että tämä kaikki on voinut tapahtua ja että olen ollut osa tapahtumasarjaa, vaikka yritinkin inistä vastaan. Mietin, miten kaikki on mahdollista? Siksikö, että politiikka on pohjimmiltaan retoriikkaa? Joka keksii parhaimmat tarinat, iskusanat ja kielikuvat, menestyy vaikka todellisuus olisi vapaata pudotusta, Korhola kirjoittaa."
https://www.verkkouutiset.fi/eija-riitta-korhola-kokoomuksella-on-korvat-punaisina-45501/
Ja miksi me tiedämme tämän tänä päivänä, mutta emme aikaisemmin? Sen vuoksi, koska mitään ei ole enää tehtävissä, koko diktatuuri on valmis - ei ole tehtävissä edes brexitillä - sillä nyt korkeintaan osoitetaan tuo, ettei ole mitään tehtävissä. tässäolemme kirjoitti:
Kuka profeetta siellä VT:ssä huokaisikin, että voi ihmislapsi - huijausta kaikki, ja vielä senkin sisällä huijaus ja senkin sisällä vielä huijaus. Voisin kertoa eteenpäin nämä sisäkkäiset huijaukset aina niin pitkälle, että pääsisimme Suomen hallitukseen asti ja Suomen tämän päivän politiikkaan, niin ehkä sitten ymmärtäisitte kokonaisuuden ja sen mitä tapahtuu, mutta tyydyn siteeraamaan vain 13 vuotta EU:n kokoomusmeppinä Brysselissä toiminutta henkilöä:
"– Jälkikäteen olen aika shokissa siitä, että tämä kaikki on voinut tapahtua ja että olen ollut osa tapahtumasarjaa, vaikka yritinkin inistä vastaan. Mietin, miten kaikki on mahdollista? Siksikö, että politiikka on pohjimmiltaan retoriikkaa? Joka keksii parhaimmat tarinat, iskusanat ja kielikuvat, menestyy vaikka todellisuus olisi vapaata pudotusta, Korhola kirjoittaa."
https://www.verkkouutiset.fi/eija-riitta-korhola-kokoomuksella-on-korvat-punaisina-45501/
Ja miksi me tiedämme tämän tänä päivänä, mutta emme aikaisemmin? Sen vuoksi, koska mitään ei ole enää tehtävissä, koko diktatuuri on valmis - ei ole tehtävissä edes brexitillä - sillä nyt korkeintaan osoitetaan tuo, ettei ole mitään tehtävissä.Älä sitten huijaa.
- tietohallussa
Mitä minä huijasin? Mistä haluat lisätietoja/todisteita? Ei ole mitään ongelmaa antaa, mutta mahdoton tuota kokonaisuutta täyttää linkeillä ja lähdetiedoilla, mutta mielelläni vastaan, jos on kysyttävää.
tietohallussa kirjoitti:
Mitä minä huijasin? Mistä haluat lisätietoja/todisteita? Ei ole mitään ongelmaa antaa, mutta mahdoton tuota kokonaisuutta täyttää linkeillä ja lähdetiedoilla, mutta mielelläni vastaan, jos on kysyttävää.
" Mitä minä huijasin ? "
En minä tiedä, mitä juuri sinä olet huijannut, koska en ole niin sanonutkaan nimimerkille " tietohallussa " .
Koko ketjussa ei ole tätä nimimerkkiä. Joten miksi kysyt ?- syntioppisekaisin
No, kun niin tykkäisin kertoa enemmän ja vastata kysymyksiin, jotta tieto tilanteesta lisääntyisi, jos se nyt itään auttaa jatkoselviämisen kannalta, mutta yrittänyttä ei laiteta. Eikö ole mitään kysyttävää?
- minäseolentäällä
No kun minä kirjoitin molemmat viestit - sen mihin sanoit huijaamisesta. Ei täällä muilla ole tieto hallussa. Mutta en voi käyttää vain yhtä nimimerkkiä.
Onhan se perin kummallinen suunnitelma, jos pitää saada oma valtio, että tapetaan ensin kaikki ihmiset, jotka sinne tulisivat muuttamaan.
Taidat olla vähän kajahtanut.- raharatkaisee
Jää ymmärräs vajaaksi - tarvittiin ne rahat. Saivat rahan ja valtion, ja sitten rahat toimitettiin Israeliin ja Saksa sai vielä valtiovelkansa Maailmanpankilta anteeksi. Tämä on fakta-asiaa mistä kirjoitan. Sehän taitaakin joiden laskuopin mukaan olla merkillistä, että jos niin paljon ensin tuhotaan, niin juutalaisia on edellään miljoonia, eikä vähennys näykään missään. Ehkä on lisää vain uskontokäännynnäisiä sitten. Tälläkin hetkellä on siksi toiseksi sota juutalaisten välillä, en nyt muista tarkemmin puolia - mutta sionistit on yksi puolue, jota eivät kaikki kannata, mutta tämä liittyi oligarkeihin, ja Neudostoliiton muuttumiseen Venäjäksi ja sieltä yksityistettyyn omaisuuteen. Oli viime päivien uutisessa. Täytyykin etsiä.... liittyi Venäjän ja Trumpin vaalijuttuun.
No ei tässä siitä ollut - luin muualta:
” Valkovenäläismalli on aiemmin selittänyt, että hänellä on ääninauha keskustelusta, joka koskee Venäjän vehkeilyä USA:n vaaleissa. Tiedot ovat Vashukevitshin mukaan peräisin upporikkaalta oligarkilta Oleg Deripaskalta, joka on tunnetusti presidentti Vladimir Putinin läheinen mies.”
Sitä muuten Putinista tuli presidentti Yhdysvaltojen kautta liittyen rahanlainauskuvioon, että edellinen presidentti saatiin pois ja Suomi koukeroonkin Kyproksen rahanpesun kautta, joka liittyi finanssikriisiin sekä Venäjän sisäministeriössä kuolleeseen asianajajaan, joka tutki näitä rahanpesuja upporikkaan juutalaisen Edmond Safran palkkolainen, joka murhattiin Monacossa. Safran liikekumppani oli Browder, joka just pisti tutkintaan niin Nordean kuin Danske bankin. Huipulla tuulee. - kaikkienkimppa
Ja siksi toiseksi - maantieteellisesti ajatellen, koska Yhdysvallat nyt rahoittaa Euroopan Unionin kanssa puoliksi Israelin, niin kuka sen sitten todella halusi - kun olti niin alttiina auttamaan operaatiossa (holokausti) on sitten toinen juttu. Kaikki mukana olleet osapuolet varmasti hyötyivät.
"Saksalainen valtioministeri sodan jälkeen (Konrad Adenauer) lähetti rahat Saksasta Israeliin vuonna 1952 ikään kuin korvauksena kansanmurhasta "
Ikäänkuin, heiltä ei olisi takavarikoitu kaikki omaisuus, jota on korvattu, jos on korvattu. En tiedä.
Ihmishenkiä ei voi rahalla korvata.- kenellekorvattiin
Jaa, kuuluuko sinun mielestä ne korvaukset Israelin valtiolle?! Eikö ne kuuluisi näille perheille tai heidän jäsenilleen? Ei tietenkään voi korvata, mutta tämä olikin likaista peliä - Goebbelsit tappoivat jopa omat lapsensakin ennen pakenemistaan Latinalaiseen Amerikkaan. Olisiko näitä lapsia ollut viisi. Kaikki uhrit tarvittiin operaatiossa, jotenkin he vaan oikeuttivat tämän itselleen. Käsittämätöntä, mutta kertoo minkälaisessa aatteessa me nyt elämme.
Konrad Adenauer muuten perusti sitten Euroopan Unionin, on erittäin tärkeä nimi siellä edelleen. kenellekorvattiin kirjoitti:
Jaa, kuuluuko sinun mielestä ne korvaukset Israelin valtiolle?! Eikö ne kuuluisi näille perheille tai heidän jäsenilleen? Ei tietenkään voi korvata, mutta tämä olikin likaista peliä - Goebbelsit tappoivat jopa omat lapsensakin ennen pakenemistaan Latinalaiseen Amerikkaan. Olisiko näitä lapsia ollut viisi. Kaikki uhrit tarvittiin operaatiossa, jotenkin he vaan oikeuttivat tämän itselleen. Käsittämätöntä, mutta kertoo minkälaisessa aatteessa me nyt elämme.
Konrad Adenauer muuten perusti sitten Euroopan Unionin, on erittäin tärkeä nimi siellä edelleen.Ensiksikin: Minä en ole kiinnostunut juutalaisten rahoista, mutta ymmärrän sen, että valtioa ei perusteta ilman rahaa, eikä vastaanoteta tuhansia, jopa miljoonia maahanmuuttajia. Se on valtava operaatio ja vielä noissa oloissa, kun vihollinen on joka puolella ja siihenkin on varustauduttava. Toivottavsti heillä on hyvin paljon rahaa ja myöskin ystäviä, jotka auttavat.
Ja toiseksi: Goebbels ei paennut Latinalaiseen Amerikkaan, vaan he tekivät itsemurhan koko perhe. He ehkä ymmärsivät viimein, että ovat olleet hirviöitä , eivätkä halunneet, että lapset tulevat kärsimään heidän nimensä takia, vaan katsoivat, että kuolema on heille helpompi osa.- mitenmeidättehtiin
Tässä muuten on se nimi, joka yhdistää Adolf Hitlerin, Winston Churchillin (aloitti EU-neuvottelut yksityishenkilönä) sekä Yhdysvaltain presidentin Rooseveltin Natsi-Saksan aikaan: Ernst Hanfstaengl.
Hän oli Hitlerin lähin mies ennen sotaa, myöhemmin lehdistöpäällikkönä natsi-Saksassa, Churchillin pojan hyvä ystävä sekä opiskellut Harvardin yliopistossa Rooseveltin kanssa ennen sotaa. Hän ui Hitlerin lähipiiriin jo 20-luvun puolella, joten varmasti on osuutensa kyseisen hyvän stuntin hankkimisesta operaatiolle. Sodan aikana sitten siirtyi Englannin kautta Rooseveltin lähimieheksi, mutta vaimo jäi edelleen Hilerin " vierelle ", joten ei ollut viestitysongelmaakaan.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ernst_Hanfstaengl
Tämä on kirjoitettu keväällä 2009, joten kirjoittaja ei vielä tiedä mitä loppuvuodesta Lissabonin sopimus tuo tullessaan, asiaa vasta epäillään.
http://kaarle.puheenvuoro.uusisuomi.fi/14700-paljastus-salainen-raportti-kuvaa-miten-natsit-suunnittelivat-neljannen-valtakunnan-eussa
Ensimmäinen merkintä 1946, Syyskuun 19. päivä:
" Puhuessaan Zürichin yliopistossa Winston Churchill ehdottaa eräänlaisten Euroopan Yhdysvaltojen perustamista. "
https://europa.eu/european-union/about-eu/history/1946-1959/1946_fi
Tässä on tärkeä linkki, josta voi lukea EU:n historian - siellä muuten on myös Naton perustaminen, ja ihmetelkää, että miten väännetään propagandaa siitä, että pitäisikö liittyä Natoon vai ei, ja Naton on perustanut EU, ja jopa Suomen uudella perustuslailla olemme sidoksissa EU:iin.
Sotamarsalkka pohtii Euroopan tulevaisuutta vuonna 1928 - mielenkiintoista. Sieltä menneisyydestä tulee nyt esille myös se, josta puhun.
http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/229226-euroopan-tulevaisuus-sotamarsalkka-von-ludendorffin-arvio-kesalla-1928
Jos on kysyttävää, niin kysykää vaan, niin kerron. - melkoinenteko
fari.g kirjoitti:
Ensiksikin: Minä en ole kiinnostunut juutalaisten rahoista, mutta ymmärrän sen, että valtioa ei perusteta ilman rahaa, eikä vastaanoteta tuhansia, jopa miljoonia maahanmuuttajia. Se on valtava operaatio ja vielä noissa oloissa, kun vihollinen on joka puolella ja siihenkin on varustauduttava. Toivottavsti heillä on hyvin paljon rahaa ja myöskin ystäviä, jotka auttavat.
Ja toiseksi: Goebbels ei paennut Latinalaiseen Amerikkaan, vaan he tekivät itsemurhan koko perhe. He ehkä ymmärsivät viimein, että ovat olleet hirviöitä , eivätkä halunneet, että lapset tulevat kärsimään heidän nimensä takia, vaan katsoivat, että kuolema on heille helpompi osa.Olen pahoillani - eivät tehneet, he olivat siinä sukellusveneessä Hitlerin seurueessa - kuten myös Hitler ja Eva Braun - matka alkoi Hitlerin bunkkerin alla olevaa tunnelia pitkin ensin lentokentälle ja myöhemmin sitten sukellusveneellä Latinalaiseen Amerikkaan. Siksi vain vanhempien - Goebbels - ja Hitlerin pariskunnan ruumiit oli poltettu tunnistamattomaksi ja lapset olivat valkoisissaan ja kauniina rivinä kuolleina kuvassa. Poltetut ruumiit olivat sijaiskärsijöitä.
Vai meinaatko että vanhemmat itse polttivat ruumiinsa itsemurhansa jälkeen? fari.g kirjoitti:
Ensiksikin: Minä en ole kiinnostunut juutalaisten rahoista, mutta ymmärrän sen, että valtioa ei perusteta ilman rahaa, eikä vastaanoteta tuhansia, jopa miljoonia maahanmuuttajia. Se on valtava operaatio ja vielä noissa oloissa, kun vihollinen on joka puolella ja siihenkin on varustauduttava. Toivottavsti heillä on hyvin paljon rahaa ja myöskin ystäviä, jotka auttavat.
Ja toiseksi: Goebbels ei paennut Latinalaiseen Amerikkaan, vaan he tekivät itsemurhan koko perhe. He ehkä ymmärsivät viimein, että ovat olleet hirviöitä , eivätkä halunneet, että lapset tulevat kärsimään heidän nimensä takia, vaan katsoivat, että kuolema on heille helpompi osa.Takavarikoitua=ryöstettyä omaisuutta korvattiin, ei kenenkään henkeä korvattu tai voida korvata. Paitsi yksityisten ihmisten omaisuutta, oli sitten kyse omasta liikeestä, yhtiöstä tms, oli myös satoja juutalaisia seurakuntia joilla oli synagogat, koulut, sairaalat, mitkä kaikki menetettiin.
Näitä rasisteja jotka väittävät mitä milloinkin riittää, ei maailma ole ilman natseja vieläkään, 30-luku elää ja voi hyvin monissa tälläkin palstalla .Ei ole, sinulla on kieroutunut ajatuksenkulku. Johtuu varmaan jeesuksesta.
En ole koskaan kuulut, että Mengele olisi juutalainen, eikä kaikki Saksan teollisuus ole yhtä kuin juutalaisuus.
En jatka tätä enää.- aatteenpalossa
Natsi on yhtä kuin kansallissosialisti ja me olemme Euroopan Unionin perustuslain mukaan pakotettu käyttämään kansallissosialismiaatetta nimeltä Kolmannen tien politiikka. Sen on kehittänyt juutalaisteollisuus I.G. Farbenin ekonomisti Ludwig Erhard Euroopan Unionille. Diktatuuri astui voimaan Suomessa toukokuussa 2015. Uusnatsijutut ovat peittelemään tämän tosiasian, että mistä oikeasti on kyse. Uusnatseilla ei ole mitään tekemistä todellisuudessa tämän jutun kanssa tai edes kansallissosialismin.
- etsivälöytääkyllä
Oletko koskaan kuullut juutalaisista sukunimistä Bayer, Auer, Adenauer jne. Mengele on juutalainen sukunimi - ei ole vaikea tarkistaa sukunimilistasta. Sitä en muita, että oliko siellä Hitler. Hänen kokeensa, siis Mengelen rahoitti Bayer.
- pengottutotuus
" Ei ole, sinulla on kieroutunut ajatuksenkulku. Johtuu varmaan jeesuksesta. "
Osittain olet oikeassa, olen nimittäin sama henkilö, joka juurta jaksaen pengoin Raamatun Paavalin opin huijauksen - jonka siis Raamattu itse todistaakin pelkäksi Paavalin sanoiksi. Joka selvitin, että Jeesus onkin pelkkä Sol Invictus piispankin sanoin (Auringon Jumala), minä olen myös se, joka on selittänyt kvantifysiikasta tämän jo Einsteinin eläessä selvinneen erikoisen reaktion seurauksen, sekä laittanut nämä Einsteinin aforismit sekä Jeesuksen alkuperäiset sanat, jotka vaativat tiukkaakin tiukempaa aivojen käyttöä.
Harjoittelin ajattelua tutkimalla juurta jaksaen Euroopan Unionin taustoja yli kymmenen vuotta (onnistuu vain englannin kielellä) sen jälkeen hahmottamalla osista kokonaisuutta etsimällä tietoa jne.
Lopulta oli pengottava vielä Paavali, että mikä osuus kristinuskolla on tässä, ja nyt olen perillä. Nyt tiedän kaiken - ei ollut muuten helppo työ.
Eikö siellä jossakin sanota, että mikään ei jää piiloon, vaan se paljastetaan? - alkuolilopussa
Ja siinäkin Jeesus auttoi, kun sanoi, että kun opetuslapset kysyivät loppua, niin sanoi, että oletteko löytäneet alun, loppu on siellä missä on alku.
Nimittäin kaikki alkoi siitä, kun ryhdyin ihmettelemään, että miksi kummassa tuo kristillisten valtioiden unioni EU on valinnut tunnuksekseen Ilmestyskirjasta taivaalla olleen Jeesuksen antaman näyn, kahdentoista tähden tähtikehän - sehän ennustaa kristityn maailman loppua.
Ja löysin Pan-eurooppaliikkeen, että tunnus on jo sieltä - se on heillä keisari Konstantinus Suuren punaisen ristin ympärillä, josta menin takaperin ihmetellen kyseistä keisaria aina siihen asti, kun selvisi, että hän oli tapattanut Catherinen ja väitetyt sata miestä, joiden kanssa oli laittanut tuon oppineen naisen väittelemään Jeesuksen sanojen viisaudesta.
Meillähän ei ole mitään tietoa sanojen viisaudesta, vaan meillä on kristinuskossa vain tuo kuoleman synnit ja ikuiseen elämään pelastava uhraus.
Niin, sitten tutustuin aina vain pidemmälle - kuten kolminaisuusopin tekemiseen keisarin määräyksestä.
Lopulta sitten syntiensovitusopin kautta selvisi, että Raamattu itsekin sanoo itsensä väärennetyksi kun kaikki olikin Paavalin tekoa, vaikka sanat oli laitettu Jeesuksen suuhun, joten olin Ilmestyskirjan tuhoa ennustamassa kohdassa, luvussa 12, jossa alkaa sota taivassa okkultismin ja välittömän kokemuksen, mystiikan välillä.
- Eiuutta
Myös holokaustista nämä opettavat että huhupuhetta.
- varmastiliioiteltu
Tiedän, ja onkin mielenkiintoista, että mikä taho nyt on vastuussa siitä, että juutalaisia ei olisikaan tapettu, ja holokaustia ei olisikaan ollut, mutta lukuahan on vahvasti liioiteltu joka tapaksessau, että on saatu tuo ennustus 6 miljoonasta uhrista omaa valtiota varten täyteen.
- Hottentottikuningas
Ihan hyvä kun juutalaiset hoitaa maaliman finanssit. Me muut ollaan siihen aika lahjattomia.
- rahapuhuu
Totta. Kukaan ei voi kieltää, etteivätkö he olisi erittäin älykästä väkeä - kurkistin Neuvostoliiton kaatumisen jälkeistä oligarki-tilannetta ja siellä juuri painotettiin, että miten näppäriä kauppiaita he olivat ja miten hyvässä etulyöntiasemassa he olivat välittömästi, kun yksityistäminen alkoi ja miten hienosti he osasivat hoitaa omaisuuden ja pankkitoiminnan kotiin. Ja samaiseen pankkitoimintaan sitten liittyi sekin, eli Edmond Safraan, että Putinista tuli presidentti, mutta en tiedä, että missä heillä meni sitten sukset ristiin, kun oli se Safran murhapoltto ja Browderin kanssa laittoivat sen asianajajan penkomaan niitä Putinin rahoja ja rahanpesua.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271538Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391449Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121345Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391301Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681245- 12988
- 7951
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7881- 71816