Kaikki luuserit, vaaleissa hävinneet ovat kokoontuneet hallitukseksi.
Missä On Demokratia. ?
Suomessako Demokratia ?
13
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Ensimmäistä kertaa hallitus on kasattu rikollisista.
Puolustusministerillä on takanaan kuukausien rikostuomio.
Demokratia tarkkoittaa linnasta vapautuneitten kezkinäistä sopupeliä.- Anonyymi
Sarasvuo antoi ymmärtää, että ko ministeri ei ole yhtään sen kummempi syypää kuin muutkaan ja Sarasvuohan tietää, kun niitä lahjoituksia on runsain mitoin jaellut. Etuisuuksien saaneilta sen sijaan ei kommentteja ole herunut.
- Anonyymi
Kyllä Suomessa on demokratia, mutta on tietenkin tärkeää nostaa esille, millaisesta demokratiasta on kyse. Jos puhutaan ympäripyöreästi 'demokratiasta', se ei kerro kaikkea, eikä välttämättä todenperäisesti, eikä aina sisällä rehellisiä motiiveja.
Suomessa poliitikko ei ole vastuussa äänestäjälleen. Hänellä on oikeus tehdä päätöksiä oman harkintansa mukaan. Hänellä ei myöskään ole velvollisuutta pitää vaalilupauksiaan. Olemmehan toki jo nähneet, että ehdokas voi markkinoida itseään jollain mukavalta ja turvalliselta kuulostavalla vaalisloganilla, mutta valitettavasti sellaista vastuuta ei Suomessa tunneta, että politiikon pitäisi harjoittaa politiikkaa sen mukaisesti. Ts. saat valehdella omaksi eduksesi.
Yksi esimerkki demokratian luonteesta nähdään mm. eduskuntavaaleissa. Kansa äänestää jonkin puolueen voittoon, jolla on oikeus päättää hallituksen muodostamisesta. Kuten näimme nyt, voittaja oli jo etukäteen päättänyt, ettei tee yhteistyötä PS:n kanssa, jonka kansa äänesti kakkoseksi, lähes samoihin tuloksiin. Voittajapuolue voi halutessaan toimia mielivaltaisesti tunteet edellä. Ja näin kävi, kun kakkonen dissattiin oppositioon.
Demokratia Suomessa on siis rajallinen, kavennettu, jatkuvasti kapeneva, ohjattu. Meillä toimivan demokratian muoto on 'edustuksellinen demokratia', jossa on vaikutteita myös 'puolidemokratiasta' tai 'ohjatusta demokratiasta'. Kansanvalta ei toteudu, sillä kansalla ei ole valtaa, vaan äänestysoikeus, sekä oikeus tehdä lakialoitteita. Valtiovallalla on valta, jota kansa joutuu noudattamaan.
Liberaalista demokratiasta ei voi puhua, sillä meillä on mm. suoraan eduskunnasta lähtevää ilmaisunvapauden rajoittamista ja sensurointia, mustamaalaamista, häpäisyä ja myös poliittista vainoa, sekä valheiden levittämistä Suomen kansalle.
Eduskunnasta on muodostunut aatteiden ja ideologioiden, sekä poliitikkojen henkilökohtainen kilpailuareena, jossa myös vihalla, valheilla, kikkailulla, sekä kansan harhaanjohtamisella on roolinsa. Luonnollisesti pitäisi olla yksi lähtökohta; maan ja sen kansan hyvinvointi, jossa kilpaillaan tervehenkisesti osaamisesta, sekä siitä, kenellä on parhaat eväät tarjota parasta mahdollista kykyä tehdä päätöksiä Maan ja Kansan hyvinvoinnin edistämiseksi, mutta jossa myös kilpailijat tekevät terveessä hengessä yhteistyötä. Nyt kilpaillaan vallasta, aatteista, poliittisista suuntauksista, nimestä, ja keinot on likaisiakin. Ei sieltä liiemmin kysellä, että mitä me kansalaiset haluamme, vaan he luovat raamit, joihin haluavat ahtaa kansalaiset. Meille tuputetaan ajattelumallejakin, mikä on sairasta vallankäyttöä. Aidosti kansan puolueita on vain kaksi tai kolme.
Suomi voisi olla parempi maa, mutta se edellyttäisi tervettä moraalia ja etiikkaa, sekä järjen ja tunteiden tasapuolisuutta. Valitettavasti nämä inhimilliset piirteet tuntuu katoavan Arkadianmäellä.- Anonyymi
Kiitos, juuri näin. Hyvin olet asiaa pohdiskellut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos, juuri näin. Hyvin olet asiaa pohdiskellut.
samaa mieltä ja kaikki tuo vielä totta.
- Anonyymi
Meillä on nyt vasemmistolaishallitus, jossa mukana on myös äärivasemmistolaisuutta. Tietenkin meillä on syytä olla huolissamme, sillä olemme tietoisia, millaista jälkeä punahehkuinen aate saa aikaan.
#viha- ja valhekulttuuri #parempi väkivalta #antifa #kulissikommunismi - Anonyymi
Pienpuolueet hääräämässä hallituksessa, ei se nyt ihan oikein mennyt.
- Anonyymi
Voisi parempi että olisi selkeästi 2 puoluetta kuten Usassa. Loppuisi tuollainen epädemokraattinen kikkailu kuten nyt on menossa.
- Anonyymi
Perusputinnisteja keljuttaa?
- Anonyymi
Mikä saa sinut nimittelemään. Pelko ja hätä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä saa sinut nimittelemään. Pelko ja hätä?
Nimittelyksi menee, kun asiallinen sanottava loppuu
- Anonyymi
Vahva omanedun tavoittelu, moraalittomuus, ja demokratian raiskaus on uuden ministerilistan agenda.
Rinteeltä on yksi verotuskohde piilossa ?
TYPERYYSVERO !
Jo typeryysvero tulisi kantoon politiikoilla olisi tarve sivistää itseään , ja yhteiskunnan keskimääräinen älykkyys nousisi ja samalla suomen kilpailukyky !
*) käytännössä siis testit käyntiin jossa mitattaisiin : yleissivistystä , kasvatustaitoja, kansainvälistä osaamista , taloudellista tietämystä , ja muita oleellisiksi todettuja taitoja. Mikäli testi läpäisisi olisi siitä verokannosta vapautettu, mikäli ei läpäisisi joutuisi maksamaan TYPERYYS-VEROA täysimääräisesti !
- Miltäs kuulostaa ? Persut ovat kiitettävästi elvyttäneet tämän vanhan karjalaisen itkijäeukko-perinteen.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Itkuvirsi
Itkuvirret on jaettu neljään päälajiin: kuolinitkut, hääitkut, sotaanlähtöitkut sekä tilapäisitkut.
Ja nyt tämä persujen speciaali: lohduton ja loppumaton oppositioitku.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564810Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202255- 1031424
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231336- 881332
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1301131Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681065Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75955Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi253950- 72947