Oon käynyt asiakkaana yhdessä liikkeessä ekan kerran noin puoli vuotta sitten. Muistan kun astuin liikkeeseen ja näin miehen, joka jollain ihme tavalla kolahti muhun heti. Varmaan aika tavallisen näköinen mies, mutta kiva hymy ja just sitä jotain, mitä ei pysty kehittään ellei sitä ole. Ajattelin kuitenkin heti, että tämä on varattu, enkä alkanut kehittelemään mielessäni kummempia.
Olen aika ajoin piipahtanut liikkeessä asioilla ja aina vaan tämä mies on tuntunut jollain tavalla erityiseltä. Ottanut mun lapset kivasti huomioon ja on kaikin puolin olemukseltaan viehättävä. Rento, huumorintajuinen, lämmin lapsia kohtaan, mutta kuitenkin tosi asiallinen.
Tänään kävin ostamassa tarvikkeen, jonka hän tulee työnsä puolesta huomenna asentamaan luokseni. Liikkeessä olleessa ja aikatauluja sopiessa hän mainitsi, että ei ehdi tänä iltana mitenkään, sillä tämä ilta on yh-iskälle aika kiireinen. Otti numeroni ja soittaa huomenna aikataulusta.
Eli mietin nyt sitte ihan kuumeisena, että uskallanko ryhtyä johonki aloitteeseen?!?!?! Itsekin oon siis eronnut ja lapsellinen.
Ei kai siinä mitään häviä? Vai häviääkö :D
Pitäis uskaltaa tehdä aloite!
3
146
Vastaukset
- Anonyymi
Yrittänyttä ei laiteta. Tottakai yrittää kuuluu, toimit avoimesti ja omana itsenäsi/Omien tuntemusten perusteella.
Niin vaan mitä sille voi sanoa :D En oo ollu tässä eron jälkeen mitenkään markkinoilla taikka haku päällä. Ja tämmöset taidot ruostuneet aikoja sitten.. Kääk!
- Anonyymi
Impula kirjoitti:
Niin vaan mitä sille voi sanoa :D En oo ollu tässä eron jälkeen mitenkään markkinoilla taikka haku päällä. Ja tämmöset taidot ruostuneet aikoja sitten.. Kääk!
Kysyt ehtiikö juoda kahvit tms. Keität kahvit siinä asentamisen lomassa. Ei sen aloitteen tartte olla mitään suurta ja ihmeellistä. Juttelette niitä näitä mikä luonnostaan tulee, niin siinä samalla saat itsekin tuntumaa lisää että vaikuttaako hän edelleen kiinnostavalta. Jos kiinnostus on molemmin puoleinen niin vaikkei hän ennättäis kahville jäädäkään, niin olisit jo osoittanut, että olet kiinnostunut. Ja luulisi viestin menneen perille. Onnea matkaan!!!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po383289Niin voimakkaat tunteet
Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi162595Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen
sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk242564Puhe on halpaa
Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.441816- 251536
- 1211301
Nainen, se on vain karu totuus, että
sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja2791258Joko aiheuttamani pettymys
on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.901229Kosulan Keisari karviossa
Non ni. Kosulan keisari karviossa käväsemässä,kamera pyöri ja tubetulot lopsahti tilille,myös VEROVÄHENNYLSIIN ajo241146Arvasin että sen profiilin takana on sinä
Ja nyt suutuit. Pidähän tuo äläkä enää haikaile sitten, rakas 😉131110