Kiittämätön nykynuori

Anonyymi

Aikaisemmin keväällä tuore pääministerimme kertoi vaatimattomista kotioloistaan. Mainitsee saaneensa paljon apua kirkon diakoniatyöltä ja seurakunnan nuorisotoiminnalta. Toteaa sitten, että arvostaa kirkon diakoniatyötä, mutta ei kuulu kirkkoon. Ei sitten tullut mieleensä, että hänenkin jälkeensä voi olla sellaisia nuoria, joita diakoniatyö voisi auttaa, mutta eihän hän sellaiseen enää rahojaan laita, vaikka nyt olisi mahdollisuuksiakin. Samoin SDP:n puheenjohtaja Rinne teki kaikkensa, jotta Marinista tulisi seuraajansa. Kun Marin pääsi pääministeriksi, totesi hän heti alkuunsa, että Antilta en ota neuvoja. Vanha totuushan se on , että kiittämättömyys on maailman palkka.

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mistä sinä Anttia sitten kiittäisit?

    • Anonyymi

      Ei kai sisäministeri kirkkoa arvosta, kun haluaa, että poliisi alkaisi käyttää islamististen maiden tunnuksia virkapuvussaan. hallitus tuo terroristeja suomeen kuulemma humanistisista syistä. Eipä nämä terroristit humanismia jesideille paljon osoittaneet. Ehkä sisäministerillä sama motivaatio.

      • Tarkoittanet samalla pääkanisteria?? Suomi on kuulemma Euroopan islamistisin valtio.


      • Anonyymi
        Asunnotonmummo kirjoitti:

        Tarkoittanet samalla pääkanisteria?? Suomi on kuulemma Euroopan islamistisin valtio.

        Hyvin on nuori nainen vetänyt kriisissä. SDP isoin puolue samalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin on nuori nainen vetänyt kriisissä. SDP isoin puolue samalla.

        Mielestäni osoittanut enimmäkseen huonoa arvostelukykyä ja empatian puutetta, mutta paperista luvussa aika hyvä. Onneksi on jättänyt opetetun väkisinhymyilyn vähemmälle. Kaikkein törkeintä oli isän kohtelu tyyliin "minulla ei ole ollut isää". Tuskin voi olla olemassa suurempaa kiittämättömyyttä - varsinkin kun hän on elossa ja yrittänyt ottaa yhteyttäkin. Jonkinlainen Meghan Markle-syndrooma ilmeisesti feminismin väärin käsittävien ongelma.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      53
      2110
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1670
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1454
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      353
      1444
    5. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1414
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1305
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1098
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      8
      1014
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      982
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      969
    Aihe