Puolalan Yhteislyseo kauan sitten

Ei kehumista.

Opettajat olivat reiluja, mutta oppilaat puhehaluttomia tosikkoja.

Kävin keskikoulun eräässä pikkukaupungissa, mutta kun isä rakensi omakotitalon Turkuun, niin 70-luvulla menin lukioon Puolalan Yhteislyseoon. Opettajat olivat vaativaisia, mutta asiallisia. Oppilaille en anna kehumista. Kun aikaisemmassa koulussa, siis pikkukaupungin keskikoulussa, olin hyvän esiintyjän maineessa, niin
lukiossa luokkamme pojat yrittivät väkisin tehdä minusta puhumattoman, introvertin nyhverön. ( Eivät onneksi onnistuneet siinä, hähhäähhää ! ) Ja luokan tytöt olivat tylsä ilme naamalla, jos sanoin jotain hauskaa. Silloin tuli mieleen, että onko heillä aivotoimintaa ollenkaan... Monilla oli se asenne, että muualta tullut ei saisi puhua yhtään sanaa.
Koulun pihalla ei juuri kukaan jutellut. Kaiken ääliömäisyyden huippu oli, kun erään muun luokan kolmen pojanreppanan ryhmä kulki ohitseni, ja yksi heistä tuumasi: "Tyhmä jätkä tuo __________." Siis mainitsi sukunimeni, siis joku juoruilija oli kertonut sen hänelle. - Ihmettelin ! Miten minun "tyhmyydestäni" voi tietää tyyppi, joka ei koskaan ole jutellut kanssani ????? !!!!! - Joo, en ehkä kovin "tyhmä" liene, koska kirjoitin ylioppilaaksi 18-vuotiaana, ja olen menestynyt elämässäni hienosti.
Puolalan Yhteislyseosta on löytänyt yhtään kaveria, mutta kun lähdin opiskelemaan monen sadan kilometrin päähän, niin siellä tutustuin moniin kivoihin ihmisiin.
Ystäväpiirissäni on mukavia ihmisiä, sekä mies- että naispuolisia.
Mitä tästä opimme ? Ainakin sen, että kannattaa laajentaa näkökulmia, ja mennä riittävän kauas Turusta.

70-luvun lopulla opiskelin tuossa koulussa. Perheen kanssa muutimme Turkuun 1976.
Turkulaiset nuoret olivat mukavia, sain heti paljon kavereita, nimenomaan tuosta koulusta, ja meillä oli mahtava luokkahenki. Aina maanantaiaamuisin juttelimme viikonlopun bileistä, hauskoja ja noloja tapauksia sattui viikonloppuisin yhdelle jos toiselle, ei niistä sen enempää. Oikeastaan hiukan myöhemmin koulun pihalle muodostui viiden hengen porukka jossa sain olla mukana.'

Tuon populan kanssa juttelimme elokuvista, musiikista ja urheilusta. Muutaman kerran kävimme porukalla elokuvissa ja ainakin kerran kupittaalla tepsin jäkismatsissa.

Joskus muistelen kaiholla noita aikoja ja Turkua, hyvä oli nuoren siellä elää ja koulukaverit, en teitä ikinä unohda, tervehdys vaan jos joku nyt itsensä tunnisti. Vaikka maailma aikanaan muualle vei, niin Turku on aina sija sydämessäni se oli nuoruuteni.

Erilaisia näkökulmia havaittavissa. Joinakin vuosina ehkä ollut fiksua porukkaa, joinakin vuosina taas vähemmän miellyttävää porukkaa.

Yleensäkin 70-luku on ollut jotenkin ankeaa aikaa.

Yksi outous oli siellä koulussa. Oppilaat eivät tunneilla viitanneet, elleivät olleet 100-prosenttisen varmoja, että vastaus on oikein. Siellä oli sitä asennetta, etä väärän vastauksen antaminen olisi hirmuisen noloa.

Kävin lukiota siinä "melkein vastapäätä". TSYK:iä, joka sattuneesta syystä, oli 1970-luvulla uudelleennimetty "Tuureporin Lukioksi".

Vaan se teidän Puolalan lukionne sai pitää nimensä.

Puolalan Yhteislyseossa oli joskus hauskaa - joskus taas ei.

Kenestä et pitänyt, ja ketä arvostit ?

Hyvät muistot. Aloitin 1956 ja lopetin 1965. Monet opettajat olivat persoonallisuuksia, jonka kaltaisia ei enää ole.