Ihan näin mielenkiinnosta, niin mikä saa ihmisen ostamaan uuden peugeotin?
Ominaisuuksiltaan keskinkertaista ja sen alapuolella, hinta on kuitenkin uutena lähes sama kuin tojotalla tms. "kunnon" merkillä, mutta jälleenmyyntiarvo olematon. Lisäksi keskimääräistä vikaisempia ja vuodesta toiseen katsastustilastojen häntäpäässä.
Miksi päädyit uuten Peugeottiin, en vain keksi juuri järkiargumentteja?
Miksi ostit citroenin?
4
76
Vastaukset
- Anonyymi
Katselepa korvantauksiasi kuivaillessasi todella laajaa brittitutkimusta jonka luotettavin auto oli Peugeot, se sinun tojosi hävisi reilusti citikallekin.
Ja vaihda se tojolippiksesi takaisin siihen kuluneeseen Hankkijan hattuun,
se on vielä vanhanakin laadukkaampi.
Riisistä tulee ruuan korviketta vain soijakastikkeella, riisikuppia taas voi
verrata vain mäkkärin roskaruokapakkaukseen. - Anonyymi
Allekirjoittaneelle kävi näin, kun vuosia sitten järki ja mulkku seisoivat yhtä aikaa niin jouduin naimisiin no myöhemmin ei mulkku enää stondannu, mutta järki se vaan seisoi ja niinpä olen Citikan omistaja en niinkään onnellinen.
- Anonyymi
Nostit sitten oman pskasi tikun nokkaan.
- Anonyymi
No sellainen on sitikan omistajan kohtalo.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po523657Niin voimakkaat tunteet
Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi162675Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen
sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk242614Puhe on halpaa
Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.441846- 251606
- 1211371
Nainen, se on vain karu totuus, että
sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja2791308- 1261295
Joko aiheuttamani pettymys
on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.901279Kosulan Keisari karviossa
Non ni. Kosulan keisari karviossa käväsemässä,kamera pyöri ja tubetulot lopsahti tilille,myös VEROVÄHENNYLSIIN ajo271196