Haluaisin perustaa apostolisen seurakunnan kaltaisen yhteisön. Sellaisen mihin ihmiset liittyvät sitä kautta, että luovuttavat mahdollisen omaisuutensa yhteisön hyväksi. Myös ilman omaisuutta voi yhteisöön liittyä, mutta se vaatii, että jokainen yhteisön jäsen antaa työpanoksensa yhteisön hyväksi.
Minulla on valmiina maatila ja muita rakennuksia, johon yhteisö on tarkoitus perustaa. Elämme mahdollisimman omavaraisesti. Vesi tulee omasta kaivosta, peruna omasta pellosta, sienet metsästä, riista metsästä (metsästysoikeus on olemassa), kala järvestä, mahdollisesti lehmä tai kaksi maitoa varten, sekä kanoja kananmunia varten.
Yhteisö voi harjoittaa myös yritystoimintaa ja vaihtotaloutta.
Yhteisöön on tarkoitus ottaa 10-15 jäsentä.
Onko kiinnostusta?
Maailmanlopun yhteisö
17
135
Vastaukset
- Anonyymi
No, tuo jos mikä nyt kuulostaa melkeinpä klassiselta reseptiltä jollekin uudelle People's Temple, Daavidin oksa tai Heaven's Gate-jutulle ;)
///MeAgaln - Anonyymi
Valitettavasti ei se maailmanloppu sieltä yhtään nopeammin tule vaikka mikä yhteisö olisi. Tulis vaan maailmanloppu ja sillä todellakin selvä.
- Anonyymi
"khettoja ja kultteja" on aina ollut.. !
mut loppua ne ei saanut kuin itselleen..
mutta saman henkinen ajattelu tyyli ei ole pahitteeksi pahimman varalle..! - Anonyymi
http://www.huutavanaani.fi/kokous-videot/ Täällä on paljon asiaa
- Anonyymi
Huutava naani? Onko tuo huumorisivusto...
Apostolinen seurakunta oli laajemmalle levittäytynyt uskovien yhteisö. Ei mikään maatila tai edes kylä. Lähi-idästä Kiinaan ja Kreikkaan oli pyhiä kristittyjä. Kunnes muslimi-imperialistit idässä ja roomalaispakanat lännessä kansanmurhasivat alkukristityt. Nyt myös ase-, pankki- ja öljyteollinen kompleksi vainoaa kristittyjä.
- Anonyymi
Unohdit ateistit me emme lopeta ennen kuin kirkot on maan tasalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Unohdit ateistit me emme lopeta ennen kuin kirkot on maan tasalla.
No, moskeijat tulee sitten tilalle.
- Anonyymi
Ihan ok idea.
Minä valitsin kotiasketismin. Elän yksinäistä, sulkeutunutta elää omin ehdoin.
Ihan normi kuviot ja opiskelua sitten iltaisin.
Luonnollinen uni jota ei häiritse herätyskello.
Omavaraisuuteen en pysty, ei taitoja.Minimi budjetti tottakai.- Anonyymi
Jos paastoaa kaksiviikkoa näkeekö enkeleitä ja maahisia.
Mitä tietoa saa puutteesta vai onko se teidän kohtalo, jonka vain hyväksytte. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos paastoaa kaksiviikkoa näkeekö enkeleitä ja maahisia.
Mitä tietoa saa puutteesta vai onko se teidän kohtalo, jonka vain hyväksytte.Tuosta en tiedä, mutta vietäpä kuukausi yksin mökillä. Takaan että saat uskonnollisia kokemuksia ja voit vaikka uhrata hauen Jumalalle.
- Anonyymi
Täällä vähän suurempi kokonaisuus, jossa tulisi tuollaisellekin paikkansa...
http://www.suomenkristityt.foorumimme.com / pelastukseksi Krist. vaihtoehto.
Raamatun UT mukaisesta, kaikille, ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi Kristillisyydestä, asiallisesti ja rakentavasti KESKUSTELU, foorumi.
(Herätyys) - Anonyymi
hehee - kannattaisi katsoa ensinnä tämä dokkari
Jakso 1: Historia: Jonestownin tragedia (16)
https://areena.yle.fi/1-4590234#autoplay=true - Anonyymi
Muslimeilla on imaamit ja koraani uskovat niin mikä mahtaisi olla kohtalosi.
Kenties temppeliherrojen kohtalo. Jeesus varoitti lahkoista ja se kannattaa jokaisen pitää mielessä ,että ei ala saatanan kanssa huseeraamaan .Toki aloitushan oli kieli poskessa tehty ,mutta noin yleensä.
- Anonyymi
Minä asun yksikseni. Pieni mökki. Paljon puita ympärilläni. Tie on kasvanut umpeen ja mökille johtaa vain polku nykyään.
Käyn 2x kuukaudessa kylillä ostamassa välttämättömiä. Ostokseni on kuukaudessa noin 100- 150 euroa.
Mökissäni minä rukoilen, veisaan ja laulan.
Joskus kun käyn kirkossa laitan vähän parempaa päälle. Muuten kuljeskelen kaavun näköisessä kylpytakissani.
Ole korpimetsän erakkomunkki.
Paha maailma loppuu pian.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1363707- 122466
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371965Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211731Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?301503- 1241458
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101311- 141256
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo4811233- 771181